Hillevi

Jäsen
  • Content count

    12
  • Joined

  • Last visited

About Hillevi

  • Rank
    Aloittelija
  1. Menin illalla makuulleni oman sänkyyn ja kuulin selvästi pienen poksahduksen. Sitten nousin äkkiä ylös (tosi fiksua) ja vedet lorahti lattialle. Kipitin vessaan ja siellä lorahti lisää. Alettiin miehen kanssa tehdä lähtöä sairaalaan ja menin keittiöön ja siellä vesi vaan lorisi lattialle.. vauva laskeutui tosi alas ja alettiin lähteä sairaalaan. Vauva syntyikin sitten tunnissa kerkesin saliin kävellä ja kätilö totes että nythä se tullee jo!
  2. MInulla vettä lorahti hieman yöllä, todella pieni määrä, ja olikin hieman epäselvää oliko se pissaa vai ihan lapsivettä. Sen jälkeen tajusin että neste oli todennäköisesti lapsivettä kun alkoi järkyttävät supistukset. Supistukset alkoi yöllä joskus 2-3 maissa, ja sairaalaan lähdettiin viiden maissa kun olo alkoi olla aika tukala.
  3. Muistelisin että minulla edellisenä iltana oli todella kovia sukkapuikko tuikkauksia alapäässä. Laskettuun aikaan oli vielä viikko. Synnytys lähti käyntiin yöllä ja vielä päivällä kävelin kovasti ja shoppailin ja kävelin kaupasta toiseen
  4. Kaksi raskautta. Toisesta tuli sitten ihan käärö syliin asti.
  5. MInä käytin ihan ensimmäisessä flunssassa nenäfriidua, mutta nyt kun on jo kolme flunssaa takana, niin jotenkin koen että se on turha. Kyllä se räkä sieltä tulee muutenkin ulos, ja se että nostaa hyvin sängyn päätyä ylös, on meillä auttanut todella paljon. Särkylääkettä oon antanut iltaisin yötä vasten.
  6. Meidän tyttö alkoi noin 6-7kk iässä nukkumaan omassa huoneessa, omassa sängyssä ja meillä yöt parani huomattavasti. Edelleen jos ollaan jossain muualla kuin kotona, ja täytyy nukkua vierekkäin, meidän yöunet ovat todella surkeat. Tällä tavalla meillä nukutaan koko yö, ehkä yhdellä herätyksellä ja laitan tutin suuhun ja tyttö jatkaa unia.
  7. täällä kans vähän yli 25, muutama kilo kun tippuisi niin menisi normaalin puolelle, ja olisi lähellä alkuperäistä painoa ennen raskautta.
  8. Painoa tuli melko mukavasti, jaloissa ja reisissä sekä pakaroissa olleet raskausarvet ovat vaalentuneet todella paljon ja iho on nyt melko ryppyinen arvista. Vatsaan jäi vähän pömppistä ja arpia melkoinen tiekartta...
  9. Kiloja odotusaikana kertyi melko hyvin.Sairaalasta lähtiessä jäi vielä 10kg, joista nyt 4kg olen saanu pudotettua kun aloitin kunnon tehotreenin tytön ollessa 10kk vanha.
  10. Meidän tytölle haalari on nyt just hyvä, varmasti tammikuun jälkeen kunnon pakkasilla vielä koko paranee.