Alya

Kertokaas, milloin teidän rauhallisemmat lapset ovat nousseet pystyyn, istuneet, ryömineet, kontanneet, kävelleet, kaikkea sellaista... Mä kaipaan vertaistukea kaikkien pikkuohjusten keskellä. Meidän likka siis 8kk eikä ryömi mihinkään suuntaan, paitsi ihan vähän taaksepäin Just ja just pysyy istumassa ilman tukea... Tiedän, että varmaan ihan normaalia, ja on sormistaan näppärä ja tykkää kirjoista jne. Mut silti.

Mitä aiotte säästää vauva- ja lapsiajasta muistona? En tarkoita kuvia, lapsen tekemiä kortteja ja lahjoja ym vaan nimenomaan lapselle itselleen, hänen tavaroitaan? Mä olen tätä alkanut miettimään, kun vauva-aika on auttamatta jo ohitse ja pitäisi saada rompetta pois varastosta, eikä pikkusisarusta kenties tule. Mulla itselläni ei ole juuri mitään säästössä omasta lapsuudesta; meillä on tavarat, vaatteet jne tehokkaasti kiertäneet lapselta toiselle ja loput laitettu eteenpäin tutuille, hyväntekeväisyyskirppareille jne. Omassa lapsuudenperheessäni ei ole siis koskaan sillä tavalla "palvottu materiaa", muistan kuinka itse joskus esiteininä pakkasin kaikki pehmoleluni johonkin keräykseen afrikkalaisille lapsille enkä edes ikävöinyt niitä. Aikuisena sama trendi on jatkunut, en jaksa hamstrata, ja esim hääpuvun myin pois samantien. Välillähän se harmittaa, mutta en viitsi täyttää varastoa roinalla siksi, että saisin kerran viidessä vuodessa fiilistellä. Toisaalta olisi kiva, jos lapsuudesta olisi jotain muistoa; välillä tuntuu, että onkohan mulla lapsuutta ollutkaan, kun siitä ei mitään ole jäänyt. Miehen kodissa taas päinvastoin. Siellä on säästetty KAIKKI. Vaunuista pinnikseen, pyyhkeitä, lakanoita, amme, hirveä määrä leluja ja vaatteita ja tarvikkeita. Ja sittenhän niitä ollaan tietysti tuppaamassa meille... Ovat varmaan kauhuissaan, kun aion laittaa suurimman osan tavaroista pois. A), lapseni osaa varmasti aikanaan itse hankkia moderneja, mieleisiään tarvikkeita omille lapsilleen ja B ), jotakuta muuta tavarat vielä nyt varmasti hyödyttäisivät. Ja onhan meillä kuvia ja muistoja, ei kaikkea konkreettista tarvitse säästää.. Olen ajatellut säästää pari lempparikestovaippaa, ehkä kantoliinan, JOITAIN vaatteita ja jokusen lelun. Turvakaukalo, hoitopöytä ja pinnis, vaunut jnejne ja suurin osa vaatteista saa mennä. Mies saa itse päättää, mitä tekee omille perityille tavaroilleen, esim ammeelle. Varmaan säästää, vanhempiensa lapsi kun on. Mitenkäs muilla? Onko teillä ristiriitaa suhtautumisessa? Sorry, jos tästä on jo keskusteltu, viestin saa siinä tapauksessa siirtää sen jatkoksi.

Neitoperho huomasin sun kysymyksen tuolla kk-ketjussa. Tensistä en tiedä mut jumppapalloja ei ole. Joten jos haluat sellaisen niin tuo oma. Meillä oli mutten sit käyttänyt kuitenkaan. Uudet salit oli tilavia. Ammeeseen en päässy niin niistä en tiedä. Mulla oli ihana kätilö ja toivelista oli selvästi luettu niin että sitä haluttiin kunnioittaa. Opiskelijoita oli mukana, mukavia eikä haitannut. Osastolla oli myös ok olla, huoneessa oli aika kylmä ja ilmastointi tuntui vähän raa'alta. Mut silloin oli vasta lauhtumassa kovat pakkaset. Vessoissa on nyt automaattihanat jotka tekee käsisuihkun käytön helpoksi. Ruokatila oli ihan mun huoneen vieressä ni menin huoneeseen syömään. Ruuasta ei valittamista, kelpasi mulle ja gluteeniton oli selvästi tarjolla. Kysy jos on jotain erityistä mitä haluut tietää. Ja mukavaa synnytystä!

Kiitos JoHe seikkaperäisestä selostuksesta! Mä en tiennytkään, että siellä on uudet tilat. En siis pääse enää kolmatta tekemään samaan saliin.

Mä oon tykänny korostaa. Raskaus on niin ihanaa aikaa kun kerrankin ei tarvitse vetää mahaa sisään ja yrittää näyttää slimmiltä. On mulla kyllä ollu niin iso mahakin että säkissä näyttäisin vaan superläskiltä. Ja toki sekin on vaikuttanut että olen odottanut raskauksia niin kovasti että on ollut ihanaa saada viimein esitellä sitä vauvamahaa.

Mulla oli tavallaan tosi samanlaiset, vaikkakin olivat kuin yö ja päivä. Selkeää? - Molemmat käynnistyi yöllä, eka n. 01 ja toka n. 03, limatulpan menolla - Molemmissa alkoi samantien säännölliset supistukset - Molemmissa kalvot puhjenneet ylhäältä, aamupäivä arpomista lapsiveden/limatulpan koostumuksesta - Kumpikin vauvoista ollut kohdussa virhe(avo)tarjonnassa Se mikä erosi niin kieltäydyin selkäpuudutuksista ja olin paremmin valmistautunut tokaan synnytykseen, varmaan siksi virheasento ei pysäyttänyt synnytystä kuten ekalla kerralla. Pysyin pystyssä, liikuin jne. Ponnistusvaihetta en voi verrata, kun eka oli tosiaan sektio. Muoks. Ekan kesto sairaalaan saapumisesta (pari senttiä auki) syntymään n. 22h, toisessa (3cm) 10h.

Mä en odottanut varsinkaan nyt toisella kerralla mitään, mutta mies yllätti. Meillä oli hääpäivä reilu 1kk päästä synnytyksestä, ja mies oli itse suunnitellut ja teettänyt mulle riipuksen, jossa oli symboloitu sekä meidän molemmat lapset että kaikki siihen astiset avioliittovuodet. Mun mies kyllä tykkää ostaa lahjoja ja onnistuu aina siinä mua paremmin, mutta nyt onnistui kyllä lyömään ällikällä allekirjoittaneenkin.

Mä luin/kuulin just ennen omaa toista synnytystä sellaisen teorian, että n. 7 vuodessa kroppa ikäänkuin palautuu "synnytystä edeltävälle tasolle". Mutta eiköhän nämä ole ihan yksilöllisiä juttuja.

Mulla syntyi eka 41+1 ja toinen 40+3.

Oisko tämmöinen ketju kiva? Itse tykkään esim tyttöjen nimistä Steph(/f)anie, Leona, C(/K)iara. Laine ois äänteellisesti aivan ihana, harmi kun merkitys suomeksi on niin dominoiva ja sukunimenäkin yleinen. Pojan nimistä C(/K)ristos, Isac, äänteellisesti myös Uros joka on Balkanilla yleinen, mutta merkitys suomeksi hieman turhan maskuliininen.

Tehtiin eppari ja repesin lisäksi. Ei sattunut itse tilanteessa, eikä ompelukaan kamalasti. Toipuminen kesti 2 vkoa, aika tasan. Kyselin muuten noista luokituksista, kun mullekin kirjattiin "pitkä ja syvä emätinrepeämä", ja niitähän ei tosiaan samalla lailla luokitella asteilla jos on eppari ohessa. Mutta mielenkiintoista oli se, että kuulema kätilöiden kielessä ja papereihin merkaten ei ole epparin kaverina olemassa kuin kahdenlaisia repeämiä; joko "pitkä ja syvä" tai "pinnallinen ja lyhyt". Ei siis voi olla "pitkä ja pinnallinen" tai "syvä ja lyhyt", vaikka ne parhaiten kuvaisikin tilannetta. Paperilla voi siis näyttää pahemmalta, kun joku sitä tuossa aiemmin kauhisteli.

Mäkin uskon kokeneeni jonkunlaisen synnytysregression kuopuksen synnytyksessä. Nimittäin synnärillä ammeessa, kun auki parin tunnin aikana n. 3-5cm, nukahtelin supistusten välit ihan järjestään. Heräsin, kun supistus alkoi, väänsin suihkun päälle (tai mies väänsi, suihkutin alavatsaa kuumalla vedellä) ja aloin äännellä. Hiljenin, kun supistus laimeni, sammutin hanan ja vajosin jonnekin usvaan. Havahduin joko siihen, kun suihku putosi kädestä, tai kun seuraava supistus alkoi. Samoin myöhemmin, kun olin jo salissa ja ilokaasua apuna, alkoi ihan armottomasti nukuttaa välillä ja halusin nukkumaan sängylle. Tämä oli kyllä vähän huono, kun ilokaasun otto piti aloittaa ajoissa, enkä tietenkään havahtunut kunnes oli liian myöhäistä. Kuitenkin tässä meni varmaan pari tuntia joista en muista just mitään, joten luulen että edelleen jonkinlainen "oma maailma" siinä oli, vaikkakaan ei niin selvästi kuin siellä ammeessa, jossa uni ja synnytyslaulu vuorottelivat tosi luonnollisesti ja vaivatta. Toivoinkin mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä ekan kauhukokemuksen (piuhoja, epiduraalia, sektio) jälkeen ja tiesin synnytysregressiosta. Olin silti yllättynyt, että oma kroppa osasi homman eikä se sen kummempaa vaatinut tai tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Senkun vaan uskalsi heittäytyä supistuksiin ja ottaa ne vastaan, kuten parhaalta tuntui.

^^ Kyllä tuossa minusta saa vähän turhan kauhukuvan, että hengityskin hankaloituu! Tai en ole keneltäkään kuullut vastaavaa. Itsellä ei ole stimulaation sivuoireet juurikaan haitanneet normaalielämää (takana kuusi, sekä pitkää että lyhyttä kaavaa), kun varovasti ottaa, vaikka epämukavaahan se on ja mitä lähemmäs punktiota mennään niin tietty olokin tuskastuu. Mutta yleensä turvotus ennen punktiota on aika paikallista, alavatsalla ja nimenomaan munasarjoissa. Sanoisin, että voi jo olla aika epämukava kokemus tuo noin pitkä ajo+seminaari tuossa vaiheessa hoitoa, itse suunnittelisin hyvin varauksella matkaa. Mutta toisaalta voi olla että olosi on hyvinkin normaali eikä tunnu missään. Sitä kun ei koskaan tiedä, miten kenelläkin menee.

^ Kuulostaa normaalilta. Eikös se siitä mahda selkiytyä koulutuksen edetessä... varmaan monella vielä kahden vaiheilla mutta mitä oon kuullut niin usein jompikumpi on sitten tosi vahvasti kuitenkin se "oma juttu". Antoisaa pridea!

^ Sama juttu. Mulla ei ollut ponnistusvaiheessa käytännössä enää mitään kivunlievitystä, sain kuulema ihan kohtalaisen repeämän emättimeen ja epparikin leikattiin, mutten tuntenut siinä tekemisen tiimellyksessä kumpaakaan. Pelkäsin tosi paljon molempia etukäteen.

mun paketti lähdössä tänään, anteeksi kun kesti. ella jätin pois unipussin kun yöasuja oli jo useampia, kun alunperinkin arvoin että raaskinko sitä antaa mut tulossa body, housut ja vaippa+kuoret.

Mulla on käytännössä molemmat synnytykset käynnistyneet limatulpan irtoamisella. Ekalla kerralla meni 36h syntymään, toisella 21h.

Mä laitan 62cm pitkähihaisen bodyn, 56-62cm pitkähihaisen yöpaidan jossa nyöri helmassa (saa pussukaksi) ja yhden S-kokoisen kestosetin (sisävaipan+kuoren). Isompia poikien vermeitä ei vielä valitettavasti ole turhina.

Täällä myös!

Ekalla kerralla sain. Auttoi kipuun mutta sitoi sänkyyn, hidasti todennäköisesti synnytystä ainakin välillisesti ja kaikki läksi siitä eteenpäin menemään pieleen. Päädyttiin sektioon. Toisella kerralla halusin välttää viimeiseen asti eikä sitä sitten koskaan laitettukaan, eikä spinaaliakaan. Olin todella tyytyväinen toiseen synnytykseen ja iloinen etten ottanut "varmuudeksi" epiä. Yksityinen synnytysvalmennus auttoi ja tarvittiin tarvittavan rohkeuden keräämiseen, että uskalsin yrittää edes alatiesynnytystä saati sitten ilman selkäpuudutuksia mahdollisimman pitkään.

Kiitos! <3 Lausutaan pitkänä, tai tavallaan "puolipitkänä".

Oon esikoisen nimeä vilauttanutkin, niin laitetaan nyt vielä hetkeksi molemmat, kun junnukin nimensä vihdoin sai. *poistettu*

Saanko lyhyesti jakaa oman kokemukseni? Skippaa, jos "mullakin meni hyvin"-tarinat ärsyttävät enemmän kuin lohduttavat. Mulla oli paljolti samanlaisia mietteitä, kuin Kinuskilla ennen toista synnytystäni. Hassua kyllä, ennen ekaa en juurikaan pelännyt, mutta kun siinä meni asioita paljon pieleen niin jotenkin varmaan ajatteli, ettei toinenkaan kerta voi mennä hyvin. Mulle jäi ekasta synnytyksestä ahdistus myös sektiota kohtaan, joten oli pakko valita toinen huonoista vaihtoehdoista jota lähteä työstämään. Valitsin alatien, koska halusin saada vauvan kanssa paremman alun kuin puudutus-nukutus-kipulääkepöllyssä aikanaan, ja koska uskon että alatie on vauvalle parempi vaihtoehto syntyä. Halusin myös yksinkertaisesti päästä pelkoni yli. Mua auttoi ihan puhdas faktatieto synnyttämisestä, sen fysiologiasta ja ihmisten positiiviset kokemukset. Vältin kauhukertomuksia ja googlasin hyviä synnytyskokemuksia. Katsoin synnytyksiä youtubesta (ei sovi kaikille!! ) ja parhaimpana liikkeenä mentiin yksityiseen synnytysvalmennukseen. Siellä sain positiivista vahvistusta että minäkin osaan synnyttää, se voi onnistua ja komplikaatiot (pahat) on harvinaisia. Samalla tavalla ne voi osua sektiossa kohdalle, kuten mulle kävikin, joten ei auta. Jos mukulan haluaa pihalle niin joku riski on otettava. Mieluummin otin alatiesynnytyksen pienemmät riskit ja kaiken mennessä hyvin, isommat edut. Lisäksi kävin pelkopolilla ja synnytystapa-arviossa ja sain rohkaisevaa kohtelua, sekin auttoi kun useampi lääkäri ja kätilö vakuutti että kaikki voi ja todennäköisesti meneekin aivan hyvin, päätin uskoa heitä niin aidosti kuin mahdollista. Ihan hirveän henkisen työn tein, voin rehellisesti sanoa, mutta se kannatti. Alatiesynnytys sujui tällä kertaa tosi hyvin, kivut oli hallinnassa vaikken ottanut kammoamiani selkäpuudutteita. Lievitykseksi riitti liike, amme, ilokaasu ja kohdunkaulapuudute. Ponnistusvaiheessa olin aivan ulkona mutta kätilö opasti eikä siinä intensiteetissä edes muistanut ajatella repeämisiä, lapsen jumittumista ja muita pelkoja. Ponnistus kesti 40min ja vauva syntyi terveenä, itse sain epparin lisäksi repeämän mutta kaikki tikit on hyvin parantuneet parissa viikossa. Alapää on muuten kyllä ollut aika kipeä, synnytyksen aikaiset liitoskivut vaivaa edelleen mutta nehän olisi voineet jäädä sektionkin jälkeen. Kaikkineen olen todella onnellinen että uskalsin yrittää alatiesynnytystä. En varmaan olisi uskaltanut ilman tuota valmennusta, joten jos sellaiseen on omalla paikkakunnalla mahdollisuus ja talous antaa periksi, niin suosittelen lämpimästi!

Mulla eka synnytys sektio synnytyksen pysähtymisen takia. Toinen synnytys onnistunut alatiesynnytys, kokonaiskesto n. 12h josta reilu 11h avautumisvaihetta ja 40min ponnistus. Kivunlievityksenä amme, ilokaasu ja kohdunkaulapuudute. Eppari piti leikata ja lisääkin tikkejä tuli, mutta kokonaisuutena hyvinkin korjaava ja voimaannuttava kokemus! Olen onnellinen, että uskalsin yrittää.

Jossain lehdessä oli Kaika (n), alle 45 kantajaa.