Tinimini

Ihanaa että täältä löytyi tällainen aihe. Tyttö syntyi sektiolla kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. (lapsivedet meni, mutta synnytys ei kymmenen tunnin rajujen supistusten aikanakaan edistynyt) Painoa oli 3180g ja pituutta 47cm. Painoarvioihin perustuen oli paljon pienempi, kuin odotettiin. Kaikki meni tosi hyvin ensimmäiset kaksi päivää, tyttö söi, nukkui, mutta oli myös mielestäni pitkiä pätkiä hereillä vastasyntyneeksi. Kolmantena päivänä alkoi nukahdella rinnalle, mielestäni huulet välillä sinersivät, söi vain muutaman minuutin ja nukahti taas herätäkseen huutamaan nälkää kymmenen minuutin päästä. Hereillä ei ollut enää edes vaipanvaihdon yhteydessä. Tilanne siis muuttui ihan täysin. Itselleni tuli tosi vahva tunne siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Puhuin asiasta hoitajille (jankutin), joiden mielestä kaikki oli ian normaalia. Vauva haluaa imeä usein ja se on luonnon mekanismi säätää maidon tulo oikeille raiteille. Neljäntenä päivänä kotiinlähtötarkastuksessa kuului sydämestä sivuääni. Heti otettiin sydänkäyrä, jossa oli poikkeamia. Käyrä lähetettiin kardiologille isompaan sairaalaan ja niin se sitten meni, että ambulanssilla lähdettiin toiseen sairaalaan samoin tein. Ultraäänellä löytyi VSD. Jäimme sairaalaan tarkkailuun, kehittyykö vajaatoimintaa enemmälti... Pieniä oireita on, mutta keuhkoverekkyys oli normaali ja EKG ei muuttunut päivien aikana jote, nyt tänään päästiin kotiin, ajatuksella että todennäköisesti operaatio on jossain vaiheessa edessä, koska reikä on kohtalaisen iso ja sellaisella alueella ettei todennäköisesti sulkeudu itsestään. Seuraava kontrolli kuukauden iässä tai aikaisemmin jos kotona havaitaan oireiden pahentuneen. Itse olen vieläkin jotenkin ulalla ja itku on herkässä. Tiedän ettei tilanne kehity vaaralliseksi nopeasti vaan pikuhiljaa jos niin on käydäkseen. Kuitenkin on vaikeaa käydä nukkumaan rauhassa ja herään jokaiseen tiheän hengityksen jaksoon, joka vieressä olevasta sängystä kuuluu. Toisaalta jollain tapaa alkujärkytyksen jälkeen olen sopeutunutkin tilanteeseen, ainakin niin, että osaan olla iloinen siitä, eettä kyseessä oli kuitenkin se sydänvioista "tavallisin" ja "helpoin". Olisi hienoa kuulla tarinoita, miten VSD-lapsen kehitys on mennyt, korjausleikkauksen läpikäyneltä kokemuksia tai ihan mitä vaan. Tsemppiä kaikille sydänkäpysten vanhemmille! <3

Nonniin vihdoin tuli päätökset... Työnantaja maksaa mulle palkkaa ihan vaan sen peruspalkan, mutta niinkun joku sanoikin niin kelasta ne maksaa tuon kaiken työnantajalle takaisin ja mulle erotusta parisataa. Hassu systeemi, ihan sama sitten maksaiskos se työnantaja palkkaa vai saisko koko summan suoraan kelalta...

Mietiskelen tässä sellaista, kun sain nyt tänään nuo paperit neuvolasta. Kopio pitäisi antaa työnantajalle, joka sitten itse ilmeisesti hakee takaisin minulle maksettua palkkaa. Nyt sitten tuli mieleen kun laskureilla pelailin kelan sivulla, että työnantaja maksaa peruspalkan ilman mitään lisiä ja nimenomaan kuukausipalkan. Kelalta saamani päiväraha laskureiden mukaan tulee olemaan vain muutaman sentin pienempi, kuin laskennallinen päivän palkka äitiysloma-ajalta, koska tulojen mukaan laskettuna lasketaaan koko palkka lisineen. Sitten vielä sellainen homma, että työnantajahan maksaa kai sen kuukausipalkkana ja kela taas kuudelta päivältä viikossa sen päivärahan. Eli ellen ihan mönkään ole ymmärtänyt niin saisin kelalta enemmän kuin palkkaa työnantajalta?? Mahdollisimman sekavasti selitettynä. Voiko tosiaan mennä niin...

Tuo hössötys on muuten niin totta myös... sitten kun vihdoin kerroin töissä, niin eikös kaikki ala hössää sitä mahaa ja aina on joku joka on jo kesällä kattonut, että hmmhmm... vaikka raskaus on alkanut joulun tienoilla. Ja itten on sitä "hei älä nosta, no älä sinä mene ja älä sinä tee kun oot raskaanakin". Sitä kumminkin tietää omat rajansa itse ja suurta riskiä ei varmaan ole esim. kahden litran puurokattilan nostossa, kun täytyyhän tuota esikoistakin aina sillon tällön nostaa vähän

Samanlaisia tarinoita täällä, kun meillä. Mä halusin ehdottomasti salata ihan viikolle 15. Ihan lähimmille kerrottiin siinä vähän ennen rv 10. Syynä ihan se, että takana kaksi tosi raskasta keskenmenoa, en olisi enää jaksanut sitä "sääliä". Kaverit, jotka tulee ovista ja ikkunoista kotiin keittämään teetä kriisin keskellä tarkoittavat hyvää, mutta... Ekalla kerralla kerroin kaikille, suurinpiirtein puolitutuille,joihin törmäsin kaupassa. Tekstarit lähti heti välittömästi plussan jälkeen lähimmille. Olin niin onnellinen, ettei mielessä edes käynyt, ettei mikään elämässä ole varmaa. Toisella kertaa olin vähän varovaisempi, mutta ajattelin ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Nyt ollaan sitten oltu visusti suu supussa ja avattu sanainen arkku vasta pari viikkoa sitten. Nyt kun uskaltaa jo itsekin odottaa ja iloita <3

Nelivuotiaan pojan kanssa oltiin joku kerta Lidlissä, jossa tuli kauhea "karkkiapakkosaadakiukuttelu", niin paljon kaikkia herkkuja siinä kaupassa. Kiukku yltyi niin pahaksi, ettei puheet auttanut ja poika kävi heittelemään karkkeja hyllyltä lattialle, lopulta ei muuta kun poju kainaloon ja autoon ja mies jatkamaan ostoksia yksin. Matkalla poika potkaisi kengän jalastaan ja kiljui suoraan huutoa. Siihenkö sitten joku mummo pysäyttämään meidät, silittämään pojan poskea ja selittämään: "Voi pientä raukkaa, miten äiti kohtelee kohtelee toista. Katsohan laitetaan kenkä täältä jalkaan ja mummu antaa vähän karkkirahaa." Alkoi kaivamaan kassiaan ja mulkoili minua pahalla silmällä. Noh, siihen jäi mulkoilemaan entistä enemmän, kun lähdin jatkamaan matkaa entistöä enemmän huutava poika sylissäni.