Nomy

Rekisteröitynyt
  • Content count

    5
  • Joined

  • Last visited

About Nomy

  • Rank
    Aloittelija
  • Birthday 05/28/85
  1. Ei kuuluta miehen kanssa kirkkoon eli nimiäiset oli. Karsittiin kaikki kirkkomenot pois eli ei kummeja, kastemekkoja, maljoja tai virsiä. Ohjelmasta. Ei oikein olla laulumiehiä ja leikittäjiksi meistä ei ollut kummastakaan (vaikka tykätään hassutella ja huumorintajukin on kohdallaan niin ei haluttu tehdä mitään väkinäistä tai ei meidännäköistä) joten oli hieman hankala keksiä varsinaista ohjelmaa. Lopulta se luonnistui jokseenkin näin... Runko: -Vieraat pöytään istumaan ja toivotettiin miehen ja pojan kanssa kaikki tervetulleeksi. - Olin ostanut paksukantisen tyhjäsivuisen luonnoslehtiön johon olin liimaillut kuvia pojasta ja meidän arjesta ja liimaillut sivut täyteen kiiltäviä tähtiä. Ensimmäisellä sivulla oli runo jonka kaappasin täältä aiemmasta ketjusta : Kun on oikein pieni. Tervetulopuheen loppuun lausuin sen kummempia selittelemättä tuon runon. Meillä kävi sellainen tuuri tuon runon kanssa että pojan nimi rimmasi viimeisen säkeen kanssa niinpä runon viimeinen säe meni tyyliin näin: "Kun on oikein pieni, voi istua lumihiutaleille ja liitää maailman tuulien teille, kun on oikein pieni....Niinkuin meidän Niko Oskari Sievi." Ja sitten malja - Minulla oli mukana samat stabilon tussit joilla olin kirjaan jo aikaisemmin runoillut ja annoin ne, sekä kirjan kiertämään sukulaisten keskelle. Kirjaan sai valokuvien keskelle kirjoittaa terveisiä vauvalle, runoja tai ns. aikakapseleita eli tulevaisuuden näkymiä. ELi oikeiastaan mitä tahansa ja piirtää sai myös. Jos olisin ollut kaukaa viisas olisin voinut mainostaa kirjaa aikaisemmin niin kaikki olisivat osanneet hieman varautua ja tuoda vaikka valokuvan tai suosikkirunon. Lopuksi pyysin kaikkia kirjaan kirjottaneita laittamaan alle nimensä lisäksi myös mitä sukua he ovat vauvalle. - Sitten olin jo aikaisemmin ilmoittanut että puheita saa pitää ja lauluja esittää jos niitä löytyy. Lopuksi olikin muutama puhe ja yksi laulu. Puheet ja laulukin liimattiin vieraskirjaan talteen Sitten laitettiin taustalle musiikki päälle ja syötiin ja juotiin sekä odoteltiin sankaria päiväunilta. Oikein mukavaa oli Yritin käydä istumassa jokaisessa seurueessa ja kysellä kuulumisia ja kertomassa omia. Yksi asia minkä olisin myös tehnyt toisin olisi että olisimme voineet mieheni kanssa lisätä puheeseen sen miksi valitsimme lapselle juuri kyseisen nimen. SItä nimittäin jälkikäteen kyseltiin kovasti. Oltiin vielä ripoteltu pojasta kehystettyjä kuvia ympäri juhlasalia niistäkin riitti kysymyksiä. Vierailta tuli oikein hyvää palautetta viihtyisistä juhlista ja tuli muutenkin ihan meidän näköiset pippalot.
  2. Meillä oli tarkoitus olla pienet juhlat kun ilmoitettiin jollain viikon varoitusajalla että olis nimiäiset tiedossa kaikki kuitenkin pääsi ja lopulta meitä oli lähemmäs 30 Perunoita Lihapullia,puolukkahilloa ja ruskeakastike (ikeasta ) Fetasalaatti ja kipprarijuustosalaatti x 2 Täytettyjä munia (Basilika,majoneesi,tuorejuusto) Ruisleipää,juustoa Coctailpiirakoita ja munavoita Juustolautanen.Bree,sinihomejuusto,pippurijuusto,rypäleitä ja korppuja. Kalavoileipäkakku Jälkkäriksi: Tee, kahvi Pullaa Keksejä Suklaapaloja Kolmikerroksinen pellinkokoinen kermakakku jonka päällä oli A4 kokoinen kuva sankarista. Mustikkapiirakka Kuivakakku Juomat: Mehu, maito, viini,skumppa,pommac Vieraat toivat kuivakakun, mustikkapiirakan, pullapitkon ja voileipäkakun. Mukavasti riitti ja jäi vielä kakkua kotiinkin .
  3. Meillä nimiäisiä varten vuokrattiin ihan pienet tilat, keittiö ja astiasto. Kun ei oltais millään mahduttu meidän pieneen asuntoon eikä muutenkaan olis kipot riittäneet kestitsemään sellaista määrää porukkaa (n.30 henk). Minulle oli tärkeää että näitä juhlia ei järjestetä taas anoppilassa kun tuntuu kaikki synttärit ja isänpäivät aina kallistuvan sinne. Eikä mitään Anoppikokelas on mitä mainioin ja vieraanvaraisin kestitsijä. Halusin vain kerrankin panostaa ja tehdä juhlista varmasti meidän näköiset. Tuntui enemmänkin velvollisuudelta olla vastuussa esikoisen juhlista. Onhan hän juhlansa ansainnut. Hommaa kyllä riitti mutta vieraat tykkäsi kovasti ja kehui jälkeenpäin että on parhaat nimiäiset/kastajaiset missä ovat olleet vieraana
  4. Kun supistukset alkoivat pikkuhiljaa ilmaantua olin ihan että jännää tästä tää nyt alkaa. Valvoin melkein koko yön ja aamulla katselin sinkkuelämän ensimäistä tuotantokautta sängyllä ja välillä rauhallisesti ilmoitin miehelleni, joka istui koneella tekemässä töitä että "Nyt". Ja ajattelin pikkuisen pienessä ensisynnyttäjän päässäni että "mitä ne kaikki aina valittaa. Hyvinhän tähän supisteluun aste asteelta tottuu. Olisikohan mulla tavallista korkeampi kipukynnys" Lopulta kipu tuntui todella siltä kun kuukautiset kertaa miljoona ja paheni vain. Yksi asia mistä yllätyin oli että ajattelin aina että kokisin jotain ponnistuskipumaisempaa tuskaa supistusvaiheessa, mutta ei pelkkää aaltoilevaa kuukautiskipua. No homma jatkui näin aika pitkään kunnes en voinut enää katsoa yhtään kitisevää sinkkua ja jokainen "Nyt" muuttui matalammaksi tai "Nyt, NYT!. Kauanko? Merkkaa johonkin". Sitten yritin kävellä meidän parkettia pilalle. Kipujen kasvaessa etsin sopivan kiintopisteen kummastakin päästä kävelyreittiäni ja kävelin hieman lisää. Ei ollut nälkä ja inhosin mennä vessaan koska pöntölle istuessa supisti ja aina noustessa supisti.Huutelin suihkusta poikaystävälleni välillä että "Nyt". Sitten oli pakko tulla pois suihkusta koska supistusten väli kasvoi liikaa. Sitten soitettiin sairaalaan ja ne sanoi että ei vielä kannata tulla. No halusin jokatapauskessa mennä, koska ensisynnyttäjän hermot ei enää malttaneet. Autoon meno supistuskipujen kanssa sujui seuraavasti. Supistus yksi on ohi....puuhpuuhpuuhpuuh..puuuuh...NYT. Sitten piti äkkiä löytää jalat että saa ne tungettua lenkakreihin takki päälle laukku olalle ja oven eteen seisomaan. Supistus kaksi...puuhpuuhpuuhpuuuuuuh....Sitten hissiin ja autolle ja autossa äkkiä valua istumaan. Supistus kolme...puuhpuuhpuuh...Kivusta jälleen mainitakseni ei vielä sattunut niin paljoa ettenkö olisi kerinnyt miettiä miltä mahdoin näyttää liikennevaloissa. Sairaalassa taas kävelyä. Minulle kyllä tarjottiin jotain helpottavaa piikkiä, mutta se saattaisi hidastaa suppareita joten kieltäydyin ja sain semmoisen lämmitettävän vesipussin. Sitten kävelin sivuhuoneessa ja kattelin telkkaria ja puhisin. Tässä vaiheessa sattui joka ihan kiitettävästi, mutta lämmin vielä auttoi. Loikoilin ja pyörin sohvalla kuin tuskainen hylje. Lopulta olin vielä vähän aikaa kiinni monitoreissa ja harrastin ahkerasti vielä kävelyä kunnes ne lopulta pisti meidät kotiin. Automatka kotiin oli todella inhottava. Autoon pääseminen oli jo oma ponnistuksensa. Kotiovella taas puuh,autosta,puuh,hissi ja puuh, kotiovi. Sitten taas suihkuun. Kipua oli jo senverran paljon etten pystynyt nukkumaan vaikka olin valvonut koko yön. Ei estänyt minua kuitenkaan nukahtelemasta niiksi muutamksi kivuttomiksi minuuteiksi. Lopulta kyllästyin säpsähtelemän kipuun. Eikä siitä vesipussisstakaan herunut enää iloa. Istuin suihkussa, mutta ei se suihkukaan enää juuri auttanut. Lopulta puhisin jo hieman väkivaltaiseksi ja saatoin siinä hieman tahattomasti pärskiäkkin. Sitten takaisin sairaalaan. Eteinen,hissi ja auto systeemini oli jo järkkynyt, koska sain ekan supparin ovella ja toisen hississä ja kolmannen auton ovella.Niin siitä kivusta Roikuin auton siinä ihme käsikahva hässäkässä ja yritin repiä sitä irti kun muutakaan en tuskiltani keksinyt. Minua ei kiinnostanut miltä näytin liikennevaloissa, eikä pitäisikö kertoa sukulaisille että synnytys on alkanut! Sairaalassa ihmetteli että jaksoin olla niin pitkään kotona ja minä ihmettelin kuinka kauan minun pitää vielä kävellä sivuhuoneessa. No ei enää. Vaan pääsin synnärille kävelemään. Minulle ehdotettiin joko allasta tai ilokaasua. Halusin altaaseen. Typerää. Roikuin altaan reunasta yli tuskaisena, tutisevana ja järkyttävän väsyneenä. Puristin poikaystävääni kädestä ja halusin samantien pois altaasta koska enää mikään asento ei ollut hyvä ja kaikki sattui aivan kamalasti. Minulla oli vaikeuksia kivuiltani jopa ehtiä vessaan. Enkä ehtinytkään. No siinä sitten seison ja puristin poikaystävääni välillä käsistä ja välillä rinnuksista ja puuskustin rajusti/ankarasti. Sitten vihdoinkin ilokaasua. Olisi pitänyt suostua siihen heti. Helpotti heti senverran että jaksoin jopa vitsailla ja hymyillä kun poikaystäväni otti minusta ja kaasumaskista kuvan. Siinä sitten tyytyväisenä puhisin ja hengittelin kipuja pois. Sitten vedet puhkaistiin ja saliin lappasi hoitohenkilökuntaa ihanine helpottavine pistoksineen. Niin ja se epiduraalin pistokipu...pyh. Verikokeenkin ottaminen nipistää enemmän. Sitten sain istua pöllyissä tyytyväisenä tunnin verran ei kipua, ei mitään, nada! Hoitaja kyseli että onko sellainen paine että laskisin alleni. Mietin että tarkoittaa varmaan sitä kun jotku synnyttäjät laskee ponnistusvaiheessa alleen. Tunnin jälkeen kipu palasi paineena. Tuntui kun olisin aikeissa laskea alleni. Sattui kamalasti mutta halusin kuitenkin yrittää käydä vielä vessassa. En millään kestänyt ajastusta että tuhrisin alleni. Supistukset olivat jo aivan kamalia ja halusin heti vessasta takaisin sängylle. Allelaskemiskipu ja paine olivat siis ponnistuspaineita. Kipu oli siis muuttunut alloista todella kovaksi paineeksi. Lopulta en voinut uskoa kun käskettiin ponnisttaa että nytkö jo! Sitten ponnistuskipujen, väsymyksen ja kätilöiden keskellä en enää kestänyt vaan huusin niin lujaa kun vain olen ikinä huutanut. En vain yksinkertaisesti mahtanut muuta. Kätilökin käski säästä energiaa ponnistamiseen. En huutanut/kirkunut Kuin muutaman kerran sitten se oli siinä, pois systeemistä ja jaksoin taas keskittyä ponnistamiseen. Henkeä sai kyllä haukkoa ja viimeisiä voimia kaivaa. Onneksi viimeiset supparit oli lopulta niin vahvoja että ei tarvinnut paljoa ponnistella. Au. Sitten sain puuduttavavaa spraytä tikkien ompeluun, vaikka sanoin että ei tunnu enää missään vaikka jättäisitte senkin pois. Sitten jaksoin jo kipiittää itse suihkuun ja iltpalalle. Täysin tietämättömänä siitä että rankin/ihanin vaihe on vasta edessä
  5. Melkein vuorokausi ponnistelua kotona sitten lyhyt käynti sairaalassa ja kotiin. Takaisin sairaalaan useiden tuntien päästä. 6cm auki ja synnyttämään. Ponnistusvaihe 11min ja tadaa. Vauvaa maailmassa. Kaikki tämän yhden sokerimunkin ja jaffan voimalla Synnytyksen jälkeen sain hyrppiä mustikkakeittoa pillillä ja suihkun jälkeen sain ihan kunnon iltapalan