Helliina

Jäsen
  • Content count

    9
  • Joined

  • Last visited

About Helliina

  • Rank
    Aloittelija
  1. Meillä lapset syö karkkia, mutta sitä (ja muitakin herkkuja) on tarjolla todella harvoin, ei lähellekään joka viikko - mutta silloin kun me aikuisetkin syömme niin yli vuoden ikäiset lapsetkin saavat.
  2. Meille tuli syksyllä kerrossänky; 6v ja 5v vuorottelevat yläpedissä nukumisesta ja 2,5v kulkee yläpedissä ja laskeutuu pois sieltä kuin vanhatekijä. Nukkumaan en vielä 2,5vuotiasta uskaltaisi laittaa, kun ei sitä tiedä kuinka yöllä unisena laskeutuminen onnistuisi, mutta päivisin tuo kerrossänky ei ole mikään vaaratekijä.
  3. Esikoinen 2. kierrosta ja loput kolme 1.kierrosta.
  4. Täytin 20v esikoisen ollessa muutaman kuukauden, olin vastavalmistunut ja työtön. Miehellä oli ja on edelleen vakityö.
  5. 26/26, tiesin vastauksen kyllä jo omasta olosta ja kierto on niin säännöllinen että siitäkin tiesi, kun ei ollut kuukautisten alkamisoireita.
  6. Synnyttäminen ei ollut niin kivuliasta kuin luulin. Ponnistaminne oli helppoa. Ja avautumisvaihe oli vaikeampi.
  7. Yksi testi riitti, kun siitä heti tuli selvä plussa, testin tein samana päivänä jona kuukautisten olisi normaalisti pitänyt alkaa.
  8. Oma ok-talo, 3 makuuhuonetta, neliöitä 115.