miljoonakello

kirjoitampa nyt omat kokemukseni. Asun puolentunnun matkanpäässä joten oulaskangas on minulle siten jo ainoa oikea vaihtoehto. Esikoinen päättyi imukuppiin minun väsymisen takia ja kuopus avosuutarjonnan takia. molemmat on ollu ihanan isoja (4200/4300) pötkylöitä. Vaikka minulla molemmat synnytykset on vaatinut lääkärin ja imukupin, ei minulla ole juuri mitään negatiivistä sanottavaa. Kätilöt ovat olleet mukavia. Toisen kohdalla kätilö ei vaan meinannu lääkäriä saada paikalle vaikka kuin yritti suostutella(sen mitä muistan siis) molemmista on tullut ihana lahja lopuksi terveenä syliin mutta kakkosesta jäi aika pahat synnytyspelot päälle joten saa nähä miten henkisesti selviydyn kolmannesta jos sellainen meille suodaan. ensimmäisestä vietin salissa 21 tuntia, sain ruokaa ja juoda sain mitä halusin. toisen kohdalla olin salissa neljä tuntia. osaston puolella on ihanan rauhallista, varsinkin kakkosen kohdalla kun synnytin pahimpaan sikalunssa uhka aikaan joten osastolla ei ylimääräisiä pyörinyt. tässä välissä huoneita oli rempattu ja huoneissa oli sitten vain kaksi äitiä ja hoitonurkka vauvalle. mikä oli aivan ihanan tarpeellista. vauvala tuli tutuksi lähinnä esikoisen kohdalla, poika oli sinivalossa. kaiken kukkuraksi menetin sen verran verta esikoiselta että en pysynyt tolpillaan joten en saanut vauvaa kannella. hänet tuotiin minulle vauvalasta aina nälkäsenä. sain vaihtaa esikoiselle vain yhden vaipankin sairaalassa vaan.

Täältähän puuttui itselleni hyvin tärkeä sairaala eli Oulaskankaan sairaala. Kirjoitellaan kokemuksia. Olen synnyttänyt Oulaskankaalla 05/07 pojan ja 11/09 tytön

minulla on kaksi lasta jotka molemmat on imukupilla otettu ulos, kuopus oli avosuutarjonnassa. siitä minulle on tullut järkyttävä synnytyspelko joka alkaa painaan nyt kolmatta haaveillessa, todennäköisesti istun seuraavan raskauden aikana pelkopolilla... synnytyksen edetessä ponnistusvaiheeseen vauva käänty selälleen (jalat potki navan molemmin puolin, ei voinut olla huomaamatta oli niin hullun näköstä) ja oli tulossa avosuutarjonnassa ulos siinä vaiheessä spinaalista ei ollut mitään enää jäljellä. vauva jämähti jumiin ja se kipu oli sanoin kuvaamatonta,, se ei loppunu ollenkaan, ennemmin supistaessa hieman helpotti. kätilö yritti soittaa lääkäriä joka ei suostunu tulemaan ja tippaa vaan lisättiin vaikka olin jo mielestäni sietokyvyn äärirajoilla. kätilö viimein sai suostuttelemalla suostuletua lääkärin paikalle. ne ei ehtyny ees välilihaa puuduttaan ko lääkärille tuli kiire ottaa IMUKUPILLA jälleen vauva pihalle. olo oli mulla lähinnä että tämä on teurastusta, kipu niin kauhiaa siinä vaiheessa. vauvan sydänäänet ei onneksi missään vaiheessa laskenu. vauva oli iso 4300 ja pipo 37. kätilö sano että ei ole ennen nähny nuin ison vauvan tulevan aleteitse tuossa tarjonnassa. menetin verta ja lääkäri ompeli leikkaus haavan ja siitäkin kätilö sano että ei oo koskaan nähny lääkärin ompelevan... eli siinä oli aika kiire. sitte mun verenpaine romahti ja sain hengitys vaikeuksia ja sali oli yhtäkkiä täynnä väkiä ja mua hoidettiin. tilanne lopen tasottu ja sain vauvan rinnalle, mies oli siinä vaiheessa ihan valkonen ja sano että tais meidän lapsiluku olla siinä. oli tieten niin järkyttyny. silti minä totesin että kyllä minä vielä lapsia haluan... no olen sysänny tämän pois mielestä tähän asti, vaikka tiesin että se tulee vastaan kun alkaa haaveileen seuraavasta. eli nyt minulla on aivan järkyttävä synnytyspelko. siitä huolimatta haluan vielä lapsen/lapsia mutta minut saa kyllä pumpata turtaksi kipulääkkeitä että siitä selviän, ihan oikiasti haluaisin vaan saada hyvän synnytys kokemuksen jossa saisin lapsen pihalle omin voimin. kurja kuulla että tarjonta voi toistua.

löysin tänne keskusteluun juuri kun surffailin aiheeseen liittyen, meillä pohditaan mahdollista kolmatta lasta ja synnytys alkaa oleen mielessä. Minä en pelännyt synnytystä ensimmäisen kohdalla, no se meni ilman kivunlievitystä kesti n 48 tuntia ja päättyi reilun tunnin jälkeen imukuppisynnytykseen. vauva oli iso ensimmäiseksi 4200 ja pipo oli 37 cm... pieni arvelu jäi ja sain seuraavassa spinaali puudutyksen mikä tuntui auttavan kuin unelma, olo oli rauhallinen ja kun alttiin ponnistaan niin sitten lopusta tuli jotain aivan järkyttävää, itkin miehelle jo että auta. vauva käänty selälleen ja oli tulossa avosuutarjonnassa ulos siinä vaiheessä spinaalista ei ollut mitään enää jäljellä. vauva jämähti jumiin ja se kipu oli sanoin kuvaamatonta,, se ei loppunu ollenkaan, ennemmin supistaessa hieman helpotti. kätilö yritti soittaa lääkäriä joka ei suostunu tulemaan ja tippaa vaan lisättiin vaikka olin jo mielestäni sietokyvyn äärirajoilla. kätilö viimein sai suostuttelemalla suostuletua lääkärin paikalle. ne ei ehtyny ees välilihaa puuduttaan ko lääkärille tuli kiire ottaa IMUKUPILLA jälleen vauva pihalle. olo oli mulla lähinnä että tämä on teurastusta, kipu niin kauhiaa siinä vaiheessa. vauvan sydänäänet ei onneksi missään vaiheessa laskenu. vauva oli iso 4300 ja sama pipo kuin edellisellä. kätilö sano että ei ole ennen nähny nuin ison vauvan tulevan aleteitse tuossa tarjonnassa. menetin verta ja lääkäri ompeli leikkaus haavan ja siitäkin kätilö sano että ei oo koskaan nähny lääkärin ompelevan... eli siinä oli aika kiire. sitte mun verenpaine romahti ja sain hengitys vaikeuksia ja sali oli yhtäkkiä täynnä väkiä ja mua hoidettiin. tilanne lopen tasottu ja sain vauvan rinnalle, mies oli siinä vaiheessa ihan valkonen ja sano että tais meidän lapsiluku olla siinä. oli tieten niin järkyttyny. silti minä totesin että kyllä minä vielä lapsia haluan... no olen sysänny tämän pois mielestä tähän asti, vaikka tiesin että se tulee vastaan kun alkaa haaveileen seuraavasta. eli nyt minulla on aivan järkyttävä synnytyspelko. siitä huolimatta haluan vielä lapsen/lapsia mutta minut saa kyllä pumpata turtaksi kipulääkkeitä että siitä selviän, ihan oikiasti haluaisin vaan saada hyvän synnytys kokemuksen jossa saisin lapsen pihalle omin voimin.