Blixen

Aktiivijäsen
  • Content count

    888
  • Joined

  • Last visited

About Blixen

  • Rank
    Aktiivi
  1. Eilen kävin sterissä! Nyt 1,5 vrk myöhemmin vaikuttais että kaikki on ihan hyvin. Jos toipuminen etenee näin, niin oon todella tyytyväinen kyllä. Pääsin nopsaan nukutuksen jälkeen jo jaloilleni, vähän kipua on säteillyt reiteen, palleaan ja olkapäihin (symppaan niin endottaria!!), mutta kipulääkkeitäkin oon ottanut hyvin maltillisesti. Imetys otettiin nukutusaineissa huomioon eikä tullut käytännössä mitään taukoa imetykseen (muutama tunti kyllä varoaikaa ja kaiken varalta yritin vähäsen pumpata surkealla käsipumpulla). Sain ilmeisesti vähän kevyemmin kaikkia lääkkeitä just imetyksen takia, kieltämättä joku rauhoittava ois voinu olla kiva kun mua niin pelotti sekä saliin meno että herääminen. Mutta pahoinvointiakaan ei ollut yhtään, siihenkin sain ennalta ehkäisevästi lääkkeet. Meinasin siinä heräämössä höpistä henkilökunnalle, että mies on sitten tän jälkeen velvollinen mielettömään seksielämään, mutta olivat niin pikaisia toimissaan että hetki meni ohi, hyvä varmaan niin tuun vielä raportoimaan jos uutta ilmenee. Kuukaudeksi vielä muu ehkäisy suosituksena, en kyllä tajua mikä super-munasolu vois kuukauden muhia katkaistussa johtimessa mutta kaikin mokomin... Niin ja pienenä komplikaationa oli kohtuun tullu pieni reikä operaation aikana joka oli vähän vuodellut, mutta senkin kyllä pitäis parantua eikä mitään vuotelua ole paljoa ollut.
  2. Kiitos kovasti sera! Tuun kertomaan Meillä tää on aika selvää, että minä menen tän munasarjojen hiipumisen vuoksi, kun ei ole oikein mitään menetettävää. Sen sijaan miehellähän on loppuelämä aikaa noin periaatteessa, jos vaikka mulle kävis jotain jossain vaiheessa. Itselle oon perustellut tän siten. Oon kyllä myös toivonut, että mies luovuttais solujaan, mutta niillä onkin perheessä psori-reumaa ja se taitaa estää lahjoittamisen. Kysyn vielä siitä kun oon kuitenkin pyytänyt että meidän Väestöliiton lääkäri vielä soittaa mulle ens viikolla, joku tarve on vielä käydä kertaalleen oma tila läpi. Kun tää kolmas vauva syntyi, mulla oli aivan selvä ja kirkas ihana olo, että meidän perhe on nyt tässä. Mutta mihin se kirkkaus oikein on karannut, miksei sama 100% olo oo voinu vaan jatkua!! Muoks ja niin vielä, että oon ajatellut että tää on kans mulle sopivaa treeniä mun operaatiopelkojen kans pärjäämiseen... kun ei oo kuitenkaan mikään tosi iso operaatio, niin saisin nyt sen kokemuksen nukutuksesta ja toivottavasti sitte tulevaisuudessa pelkäisin vähemmän. Toivon kovin että kaikki menis ihan hyvin!
  3. Mulla on viikon päästä aika perinteisellä tavalla tehtävään sterilisaatioon. Sain lähetteen jälkitarkastuksessa tammikuun lopussa. Lähete oli kyllä jo mennessä kolmatta synnyttämään mutta se kävi sitten alateitse. Olen nyt 34. Olisin oikeastaan halunnut saada sanoa enemmän ääneen perusteluja sterille lääkäri kirjoitti lähetteen ihan kyselemättä, tietty näitä kriteerejä täyttyy. Mulla on oikeastaan selvimmät vaikuttimet sterin toivomiseen nämä: 1) oon nyt kolmesti selvinnyt 9 kk raskauspahoinvoinnista ja tiedän että neljäs kerta liian pian olisi aivan liikaa mun terveydelle/mielenterveydelle 2) mun munasarjat on ennenaikaisesti hiipuneet, eli periaatteessa 10v vanhemmat kuin mun ikä, ja sikäli on varsin vähän menetettävää ja oon hedelmättömyys-surutyön käynyt läpi jo muutama vuosi sitten suurimmalta osin. Jos siis näitä kahta asiaa ei olisi, en menis steriin vaan jättäisin vielä iltatähti-option. Mutta käytännössä se ei ole mun kohdalla mahdollista koska on nuo kaksi isoa asiaa. Kaikki muu ehkäisy on ihan syvältä ja saisivat todellakin jo keksiä miesten ehkäisypillerin!! Ei kyllä sillä, että sitä miehellenikään haluaisin. Nyt sitten asia pyörii mielessä, surettaa ja tekee haikeaksi ajatella sitä, että mun munanjohtimet katkaistaan ja poltetaan. Just sen menetelmän kyllä halusin. Mietin mun munanjohtimia ja miten kolme täydellistä ihanaa munasolua on niiden läpi kulkenut ja niistä ollaan saatu kolme ihanaa lasta <3 Mutta jotenkin tuntuu että tää surutyö kuuluu mulla asiaan. Imetän meidän 8 kk ikäistä vielä paljon, mutta se ei kuulemma haittaa. Isoin juttu mulle nyt onkin se itse operaatio... eli se on mun eka nukutus, ja mua pelottaa se! Hieman pelkään myös komplikaatioita (esim. verenvuotoa?) mutta eniten tuota itse toimenpidettä, vähän myös toipumista nyt helteellä... Ois kiva kuulla edelleen muiden kokemuksia ja ajatuksia, jos teitä linjoilla on
  4. Onpa hyvä aihe! Oispa esikoisen aikaan ollut tätä keskustelua avuksi. Mulla tuli mainittujen ohella mieleen kans tällainen vähän vaikea juttu, että koen nyt kolmatta vauvaa (6kk) hoitaessa, että se koliikki-esikoinen sai mut myös kokemaan itseni jatkuvasti jotenkin epäonnistuneeksi. Siis vaikka tajusi että syy oli koliikki joka sitten ajan mittaan hahmottui vähän vaativammaksi temperamentiksi, niin kun on ollut kaksi helpompaa vauvaa sittemmin, niin oon havainnut että se tuntuu kuin saisi myönteistä palautetta koko ajan. Ja jälkeenpäin oon kokenut, että se oli kyllä aika kova koulu vanhemmuuteen kun just ensimmäinen aloitti sillä itkemisellä ja vaativuudella. Sitten taas nämä helpommat vauvat tekee oman olon erilaiseksi, kun nukkuvat, syövät, hymyilevät leveästi, viihtyvät itsekseenkin... Mutta en tiedä, miten tästä näkökulmasta vois puhua (tai jaatteko ajatusta). Mutta silti mua lohdutti silloin se, kun joku ystävä jotenkin "tunnusti" sen, että meidän arki oli rankkaa. Ja vyöhyketerapia auttoi. Se ihana vyöhyketerapeutti myös kannusti, että usein just vaativammista lapsista kasvaa erityisen hurmaavia, kun tankkaavat niin paljon läheisyyttä ja syliä ja tulevat kannetuiksi paljon. Se ajatus jotenkin kantoi.
  5. No hyvä kuulla! Mullakin erityisesti rintojen ja vatsan alueelle niitä tuli. Mitä sitten on roikkuluomet? Löytyykö ihan googlesta? Oonkohan joskus kuullut ilmauksen hämähäkkiluomet? Ja joo en tajua miten ne voi hävitä...
  6. No siis tosi hämmentävää! Mua vähän huoletti se luomien määrä, kun niitä tuli just kaikkiin hiertäviin kohtiin paljon eli rintsikoitten ja alushousujen rajalle esim. Mutta sinänsä positiivista, kiinnostais vaan kovasti tietää että mistä on kyse!
  7. Raskausaikanahan ymmärtääkseni on tavallista, että iholle syntyy uusia luomia. Minullakin niitä on kolmessa raskaudessa tullut runsaasti ja viimeksi jälkitarkastuksessa pyysin lääkäriä hieman tutkimaan niitä läpi. No nyt on kohta 6kk mennyt synnytyksestä ja niistä uusista luomista valtaosa näyttää kadonneen Eli mistä tässä on kyse? Onko se jotain ihon pigmentaatiota tai tummumista, vähän niin kuin linea negrassakin? Lääkäri sanoi, että luomet eivät lähtisi pois.
  8. Kihomadoista ollut päiväkodilta varoitus, ja torstai-iltana tein meidän kaksivuotiaalta havainnon (en ehkä ikinä toivu siitä). Pyrvinit vedettiin tunti siitä, ja siivottu on raivokkaasti siitä asti. Pitää vielä uudestaan lukea tämä ketju läpi, että ei jäisi mitään vinkkejä huomaamatta. Esim tyttöjen alapesuja mietin, että pitääkö ne tehdä jotenkin erityisesti, että munia ei pääse jäämään johonkin piiloon. Ei kyllä uni tullu ekana yönä kun pystyin ajattelemaan vain niitä matoja.
  9. Jee happpy!! Onpa kiva kuulla. Ja onnea vauvasta Koitetaanpa edelleen pysyä migreenittöminä, vaikka kevään valo alkaakin porottaa...
  10. Kiitos kovasti Lainie, tosi hyödyllisiä kommentteja!! Sattuuko sulla olemaan kokemusta aiheesta taksi ja turvakaukalo? Kun varmaan matkattaisiin hotellille taksilla lentokentältä. Pitääköhän raahata oma kaukalo mukana? Ja miten muuten tuolla alueella suhtaudutaan julki-imetykseen? Onko merkittävää eroa Suomeen?
  11. Vastaavatko Lumikello pohdintasi mielestäsi ketjun aloittajan kysymykseen?
  12. Tämä aihe kiinnostaa. Miten teillä on pohdinnat edenneet? Meillä on nyt kolme pientä lasta enkä kyllä haaveile neljännestä kuin pahimmissa hormonihuuruissa, mutta kyllä jo tän kolmikon yhdistäminen työuraan tuntuu melkoiselta hommalta. Rakastan hurjasti näitä lapsia mutta viihdyn töissä, koen olevani oma itseni kun on muutakin elämää kuin koti kun taas pelkästään kotona tuntuu kuin alkaisin tukehtua. Haluaisin kans yrittää kokeilla erilaisia tapoja sovittaa yhteen perhe ja työ, mutta sillekin tuntuu olevan vielä jotenkin vähän tilaa tässä ajassa. Ja vaikka tää mun oma identiteetti on mulle selvä ja vahva, niin välillä joistain keskusteluista tulee vähän paha mieli, kun en ole sellainen pullantuoksuinen kotiäiti vaan työssä mutta myös lasten kanssa viihtyvä äiti. Miehen kans ollaan kyllä samoilla linjoilla ja hän jakaa hyvin arjen vastuuta, mutta hän on kuitenkin vapaa näistä paineista ja päinvastoin saa jatkuvasti kehuja aktiivisesta isyydestään. Ihan jo se ympäristön tuki ja suhtautuminen auttaisivat omaa jaksamista ja arjen tasapainottelua.
  13. Mää olen lähdössä Washingtoniin vauvan kanssa (silloin 4 kk) huhtikuun puolivälissä (kunhan vaan pysytään terveinä nyt!!). Jännittää, koska en ole mikään kokenut matkailija ja lisäksi olen vähän lentopelkoinen. Toisaalta jännittää kans hyvällä tavalla. Ois kiinnostavaa kuulla jos jollain ois viimeaikaisia kokemuksia!
  14. http://www.hs.fi/m/hyvinvointi/a1455331975858?ref=hs-mob-popular-latest Oispa tuo laiskuudesta vanhempia syyttävä hammaslääkäri tullu meidän elämää observoimaan sen kuivaksi opettelun ajan. Joo todella vähällähän siinä pääsi. Sen sijaan peukut tuolle haastattelun ekalle lääkärille, se onkin meidän lastenlääkäri ja huippu tyyppi!
  15. Joo, täällä vähän samat keskustelut käyty. Tuokin Maria Coronan pointti oli hyödyllinen! Tosin neuvolalääkäri ei sitä allekirjoittanut, mutta meillä on muutenkin kondomien hajoilun historiaa. Eli tää on vissiin vaan saharavuosi! Se kaikkein pahin onneksi on alkanut helpottaa, esim kun kävin jumpassa kerran niin isoin ongelma oli etten pystynyt lantiosta välillä liikkumaan kun paikat oikeasti tuntui hiekkapaperilta jossa on tunto!! Ihan kamala tunne. Samoin lääkärin sisätutkimus oli kivuliain ever, siis ihan rutikuivat limakalvot. Ja sitä kondomintarpeen tilannetta en oo vielä uskaltanu kokeilla, kun jos se tuntuis yhtään samalta kuin tuo sisätutkimus niin mulle jäis trauma Mää annoin miehelle joululahjaksi Kaalimadosta tilatun paketin, ja onneksi sekin jaksaa nauraa sille, että ajankohta tais olla p*skin mahdollinen... Ja kyllä mää oon kauhuissani siitäkin, että tuntuuko vaihdevuodet sitte oikesti aina tältä?!?!?