Tiiti

Aktiivijäsen
  • Content count

    113
  • Joined

  • Last visited

About Tiiti

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Käytiin tänään katsomassa ihanaa vastasyntynyttä vauvaa. Pois lähtiessä oli hymyileväinen olo. Minkäänlaista vauvakuumetta ei herännyt mutta toisaalta tuntui kivalta saada taas lähipiiriin yksi pieni lisää - vähän kärjistäen ei niitä kaikkia lapsukaisia tarvitse itse tehdä vaan voi muutenkin olla läheinen aikuinen pienille ihmisille. Meillä ainokainen on aloittamassa koulun ja vaikka lapsen kasvaminen tuntuu tavallaan haikealta, tämä perhekoko on juuri sopivan tuntuinen meille. Yhä ja edelleen. Yhden lapsen kanssa on tosi helppoa olla ja mennä ja hänen kulloiseenkin elämänvaiheeseensa voi paneutua ja aikaa todellakin on lapsen kanssa olemiseen, hänen asioidensa kuuntelemiseen mutta aikaa on myös omalle aikuiselämälle. Mua on lakannut lähes tyystin ahdistamasta ihmisten lapsiutelut. Vastaan vaan kohteliaasti että ei ole lisää jälkikasvua tilauksessa tällä hetkellä. Olen lakannut paineistumasta myös lapsen sisarustarpeista. Lapsi ei itse ole koskaan siskojen ja veljien perään kysellyt. Hän on sosiaalisesti taitava vaikka ainokaisten pitäisi olla itsekkäitä ja kömpelöitä ihmissuhteissaan. Hänellä on paljon hyviä kavereita vaikka yksinäisiähän ne lapset jonkun opin mukaan on, jos ei niille sisaruksia tee. Reissuissa ja mökillä hän löytää salamana kavereita tai leikkii tyytyväisenä yksin ja puuhailee aikuisten mukana. En osaa tietenkään sanoa miltä tämä valinta tuntuu hänestä vaikkapa aikuisena muttta seurattuani jälleen muutamaa sisarusdraamaa lähipiirissä totean että geneettinen sukulaisuus ei välttämättä autuaaksi tee. Kannatan edelleen vankasti valinnanvapautta lapsiluvun suhteen (jos se vain lisääntymisteknisistä syistä suinkin on mahdollista). En suostu syyllistymään tietoisesta valinnasta lisääntyä vain kerran kun se hyvältä tuntuu.Ehkä yksilapsisuus on vähän kakun syömistä ja säästämistä eli helppo tie saada osakseen vanhemmuuden iloa ilman monen vuoden rankkaa vääntöä. Enhän toki tiedä millaista iloa tuottaa suurperhe vanhemmilleen mutta lupaan etten arvostele tai kauhistele saati tuomitse sellaisen valinnan tehneitä.
  2. Me ollaan liikuttu tosi paljon kotimaassa lapsen kanssa ja vaikka ehkä täältä puuttuukin sellainen yleinen kaikki viihdyttää lasta-kulttuuri niin täytyy sanoa, että ei olla negatiivisia kommentteja saatu. Tai kerran kun vaihdettiin vaippaa tunturin laella himppasen vilakassa säässä tuli joku setä sanomaan että lapsi on liian pieni vaeltamaan mutta muuten ihmiset on joko neutraaleja tai tosi ystävällisiä. En todellakaan odota että mun lapseni viihdyttäminen on ventovieraiden ihmisten vastuulla mutta tosi usein avoin ja iloinen pikkudaami on saanut viihdykettä ja juttuseuraa. Ollaan tietoisesti vältelty nk lapsiperherysiä kuten ketjuravintoloita leikkipaikkoineen ja lapsi on pikkuhiljaa iän karttuessa kasvanut eriliaisissa paikoissa käymiseen. Eli illallisravintoloissa meitä ei vielä nähdä, siisteissä päivällisravintoloissa kyllä mutta aikanaan ihan kahvilapistäytymisillä lähdettiin liikeelle. Usein vastakaiku on myös käytöksestä kiinni eli normaali lapsen touhuilu ei tunnu ihmisiä haittaavan. Ainakin itsestä on piristävää välillä jutustella kauppajonossa kärryissä istuvien taaperoiden kanssa tai vilkuttaa takaisin vilkuttavalle vauvalle. Sen sijaan välillä näkee sellaista showta pitäviä lapsiperheitä, joissa vanhemmat häärää, lapset melttoavat, esineet lentävät ja paikat tahmaantuvat että kieltämättä itsekin mielelläni saatan väistää- ainakin jos työmatka-asuun ollaan kolmatta kertaa sörssäämässä banaania tai pillimehua ja perheenäiti alkaa kailottaa kun kiellän lasta tahmaamasta. Näin siis tein tällä viikolla lentokentän kahvilassa. En siksi että en pitäisi lapsista vaan siksi että kyseinen perhe käyttäytyi häiritsevästi. En kyllä mulkoillut tai sanonut rumasti, poistuin vaan paikalta ilman draamaa.
  3. Minä täällä taasen moi . Tällä viikolla olen ajautunut keskusteluihin ainokaisen sosiaalisista taidoista. Ensin tuli päivähoidosta huomio, että lapsi on miltei pulassa kun kaikki haluavat olla sen kavereita. Samoin keskusteltiin äitini kanssa asiasta. Mähän oon leikisti ainokainen kun seuraava perheeseen syntynyt sisarus on yhdeksän vuotta nuorempi. Mä olin yksin viihtyvä lapsi, joka saattoi hakemaan tuleville kavereille sanoa että "Menkää vain mun huoneeseen leikkimään, mä luen tän kirjan loppuun". Meidän ainokainen on toista maata. Menee se minne vaan, sillä on hetken päästä esitellä joku kaveri. Samoin se on itsenäisesti saanut naapurin lapsista ja hoitokavereista hyviä ystäviä eli eipä ole meidän tarvinnut suhteita rakentaa tai leikkitreffejä sopia hänen puolestaan (vaikka toki eskari-ikäisen menojen päälle katsotaan, pidetään kavereiden vanhempien kanssa yhteyttä, sovitaan pelisäännöistä jne). Lomareissuilla oli tilanteita, joissa kavereita ei sitten saatavilla ollut mutta hyvin lapsi viihtyi omissa leikeissään, koirien kanssa touhuillessa ja meidän vanhempien kanssa puuhatessa, pelaillessa jne. Leikkikavereiksi ei olla lapselle ruvettu siis mutta leipominen, pelit, uiminen, retket jne kelpasivat mainiosti vanhempien seurassa. Elämä tuntuu helpolta nyt vaikka urakuviotkin perhe-elämään on yhdistelty. Tuntuu että todella on jotain tarjottavaa tuolle naperolle mutta ihanasti jää aikaa myös olla aikuinen ihminen.
  4. Tuli tämä ketju mieleen kun kävin gynellä ja puhuttiin uudesta kierukkareseptistä. Lääkäri siinä muun jutustelun lomassa kysäisi että minäkö olen vauvani tehnyt. Ilmoitin että olen johon totesi että "On todella hieno suoritus saattaa maailmaan ja kasvattaa yksi hieno tytär. Mitään pakkoa ei kenenkään ole tehdä enempää vaikka kuka sanoisi mitä. Miettimisaikaahan sinulla on mutta on hienoa että uskallat tehdä siten kuin hyvältä tuntuu". Lääkäriltä poistuttua jäin miettimään että olen todella tainnut ohittaa sen mitäs jos ja pitäisköhän edes sen sisaruussuhteen takia- vaiheen. Ison tytön kanssa ollaan vietetty suurin osa tätä viikkoa kaksin kun mies on reissannut. Ollaan käyty ulkona syömässä, shoppailtu, pelattu lautapelejä, leivottu ja ties mitä kivaa. Rennosti ja ihanasti . Tää on niin mun valinta. Ei minusta ole uhrautuvaiseksi äitimuoriksi mutta elämästä nauttiva yhden äiti- se olen oikein ilolla.
  5. Meiltä myös odotusaikana kyseltiin, joko koiralle on löytynyt uusi koti. En ensin edes ymmärtänyt miksi mutta joillekin on kai selviö, että koirat tai muut lemmikit on lasten korvikkeita. Samoiten ihmeteltiin kun lapsi kärryissä menin vetämään tottelevaisuustreenejä ja vauva kantorinkassa tekemään koiralle jälkeä. Siihen koiralliseen, koiria harrastavaan perheeseen lapsi kuitenkin oli syntynyt ja siihen elämäntyyliin solahti. Mitään ongelmia ei koskaan ole ollut. Koira (tai nyt kaksi) tietää paikkansa laumassa, lapsi on opetettu myös kunnioittamaan koiria . Muistan äreilleeni sitä, että monissa tuttavaperheissä koira tai muu lemmikki lingottiin uuteen kotiin milloin minkäkin syyn takia. Ja onhan se väsyneenä ja kiireisenä vaikeaa antaa aikaa vielä yhdelle elävälle olennolle mutta itse en suuremmin arvosta tapauksia "Lapsi taloon, lemmikki pihalle kun ei enää kiinnosta". Toki harrastelut ovat jääneet vähemmälle perhekuvioiden myötä mutta koirat ovat olleet itselle ihana tapa irroittautua arjesta ja olla hetken oma itsensä. Nykyisin tosin tytär lähtee mielellään seuraksi koirarientoihin joten taitaa päätyä yhteiseksi harrastukseksi koko perheelle.
  6. Haluaisin tietää kuinka pitkä liitto/parisuhde teillä oli "alla" ennen ensimmäistä lasta? Oltiin tunnettu muistaakseni 12 vuotta, oltu yhdessä reilu viisi vuotta ja naimisissa pari vuotta. Oliko parisuhde ajallisesti sopiva, turhan pitkä vai liian lyhyt? Aiemminkin olisi saanut lapsi tulla mutta toisaalta oli kivaa että tunnettiin toisemme hyvin ja saatiin viettää huoletonta kuherteluaikaa pitkään keskenämme. Lisäksi elämäntilanne oli lapseutumiseen oikein sopiva tuossa vaiheessa. Aiemmin jos oltaisiin touhuun ryhdytty olisi voinut tulla paineita vaikkapa taloudellisista seikoista. Vaikka ainahan sitä olisi jotenkin selvinnyt. Ehkä parisuhteen kypsyminen kuitenkin teki tilaa tulokkaalle. Mitä positiivisia tai negatiivisia asioita tuli eteen lapsen synnyttyä tai jo raskauden aikana? Ei mitään siihen parisuhteen pituuteen liittyvää vaikka ainahan sitä uusia puolia oppii puolisosta kun kuvioon tulee lisää muuttujia.
  7. Mitä mieltä olet vapaaehtoisesti lapsettomista henkilöistä eli veloista? Mun mielestä on viisasta tehdä niinkuin itsestä (ja puolisosta) hyvältä tuntuu. Ei kaikkien tarvitse asettautua samaan muottiin ja ihmiset löytävät merkityksen elämälleen hyvinkin erilaisista asioista. Mielipiteeni on siis sanoisinko neutraali eli kukin tekee omat valintansa ja vapaaehtoinen lapsettomuus ei missään nimessä tee ihmisestä automaattisesti lapsen vihaajaa tai lapsellisuuden tuomitsijaa kuten jotkut tuntuvat uskovan. Löytyykö lähipiiristäsi veloja tai oletko koskaan edes törmännyt sellaisiin? Nopeasti laskeskellen 80 % ystäväpiiristä on lapsettomia ja reilusti yli puolet heistä tietoisesti tämän valinnan tehneitä. Oman lähipiirin velat ovat aivan ihania tyyppejä eikä heillä ollut mitään ongelmaa minun ja miehen lisääntymiseen liittyen. Esim lapsemme kummeista kaksi on veloja ja yksi saattaa päätyä samaan ratkaisuun ja enpä voisi omistautuvampia ja ihanmpia kummeja tytölle toivoa- tosin porukan ainoa äiti-ihminenkin on mahtava. Itseasiassa vela-kavereiden kanssa on usein antoisaa hengailla kun on lupa puhua itsensä kehittämisestä, työstä, harrastuksista jne. Syvällä lapsiperhe-elämässä olevat taas helposti urautuvat puhumaan lapsista. Onhan se ymmärrettävää, kukin puhuu omasta elämänpiiristään, mutta joskus olisi kiva kuulla mitä sille ihmiselle kuuluu eikä sen lapsille. Oletko itse "lapsellinen" vai kenties tahattomasti lapseton? Itse olen lapsellinen, joka ei ole koskaan kokenut polttavaa vauvakuumetta. Ehdimme myös olla tahattomasti lapsettomia ja tällä hetkellä olemme tehneet monia järkyttävän valinnan jättää lisääntymisyritykset sikseen ja elää onnellisena yksilapsisena perheenä- ihan vapaaehtoisesti. Suhtautuvatko lapselliset ja lapsettomat erilailla veloihin? Miten? Sanoisin, että tämä on enemmän yksilötasolla tämä suhtautuminen. Toki jos oikein voimakkaasti kokee jonkin asian hyväksi. on se sitten lapsettomuus tai äiteys sitä asiaa tulee helposti hypetettyä ja yritettyä myydä muillekin the ainoana oikeana ratkaisuna.
  8. Meillä meni alkuajat perhepedissä ihan sen helppouden vuoksi. Useinmiten tosin lapsi nukahti omaan sänkyynsä ja jäi sitten ekalla syötöllä viereen. Tai jos totta puhutaan mä varmaan itse nukuin ne syötöt enkä enää herännyt lasta nostelemaan omaan sänkyynsä. Perhepeteily loppui aika luonnostaan kun yösyötöt jäi pois lopullisesti n. 5-6 kk iässä. Lapsi alkoi tiettyjä kehitysvaiheita lukuunottamatta uinua yöt läpensä ilman ongelmia. Itseasiassa taas mun yöunet alkoi huonontua kun vauva ei ollut vieressä koko aikaa. Mies taas nukkui erinomaisesti oli vauva vieressämme tai ei.
  9. Tänään käytiin pitkästä aikaa lapsen kanssa lääkärissä ja lääkäri jäi päivittelemään että on kyllä ihme tapaus tämä napero. Koneelta tsekattuna edellisen kerran ollaan asioitu samalla lääkäriasemalla 4.2. viime vuonna ja sen jälkeen tähän päivään asti on lapsella ollut kerrassaan yksi nenä vuotaa-flunssa. Hämmentää jo itseänikin kun lapsi tosiaan vaihtoi perhepäivähoidon päiväkotiin viime syksynä. Tietty 5-vuotias on jo vähemmän infektioherkkä kuin pienemmät mutta silti kuulemma aika harvinaista tällainen.
  10. Piti tulla päivittämään tilanne tuosta vuodentakaisesta . Eli vieläkin mennään kahden koiran ja käsien pesun voimalla sujuvasti ilman tauteja. Edellinen kotohoitoa vaatinut flunssa oli vuosi sitten ja sen koommin ei sitten oikeastaan mitään ole ollutkaan vaikka syksyllä siirtyi neljän lapsen pph:sta 80 lapsen päiväkotiin. Edelleen varmaan vaikuttaa se että me vanhemmatkaan ei oikein ikinä saada mitään kiertäviä tauteja itsellemme. Paljon liikutaan ihmisten ilmoilla ja esimerkiksi alati sairaiden serkkujen kanssa tyttö leikkii tiuhaan mutta ne taudit vaan jostain syystä kiertää meidät. Hyvin syövä, paljon ulkoileva ja liikkuva tapaushan toi on ja nukkuu hyvin mutta muuta taikaa ei tosiaan olla löydetty kun potentiaalisesti ei-infektioherkät perintötekijät, hirveä mäihä ja koirat taloudessa.
  11. Pitkästä aikaa täällä ja yhä yhden lapsen politiikalla . Mä alan uskoa että tämä fiilis on pysyvä olotila. Lähipiirin vauvoja ja taaperoita jaksan ihailla, sylittää ja leikittää mutta omaa ihan pientä ei tee mieli. Sen sijaan nautin ainokaisestani, sosiaaliseksi, keskustelevaksi ja reippaaksi varttuneesta tyttösestämme. Lapsi ottaa ensimmäisiä askelia isojen maailmaan, aloitti oman harrastuksen ja kyläilee ahkerasti ystävillä ja ystävät meillä. Itse olen saanut jatkuvasti lisää vapautta ja liikkumatilaa jolloin jaksan entistä paremmin olla se vahva ja lasta tukeva aikuinen joka haluankin olla. Varmaan tulee hetkiä, jolloin tyttö kaipaa sisaruksia, joskus aikuisena kai viimeistään mutta onneksi hänellä on samanikäisiä kivoja ja läheisiä serkkuja. Ja leikkikaverin vuoksi meille ei sisarusta enää kannattaisi pohdiskellakaan kun ikäeroa tulisi parhaimmassakin tapauksessa kuutisen vuotta. Ovat sukulaistäditkin luopuneet kaveri-mantrasta siis . Mutta siis esimerkiksi lomamatkat kotimaassa ja ulkomailla menevät ilman kipuja, kavereita löytyy aina, siis ihan aina ainakin osaksi aikaa ja tyttö puuhaa mielellään omiaan tai meidän vanhempien kanssa ja nauttii myös muiden aikuisten kanssa puuhastelusta. Joulupyhinä esimerkiksi kummisetä 31 vee oli kovaa valuuttaa leikittäjänä ja molemmat totesivat että kivaa on. On ihanaa ja rikkaus että löytyy erilaisia perheitä. Toivon että kukaan ei ainakaan väkisin jonkun normaalioletuksen perusteella tee päätöstä lapsiluvusta. Kyllä minäkin olen saanut kuulla olevani kylmä ja kova uratykki ja itsekäs egoisti (ja mies parkaa on surkuteltu kun vaimo ei tee sille poikaa ). Ei se aina hyvältä tunnu mutta joskus on vaan viisainta jättää antamatta nasevia vastakommentteja ja elää omaa elämäänsä.
  12. Itse käyn silloin tällöin seuraamassa naiksukavereiden päikkyjä ja tämä uudistus vaikuttaa kyllä ihan fiksulta. Meinasi tulla tosin suru puseroon kun viestejä uupuu sadasta muutama enkä viitsi turhia kommentteja kirjoitella mutta näemmä jostain syystä olen aktiivi jo alle sadalla viestillä. Muoks. eikun näköjään profiilitiedoista poiketen mulla onkin himpun verran yli sata viestiä.
  13. Meillä asuu alati terve 4-vuotias. Sairaushistoriaan on kirjautunut kolme kipaletta korvatulehduksia, yksi oksutauti ja tasan kerran on ollut kuumeessa, silloin tällöin on toki lieviä räkätauteja näkynyt. Mä syytän aika paljon asiasta hyvää tuuria. Toisaalta minä ja mieskään ei olla oikeastaan ikinä kipeinä ja hoitopaikan muksutkin on tosi tervettä sorttia. Neiti meni perhepäivähoitoon 1 v 8 kk ja on ollut varahoidossa päiväkodissa. Kerran viikossa kerhoilee isommassa lapsiryhmässä. Meillä on kaksi koiraa eikä olla himosiistejä eli imuri ei laula joka päivä ja lapsi nuhjuaa joka tapauksessa aina koiran kanssa. Ulkoillaan ja liikutaan paljon eli lapsi on myös hyvässä fyysisessä kunnossa ja jaksaa kävellä reipasta tahtia viisikin kilometriä välipysähdyksellä = eväsretkeily kunniaan. Ruoka on ihan normaalia kotiruokaa, D:tä lisänä purkista, ei allergioita eikä herkkujen ylenpalttista välttelyä. Lapsi on myös aina ollut hyvä nukkumaan. Ehkä ainoa mitä tietoisesti tehdään on se että vältetään infektioaikoina kaiken maailman HopLoppeja ja vastaavia paikkoja ja ollaan sitten sosiaalisempia taas sillä saralla muuhun aikaan vuodesta. Samoin ei missään nimessä lähdetä hankkimaan lapselle vastustuskyvyn toivossa tahalleen tauteja ja esim vesirokkoa ei haluttu lähteä sairastamaan joten otettiin rokotus. Niin ja ykätautia kammoan joten jos sitä on jossain kyläpaikassa ym niin yhä jätetään kyläreissu väliin, flunssien suhteen en ole niin nihilisti varsinkaan enää. Muuten hygienia on normaalia, kädet pestään ulkoa tullessa, ennen ruokaa jne, käsidesiä käytetään matkoilla. Ensi syksynä aloitetaan päiväkoti, vähän ennen kuin tyttö täyttää viisi. Saa nähdä miten se vaikuttaa tilanteeseen. Tällä hetkellä jopa työnantaja ihmettelee miksei mulla ole lapsen sairauksien takia ollut poissaoloja kuin ihan aniharvoin.
  14. 3v-neuvolassa kirjattiin pituutta tasan metri tytölle ja ikää oli tuolloin jotakuinkin tasan sen 3 vuotta.
  15. Kyllä meillä syödään. N. 3-vuotiaaksi asti saatiin pidettyä karkit asiana josta ei tiedetty mutta sitten alkoi tulla karkkia pöytään kylässä, mummolavisiitillä, kaverisynttäreillä jne. Olen varmaan jossain muussakin ketjussa kirjoitellut että mun mielestä herkkuihin tulee paremmin neutraali suhtautuminen jos niihin ei ole jyrkkää ei-kantaa. Eli jos juhlissa karkkia on tarjolla niin siitä vaan. Lapsi ottaa muutaman ja on iloinen, ei seiso kulhon vieressä lappamassa kaksin käsin. Samoin viikonloppuisin kotona päiväkahvilla otetaan miehen kanssa pari palaa suklaata. Lapsi istuu "kahvilla" maitomukin kanssa ja saa oman palansa. Ei herkuissa mitään pahaa ole vaikka ns. tyhjistä kaloreista puhutaankin kunhan muuten on perusravitsemus ja hammashygienia kohdallaan.