dawnie

Aktiivijäsen
  • Content count

    94
  • Joined

  • Last visited

About dawnie

  • Rank
    Tavis
  1. Ystävättäreni naisystävänsä kanssa ovat juuri aloittaneet muumimuki-suunnitelmat. Tuttu luovuttaja heillä, toivon kovasti tsemppiä ja odotan heiltä koko ajan iloista tietoa =)
  2. Samaa mieltä myös, ei syöttötuoli ole mikään lapsen paikka yksin olla, aina on valvottava.
  3. Ensimmäisen lapsen saadessani ihan pelästyin reaktiotani, kun ajattelin: Tämän kanssa minun on nyt jaettava loppuelämäni. Mutta onneksi ajatus meni äkkiä pois, ja olen suuresti saanut nauttia kauniista lapsestani sekä muista lapsista.
  4. Minä ainakin suosittelisin ottamaan mukaan myös ainakin yhden lämpimän vaatekerran, oman kokemukseni (muutama vuosi sitten) mukaan illat ja yöt olivat viileitä.
  5. Aika hankala on tosiaan sanoa, sillä siittiöt elävät muutamia päiviä tosiaankin. Mutta minunkin veikkaukseni osuisi mieheen B.
  6. Minulle on käynyt sikäli hyvä tuuri, että kummilapseni on pitänyt minuun yhteyttä kuten minäkin häneen. Omien lasteni kummivanhemmista osa on aktiivisia, osa ei, ja kummilapsen vanhempana vastaan samalla mitalla. Jokaista kummivanhempaa kyllä muistetaan jouluisin.
  7. Meillä molemmat papat ovat jo kuolleet, toinen mummoista on mummo ja toinen mummi
  8. Minä erosin kahden ensimmäisen lapseni isästä jo vuosia sitten. Lähdin lasteni kanssa, hän sai jäädä ja pitää yhteisenkin omaisuuden, kunhan jätti meidät rauhaan.
  9. Minulle ei koskaan sopinut mitkään pillerit, vaan oksentelin niin että melkein kuolin aina ovulaatioiden aikana. Kierukka onneksi sopi, ja on toiminut oikein hyvin.
  10. Minuakin väsyttää melkein joka päivä. Uskon että valonpuute aiheuttaa sen enimmäkseen. Töissä olen yrittänyt käyttää sellaista lamppua, joka antaa jotain valohoitoa...en nyt muista minkä niminen lamppu se oli
  11. Minä harvoin kuorsaan itse, mutta mies kyllä kuorsaa niin että joudun lähes joka yö tönimään ja herättelemään. En tiedä auttaisiko se tennispallo t-paidan selkään ommeltuna =) vai riittäisikö marmorikuula...
  12. Onnittelut täältäkin raskaudesta. Itse sain ensimmäisen lapseni 21-vuotiaana. Kun lapset olivat 3 ja 4, aloitin työt ja iltaopiskelun ja valmistuin ihan hyvin paperein. Kovaa työtä se vaati mutta kun päämäärän on asettanut niin sehän on saavutettava
  13. Auto meillä on, sillä asutaan niin kaukana maalla ettei kauppaan jaksaisi millään muuten, melkein 5 kilometriä.
  14. Asutaan omassa talossa maalla. Huoneita on 6 sekä keittiö. Talo on 1950 luvulta ja peruskorjattu.Tilaa on mukavasti.
  15. Meillä ei lapsilla ole ollut vauvoina vakuutuksia. Hieman siitä kasvettuaan olemme hankkineet kaikille tapaturmavakuutukset.