Mumpsi

Aktiivijäsen
  • Content count

    1953
  • Joined

  • Last visited

About Mumpsi

  • Rank
    Addikti
  1. Kolme poikaa: esikoinen ja kaksospojat.
  2. Mun esikoinen oli 2-vuotias kun kaksoset syntyi kiireellisellä sektiolla. Mä olin aika pitkään haavasta kipeä ja varoin vatsaani enkä tiedä miten olisin selvinnyt jos mies ei olisi ollut kotona niin kauan kuin haava oli suunnilleen parantunut (oli siis kotona ekat 3kk, kun piti isyysloman ja tuplista saatavan vanhempainvapaan monikkopidennyksen yhteen syssyyn). Muistaakseni noin kuukauden päästä sektiosta alkoi tuntua siltä, että uskallan varovasti nostaa esikoisen esim. rattaisiin. Jos miehellä ei olisi ollut mahdollisuutta olla meidän kanssa kotona esikoinen olisi varmaan syönyt ruokansa lattialla, pyllyn puhdistus olisi hoidettu wipeseilla ja me ei oltaisi ulkoilu missään muualla kuin omalla takapihalla.
  3. Synnytys käynnistettiin 37+0 vauvojen yhteisen istukan sekä A:n perätilan vuoksi. Vauvat syntyivät 37+1 kiireellisellä sektiolla.
  4. Mä plussasin aikaisin, dpo 9 ja voin todella enemmän pahoin kuin esikoisesta. Arvailin pahoinvoinnin perusteella, että meille tulee tyttö mutta tulikin tuplapojat
  5. Kiva duudeli, kun toit tämän kyselylinkin tänne. Kävin vastaamassa ja toivon, että suunnitelma ei tällaisenaan etene.
  6. Meilläkään ei ar-ultrassa lääkäri vielä uskaltanut sanoa onko vauvoilla yhteinen istukka vai ei, vaikka selvästi näkyi että ovat samassa kalvopussissa, mutta vesikalvot on omat. NT- ultrassa sitten varmistui, että mono-di kaksosia odotan
  7. Onnea Sunrize! Saitko vielä tietoa raskaustyypistä - onko vauvoilla yhteinen vai omat istukat, yms.?
  8. Esikoisesta poikamaha, poika tuli. Tuplista poikamaha, pojat tulossa. Mä en jaksa uskoa poika- ja tyttömahoihin edes vitsillä, eiköhän se ole äidin ruumiinrakenne, joka määrittää vatsan muodon
  9. Tulin taas vinkkaamaan edullisesta, nopeasta ja herkullisesta arkiruoasta: pasta-papupata. Valmistuu tarvittaessa vartissa ja aineet löytyy lähes aina kaapista plus koko perhe peukuttaa eli ainakin meidän taapero ottaa lisää ties kuinka monta kertaa Pitääkin kokeilla tepsun linkaamaan porkkana-kikhernekeittoa, tuohonkin löytyisi ainekset kaapista. Ja angervon meksikolainen papukeitto kiinnostaa, onko sulla linkata reseptiä? Meidän taapero rakastaa papuja ja ne on mustakin herkkua, joten mielelläni teen erilaisia papuruokia. Minä en syö muuta "lihaa" kuin kalaa ja suurin osa viikon aterioista on meillä vegeä.
  10. Mä olen viimeaikoina käynyt lähinnä kurkkimassa olisiko kukaan lisännyt tänne jotain inspiroivaa Meillä on viimeaikoina syöty mm. uunilohta tällä ohjeella. Kivaa vaihtelua kermakuorrutetun lohen sijaan ja grillikaudella suosittelen erityisesti valmistamaan tätä grillissä. Kaverina meillä oli tällä kertaa uunijuureksia. Suosittelen! Parin viikon välein meillä syödään tätä vähän erilaista linssikeittoa vihreistä linsseistä. Itse olen lorauttanut tuohon kaurakerman sijaan tavallista kuohukermaa, mutta ilmankin maistuu, ja porkkanan lisäksi kasviksiksi voisi lisätä esimerkiksi kukkakaalia. Helppoa, halpaa, terveellistä ja mun makuun tosi hyvää. Viimeksi syötiin tätä viikonloppuna itseleivottujen sämpylöiden kera. Poika 1v 10kk halusi monta kertaa lisää ja sanoi "tykkää".
  11. Vinkkaanpa täällä Pramworldin talvialesta, jossa on mm. Donkeyt 10 prosentin alessa. Meidän kesäkuun tuplille on tuolta tuloillaan Donkeyt http://www.pramworld.co.uk/brand/bugaboo/bugaboo-winter-sale
  12. ^^ Mä uskallan vastata ihan tuoreena monikko-odottajana, kun meillä pienet on myös yhteisessä sikiöpussissa, mutta omissa vesikalvoissaan. Kalvoraja näkyi ar-ulltrassa 8+1, mutta tosi, tosi hentoisesti ja lääkäri ei sitä ihan heti onnistunut huomaamaan. Nt-ultrassa 12+5 kalvoraja näkyi jo huomattavasti selkeämmin. Yhteinen istukka varmistettiin nt-ultrassa. Ar-ultrassa lääkäri totesi, että koko kohdun ympärillä on istukkakudosta, joten siinä vaiheessa hän ei pystynyt sanomaan onko kyseessä yksi vai kaksi istukaa. Tsemppiä jännäilyyn Lilyflower! Mä tein sellaisen päätösen kun tämä tuplaraskaus selvisi, että googlaan vain jos aihetta on ja etukäteen en murehdi. Ihmettelen itsekin kuinka hyvin tämä päätös on pitänyt, vaikka vähän jännittää jo seuraava ultra ttts:n kontrolloinnin vuoksi. Suosittelen pidättäytymään googlen käytöstä jatkossa, jos itsekurisi vain riittää Toivottavasti sun pienillä se kalvoraja nt-ultrassa näkyisi!
  13. ^Toinen tuore monikko-odottaja moi Mä olen lukemani perusteella käsittänyt, että kohdunsuuta seurataan noilla äitiyspolikäynneillä, joissa myös ultraillaan vauvoja. Ja jos olen ymmärtänyt oikein, niin nuo äitipolikäynnit on aina lääkärille (ainakin täällä HUSin alueella). Jos tulehdukset huolettaa niin mä pyytäisin lähetettä labraan neuvolasta. Mä epäilin ekassa raskaudessani, että aikaisemmin todettu emätintulehdus oli uusinut ja sain labralähetteen sitä varten. Ei siis tarvinnut käydä erikseen lääkärillä, vaan tulehdus suljettiin pois negatiivisen näytteen avulla.
  14. ^^Meille neuvottiin synnytysvalmennuksessa, että jos vauva ei ole kiinnittynyt ja vedet menee niin heti makuulleen (sen verran voi liikkua, että menee vaikka sohvalle, lattialle ei tarvitse heittäytyä ) ja soitto synnärin päivystysnumeroon. Kun vauva ei ole kiinnittynyt on iso riski napanuoran ulos luiskahtamisesta, joka on oikeasti vakava juttu.
  15. ^^Oi mutsi mutsi -blogissa on postaus tuosta Littlephantin laukusta