Cor

Aktiivijäsen
  • Content count

    1099
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Cor

  1. Eikä Nattunen! Mäkin missasin nimet ja kun kaikki niitä niin kovasti kehui niin tulin tooosi uteliaaksi eli kerta vielä, pliiis!
  2. Kyllä iski! Järkisyyt laittaa odottamaan kuitenkin mahdollisen kolmannen yrityksen aloitusta. Ehkäisyä ei varmaan oteta käyttöön kuitenkaan. Luotetaan täysimetyksen voimaan Viimeksi ei tullut kuukautisia koko vuonna kun imetin. Piti lopettaa vähäinenkin imettäminen kun alettiin yrittää kakkosta. Kierto ei lähtenyt käyntiin kuin vasta lääkkeellä... Eli toisaalta saa tulla jos tulee, ei maailma siihen kaadu, mutta sellainen pikkasen alle 3 vee nykyisen kuopuksen ja seuraavan välille olisi se ihanne. Nyt harmaita hiuksia aiheuttaa 2 vee uhmaikäinen ja pieni vauva. Ensi kerralla siis tavoite, että pahin uhma olisi jo ohitettu ennen kuin uutta vauvaa pukkaisi. Lähinnä siis omaa jaksamista ajattelen. Muutenkin kolme vuotias on jo omatoimisempi kuin kaksi vuotias. Haluan myös tälläkertaa imettää miettimättä, että pitää lapsi "riuhtaista" ja vierottaa pois tissiltä, että uusi odotus voisi alkaa. Nautin nyt tästä vauvasta ja annan hänen olla pieni niin kauan kuin hän haluaa olla. Harmittaa kun esikon pakotin kasvamaan nopeammin isoksi pojaksi... Kuitenkin alle kolme vuotta olisi hyvä siksi, että saisin saman hyvän äippärahan kuin näistä kahdestakin
  3. Kuulostaa niin mun esikoisen synnytykseltä!!
  4. Onnea Sanelma! Ihanaa, olen sua stalkannut lähes päivittäin lapsettomuuspuolen ketjuista. En ole viitsinyt kauheasti sinne vaan kommentoida kun tuo oma tickeri voi toisille olla veitsen vääntämistä haavassa Ihan hurjasti tarrasukkia pienelle/pienille! Nyt jännätään onko matkassa yksi vai useampi kyytiläinen Muoks. Mulla oli niin mahanpohjalla sellanen kutina, että tää eka hoito tuo jo tuloksen. En osaa sanoa mistä fiilis tuli mut sellanen vaan oli
  5. Musta toi on ihan selkeä plussa. Voihan se vuoto olla ihan harmitontakin. Toisilla tuppaa vuotelemaan kuukautiskierron tahtiin koko raskaudenkin.
  6. Toisaalta, en ikinä näe kuin vain ne silmille hyppäävät ihan varmat viivat eli voihan tossa hyvin ollakin jotain
  7. Mä en näe mitään. En edes haamua paljon sulla on dp:t?
  8. Meillä isä sanoi aikoinaan kun kyllästyi mun ja veljeni hidasteluun ja vatvomiseen lähtiessä, että jos ette nyt tule niin jäätte tänne Niinhän se yleensä menee, että jos ei lähde niin sitten jää kotiin isä tatkoiti sen hiukan eri tavalla, mutta me nauretaan tolle sutkautukselle vieläkin...
  9. Kaverin tyttö sai nimen : Caramia. Toinen nimikin oli erikoinen mutta sopi etunimeen. En vaan millään muista sitä...
  10. Mä näen icelan testissä haamulaisen siinä ylemmässä mutta en alemmassa iiik, toivottavasti vahvistuu!! Täällä ainakin peukutellaan kovasti että näin kävisi. Speranzalla näen vielä selkeämmin haamulaisen! Jaiks, jännää! Kummatkin sitten tänne päivittämään kuvia!!!
  11. Mä en myöskään näe yhtään mitään
  12. Mä näen myös teepannun testissä haamusen tai jopa orastavan plussan. Ja mä en yleensä näe ikinä mitään. Ainoastaan selkeät plussat jossa viivat hyppää suoraan silmille
  13. Suvi, iiiiiiiik!!! Onnea tuhannesti. Niin ansaittu plussa kyllä ettei mitään rajaa! Selviä plussia kaikki. Hauska laskettuaika
  14. Titta on kiva, mutta näin kaksikielisessä perheessä ei toimisi. Eli annan 8-. Ivar?
  15. Nooasta tykkään. Saa multa 8. Jos olisi kirjoitusasultaan Noa niin saisi 9+. Mites sitten Felix?
  16. Autolla maksaa parkki muistaakseni jotain 7 euroa. Junalla pääsee n. 200m päähän messukeskuksesta.
  17. Löytyisikö ehdotuksia poikien nimistä jotka loppuu s-kirjaimeen? Sukunimi on ruotsinkielinen niin saa olla joko suomalaisia tai vieraskielisiä.
  18. Miisa ei ihan täysin iske. Saa multa 7. Puolestaan Isa/Iisa puolestaan saisi 9+. Maisa?
  19. En ota kantaa sen enempää tuohon teidän tilanteeseenne, mutta oli pakko jotain vastata kun oli niin ajankohtainen aihe. Me siis keskusteltiin yksi päivä miehen aloitteesta aiheesta mies ja nainen vain kavereita?! Mies oli jostain tutkimuksesta kuullut jossa oli haastateltu naisia ja miehiä. Sen mukaan naiset kokivat voivansa olla miesten kanssa vain kavereita, mutta miehet eivät kokeneet voivansa olla naisten kanssa vain kavereita vaan, että mukana olisi aina jonkinasteista kemiaa. Mieheni oli tästä samaa mieltä ja sanoi, että tämän takia hän ei osaisi olla naisten kanssa kuten jätkien. Peliasetelma olisi niin erilainen ja aina funtisi toisen lähtökohtia ja varoisi viattomintakin flirttiä, ettei vaan antaisi ymmärtää mitään... Itse en osannut oikein juuta, enkä jaata asiaan sanoa, mutta kun miettii menneisyyttä niin näinhän se minukin kohdallani on mennyt. Eli itse olen monasti ollut menossa vain kaverifiiliksellä kun taas miespuoliset ovat alun kaverivaiheen jälkeen paljastuneet kovinkin kiinnostuneiksi. Yhteydenpito on sitten vähentynyt, koska en koe tilannetta kummalekaan reiluksi. Varsinkin jos vähintään toisella on kuvioissa puoliso. Mitä olen tuttujani vuosien varrella seuraillut niin on paljon myös naispuolisia, joille on hankalaa olla vain kaveria vastakkaisen sukupuolen kanssa. Perhetutut mielestäni on ihan eri juttu. Meilläkin on paljon pariskunta kavereita niin, että ollaan yhtä hyvää pataa ja voidaan jutella melkein mistä vaan oltiin sitten samaa tai eri sukupuolta. Mutta asetelmakin on vähän eri kun kummatkin on kavereita tälle henkilölle/henkilöille kun, että vain toinen tuntisi... Itse olisin mustasukkainen jos mieheni tiuhaan viestittelisi 10 vee nuoremman naisen kanssa "työjuttuja". Eikö työasioita voi hoitaa työaikana??
  20. Kerran oli se ihana mainos tv:ssä kun nainen lähetti miehelle kuvaviestin jossa tekstinä oli "ajaa hiljaa isi..." tai vastaavaa. Kuvaa en muista. Musta aika liikkis idea. Olisin itsekin tota käyttänyt esikon kohdalla jos en olisi ehdottomasti halunnut nähdä henk.koht miehen ilmettä kun kerroin mitä tikku ilmoitti. Tokasta lähetin miehelle töihin ensin viestin jossa oli pelkkä + . Ja sen perään kuvaviestin tikusta. Arvasihan se mistä oli kyse kun oli jo viikon hokenut "sä olet paksuna"... Olisin halunnut kertoa miehelle vasta illalla kun tulee töistä, mutta olin niin täpinöissäni etten malttanut
  21. Ponnistusvaiheen lopussa tuska oli niin kamalaa, että karjuin ja kiljuin minkä ehdin. Taisi olla sekä kivusta että kuolemanpelosta. Esikko kun oli lähes 5 kg ja jäi pahasti hartioista kiinni häpyluun taakse. Se kipu oli jotain ihan kamalaa. Pää autettiin imukupilla ja hartioita lääkäri painoi kasaan vatsanpäältä. vauvaa revittiin samalla tuloksetta. Lopulta konkari kätilö haettiin paikalle ja hartiat saatiin revittyä ulos. Vauva vietiin heti pois huoneesta. Itkin vuolaasti vaikka kipuja ei enää ollut. Pelko vauvan menettämisestä oli todella suuri eikä se kamala fiilis unohdu koskaan...
  22. Joo, mäkin olen Mollamaija fani
  23. Sitä on eri vihreän sävyjä, kuten on koostumuksiakin. On vaaleampaa ja on myrkyn vihreää sekä kaikkea siltä väliltä. On juoksevasta puuromaiseen. Juokseva ei niin paha, puuromainen pahempi juttu. Sitähän ei tiedä ennen kuin vedet menee minkä väristä sieltä tulee. Ultralla sitä ei vatsan päältä valitettavasti näe.
  24. Edith, sopisi mielestäni paremmin toiseksi nimeksi. Mutta miksei ekaksikin. Omaan suuhun liian tönkkö jotenkin. Annan arvosanaksi 7. Mite sitten Lina?