poro78

Jäsen
  • Content count

    14
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by poro78

  1. Ei näkynyt Prick-testissä meidänkään naperon maitoallergia. Ja altistuksessa korviketta juotettiin ja hoettiin vaan, että "vauvat pulauttelee yleensä aika paljon" vaikka tyyppi meidän mielestä oksensi aika reippaasti. Illalla olikin sitten samaa laattasirkusta, jonka lisäksi monet yöt hyvin nukkunut pikkuinen valitti ja kieri yöt läpeensä viikon ajan. Kiitoksia vaan altistukselle. Nyt ollaan vedetty jo pitkän aikaa Neocatea ja tyyppi on ollut tyytyväinen. "Nää on vähän tälläsii nää testit."
  2. Meillä oli nimi valmiina kummallekin, ei oikein saatu kompromisseja aikaan niin heitettiin sellainen riskipeli, että vaimo sai valita tytön nimen ja minä pojan. Hävisin arpapelin ja tyttö tuli - vaimon ehdotus pätkäistiin siis voimaan (sain kyllä antaa mielipiteeni toiseen nimeen, joka tulee kummaltakin puolelta sukua). On pyörinyt Japanissa joskus muinoin ja tuumasi, että Airi on suomalainen ja japanilainen nimi, jonka voi kirjoittaa kanji-merkeillä. Vissiin tarkoittaa rakkausluumua tai jotain. Kaipa se sitten sopi nassikalle, kuin nenä päähän, varsinkin kun tässä talon takapihalla on luumupuu. Tiedä sitten näyttääkö tuo Airilta tai Tuulikilta, mutta onpahan nyt nimellä rankaistu
  3. Laiska kun olen, niin en jaksanut lukea koko ketjua, mutta meillä lähimmät isovanhemmat asuu Oulussa ja kaukaisemmat siitä vielä muutama sata kilometriä pohjoiseen. Oma sijainti on Turku. Varsinaisesti mitään ongelmaa ei ole ollut, pärjätään ihan hyvin messenger- ja puhelinyhteyksillä, muuta tukea ei ole vielä ainakaan tarvittu. Kaveripiirissä on muutama luotettava henkilö ja vaimon sisko asuu myös samassa kaupungissa, joten ihan ilman turvaverkkoa ei olla. Ainoa haittapuoli on tietenkin se, että isovanhemmat ovat vähän paitsiossa pirpanan kasvun seuraamisessa ja muutenkin tapaamiset ovat aika harvoja, matka kun on niin pirun pitkä. Auto meillä on, mutta ilmankin pärjättäisiin jos tarve vaatisi. Jos vielä saisi kämpän vähän lähempää keskustaa niin vielä helpompi olisi luopua autosta. Turussa on hyvät bussiyhteydet ja vaunujen kanssa pääsee ilmaiseksi. Entisestä asunnosta lähdimme pois hyvissä ajoin ennen kuin Airi syntyi. Ihan vain sen takia, että sieltä meinasi loppua tila kesken jo ilman uutta öllykkää, mutta ratkaisua puolsivat myös parvekkeen puuttuminen ja hissittömyys (asunto oli vanhan talon 3. kerroksessa). Vaunuja ei olisi saanut oikein minnekään, pyörävarastoakaan ei oikein siinä talossa ollut vaan raahasin pyörän portaita pitkin aina kellariin säilöön. Jos siinä asunnossa olisi ollut yksi huone enemmän ja hissi, olisimme ehkä harkinneet jäämistä. Parvekehan ei loppujen lopuksi ole mikään välttämättömyys ja itseasiassa se alkaa vain risoa, jos naapurissa on kessuttelijoita joiden savutus savustaa omankin kämpän.
  4. Asumisoikeusasunnossa ollaan, kunnes löytyy sopiva ostettava. Tällä hetkellä kyrpii maksaa 80% vastiketta ja 20% lainaa, kun (pankin) omassa prosentit olisivat toisinpäin.. No, ehkä tässä piakkoin löytyy jotain..
  5. Parhaat jutut on aina vanhoja ja/tai varastettuja
  6. Yhtäkään en ole varsinaisesti suunnitellut ja kaksi on aikaisemmasta ja yksi nykyisestä parisuhteesta.. Ja mun puolesta saa kyllä riittää
  7. Vasektomia on itselläkin käynyt mielessä. Lapsiluku on ainakin pääkopan sisällä täysi, ikää päälle 30 ja kaikista muista ehkäisytavoista löytää tavalla tai toisella epäsopivuuksia. Vasektomia olisi kaikista helpoin ratkaisu, mutta tietenkin tällä tuurilla sitä pääsee siihen sakkiin, jolla on kipuja ja komplikaatioita operaation jälkeen. Murphyn lain kanssahan nämä operaatiot menee aina ja kun itse on O'Toolen lain kannattaja niin tietää mitä saa. (O'Toolellahan on vain yksi laki ja se on: "Murphy oli optimisti")
  8. Neljä isovanhempaa + varamummo ja varavaari (oma isä ja äiti siis eronneet ja nyt uusissa naimisissa molemmat), 4 yhä elossa olevaa isoisovanhempaa. Noista uusista heiloista ei ole ollut sen kummempaa puhetta, että mitä ne on, mutta varamummo ja varavaari toimii tarpeeksi hyvin, kunhan huumori vain riittää
  9. Toivottavasti asia selviää ja paljastuu samanlainen tapaus kuin mikä tuossa meikäläisen rintalastan alla on potkinut jo 32 vuotta - harmittoman sivuäänen omaava pumppu ilman mitään oireita