Tiuhti78

Mä oon niin flegu että en jaksa keräillä leluja läheskään joka päivä lattioilta. Ehkä sitten jos on vieraita tulossa niin tsemppaan En ole muutenkaan mikään järjestyksen ihminen niin mua ei pieni kaaos haittaa

Meidän 3 vuotias tyttö tykkää ihan hulluna Helinä-keiju elokuvista. Ne eivät ole mitenkään pelottavia missään kohdassa.

Täälläpäs on tosi tutunkuuloista tekstiä. Ihan kuin omalta näppikseltä. Samoja tunteita oli kun tyttö oli vauva ja itse myös jossain vaiheessa erakoiduin kun en vaan jaksanut lähteä huutavan lapsen kanssa mihinkään, oli helpompi olla kotona. Kyllä se mullakin ekat 1,5 vuotta oli elämä vaan selviämistä päivästä toiseen, ei siitä paljoa pystynyt nauttimaan. Huomasin kun tyttö lähestyi kahta vuotta että nyt mä oikeesti nautin sen kanssa olemisesta kun se jatkuva kitinäaika oli ohi. Kauhea myöntää mutta näin se oli. Remuliina: Mulle kans ehdoteltiin monelta taholta että olisin masentunut mutta en mä sitä ollut vaan olin myös vaan tosi väsynyt siihen jatkuvan kitinän kuunteluun. Kävin kans ammattilaisen luona juttelemassa ja olin tosi onnellinen kun hän ei lähtenyt ehdottelemaan mitään masennusdiagnoosia vaan totesi heti että olen vain henkisesti väsynyt vaativan vauvan hoitamiseen. Kovasti voimia kaikille!!

Olipas mukava lukea Snazun kuulumisia. Ja ihana kuulla että kaikki sujuu nyt hyvin Meillä ei ollut ihan nuin rankkaa mitä Snazulla kun tyttö lopetti pahimmat huudot jo 1,5 vuotiaana. Siihen asti sitä huutoa ja kitinää kyllä riitti. Sai kyllä tosiaan keräillä mielenterveyden rippeitä tuon ajanjakson jälkeen. Meidän tyttö täyttää myös 3 vuotta ensi kuussa ja nykyään on mielestäni ihan normaali kitinän ja huudon suhteen. Uhmaa on tietysti paljonkin ilmassa ja herkästi myös jutut harmittaa mutta nuo kuuluu kyllä ihan tuohon ikäänkin. Ja on kyllä todella reipas, puhelias ja rakastettava pieni neiti Jotenkin nyt niin mukavaa kun on samalla viivalla muiden tämän ikäisten vanhempien kanssa. Tytön ollessa vauva olin yleensä aina se jolla oli se poikkeava tapaus. Paljon jaksamista teille kaikille vaativien vauvojen vanhemmille!

Meillä ei kotona pottailtu oikeastaan ollenkaan ennen kuin nyt pari-kolme viikkoa sitten kun haluttiin kokeilla että oppisiko tyttö kuivaksi. Hoidossa kävi kyllä potalla istumassa mutta harvemmin tuli tulosta. Ensin kokeiltiin yhtenä viikonloppuna (tyttö silloin n. 2v4kk) silleen että otettiin vain vaippa pois ja yritettiin puhua että potalla pitäisi käydä. Eihän siitä mitään tullut vaan tyttö lorotteli housut märäksi ja pyysi vain kuivat tilalle Ajattelinkin että tämähän on sitten pitkässä puussa. Mutta yllättäen tämän viikonlopun jälkeisenä maanantaina tyttö halusi pöntölle ja oikeasti pissasi sinne ja sitten ilmoitti että ei halua enää vaippaa. Olin että häh Siitä lähtien tytöllä ei ole ollut sisätiloissa vaippaa ja paria pientä vahinkoa lukuunottamatta on pysynyt kuivana. Unille ollaan laitettu vaippa ja ulos myös mutta nekin on pysyneet kuivina. Kauppareissuilla ollaan nyt myös käyty ilman vaippaa. Tämä meni kyllä kuten elokuvissa Enpä ois kyllä uskonut että käy näin helposti. Tais sattua just joku herkkyyskausi kohdalleen tms.

Löytyhän täältä mullekin sopiva ketju Eli me mennään yhden lapsen politiikalla. Ja jotkut sitä ei tunnu tajuavan sitten millään. Jatkuvasti nykyään kysellään että joko yritetään toista ja kumpi sukupuoli on tilauksessa jne. Välillä kyllä poden kovastikin syyllisyyttä siitä että tyttö jää ilman sisaruksia mutta mä myös tiedän että musta ei oo enää kestään uudelleen sitä vauvavuotta. Jos se olisi samanlainen mitä oli tytön kanssa niin tulisin ihan varmasti hulluksi ja siitä kärsisi sitten koko perhe. Itselläni on kolme sisarusta ja se on kyllä todella ihanaa ja ollaan läheisiä. Siksi joskus surettaa että tyttö ei pääse tätä sisaruussuhdetta kokemaan. Mutta toisaalta sitten yhden lapsen kanssa on todellakin aika helppoa. On helppo matkustaa ja on sopivasti sitä omaakin aikaa ja just nyt tuntuu että elämä on todella kivaa ja balanssissa. Mukava tosiaan kuulla että on muitakin yhden lapsen poliitikkoja Olen omassa kaveripiirissäni poikkeus kun melkein kaikki muut ovat tehneet vähintään sen kaksi lasta ja pienillä ikäeroilla.

Siis todellakin menee välillä hermot. Varsinkin jos tyttö heti herättyään marisee jostain mun mielestä tyhjästä niin silloin kyllä menee hermot heti. Päivällä sitten oma pinna on onneksi pitempi Välillä tuskastuttaa myös nämä ite ite -jutut ja varsinkin silloin kun olisi kiire johonkin. Silloin ei joutaisi odottelemaan että tyttö tekee jutut ite kun siihen tuhraantuu ihan kivasti aikaa. Tästä sitten päästäänkin helposti tilanteeseen: äiti auttaa -> tyttö hermostuu -> äiti hermostuu Tämä taaperoikä on kyllä varsin mielenkiintoista, hyvässä ja pahassa

Niinpäs on Taisi se meidän ketju kuolla mutta onneksi täällä kuitenkin vielä pyörii tuttuja tyyppejä Meillä muuten kans on tuota pomotusta. Tyttö yrittää määräillä että missä kukanenkin istuu ja mitä tekee jne. Ja yks juttu mikä aiheuttaa kiristyviä hermoja on tämä "ite ite -vaihe". Ihan kaikki halutaan tosiaan tehdä itse ja jos teet eleenkin että yrität auttaa niin se riittää jo että tyttö hermostuu ja rupee huutaan. Hienoa tietysti että tyttö haluaa tehdä asioita itse mutta kun taidot ei riitä vielä ihan kaikkeen.

Meidän tyttö aloitti hoidon päiväkodissa viime syksynä ja ehti kolme päivää olla hoidossa kun iski ensimmäinen kuumetauti. Aika paljon sairasteli syksyn aikana. Oli nuhakuumeita, enterorokko, vauvarokko, mahatauti, korvatulehdus jne. Oli aika rankka syksy. Yöt oli huonoja jne. Keväällä sitten sairastelua oli onneksi selkeästi vähemmän. Mä pystyn tekemään töitä onneksi kotoakin käsin niin ei työt päässeet kovin pahasti kasautumaan tytön ollessa sairaana. Mutta joo, enpä ois arvannu että päivähoidon aloittaminen olisi nuin rankka rasti. Kyllä se viime syksy meni huonoilla unilla ja itkua ja kitinää oli paljon. Ja töitäkin piti tehdä siinä sivussa. Mutta kyllä siitäkin selvittiin

Marthe: Kyllä muakin hävettää kun tyttö vetää kilarit julkisilla paikoilla mut ei siihen auta kuin tottua. Ja olla välittämättä ihmisten katseista. Tyttö nykyään vetää aika useasti kilarit kun lähdetään leikkipuistosta pois ja karjuu kuin leijona ja rimpuilee minkä ehtii. Mutta tytön pitää oppia että huutamalla ei saa tahtoaan läpi. Herkuilla tytön saisi kyllä hiljaiseksi mutta sille tielle ei kyllä lähdetä. Pitää nyt taistella nää taistelut vaikka välillä tuntuu et järki lähtee ja hermot menee Itse muuten katson kans jos jonkun lapsi raivoaa julkisilla paikoilla mutta vain siitä syystä että tunnen suunnatonta helpotusta että jonkun muunkin lapsi raivoaa

Voi kauhistus mitä raivareita meidän tyttö nykyään saa. Siis ihan hillittömiä itkupotkuja jotka kestää ja kestää. Ja siis tyyliin sellasia että haluaa itse tehdä jonkun asian joka ei onnistu ja sit pyytää äitiä apuun ja sit raivostuu kun menen auttamaan ja hokee vaan että "ite ite" Mitä ihmettä sitä pitäis tehdä kun tuntuu et ihan sama mitä tekee niin huuto ei lakkaa.

Meillä tuo uhma alkoi aika tasan 2 vuoden tienoilla. Huh huh vaan. Kaikkea vastustetaan ja kaikkeen vastataan defaulttina että "EI". Ja itse pitää saada tehdä kaikki ja jos yrittää auttaa niin johan raivotaan. Myös makarooniksi heittäytyminen on tosi pop sekä se että karkaillaan esim. kauppareissulla. Ja jos hommat ei suju mielen mukaan niin tavarat lentelee ja huuto raikaa Että onhan tässä kaikenlaista pientä haastetta Taitaapi olla ihan oppikirjatapaus uhmasta.

Meillä vauvavuosi oli ehdottomasti haastavampi mitä tämä taaperoaika. Tyttö oli vauvana aika vaativa eli ei mikään perustyytyväinen tapaus vaan kova huutamaan. Jotenkin sen jälkeen nuo uhmaraivarit ei tunnu niin pahoilta vaikka välillä järki niiden kanssa lähteekin. Ja muutenkin tykkään tästä taaperovaiheesta niin paljon enemmän kun saa seurata tytön persoonan kehittymistä ja muutenkin meillä on nykyään vaan niin mukavaa Ja tytön kanssa pystyy nykyään tekemään kaikenlaista. Vauva-aikana ei voitu oikeen tehdä mitään kun tyttö vaan huusi. Ja puheen kehityksen seuraaminen on minusta jotenkin aivan ihanaa! Ja onhan se helpottanut meidän arkea muutenkin kovasti että tyttö on oppinut puhumaan kun osaa tosiaan kertoa jos pelottaa, on nälkä, väsyttää jne. Ei tarvitse aina enää arpoa että mikähän mättää.

Meidän päiväkoti on viisi viikkoa kiinni ja meillä vanhemmilla tietysti vain se perinteinen neljä viikkoa lomaa. Onneksi isäni on eläkkeellä ja minä voin tehdä töitä myös kotoa käsin joten yhden viikon hoidamme silleen että isäni tulee meille hoitamaan tyttöä ja minä työskentelen kotoa käsin. Mielenkiinnolla odotan että miten viikko sujuu ja saanko jopa töitä tehtyä

Meidän tyttö on jo pidemmän aikaa vedellyt nuita itkupotkuraivareita millon mistäkin syystä. Ja ei tosiaankaan vain kotona vaan ihan missä vaan satutaan olemaan. Ei siis ole ramppikuumetta Mä olen tehnyt silleen että kun tytöllä on raivarit päällä niin olen siinä lähellä ja juttelen rauhallisesti mutta en yritä saada raivaria loppumaan esim. kutittelemalla tai hassuttelemalla. Enkä yritä ottaa syliin enää koska se vaan pahentaa raivaria. Annan tytön rauhoittua rauhassa ja lopulta sitten tyttö tuleekin syliin aikansa raivottuaan.