Edith

Aktiivijäsen
  • Content count

    354
  • Joined

  • Last visited

About Edith

  • Rank
    Aktiivi

Recent Profile Visitors

2281 profile views
  1. Meillä ikäeroa 6 v 7 kk. Oltiin valmiit pieneenkin ikäeroon mutta elämä ei meilläkään mennyt niin kuin toiveissa oli.
  2. Kyselin tuossa aiemmin kokemuksia muutosta lähellä synnytystä. Me on nyt ehditty asua uudessa asunnossa n. kolmisen viikkoa ja vauva on edelleen masussa (nyt menossa rv41+1). Itse muuttoviikonloppu meni sujuvasti, sillä olin vain muutamia tunteja uudella asunnolla lähinnä ohjailemassa mikä laatikko tulee minnekin. Muuttoviikonlopun jälkeen onkin ollut aika haipakkaa, kun mies on tehnyt täällä asunnolla kavereiden kanssa remonttia (maalaushommia, väliovien ja karmien vaihtoa sekä listoitustöitä). Onneksi ne hommat on melkein jo tehty, mutta joka päivä on ajettu ostamassa jotain tavaraa tänne. Eli ei nyt kovin seesteinen loppuraskaus ole ollut ja esikoinenkin on tietysti vaatinut oman huomionsa. Onneksi tyttö on jo 6,5-vuotias, joten on puuhaillut jotain myös itsekseen. Huomenna olisi tulossa vielä terassin ja parvekkeen ovien uusijat ja sälekaihtimien asentajat, joten toivottavasti synnytys ei käynnisty huomenna...
  3. Myös minulla valitettavasti kokemusta alkuraskauden vuoteluista. Ekassa hoitoalkuisessa raskaudessa ei ollut vuotoja paitsi vähäistä veristä vuotoa yhden kerran jossain rv 29 paikkeilla. Vuodon syy ei tuolloin selvinnyt mutta sitä jatkui muutaman päivän ajan. Sen jälkeen minulla on alkanut yksi luomuraskaus ja yksi hoitoalkuinen raskaus, jotka kumpikin päättyivät keskenmenoon (rv7+1 ja rv 12+5). Noissa raskauksissa oli tuhruvuotoa n.viikolta 5 alkaen ja vuoto oli vaaleanpunertavaa/vaaleanruskeaa. Muutamaan kertaan tuli myös veriviiruista valkovuotoa. Myös tämän hetkisessä luomusti alkaneessa raskaudessa on ollut tuhruvuotoa rv6-rv13. Vuoto oli samankaltaista vaaleanpunertavaa/-rusehtavaa tuhrua kuin aiemmissakin raskauksissa, joten alkuraskaus oli varsin piinaavaa aikaa kun keskenmenon pelko oli koko ajan taustalla. Rv12-13 vuoto väheni pikkuhiljaa niin ettei se ollut enää päivittäistä ja nyt mennään jo onnelisesti viikolla 30+ Vuodon syy ei koskaan selvinnyt, vaikka gyne epäili että voisi johtua siitä että kohdun reuna on alhaalla lähellä kohdunsuuta ja se aiheuttaisi vuotelun.
  4. Meillä vähän samankaltainen tilanne, joten kuulisin myös mielelläni kokemuksia. Mulla laskettu aika on ihan kesäkuun lopulla ja muutto pitäisi hoitaa kesäkuun puolivälissä. Esikoinen syntyi pari päivää ennen laskettua aikaa, joten melkoisen huonoon saumaan osuu tuo meidän muutto...
  5. On tämä aika keskenmenosta tähän hetkeen ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa...Nyt vasta heitin roskiin kaikki lapsettomuushoitoihin liittyvät paperit yms. jotka muistuttavat tapahtuneesta. Alkuviikosta oli verikoe ja hcg-arvo oli enää 10,9. Huomenna jälkitarkastukseen.
  6. Pahoittelut ja voimia kovasti sinulle Diable Henkisellä puolella olo alkaa hiukan helpottamaan, mutta itku tulee ajoittain vieläkin. Pitäisi kyetä siivoamaan ultrakuvat, neuvolasta saadut vauvaoppaat yms. pois. Kaikki tuntuu niin lopulliselta... Satutin niskani keskenmenon yhteydessä kun koko kroppa alkoi kramppaamaan joten siitä on edelleen seurauksena niskan jäykkyys ja jatkuva päänsärky. Kerroin tästä työpaikkalääkärissäkin, mutta hän sivuutti asian. Jos niska ei ala paranemaan niin menen maanantaina uudelleen lääkäriin sillä teen työtä tietokoneen äärellä 8 h/pv, enkä usko että kykenen sellaiseen työhön.
  7. Kiitos myötätunnosta <3 Pahoittelut Annmalle. Ja voi ei, sinäkin Possu jouduit tänne meidän ketjusta. Olen todella pahoillani Possu - Meillä kyllä mun vanhemmat tietää (äiti tuli meille samana iltana) ja anopille myös kerrottiin (anoppi ei tosin tiennyt että olen raskaana). Tuo runsas vuoto on kyllä ihan kamalaa. Mulla sitä tuli n. tunnin verran niin että side piti vaihtaa vajaan 5 minuutin välein ja vessassa vaan lorisi pyttyyn En ole itse asiassa edes kysynyt julkiselta puolelta, kun aloitettiin hoidot silloin suoraan yksityisellä. Olen ollut ainakin siinä uskossa että julkisella pitää jonottaa todella kauan vai olenko väärässä ?? En tosiaan tiedä sitäkään onko siellä jotain ikärajaa. Voisihan sitä tietysti vielä selvittää. Se miksi raskaus meni kesken mietityttää vieläkin kovasti. Itseänikin olen tässä syytellyt tapahtuneesta (työterveyshoitajan ja -lääkärin sekä läheisten mielestä tosin ihan turhaan). Olivat tänään soittaneet neuvolasta näytteistä joissa kävin viime torstaina ja ilmeisesti joku niistä tulehdusnäytteistä on positiivinen. Olisikohan se sitten ollut syy ?? Sain tämän viikon sairaslomaa töistä ja toivotaan että saan ajatukset siihen kuntoon että voin palata maanantaina töihin. Vähän huolettaa miten raskaasti tämän otan...Toisaalta en ole saanut vieläkään surra tätä asiaa yksin, kun piti vielä anoppikin pyytää alkuviikoksi meille kun tyttö sairastui flunssaan. Onneksi anoppi lähtee huomenna ja saan olla pari päivää ihan yksin kun tyttö on päiväkodissa.
  8. Meillä toista lasta on toivottu siitä asti kun meidän esikoinen syntyi eli käytännössä oltu 5 vuotta ilman ehkäisyä. Tyttö sai alkunsa IVF-hoidolla (ennen sitä yritystä 1v 3 kk ja sen jälkeen kaksi tuloksetonta inseminaatiota). 2,5 vuotta sitten tulin raskaaksi luomuna, mutta tuo kaksosraskaus päätyi keskenmenoon viikolla 7. Alkiot eivät vastanneet ar-ultrassa viikkoja ja parin viikon päästä tuli spontaani keskenmeno. Tänä syksynä mies vihdoin taipui lähtemään uudelleen IVF-hoitoihin ja voi sitä onnen määrää, kun tulin ekasta hoidosta raskaaksi. Raskaus eteni hyvin ja ar-ultrassa vauva vastasi viikkoja. Np-ultrassa kävin viikolla 11+3 ja edelleen kaikki hyvin, mutta tietysti meidän tausta huomioiden olimme varovaisen onnellisia. Heti np-ultraa seuraavana päivänä alkoi vaaleanpunertava tuhruvuoto, joka kuitenkin kesti vain päivän. Sama toistui muutaman päivän kuluttua. Viime viikolla kävin neuvolalääkärillä rv 12+5. Tuhruvuoto oli taas alkanut edellisenä yönä ja muuttunut hiukan verensekaiseksi limaksi. Samoin oli ilmaantunut menkkakivun tyyppistä alavatsakipua. Sydänäänet olivat kuitenkin normaalit ja lääkäri ei ollut vuodosta huolissaan. Torstaiaamuna vuoto ja alavatsakivut jatkuivat edelleen ja sainkin ajan lapsettomuusklinikalle ultraan. Edelleen vauvalla kaikki hyvin, mutta lääkäri oli sitä mieltä että kohdunkaula olisi ehkä hiukan lyhentynyt ja kohdunsuu ei kuulemma tuntunut ihan normaalilta. Hän haki paikalle meidän oman lapsettomuuslääkärin ja hän taas oli sitä mieltä, että kaikki on kunnossa. Vuoto tulee kuulemma siitä että istukan reuna on lähellä kohdunsuuta tai sitten emättimessä on joku tulehdus, mutta mikään ei viittaa siihen että raskaus olisi menossa kesken. Tulehduksen pois sulkemiseksi oli jo neuvolalääkäri antanut lähetteen näytteenottoon ja pissanäytteeseen jotka kävinkin antamassa vielä saman päivän aikana. Olin päivän töissä ja illan suussa haettuani tytön päiväkodista alavatsakivut alkoivat olla entistä kovempia. Ehdittiin olla kotona 20 minuuttia kun alavatsaa alkoi kouristella kovasti ja tunsin että nyt jotain holahti siteeseen. Niin sitten alkoi keskenmeno, jonka seurauksena piti soittaa ihan ambulanssi käymään kun meinasi lähteä taju. Illalla lähdin mieheni saattelemana käymään näytillä päivystyksessä ja jouduinkin jäämään osastolle, sillä kohtuun oli kaikesta verenvuodosta huolimatta jäänyt jotakin vaikka tiesin että sikiö ja istukka olivat ainakin tulleet pois. Sain yöksi cytotecit, mutta ne eivät tyhjentäneet kohtua kokonaan vaan jouduin vielä lauantaina kaavintaan. Syy keskenmenolle ei ole tiedossa eikä varmaan koskaan selviäkään. Vaikka olin noiden vuotojen takia hieman osannut jo varautua siihenkin että kaikki ei pääty hyvin, on todella karua nähdä vauva vielä elossa ja hyvävointisena samana aamuna ennen keskenmenoa. Olo on todella kauhea ja aionkin mennä huomenna työterveyteen hakemaan sairaslomaa. Myös syyllisyys siitä että olen toiminut jotenkin väärin raskausaikana ja aiheuttanut itse keskenmenon tuntuu todella voimakkaana. En ole saanut purettua surua ulos juuri lainkaan, sillä esikoinen oli keskenmenon aikaan kotona kanssani kahdestaan ja eihän hänen läsnä ollessaan voinut näyttää ulos päin että asiat eivät ole hyvin. Myös viikonlopun hän on ollut tietysti koko ajan kotona, joten surutyö on pitänyt tehdä sen jälkeen kun tyttö käy illalla nukkumaan. Raskasta on padota asioita sisälle vaikka mies on kyllä ottanut todella hyvin asiat haltuun ja ollut paljon tytön kanssa jotta olen saanut levätä. Mieheni ja äitini kanssa olen jutellut kyllä asiasta, mutta tuntuu että olisi hyvä varmaan käydä vielä juttelemassa asiat läpi jonkun ulkopuolisen tahon kanssa. Raskainta tässä kaikessa on ehkä se että mahdollisuutta saada tytölle sisarusta ei käytännössä enää ole Tämä lapsettomuushoito oli hyvin suurella todennäköisyydellä meidän viimeinen, sillä minulla on ikää jo 37 vuotta. Lisäksi yksityisen puolen IVF-hoidot ihan järkyttävän kalliita eli meillä ei ole edes varaa lähteä hoitoon uudelleen ja mitään takeitahan ei hoitojen onnistumisesta ole. Kummassakaan IVF-hoidossa ei jäänyt yhtään alkiota pakkaseen. Luomuraskauden mahdollisuus meillä on häviävän pieni (1 keskenmennyt luomuraskaus viiden vuoden sisällä), joten sen varaankaan ei voi laskea mitään. Mitä vastaan kun tyttö joskus kyselee miksi hänellä ei ole pikkuveljeä tai -siskoa ?
  9. Huomasin toissa iltana, että tytön napa on alkanut punoittamaan ja on vähän ärtyneen näköinen. Olen nyt aamuin illoin puhdistanut napaa Septidinillä ja sen jälkeen kuivannut navan vielä puhtaalla vanupuikolla. Aluksi tuntui että napa vähän haiskahtikin, mutta tänään en kyllä suihkun jälkeen haistanut mitään. Pitäisiköhän napaa hoitaa vielä muilla keinoilla ? Jotain rasvaa, talkkia ??
  10. Meidän 2,5-vuotias lapsi on alkanut etenkin päiväunille laiton yhteydessä läpsimään ja potkimaan minua. Tarvitsisin neuvoja miten sellaisessa tilanteessa pitäisi toimia. Tähän mennessä olen aluksi kieltänyt tiukasti ja kun se ei ole tehonnut olen ottanut kiinni käsistä tai jaloista ja estänyt läpsimisen/potkimisen. Usein tämä tiukasti kiinnipitäminen johtaa vain siihen, että lapsi kiemurtelee irti otteestani ja huonoimmassa tapauksessa vielä vähän satuttaa itseään siinä tilanteessa. Puhe ei tehoa, ei tunnu oikein edes ymmärtävän kun kerron että äiti on surullinen kun sinä lyöt. Tyttö kyllä pyytää anteeksi, mutta ei tunnu siinäkään tilanteessa ymmärtävän minkä takia pitää pyytää anteeksi. Jäähypenkkiä meillä ei ole käytetty missään vaiheessa ja yhden kerran kun aloin puhua että laitan sinut kohta jäähylle niin tyttö vain ilmoitti topakasti että: "Minä haluan jäähylle"...Myöskään huomiotta jättäminen ei auta, sillä tyttö seuraa perässä kuin hai laivaa.
  11. Mä kaipaisin ideoita äitienpäiväkorttiin, jonka voisi tehdä mummoille yhdessä 2,5-vuotiaan kanssa
  12. Possu: Edelleen vauva on ollut toiveissa km:sta lähtien, mutta toimitus näyttää kestävän...Taitaa olla yk 5 menossa, mutta en jaksa noita hirmuisesti laskea kun meillä ei luomuvauva ole kovin todennäköinen.
  13. Miksiköhän mä väännän puukkoa haavassa ja käyn edelleen ajoittain lukemassa kesäkuisten odotusketjua ?
  14. Mulla alkaa oma jaksaminen olla aika loppu tän tytön uhmaiän vuoksi, joka tuntuu vaan koko ajan pahenevan Tyttö on siis nyt 2v 4kk). Osa päivistä sujuu ihan mukavasti, mutta useimmiten hyvin alkanut päivä menee pilalle jo heti lounasaikaan. Esimerkkinä eilinen: aamupäivä sujui mukavasti kerhossa ja käytiin vielä kirjastossakin. Kotiin kun päästiin niin lämmitin tytön ruuan ja laitoin hänet syöttötuoliin syömään. Siitä se sitten alkoi ruualla leikkiminen ja pelleily. Ensin kaatoi puoli nokkamukillista maitoa ruokalautaselle. Toruin asiasta ja kaadoin maidot pois ruuan seasta.Tarjosin uudelleen ruokaa, jonka seurauksena tyttö vähän ajan kuluttua kippasi koko lautasellisen ylösalaisin pöydälle. Tässä vaiheessa pistin tytön pois tuolista, komensin ja kerroin miksi näin ei saa tehdä. Lämmitin uuden annoksen ruokaa ja otin tytön syöttötuoliin. Tätä ruokaa söi vähän ja kun annoin leipää, murensi sen ruokalapun kouruun ja kaatoi nokkamukissa olevat maidot kouruun sillä seurauksella että osa maidoista valui paidalle ja housuille. Tästä hermostuneena otin tytön samantien pois pöydästä ja ilmoitin että ruokailu loppui tähän ja kiskoin kaikki vaatteet tytön päältä mistä seurasi hirmuinen huuto. Sitten pöydän ja tytön siivottuani lähdettiin vaipan vaihtoon ja yrittämään päiväunille. Jo vaipan vaihto sujui kovan taistelun kanssa ja kun piti käydä sänkyyn niin tyttö pisti hirmuisen huudon päälle ja juoksi karkuun. Kannoin sänkyyn ja yritin rauhoitella, mutta koko ajan kierähti istumaan ja yritti pois sängystä. Kävin tytön viereen sänkyyn, kun ajattelin jos rauhoittuisi vieressä ja pidin vähän napakammin tytöstä kiinni. Hirmuisesti siinä kiemurteli ja itki ja kun vihdoin päästi istumaan niin alkoi läpsimään minua kasvoihin. Otin tiukasti käsistä kiinni ja yritin selittää että ketään ei saa lyödä, mutta ei tuntunut menevän perille. Tämä em. show jatkui muutaman kerran uudelleen ja siinä välissä kannoin tytön pariin kertaan meidän makkarista takaisin omaan vuoteeseen kun karkasi sinne. Sen jälkeen annoin luovutusvoiton, mutta sillä seurauksella että tyttö nukahti olohuoneen matolle n. klo 17 ja olisi nukkunut siinä varmaan pari tuntia jos en olisi herättänyt n. vartin jälkeen. Eli päiväunet kyllä tarvitsisi, mutta miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa ??? Äsken päiväunille laitossa sama homma. Ensi haluaa leikkiä vielä vähän aikaa ja sitten vielä vähän aikaa. Sitten kun vihdoin sain hänet alakertaan vaipan vaihtoon niin halusi pissalle potalle. Siinä sitten istuskeli ja eipä sitä pissaa näkynyt, joten varmaan halusi tuollakin pelata aikaa ettei tarvitsisi käydä nukkumaan. Vaipan vaihdon jälkeen sitten toistuikin sama kuin eilen, eli karkailut, äidin läpsiminen, potkiminen yms. Tää jatkuva taistelu asiasta kuin asiasta alkaa olemaan todella uuvuttavaa. Rajoja pitäisi luoda pienelle, mutta miten luot niitä siten ettet satuta toista tai ettei tyttö vedätä koko ajan 6-0. Uhkailu , lahjonta ja jäähyt ei meillä juurikaan tehoa ja useasti joutuu tiukastikin sanomaan. Aika karmeaa oli huomata eräänä iltana päivällisen aikoihin kun totesin tytölle, että "oletko huomannut, että äiti ei ole huutanut sinulle tänään yhtään kertaa" Noissa meidän taisteluissa en missään nimessä satuta tyttöä, mutta välillä itsekin vähän kauhistun kun tulee esim. riuhtaistua tyttö pois jostain tilanteesta ehkä vähän liian kovakouraisesti tai joskus oltua vähän uhkaava. Olen jo surrutkin, että tytölle jää varmaan ikuisia traumoja... Itsekuria pitäisi kehittää, mutta miten ihmeessä noista tilanteista pääsee pois ilman että tyttö saa kaiken periksi. Aluksi tietty yritän useamman kerran selittää asiat rauhallisesti ja käyttäytyä aikuisen lailla, mutta ei mene kauan kun tuo 2-vuotias saa minutkin käyttäytymään kuin lapsi. On testattu poistuminen tilanteesta, kymmeneen laskeminen, välinpitämättömyys tilanteessa yms. Tuntuu, että mikään ei auta. Ja huom ! Meillä asuu kaikesta huolimatta maailman suloisin ja aurinkoisin pikkuprinsessa, jolla on vain omaa tahtoa enemmän kuin pienessä kylässä.