Tättärä

Aktiivijäsen
  • Content count

    183
  • Joined

  • Last visited

About Tättärä

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Skoda Superb on sisätiloiltaan tosi pitkä, paljon pitempi kuin esim. BMW 5- sarja. Takapenkki on kuitenkin aika kapea, joten kahden lastenistuimen välissä on ahdasta matkustaa.
  2. Mäkään en oikein pääse kiinni siihen, että vauva tarvitsee erillistä laatuaikaa äidin kanssa. Meidän kuopus oli niin vaativa vauva, että kyllä mua jatkuvasti harmitti nimenomaan esikoisen puolesta. Toisaalta esikoinen oli jo 2v9kk vauva tullessa, joten yhdessä oleminen oli jo verbaalisempaa, jolloin molempien lasten yhtäaikainen huomioiminen onnistui paremmin. Puistoon kuopuskin jalkautui heti kun osasi kontata, mutta siellä mennään yhä osittain esikoisen ehdoilla eli kuopus kulkee sinne, missä esikoinen leikkii. Ja mulle tuli mieleen, että ehkä niissä perheissä, jotka puistoissa tuntuvat menevän esikoisen pillin mukaan, mennään kotioloissa taas enemmän vauvan mukaan ja puistoilu on sitten esikoisen henkireikä. Rattaissa istuttamisen osaavat kyllä esikoistenkin vanhemmat. Esim. shoppailureissut vaikuttavat mun mielestä liikkuvan vauvan tai taaperon kannalta tosi ankeilta, mutta toisaalta meidän tyypit ovat molemmat olleet sekä liikkuvaisia että kiivaita temperamentiltaan eikä ole tullut mieleenkään kierrellä kaupoissa. Sitten vanhoihin aikoihin. Meidänkin suvussa isoäidit ovat ennen vanhaan pitäneet lapsista huolta, mutta ei se tarkoittanut, että vauva olisi viettänyt silloin laatuaikaa äidin kanssa vaan vauva oli lapsiliudan jatkona ja kävi vain syömässä äidin luona maatilan töitten välissä. Ja takaisin aiheeseen. Mun mielestä tärkeintä on, että vanhemmat itse pystyvät seisomaan hoitoratkaisunsa takana. Jos vie esikoista hoitoon pahoilla mielin, se varmasti välittyy myös lapselle. Mulle esikoinen oli vauvavuonna todellinen henkireikä vaativassa vauva-arjessa mutta samaan aikaan yksi mun kaveri (jonka lapset samanikäiset kuin meidän) piti esikoistaan hoidossa 5 pvä/vko 8-9 h/pvä ja lapset vaikuttivat hyvinvoivilta ja onnellisilta. (Mutta itse en oikein ole vielä päässyt yli näystä, jossa isä vie esikoisen hoitoon aamupalalle, ja palaa kotiin, jossa käy muun perheeen kanssa yhdessä aamiaispöytään.)
  3. Mä en täysin ymmärrä, miksi työelämään palaaminen on jotenkin niin paljon arvokkaampaa kuin päivähoidon käyttäminen "virikkeenä" (joko vanhemmalle tai lapselle). Palaavathan monet vanhemmat töihin, koska haluavat muutakin päiväohjelmaa kuin lastenhoito. Jos työ on vanhemmalle virike, eikö silloin tämän henkilön lastenhoito ole myös jollain tapaa virikehoitoa? Meidän vajaa neljävuotias aloitti nyt syksyllä päiväkodissa (2 pvä/vko) osaksi, koska mä teen kotonaolon ohella opintoja, ja osaksi jotta saisi seuraa samanikäisistä lapsista. Kuopus täytti juuri vuoden, kun esikoinen aloitti päivökodissa. Päiväkoti on niiiiiin paljon joustavampi kuin päiväkerho, vienti- ja hakuajat ovat paljon vapaammat. Päiväkotiaamut ovat tosi paljon rennompia kuin viime vuoden kerhoaamut, jolloin piti pakata eväät, pukea, kiirehtiä bussiin ja olla kerholla klo 9. Nyt voi vaan pukea lapset, lampsia kadun päähän ja olla päiväkodilla aamun sujumisesta riippuen klo 9 tai vaikka klo 10, ei kiirettä eikä hoputtamista. Toisaalta mä en vielä viime vuonna olisi ollut valmis pitämään esikoista hoidossa kahtena päivänä viikossa. Ja nytkin mua jotenkin hävettää tämä ratkaisu, vaikka mä oon hoidon ansiosta saanut käytyä usemmassa tentissä tänä syksynä. Ja esikko viihtyy päiväkodissa, jossa hänen parhaat kaverinsakin käyvät.
  4. Simonesa, me sitten ostettiin eilen se Ferofix ja se vaikuttaa kyllä hyvältä. Tyllerökin kommentoi heti kaupassa, että on mukavampi kuin mummun istuin (Britaxin Kidfix). Leveä tuo istuin on (mikä toisaalta oli yksi valintaa puoltava seikka, siis se että istuin on riittävän tilava myös täydessä toppavarustuksessa ja lapsen kasvaessa) ja kahden istuimen väliin saa nyt todella ahtautua, mutta ei se edelliselläkään istuimella mikään tilava paikka ollut.
  5. Onko kellään kokemuksia Maxi-cosin Ferofix -istuimesta? On ilmeisesti niin uusi, etten ole onnistunut löytämään netistä testituloksia enkä käyttäjien kokemuksia. Vaikutti kaupassa tosi hvyältä meille, mutta edellisisten istuinten valinnassa olemme hyödyntäneet turvaistuintestien tuloksia, joten ilman testituloksia tuntuu vähän kuin olisi ostamassa sikaa säkissä. Toinen vaihtoehto meillä on Concordin Transformer T. Ja ostopäätös pitäisi tehdä nopeasti, koska tyllerö on yhtäkkiä venähtänyt lisää pituutta.
  6. Meillä on ollut Visionit käytössä reilu 3,5 vuotta eikä lainkaan matkarattaita. Pariin otteeseen ollaan pohdittu matkarattaiden ostamista, mutta kaupassa ollaan aina huomattu, että tukevat matkarattaat vievät melkein yhtä suuren tilan kuin Visionit. Toisaalta meillä on myös käytössä kantoliina ja -reppu eikä olla esim. kauppareissuille jaksettu yleensä ottaa rattaita lainkaan. Vielä lisäys: Olemme reissanneet aika paljon autolla ja ovatpa Visionit käyneet mukanamme etelän lomillakin. Ja hyvin on siis pärjätty.
  7. perhostyttö, meillä on nuo (retki)käytössä ja ovat käteviä etenkin kannen tiiviyden vuoksi. Ja käyttöä löytyy muutenkin kuin soseille, joten olleet hyvä hankinta.
  8. Meidän voimakkaan temperamentin vauva nyt on 3,5 vuotias voimakkaan temperamentin lapsi, mutta temperamentin voimakkuus ilmenee onneksi erilaisena kuin vauvana. Tyttö on oikea kuumakalle mutta samalla todella räiskyvä myös siihen iloiseen suuntaan. Tahtoikä oli aika haastava, 2-vuotiaan uhmakohtauksissa lensi oikeasti veri (minun). Nykyäänkin raivokohtauksia on päivittäin usemapia mutta pikkuhiljaa neito on oppinut myös hallitsemaan raivoaan. Meidän toinen vauva on nyt hitusen vajaa 8 kk ja koko ajan ollaan miehen kanssa ihmetelty, miten ihanaa ja outoa on, kun vauva hymyilee ja naureskelee. Kun ei se esikoinen sellaista vauvana juuri tehnyt. Tuttua esikoisen ajalta sen sijaan on se, ettei pikkuvelikään viihdy muualla kuin sylissä eli lattialla tulee kyllä karmea huuto ja nopeasti.
  9. ^ Yksityisen hoidon tukihan toimii juuri tuolla tavalla. Ja ainakin pääkaupunkiseudulla tuki kuntalisineen on todella iso, katsoin juuri, että esim. meidän lähellä oleva englanninkielinen leikkikoulu tulisi jopa hitusen halvemmaksi kuin kunnallinen päiväkoti. Täällä meilläpäin oli taantumaan asti todella hyvä ratkaisu pph:n varahoidoksi eli alueella oli varattu yksi päiväkotiryhmä vain varahoidolle. Kuulemma yleensä varahoidettavia oli vai yksi tai kaksi pph-ryhmää. No, tuo oli juuri poistunut, kun meidän typy aloitti pph:lla, ja meidän hoidon alkaessa 1 v 11 kk ikäisen varahoito oli 21 lapsen ryhnä, jossa oli 1-4 vuotiaita. Ja hoito alkoi sikaflunssa-aikaan, jolloin pph oli pahimmillaan pois töistä 2,5 vko putkeen. Pari aamupäivää typy oli varahoidossa, muuten saatiin sumplittua, koska mä tein 3-päivästä viikkoa koko työrupeaman. Varahoitoon tutustuessa mulla kyllä varmistui fiilis, että ei pientä lasta kunnalliseen päiväkotiin täällä pääkaupunkiseudulla.
  10. Meillä oli esikoisen eka yökyläily, kun typy oli juuri täyttänyt vuoden ja joi vielä kaiken maitonsa rinnasta. Vajaa vuorokausi erossa äidistä sujui veden ja tavallista nestepitoisempien ruokien avulla. Hyvin oli mennyt. Lisäys vielä otsikkoon liittyen. Lehmänmaitoon siirtyminen toteutettiin meillä hitaasti, eli tarjosin sitä aluksi vain yhdellä aterialla ja vasta 1,5 v. iässä kaikilla aterioilla. Rintaa tarjosin ruuan päälle siinä samalla, kunnes lopetin ruokaimetykset typyn ollessa reilu 1,5 v.
  11. Onkos sitten ikää, jolloin lapsi kannattaa laittaa päiväkotiin, vaikka vanhempi on kotona pienemmän sisaruksen kanssa? Mä olen ehkä lasten kanssa kotona, kunnes esikoinen menee esikouluun, ja olen ajatellut, että päiväkerho, avoin perhekerho sekä kavereiden ja naapureiden lasten kanssa oleminen riittävät sosiaalisiksi virikkeiksi. Esikoinen on nyt 3-vuotias ja käy päiväkerhossa 10 lapsen ryhmässä 2 krt viikossa 3 h kerrallaan. Ensi tai viimeistään sitä seuraavana lukuvuonna kerho on 3 krt/vko, ja tietysti vähitellen mukaan alkaa tulla harrastuksiakin, joissa toimitaan ryhmässä. Itse koen, että tämä on riittävästi, mutta mikä on ammattilaisen mielipide?
  12. ^ Me saatiin uusi haarukka BabyStylesta, jonka varastossa sellainen sattui olemaan. Saksasta Gessleinín huoltopuolelta vastattiin myöskin nopeasti sähköpostitiedusteluun ja tarjottiin varaosaa hintaan 37 euroa. Heidän toimitusaikaansa en muista.
  13. Meillä esikoinen oppi päiväkuivaksi 2 v 8 kk iässä. Potalla typy alkoi varsinaisesti käydä (muistaakseni) kaksivuotiaana mutta oma-aloitteisesti vain paljaspeppuisena. Tarrasysteemi otettiin käyttöön 2,5 v. iässä, mutta ei auttanut - jos jalassa oli jotain vaatetta, pissa tuli aina housuun. Kesän lähetessä loppuaan otettiin kovat aseet käyttöön ja annettiin pieni lahja jokaisesta onnistuneesta spontaanista potta-asioinnista (vaatteet päällä, paljaspyllyisenähän homma oli toiminut jo kuukausia). Likka tajusi humpan juonen heti. Lahjat oli pikkuisia muumi- ja nalle puh -hahmoja, uusia alushousuja ja muumipyyhkeitä. Parin päivän päästä vähennettiin lahjoja eli lahjan sai kolmesta pissasta/kakasta ja siitä parin päivän kuluttua lahjonta jäi pois kokonaan. Yövaipasta typy halusi luopua aika tasan 3-vuotiaana, mutta yövahinkoja sattuu yhä silloin tällöin.
  14. Onko kukaan tilannut varaosia Gessleineihin suoraan Saksasta? Mistä? Meidän Visioneiden etupyörän haarukka hajosi ja Vaunuaitasta sanottiin, että varaosan saamiseen menee viikkoja. Olisi kiva saada vaunut nopeammin takaisin käyttöön, vaikka saatiinkin toiset vaunut lainaksi.
  15. Mä oon synnyttänyt Kättärillä sekä tavispuolella että Haikaranpesässä. Isoin ero, että Haikaranpesässä sai olla liikkeellä koko ajan, kun sydänääniä seurattiin langattomasti (eikä edes seurattu kaiken aikaa). Toinen iso ero oli, että Haikaranpesässä saimme olla todella rauhassa eli kätilö ja harjoittelija vain käväisivät pari kertaa kysymässä vointia ja tulivat sitten ponnistusvaiheessa paikalle. Toisaalta sain olla täysin yksin silloinkin, kun vauva vietiin lastenosastolle ylipainemaskiin (mies mukana) eikä kukaan tullut melkein tuntiin kysymään, miten mä voin.