Jenny-Maria

Laitoin Valiolle kyselyä, josko tietäisivät, miksi näin on. Kiitos vastauksesta! Käytännössä maailma ei kaadu, eikä tenava kuole, jos esim. kaupassa ei ole tarjolla ykköstä alle 6 kk:n tenavalle, silloin sen yhden kakkostetran voi kyllä ostaa ilman maailmanloppua. Kakkosessa on kuitenkin vahvan muistikuvani mukaan ainoana selkeänä erottavana tekijänä raudan määrä, joka on kakkosessa korkeampi. Kulkee käsi kädessä sen kanssa, että tietyssä iässä pitäisi tuupata lihaa ja muita vastaavia raudan lähteitä tenavalle osana ruokavaliota (ja hemppaa tökitään myös neuvolassa). Pidempikäyttöiseksi kakkonen ei alamittaiselle sovi, koska rautaa tulee silloin liikaa.

Aluksi kyllä. Tietyn ajan jälkeen riittää tiskaaminen ja sitten keitto kerran päivässä. Se "tietty aika" vähän vaihtelee. Esikoisen aikaan neukkutäti mainitsi sen ajan olevan kiinteisiin siirtyminen, joku tarkoittaa sillä lapsen siirtymistä syömään pölykoiria lattialta ja niin edespäin. Yleisesti ottaen nyt ylipäätään kai tavoitellaan vastustuskyvyn kehittymistä. Meillä toinen lapsi sai kokea vähän esikoista aiemmin vastustuskyvyn testausta, lähinnä kiitos juuri esikoisen, joka muutaman kerran tuuppasi tenavan suuhun sormiaan jne. Mutta joo...meillä joka kerran keittely taidettiin lopettaa toisen kohdalla n. kolmen kuukauden jälkeen.

Esim. Wireless Tampere toimii, jos on todella hyvä päivä. Esikoisen (4/12) aikaan löysin WT:n joka päivä. Toision aikaan (12/13) en saanut minkäänlaista yhteyttä yhtenäkään päivänä, joten "datailin" lähinnä sitten mobiililla.

Niin. Tirppa on nyt 1 v 9 kk. Omaan huoneeseen siirrettiin n. 1,5 kk ennen toisen lapsen syntymää. Omassa huoneessa nukkuminen meni mallikkaasti kolmisen viikkoa. Sen jälkeen alkoi sitten seuraava The Vaihe. N. klo 2-4 alkaa kuulua huuto isiiiiiiii ja vaatimus päästä pois. Ei rauhoitu ja nollasta sataan mennään taas aika ripeästi. N. 5/7 yötä viikossa meneekin sitten meidän välissämme. Ketuttaa. Tirppa herättää Toision mölinällään ja erityisesti vaatimuksellaan päästä pois vanhempien sängystä leikkimään (esim. klo 5...).

Toisen tulo. Kolmatta ei ole, eikä todellakaan tule. Ensimmäisen tulo toki muutti asioita, mutta ei mitenkään dramaattisesti. Molemmat ovat pullolapsia, joten en ole samalla tavalla sidottu kuin perinteiset imettäjät. Esikoisen aikaan sain myös kimmokkeen suorittaa rästiopintojani loppuun (yritä sitten sanoa lapselle, miksi läksyt täytyy tehdä, jos itsellä on kaikki koulutusasiat aikuisiälläkin "vaiheessa"). Toisen tulo onkin ollut vähän jotain muuta. Ikäeroa on vähän päälle 1 v 7 kk ja nyt on kaksi vaippalasta ja kaksi puettavaa lasta (esikoisen into ja taidot eivät vielä ihan kohtaa), onneksi esikoinen sentään osaa syödä itse jonkinlaisella osumatarkkuudella. Nyt on myös kaksi öisin heräilevää lasta ja järkyttävät univelat, kun taas esikoinen oli hyvä nukkuja vielä vauvaiässä. Esikoinen oli helppo lapsi ja perustyytyväinen, toisio sen sijaan tuntuu olevan perustyytymätön. Esikoisen tulo ei muuttanut arkea kovin runsaasti, kun taas toisen tulo on selvästi kiristänyt sekä minun että mieheni pinnaa univelan muodossa. Myös lastenhoitokuviot ovat nyt toisenlaisia, kun kahta lasta ei saa ihan tuosta vaan lykättyä käsistään esim. pakollisen menon ajaksi ja varsinkin, kun esikoinen alkaa olla aika rasittavassa uhmavaiheessa. Esikoisen aikaan kotona oleminen oli ihan "jees", nyt lähinnä tuntuu siltä, että voisin mennä takaisin töihin vaikka huomenna. Saattaisi ehkä vähän säästyä kuuloa vanhuuden päivillekin...

Justiinsa. Toisella kierroksella olikin sitten 1 kk ja 3 pv, osittaisimetys.

(Sitten on vielä meitä, jotka täyttävät nahkapussiaan onnistuneesti läskillä eli ei ole mitään roikkuvaa "pussia", vaan maha, joka näyttää jatkuvasti raskaana olevalta Mutta joo, eipä tässä ole kyllä asian eteen mitään tehtykään, joten kaikki kunnia niille, jotka ovat asian eteen urakoineet)

Kommentoin tähän sen verran, että mahdollisessa sektiossa auttaa realismi, ts. se, että toki kyseessä on leikkaus, sen ymmärtävät kaikki. Itselleni haavakipu oli tuttu kaveri, tuoreessa muistissa oli aika, jolloin yritti miettiä sängystä ylös pääsemistä mahdollisimman vähän itkun sävyttämänä. Sektio vaatii oikeastaan sen, että noudattaa ohjeita eli esim. välttää nostelua ja kantamista, eli ei yritä repiä urakalla, vaikka "normaalilta" tuntuisikin eli kotona on oltava apua. Itse pidän itseäni onnekkaana, koska haava-alue ei lopulta tulehtunut mitenkään dramaattisesti paikastaan huolimatta (edellisestä raskaudesta jääneen "maharepun" alla), vaan tilanteesta selvittiin Sorbact-nauhalla, joka tosin on älyttömän tyyristä. Joku toinen ei ole selvinnyt sektiosta välttämättä ihan samalla riemumielellä, enkä yritä sektiota mainostaakaan minkäänlaisena helppona ratkaisuna, mutta voin puhua vain omasta puolestani. Prosessissa risoi eniten ne kanssamammojen kommentit, joissa sektiota mainostettiin lähes itsemurhana ja tiedusteltaessa omia kokemuksia vastaukset olivat mallia "no mulla on viis lasta ja kaikki alatiesynnytyksellä, mutta naapurin serkun haava, se oli auki varmaan VUODEN". Voin siis kertoa positiivisista kokemuksistani vain omasta näkökulmastani, huonojakin kokemuksia on takuuvarmasti, mutta omat juttuni ovat oma kokemukseni.

Toisesta 5 kg, lähtöpainossa 2 pv synnytyksestä. Toki alla tosiaan "aika monta" kiloa ylipainoa.

Toinen ja viimeinen lapsi, suunnitellulla sektiolla (sype) TAYS:issa oltiin klo 8 verikokeita varten ja siitä odottelu sitten alkoikin. Synnyttäneiden osastolla klo 9, jossa annettiin petipaikka ja vaatetusta. Odoteltiin ja odoteltiin. Lopulta pääsin saliin klo 14. Käytännössä sektiotoimenpiteessä kivuliain juttu oli tipan laitto. Sitä yritettiin neljä kertaa, "ujot suonet". Lopulta anestesialääkäri laittoi tipan käteen. Sitten askarreltiin selän kanssa, josta sama anestesialääkäri etsi nikamapaikkaa spinaalia varten. Ensimmäinen yritys ei mennyt ihan nappiin, mutta ei kyllä sattunutkaan. Toisella yrityksellä löytyi paikka ja spinaali tuupattiin selkään. Seuraavaksi joku katetroi ja puutumista seurattiin. Käytännössä en tuntenut mitään muuta kuin jännää puutumista. Aluksi tuli paha olo (verenpaine vähän heittelehti alussa), mutta se meni ohi. Sitten vedettiin eteen kangas ja alkoi "mysööminen" mahan alueella. Poika syntyi klo 14.46, yhdeksän pisteen lapsena. Näin pojan pikaisesti ja mies lähti mukaan pesua ja muuta varten. Mahasektorilla aloiteltiin ompelu. Synnytyksen kokonaiskesto siten 46 minuuttia, vs. esikoisen "vesien menosta syntymään n. 55 h". Tästä sitten heräämöön, jossa olimme kolmistaan. Yritin kovasti liikutella varpaita, mutta eipä siitä nyt mitään tullut. Mies piti poikaa sylissä, ns. ensi-imetystä kokeiltiin n. 40 minuutin kuluttua. Spinaalikutina heräsi sitä mukaa, kun puudutuksen vaikutus alkoi hävitä. Raaputin käsivarsiani ja rintakehääni antaumuksella koko heräämöajan. Ilmeisesti olimme heräämössä n. 1,5 tuntia, sitten siirryimme osastolle. Ensimmäinen vuorokausi oli kivulias, sitä en kiellä. Haavakipu heräsi spinaalin jälkeen. Käytössä oli kipupumppu (ei epiduraalikanavassa, vaan tipan kautta), joka kyllä piti kivun tiessään, mutta sivuvaikutuksena oli kohtuullisen messevä pahoinvointi. Kipupumppu lähtikin ensimmäisenä yönä ja tilalle tuli suun kautta otettavia lääkkeitä ja kipupiikit. Niillä pärjäsinkin kyllä vallan mainiosti. Käytännössä haavakipu kesti ehkä alle vuorokauden, sitten alkoi perinteinen jälkisupparikipu. Kotiutumispäivänä (sektio tiistaina, kotiutuminen lauantaina) otettiin haavasta tikit pois ja itse haava parantui kohtalaisen hyvin. Olen erittäin tyytyväinen suunniteltuun sektioon, en ollut esikoisen syntymän jälkeen tippaakaan kiinnostunut edes yrittämään toista alatiesynnytystä, vaikkei siitä ensimmäisestä mitään "ännännen" asteen repeämiä tms. tullutkaan, lähinnä henkisiä arpia.

Salissa: -Ilokaasu -Epiduraali, epiduraalin lisäys ja vaihto toiseen kohtaan selkärangassa eli yht. kolme kipaletta -Kaksi kohdunkaulapuudutetta -Kaksi pudendaalia Näiden lisäksi osastolla tuli erinäistä kipupiikkiä muutamaan otteeseen. Synnytys käynnistettiin 2 x Cytotec + oksitosiinia salissa, mikä saattoi "auttaa" kipukokemuksen muodostumisessa. Ainoa, josta oli konkreettista hyötyä oli ilokaasu. Epiduraalien hyöty oli minuuteissa, kohdunkaulapuudutteiden n. vartin. Kivunlievitys oli itselleni totaalinen pettymys. Piikittäminen sinne sun tänne ei tuntunut missään, kun muu kipu repi samalla huomion tehokkaasti toisaalle. Toinen: spinaali (suunniteltu sektio). Hyvää settiä. Jälkikäteen rintakehään ja käsiin tullut kutina oli tosin aika ärtsyä.

Täytyy sanoa, että Bumbleride Indie Twin = . Työntömukavuus on jotain aivan muuta, vaikka täälläpäin se tarkoittaa epämääräisiä "teitä" eli koti on maaseudulla. Esikoinen (1 v 8 kk) viihtyy hyvin, eikä toinenkaan (1 kk) ole erityisemmin "valittanut". Kevyet työntää, eikä leveyden kanssa ole joutunut vielä vaikeuksiin missään. Ainoa kysymysmerkki, joka voi olla jossain perheissä haasteena on kovan kantokopan koko, ts. se on aika "kittana" leveyssuunnassa, mutta en sitten tiedä, onko koppa ylipäätään mitenkään erityisen leveä järkevän levyisissä tuplissa.

Ikä 3 vk ja vähän päälle, Tuuti1. Käytännössä kasvaa korvikkeella, koska itseltä tulee aika surkeasti pumpulle, ts. jokaisessa pullossa on selkeä enemmistäosa korviketta. Pullosta menee yleensä n. 50-60 ml, iltaisin enemmän (max tainnut olla 80 ml). Tuttia ei oikein osaa syödä. Esikoinen oli pari ensimmäistä kuukauttaan NAN:illa ja reppanalypsytuotteillani, sitten Tuuti tuli markkinoille ja vaihdettiin siihen. Esikoinen on pieni, mutta niin olemme me vanhemmatkin. Esikoisen kohdalla muistelen määrien olleen aikalailla samanlaisia kuin mitä kulloinkin piti mennä taulukkojen mukaan (olisikohan ollut pullonpyörittäjän oppaasta?). Esikoiselle aloitettiin iltavelli (50/50 velli/korvike) vähän päälle 3 kk iässä, kiinteät vähän ennen 4 kk ikää, iltapuuro muistaakseni n. 4,5 kk iässä.

Täytyy sanoa, että kyllä tämä viime päivien ja pyhienkin ajaksi Pirkanmaallekin luvattu +5 C ja vesisade syövät joulumieltä aika vahvasti. Joulukuusireissustakin tuli fiasko, kuusi on ruma kuin synti, kun ei viitsinyt kaatosateessa rämpiä metsässä kovin montaa tuntia...

Esikoinen (pienehko 1 v 8 kk) vaikuttaa nyt jättiläislapselta toisen tultua. Jotenkin esikoisen kasvotkin näyttävät pyöreämmiltä... Erityisesti vaipanvaihdon yhteydessä se jättiläislapsi vs. vauva -teema korostuu, kun toinen "hukkuu" vaihtoalustalle ja toinen täyttää sen ja jalat roikkuvat reippaasti yli. Johtuu ehkä siitäkin, että tähän asti esikoista on tullut verrattua muihin ikäisiinsä ja heihin nähden esikoinen on pienempi, mutta nyt tuo jokapäiväinen "vertailukohta" onkin kolmekiloinen rääpäle.