Pirkko

Jäsen
  • Content count

    19
  • Joined

  • Last visited

About Pirkko

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Kuusi vuotta. Molemmat lapset ovat saaneet alkunsa melko lailla heti, kun siihen on pyrittykin. Ikäero tuli ihan luonnollisesti vauvakuumeen mukana. Esikoisen jälkeen ei vaan tuntunut yhtään siltä, että perheestä puuttuu ketään, mutta sitten kun se tunne viiden vuoden jälkeen tuli, niin se oli menoa. Nyt taas tuntuu siltä, että perhe on kasassa.
  2. Meillä pienet 125ml Aventin pullot vuotavat huomattavasti herkemmin, kuin isommat.
  3. Lapsillamme on kuusi vuotta ikäeroa ja tämä tuntuu nyt tosi sopivalta. Esikoinen on hyvin omatoiminen (syö, pukee, käy vessassa, leikkii pihalla kavereiden kanssa jne.) eskarilainen, joka osallistuu mielellään vauvan- ja kodinhoitoon. Mitään mustasukkaisuusdraamoja ei ole ollut ja sisarusten välille on ihanasti kehittynyt jo omanlaisensa suhde. Mitään leikkikavereitahan heistä ei lapsuusaikana tule ikäeron vuoksi, mutta läheisiä varmasti. Kovin läheinen olen itsekin siskoni kanssa, vaikka meillä onkin peräti yhdeksän vuotta ikäeroa.
  4. Ensimmäisen raskauden aikana paino nousi +20 kiloa (oma syy, oma vika), joista ehkä viisi jäi synnärille. Syviä raskausarpia tuli aivan törkeästi kyljestä kylkeen ja navasta häpyluuhun saakka. Arvet haalenivat vuosien saatossa, mutta arpinen iho ei koskaan palautunut ennalleen. Kengännumero kasvoi yhdellä koolla pysyvästi. Raskausmyrkytys nosti verenpainetasoa pysyvästi. Toisen raskauden aikana paino nousi vain viitisen kiloa ja ne kaikki jäivät synnärille. Silti tälläkin kertaa tuli ihan h*lvetisti raskausarpia - ja mikä pahinta, navan yläpuolelle ja rintoihin, joihin niitä ei ed. raskaudessa tullut. Puolivälissä raskautta minulle tehtiin laparotomia, koska raskaushormonit olivat provosoineet endometrioomaa, jota en tiennyt minulla olevan ja lääkärit epäilivät sen olevan jotain pahanlaatuista. Siitä muistona ison vatsan 20 viikkoa venyttämä pystyviilto navasta down there. Tissit ovat mennyttä kalua, erityisesti rintojen iho on kärsinyt. Toisessakin raskaudessa sairastamaani raskausmyrkytykseen syön edelleen (3kk synnytyksestä) säännöllistä lääkitystä (beetasalpaajat), joiden lääkäri äskettäin totesi olleen syy äkilliseen astman puhkeamiseen. Sitten on tietysti iso setti kaikenlaista 'pikkuvaivaa' peräpukamista hiuskatoon. Been there, done that, got the t-shirt. Ei sovi raskaus meikäläiselle.
  5. Voiko kertaalleen lämmitettyyn ja käytettyyn pulloon lisätä korviketta ja lämmittää mikrossa uudelleen vai täytyykö jokaista syöttökertaa varten ottaa käyttöön uusi pullo? Oletuksena siis, että koko syöttöhässäkkä tapahtuu alle tunnissa ja annat maitoa useassa erässä osittaisimetetyllä kolmikuiselle, etkä tiedä maidon menekkiä. Jos voi käyttää samaa pulloa, niin onko parempi huuhtoa se kylmällä vedellä ennen uutta maitoerää vai olla huuhtelematta hanavedellä? Osittaisimetetty vauvani syö korviketta kovin vaihtelevasti; 50-150ml kerrallaan. Tämän vuoksi aloitan syöttämisen usein pienellä määrällä ja joudun sitten joskus antamaan heti perään lisää maitoa. Olen steriloinut tiskannut ja steriloinut pullon tähän saakka jokaisen syöttökerran jälkeen, mutta jos olen antanut useita eriä maitoa lyhyen ajan sisällä, niin ne olen kyllä tuupannut samaan pulloon huuhtelematta pulloa.
  6. Ko. nettikaupan uudet sivut ovat osoitteessa: http://www.nursingbra-shop.co.uk/ Voin suositella. Olen tilannut kahdet Bravadot ja molemmilla kerroilla palvelu oli moitteetonta. Liiveille tuli hinnaksi 29€ postikuluineen (Bebesissä samat melkein 50€ + postarit) ja ne toimitettiin postilaatikkoon neljässä päivässä.
  7. 6.5kg, kaikki jäi synnärille. Pari viikkoa synnytyksen jälkeen olen kolmisen kiloa alle lähtöpainon.
  8. Loppiaisena 4A:lta poistui virallinen vierailukielto muilta, kuin puolisoilta ja lapsilta, mutta edelleen sielläkin suositellaan vain heidän käyntejään. Kiellon poistumista ei kuulemma aiota mainostaa sen kummemmin, vaan toivotaan, että vierailut vähenisivät. 2-kerroksen osastojen tilanteista en tiedä. SVO:lla laput olivat ainakin vielä alkuviikosta paikoillaan.
  9. Synnytyksen jälkeen nousi korkea kuume, mikä synnärillä kuitattiin maidonnoususta johtuvaksi. Pari päivää kotona kitkuteltuani kävin terveyskeskuksen labrassa ja crp huiteli reilusti yli 200 sen lisäksi, että kuume oli jo monetta päivää 39 asteessa. Sain pikaisen lähetteen äitiyspolille, jossa tutkittiin ja ultrattiin, mutta mitään näkyvää syytä tulehdukselle ei löytynyt. Tila todettiin kuitenkin kohtutulehdukseksi ja söin vaivaan ab-kuurin, mikä auttoi nopeasti (olo helpottui jo parissa päivässä). Alavatsa on kipeä ja tärinäherkkä. Muutaman kerran mitattiin crp ja kun se oli normaalilla tasolla, seuranta loppui siihen.
  10. 39+4, vedet menivät jo 39+3.
  11. Halusin ja sain - ja toimi erittäin hyvin. Sain epiduraalin siinä vaiheessa (4 cm), kun synnytys ei enää edennyt millään ja olin kovin kivulias. Epiduraali vei kaikki kivut saman tien pois, rentouduin ja hups - olin puolessa tunnissa täysin auki. Ponnistusvaihe oli puudutuksen vuoksi lähes kivuton, mutta supistukset tuntuivat kyllä, eikä puudutus siis ollut millään tavoin esteenä ponnistamiselle.
  12. Sairaalassa, jossa olin jo valmiina toksemian vuoksi, muutama päivä ennen laskettua aikaa.
  13. Esikoista epäiltiin aikoinaan suorastaan jättimäiseksi käsikopeloinnin, virheellisten ultratulosten, vatsan suuren koon ja perintötekijöiden (isä + isän sisarukset yli 5-kiloisia) vuoksi, mutta lapsonen painoi syntyessään 3270g.
  14. Molemmissa raskauksissa olen tuntenut pientä kutittelua ja kuplintaa viikolla 14+. Varsinaiset potkut alkoivat tuntua ensimmäisestä vasta viikolla 23+ ja toisesta viikolla 22+. Molemmilla kierroksilla istukka on ollut takana.
  15. Tässä raskaudessa olen himoinnut kaikkea epäterveellistä ja rasvaista; pitsaa, kebabia, texmexiä, you name it. Esikoista odottaessa pelkkä lihan tuoksukin kuvotti ja muistan syöneeni paljon paprikoita ja jälkkäriksi sorbettia.