Alya

Pretty much juuri näin meilläkin. Laskin vuoden lopussa, että oli mennyt sellainen kymppitonni; sen jälkeen tehty vielä yksi ICSI, n. 2200€, ja muutamia lisäverikokeita. Meillä siis tuossa summassa viisi inssiä, kolme ICSIä, kahdeksan pakastesiirtoa ja toisen kierroksen (lisä)tutkimukset ja ultrat päälle. Halpaa lystiä, tyhjän saisi pyytämättäkin.

Mä näen viivan, mutta valitettavasti näyttää kovin samanlaiselta huijaukselta kuin mitä joskus itse sain tuolla tai jollain samannäköisellä halpiksella. Pidän tosi kovaa peukkuja, että viiva olisi oikea!! bd bd bd

Sheanya, Mun on vähän vaikea ymmärtää sun tilannetta. Seuraan kuumeilupuolta taustalla ja kyllähän sä monta kiertoa siellä oire-ketjussa toivoit raskautta, miten tämä raskaus olisi yllätyksenä tullut? Nyt kun sä kuitenkin tulit raskaaksi, tarkoittaa että kyllä sun kroppa toimii ylipainosta huolimatta. Verenpaineille voi tehdä jotain myös raskaana, ja useilla ylipainoisilla odottajilla menee raskaus muutenkin ihan hyvin. Tämä ketju on siitä hyvä osoitus. Sitten tuosta adoptioasiasta. Ymmärsin, että haluaisit sittenkin harkita adoptiolasta biolapsen sijaan? Ikävä tosiasia on, että jos BMI on yli 40, niin lasta voi olla käytännössä mahdotonta saada. Elämäntaparemppa on siinäkin tapauksessa edessä ja iso urakka. Adoptiovanhemmilta edellytetään riittävää fyysistä terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Ja tosiaan varsinkin, jos taustalla on raskaudenkeskeytys ilman painavaa syytä... Luulen, että kukaan lääkäri ei pidä ylipainoa ja korkeaa verenpainetta riittävän painavana syynä suositellakseen raskaudenkeskeytystä, jolloin olette siinä tavallaan "omillanne". Adoptioprosessi on myös nykyään äärimmäisen epävarma, pitkä ja kallis sekä vailla takuita lapsesta. Jos siis ensisijaisesti haluat lapsen ja olet onnistunut raskaaksikin tulemaan, niin suosittelisin todella miettimään haluatko sen kaiken heittää pois ja saada tilalle epävarmuutta. En halua sua mitenkään tylyttää tai tuomita, mutta teillä on paljon pelissä ja jos/kun olet yhtä innolla odottanut raskautumista ja ollut onnellinen alkuun kuin mitä olet antanut ymmärtää, niin mieti vielä. On ihan luonnollista mennä paniikkiin ja haluta pelottavasta tilanteesta pois, mutta hormonitkin pahentaa sitä tunnetta. Kyllä sulla on aikaa saada mielesi ja kroppasikin parempaan kuosiin, ei sitä elämäntaparemonttia ja verenpaineenkorjausta ym yhdessä viikossa tapahtu eikä tarvitsekaan. Tsemppiä kaikkeen, toivottavasti tilanne selkiytyy.

^ Rhonda_Tyger, ihanaa! Toivotaan tositosi kovasti että viiva vahvistuu!

^ Näen viivanpaikan, mutta muuta en vielä tuossa vaiheessa uskaltaisi sanoa. Kyllähän jotkut sanoo pregnylin varoajan olevan kymmenenkin päivää, joten mahdotonta ei ole että sen jämiä olisi vielä. Toivotaan parasta. Peukkuja!

Mä en näe mitenkään kamalana asiana sitä, että mahdollinen lapsi joskus ottaisi yhteyttä. Ymmärrän täysin, että vaikkei mitään äitiä tai isää hakisikaan, niin ihminen haluaa tietää keneltä ne omat geenit on. Minkä näköiseltä ja luonteiselta ihmiseltä. Onko geneettisiä puolisisaruksia ja miltä he näyttää. Kyllä (lähes) jokaisella on varmasti halu, tarve ja mielestäni myös oikeus tietää, mistä tulee, niin tarkasti kuin se on elämäntilanteessaan mahdollista. Enkä sitäpaitsi usko, että monikaan nuori ihan ilmoittamatta pamahtaisi oven taakse. Eiköhän siinä ensin vaihdettaisi sähköposteja, viestejä tai mitä vaan kommunikointikanavaa silloin käytetäänkään. Ehtisi ajatukseen tottua, hieman jo vaihtaa kuulumisia ja tavata vaikka kahvilassa, jos ei omaan kotiin halua vierasta heti tuoda, kun ei tiedä millainen tyyppi siellä on tulossa. Ja mä haluaisin mielelläni nähdä sen lapsen. Ihan mielenkiinnosta, vailla sen syvempiä kiintymyssuhteita. Ainahan se on iso asia jos omalla kropalla tuotetaan ja/tai ylläpidetään uutta elämää! Olkoonkin sitten toimittu tavarantoimittajana, synnyttäjänä tai vaikka sijaisimettäjänä.

^ Jos ajatellaan, että luteaalivaihe olisi sen keskimääräisen 14pv, niin silloinhan ovis olisi ehkä vasta kp26 eli parin viikon päästä... miksei? En tosin tiedä miten noi pitkät kierrot käyttäytyy, pelkkä arvaus siis. Eikö ultraava lääkäri kertonut?

Olipas hauska selata tämä vanha ketju läpi, kun niin monella oli noiden parin vuoden takaisten viestien jälkeen raskaustickeri tai yritystä parhaillaan. Mulla vähän sama kuin Ninjalla, jos vielä raskaaksi tulen niin enemmästä tuskin enää haaveilen, on tämäkin niin vaikeaa. Tietysti, jos alkioita jäisi pakkaseen, pitäisi tietysti harkita niiden siirtoa ettei menisi hukkaan. Mutta muuten on kyllä helppo suhtautua siihen että toinen raskaus olisi viimeinen, valitettavasti.

^ Tuohon viimeiseen kappaleeseen muuten liittyen, huvitti kun luin taannoin netissä jonkun raskautuneen stressaavan ensimmäistä raskaudenaikaista sisätutkimustaan, kun hänelle ei koskaan ole tehty yhtään sisätutkimusta. Ihan absurdi ajatus! Muoks. Siis stressaaminen ei ollut huvittavaa eikä ollut tarkoitus vähätellä kenenkään huolia tai kokemuksia, mutta itselle kun todellakin sisätutkimukset ja -toimenpiteet on nykyään yhtä arkipäivää kuin kaupassa käynti, niin ei osaa kuvitella että joku on selvinnyt raskaaksi asti ilman että on ikinä tarvinnut levittää jalkojaan lääkärille.

Moi, toivottavasti ei haittaa että vastaan vaikka meillä ei varsinaisesti samaa tilannetta olekaan. Tai siis me puhutaan miehen kanssa avoimesti kaikesta naiseuteenkin liittyvästä, mieheni pystyy keskustelemaan vaikka kuukupeista oikein sujuvasti. Myös lääkärini kanssa heitämme välillä ronskiakin läppää. Mutta noin yleisesti olen pohtinut samaa aina välillä. Kyllä siinä joutuu alentumaan ja nöyrtymään, nielemään ylpeytensä kun pitää ventovieraille selittää seksielämäänsä ja ruumiintoimintojaan. Toisaalta pahinta oli alussa, kun kaikki oli uutta, nyt siitä on jo tullut rutiinia että joutuu kerran kuussa käydä levittelemässä paikkojaan lääkärille. Mutta kyllä se vieläkin korpeaa, että toiset todellakin hoitaa saman homman saunan jälkeen puhtaissa lakanoissa tai häämatkalla palmujen katveessa. Yksi usalainen tuttu kerran purki tuntojaan, kun miehellään oli jotain ongelmia näytteenannon kanssa ja hänen oli kertakaikkiaan pakko kysyä joltain neuvoa ja kokemuksia (toisella palstalla). Kyllä hän asioista oikeilla nimillä puhui (ja sai myös vertaistukea ja kaipaamiaan neuvoja), mutta lisäsi mielestäni todella osuvan kysymyksen kirjoituksensa loppuun; "Will the humiliation of infertility never end?". Kyllä tässä niin paljon saa itsestään avata, jollei lähde täysin sulkeutuneelle linjalle (mitä me ei oltais koskaan voitu tehdä ilman että pää hajoaa). Ensin joudut tunnustamaan "julkisesti" (tarkoitan esim ystäville) ettette saa omin neuvoin lasta. Seksiäseksiäseksiä ilman suojaa, kyllä harrastamme. Sitten selität kuukautisiasi, seksitiheyttäsi, entisiä partnereitasi jnejne vieraalle henkilölle (=lääkärille). Sitten ravaat toimenpiteissä. Käytät sotkuisia ja inhottavia lääkkeitä jokaista mahdollista reittiä kropassasi. Mies joutuu kävelemään jälleen vieraiden ihmisten edestä sinne koppiin, jossa pitää hoidella hommat, ja kaikki tietää mitä olet tehnyt kun tulet ulos. Miettimään, että siellä joku hoitaja nyt tutkiskelee saalistasi ja vertailee että onkohan sitä riittävästi vai liian vähän ja miltä se näyttää ja tuottaakohan muut enemmän? Onpa varmasti kivaa. Sitten joutuu kuuntelemaan analyysia spermastaan, jotain josta keskivertomiehellä ei ole hajuakaan eikä varmasti edes haluaisi tietää. Että joo, ei ole ihan helppo juttu miehillekään tämä, VAIKKA ne joutuu "vaan" käymään treffeillä kupin kanssa. Ja silti kun siihen kaikkeen on pakko suostua, jos toive lapsesta on kova. Ei ole vaihtoehtoja. Pakko kovettaa kuori ja opetella vääntämään vitsiä aiheesta ja nauraa vaikka itkettää ja häpeä painaa rinnassa. Ei mene kaikilla niinkuin Strömsössä, semmosta se elämä on. Mutta kyllä se siitä joskus helpottaa. Ja onneksi on nämä vertaistukipalstat. Tietää, ettei ainakaan ihan yksin (tai kaksin) ole nolona ja ronkittuna kun vaan yksinkertaisesti haluaisi lapsen. Tsemppiä.

Heh, pakko tulla kertomaan, että mulle ilmoitettiin ensimmäistä kertaa ikinä varaus nimeen. Ystäväni kuuli saavansa pojan, ja tytölle olisi ollut jo nimi valmiina; kuinka ollakaan, nimi oli sellainen, joka meilläkin oli pitkään ehdolla tytölle ja oli tosi vähällä, ettei päätynyt keskimmäiseksi nimeksi. Kerroinkin tämän. Sitten ystävä vähän ajan päästä ilmoitti, että jos/kun he neljättä lasta joskus yrittää, ja se olisi tyttö, niin hänen nimensä kyllä tulee olemaan se. Kysyin vähän huvittuneena, että ai olikos tämä nyt niinkuin varmistus että JOS me saadaan lapsi ensin, niin älä edes haaveile, se nimi on varattu? Ja joo, näin kuulema on. Eipä siinä mitään, tuskin me sitä nimeä oltaisi toisellakaan kertaa kelpuutettu. Mutta hyvä, että tuli puheeksi, ei jää sitten mitään erehdyksen mahdollisuutta.

Hormoni- ja punktiokokemuksia kannattaa katsella lapsettomuuspalstoilta, prosessi on siihen asti sama luovuttajalla ja "hoidettavalla". Mulla takana kaksi hoitoa ja kolmas aluillaan; kyllä ne kestää, sivuvaikutuksista samoin kuin punktion kivuliaisuudesta ei valitettavasti omalla kohdalla voi koskaan tietää, ne kun vaihtelee henkilöiden ja jopa hoitojen välillä. Itsekin olisin valmis luovuttamaan muniksia muutaman vuoden kuluttua, kunhan saadaan omat hoidot ohi(ja toivottavasti lapsi), jollei ikä tule vastaan.

^ Mun mielestä sulla on ihan selkeä peruste toivoa/vaatia sektiota. Voithan sanoa, että edellisessä paikassa puhuittekin jo seuraavan synnytyksestä sektiolla ja että olet siihen luottanut raskautuessasi. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Mulla oli ihan poikaolo raskauden alusta asti. Enkä tiedä, mihin se perustui. Himosin terveellistä ruokaa ja olin elämäni kunnossa, iho ja hiukset hehkui jne eikä ollut pahoinvointia ollenkaan. Kai nekin piti ennustaa poikaa. Maha oli vähän siltä väliltä, monet sanoi että on poikamaha mutta eräs yli 80v mummo totesi heti kun näki mut (joskus kun maha ei ollut vielä kunnolla näkyvissäkään) että tyttöähän se Alya odottaa, kun on selästä noin levinnyt. Sykkeitä aina kytättiin, onko korkeat vai matalat, muistaakseni aika keskivälillä. Puolivälissä nähtiin ultrassa jalkoväli josta lääkärikään ei osannut sanoa, kumpi se on. Pientä tyttöveikkausta antoi. Siinä vaiheessa lakkasin yrittämästä niin kovasti selvittää sukupuolta, ja synnärillähän se sitten vasta selvisi, kun tyttö tuli. Mun eka sanat miehelle (puhelimessa, oli kaikkea leikkaushärdelliä ja mies oli lähetetty kotiin) oli kun kähisin että "se on tyttö" mihin mies "Joo, tiedän" Oleelliset ensin. Tyttöä mä salaa toivoinkin, mutta en kovin uskaltanut sitä sanoa kun oli se poikaolo ja kumpi vaan olisi ollut maailman tervetullein. Nyt kun toista toivotaan, olen usein sanonut miehelle jostain tulevaisuudesta puhuttaessa, että "sitten tytöt sitä ja tätä" eli selkeästi on tyttöolo vaikkei ole vielä raskauttakaan. Ehkä sekin menee sitten väärin.

kolikko

Mulla lähti limatulppa rv41 vastaisena yönä ja siitä käynnistyi pikkuhiljaa myös supistukset. Aika tarkkaan 12h siitä lähdettiin synnärille ja tyttö syntyi 41+1. Limatulppaa en tosiaan voinut olla huomaamatta ja sitä tuli paljon. Ei mitään kiinteää köntsää mutta paaaljon venyvää, ällöä limaa. Samassa alkoi lorahdella myös lapsivettä ja siinä olinkin aamun ja seuraavan päivän ihmeissäni että miten kauan sitä limatulppaa oikein riittää, eikö se jo lopu. Kyseessä oli siis kohdun yläosasta tapahtuva kalvojen puhkeaminen minkä vuoksi vettä ei tullut juoksemalla ja selvästi.

Moi Joline, täällä on ketju jossa voi jakaa ajatuksia muiden ei-vielä-plussanneiden kanssa: Oireet, jotka herättää toiveet. Kuulostaa kyllä varsin lupaavalta, varsinkin, kun menkat on myöhässä ja ovat olleet säännölliset pilsujen jälkeen. Mutta toisaalta onhan se oireiden "kuvittelukin" monille tuttu ilmiö ja kaikenlaisia häiriöitä voi kierrossa ihan muutenkin olla aina välillä. Voisit varmaan gyneltä tms saada lähetteen verikokeisiin, jossa mitataan raskaushormoni, jos kovin mietityttää. Tai sitten yrität rauhassa odotella. Onnea yritykseen!

Mä nyt vastasin sen yhden ja ainoan raskauteni perusteella (vaikka siitä alkaa jo olemaan turhan paljon aikaa... ). Tein muistaakseni kolme testiä. Ihan siitä ilosta että näin viivat. Ekan testin tein vasta kun menkat oli myöhässä 3-4pv. Meille tehtiin inseminaatio ja ovis oli vähän aikaisessa, joten en edes tajunnut että olisi pitänyt jo menkat alkaa ennenkuin mies huomautti. Sitten meni vielä pari päivää ennenkuin uskalsin testata. Eka testi oli tosi haalea, siis siihen nähden että oli jo noin pitkällä dpot. Mitään digitestejähän ei silloin vielä ollutkaan markkinoilla (I feel so old! ) mutta uskon että se olisi kuitenkin plussan jo tunnistanut. Oi kun olisi niin ihana plussata taas. Tekisin varmaan 20 testiä.

Ihana esimies Sweet_Akitolla!

Keltarauhanen muodostuu siihen munarakkulaan, joka puhkeaa ovulaatiossa. Sen erittämä hormoni estää kohdun limakalvoa romahtamasta ennen menkkoja ja pitää paikat hyvinä kiinnittyvälle alkiolle. Joskus, jos siis se rauhanen ei toimi kunnolla (ilmenee esim niin että tulee reilusti/pitkään tuhruttelua TAI ns luteaalivaihe (aika oviksesta menkkoihin) on hyvin lyhyt), limakalvo ei pysy hyvänä. Alkio ei pysty kiinnittymään tai tulee jatkuvasti alkuvaiheen keskenmenoja tai kemiallisia raskauksia (=kiinnittymisyrityksiä).

Hui apua, miten paljon kysymyksiä. Noh, yritän vastata mitä osaan, joku muu varmaan täydentää. Kysyin tuosta tuhrusta vaan siksi, kun isompi tuhruttelu voi kieliä keltarauhasen heikosta toiminnasta loppukierrossa. Mutta kyllä mullakin aina pientä tulee, joskus vaikka käyttäisi keltarauhastukeakin, joten se lienee normaalia. Ajattelin, että tuo 37 olisi ollut km:n jälkeen kun se niin selkeästi poikkesi muista. Mutta on sitten ollut joku muu poikkeama. Niin, en mäkään menisi valehtelemaan yrityksestä lääkärille. Jotkut vaan kuuluu niinkin tehneen jos kokevat että aihetta olisi jo tutkia. Pakko mainita. Noihin ovistestikysymyksiin voisi löytyä joku pätevämpi vastaamaan. Mä ehkä aloittaisin sinuna testaamaan joskus kp10. Raskaustestien tekemisen voisi tosiaan aloittaa sitten pari viikkoa oviksesta. Toivottavasti näistä oli vähän apua.

^ Niin, tuo on vähän kaksipiippuinen juttu... Mä luulen ja pelkään, että julkisen puolen lääkärit lähettäisi teidät vielä kotiin yrittämään, koska vuoden aikana kaksi raskautta on saatu alulle. Ja keskenmenojahan taas aletaan tutkia vasta kolmannen jälkeen. Toisaalta eihän teitä kukaan ole siellä ollut vahtimassa, miten kauan tarkalleen olette yrittäneet... voihan sitä aina vähän pyöristellä ylöspäin? Yksityiselle nyt pääsee koska vaan, jos on valmis maksamaan. Mitä kiertoihin tulee, mä sanoisin vielä suht säännöllisiksi. Tuo 37 lienee keskenmenon jälkeen, vai...? Paikallistatko oviksen kivuista tms? Onko loppukierrossa tuhruttelua ennen menkkoja? Ja joo, kierto lasketaan tosiaan niin että kp1 = normaali tai runsas verinen vuoto alkaa ennen klo 18. Tuo siis ohjeena esimerkiksi joidenkin hoidoissa käytettävien lääkkeiden aloittamisen suhteen. Pätee varmaan ihan yleisestikin. Tärppionnea ja voimia!

Ehdottomasti olisin. Yksilöllinen hoito, laadukkaat tilat, turvallinen olo omassa kaupungissa (hah, todellisuudessa kysymyksessä olisi lähin iso kaupunki) vs. kolho keskussairaala naapurikaupungissa tylyine kätilöineen, liukuhihnameiningillä, pelottava epävarmuus kaikesta... Joo, mulla ei ollut ideaalisynnytys. Käytännössä maksaisin vaikka tuon korkeimman maksun (en nyt ihan määrättömästi, mutta 5000 tai jonkin verran yli). Tähän toisen lapsen tekoon on nyt laitettu ehkä sellanen 7000e ja seuraava pari tonnia odottaa kulman takana, että eipä ole ollut ihan ilmaista tähänkään asti. Mahdollisen aarteen turvalliseen ja mukavaan maailmaansaattamiseen satsaisin ihan mielelläni.

Sweet_Akito, en millään haluaisi uskoa tuon olevan mitään muuta kuin plussa. Mutta valitettavasti on pakko sanoa, että tuollainen on hyvin tyypillinen "väärä plussa" cb:lle. Itse olen lähes kaikilla cb:llä saanut samanlaisen ja negoja kaikki. Ja samanlaisia tarinoita tuntuu olevan netin raskaustestivertailut täynnä. Mutta hirveästi, hirveästi peukkuja, että siitä oikea plussa kehkeytyisi!!

Mä joudun käymään hoidoissa 2h ajomatkan päässä, joten siellä ei käväistä edes ultrassa "ruokiksella". Puoli päivää (väh) menee klinikkakäyntiin AINA. Ekalla kierroksella en kertonut kellekään töissä, mutta tokalla kerroin lähimmälle työkaverille (jota mun poissaolot eniten koskee). Ihan helpottavaa ettei tartte salailla ja luotan, ettei kerro eteenpäin. Tosin en enää jaksa nipottaa koko lapsettomuuden takia, on mulla työkavereita esim FB:ssä jotka hyvin pienellä salapoliisintyöllä saisi yhdistettyä asiat... vaikka en statuspäivityksiin mitään laitakaan. Meillä hoidot on palkattomia, enkä ole lähtenyt valehtelemaan tai kikkailemaan todistusten kanssa. Ei ne enää tässä konkurssissa tunnu ne palkattomat. Puolen päivän käynnit yleensä otan liukumista mutta punktion ym sitten ihan saikulla. Fyysisesti olen jaksanut ihan hyvin töissä yleensä, henkisesti vähän vaihtelevasti... Punktion jälkeen olen kyllä kysynyt apua joihinkin nostoa vaativiin juttuihin. Mitään ekstravapaita en ole tarvinnut pakollisten poissaolojen lisäksi.