Amon-Ra

Meille syntyi poika 23.1.2011 Pituutta Juntilla oli 51 cm ja painoa 3700 g.

Esikoista odottaessa olin alkuun ihan varma että poika on tulossa. Sitten jossain vaiheessa tuli jotain lipsahduksia puheessa eli viittasin selvästi tyttöön vaikka en edes asiaa itse tiedostanut. Mies aina vaan kysäisi, että ai se onkin sit tyttö. No, tyttöhän sieltä sitten tuli. Nyt toista odottaessa raskaus on ollut hyvin erilainen, ja sen takia oon varma että poika sieltä tulee. Mies on puolestaan varma että tulee tyttö. No, se selvinnee hetkenä minä hyvänsä raskausviikkojen ollessa nyt 40+3...

Kävin täältä illalla vinkkejä etsimässä tytön yölliseen yskimiseen. Kyseessä siis varmaan ihan tavallinen flunssaan liittyvä yskä, koska edellisenä yönä yskitti enemmän ekan kerran (ei siis mikään pitkään jatkunut vaiva, kuten täällä monella on ollut). Hunajamaito kyllä tuntui tepsivän hyvin. Lämmitin noin 0,5 dl maitoa mikrossa ja siihen sekoitin t-lusikallisen hunajaa. Illalla kymmeneltä annoin ekan kerran. Kesti noin puoli tuntia että yskä rauhottui. Sitten toinen annos neljän maissa, ja näin saatiin nukuttua aamuun asti Selvennykseksi, että tyttö täyttää tässä kuukauden kuluttua 5 v eli en ole ns. alaikäiselle hunajaa tarjonnut

Mäkin toivon kovasti jaksamista sinulle kulkijan tarina. Voimattomuus, aloitekyvttömyys ja ahdistus tuntuvat niin tutuille kun muistelen omaa sairastumistani. Toivotavasti tosiaan olet päässyt psykologin tvs. puheille. Itseasiassa syy miksi tänne tulin löytyy läheltä omaa napaa. Kuten tuolla edellisellä sivula olen joskus kirjoittanutkin, niin sairastuin masennukseen reilut kolme vuotta sitten. Lääkitys, terapia ym. hoito auttoivat minua hyvin, ja toivun sairaudesta varsin nopeasti. Lääkityksen lopettamisesta on nyt puolitoista vuotta ja olen pärjännyt omasta mielestäni hyvin. Tällä hetkellä olemme onnellisesti pitkän odotuksen jälkeen raskaana ja vauvan on tarkoitus syntyä tammikuussa. Tai, no onnellisesti ja onnellisesti... raskautta ovat varjostaneet monet pelot ja ahdistukset. Kulkijan tarina tuossa osuvasti kirjoittikin, että ensin sitä pelkää keskenmenoa, sitten synnytystä ja sitten vauvan kanssa jaksamista. Todellakin, ensin pelkäsin pitkään että emme koskaan tulekaan uudelleen raskaaksi. Sitten alkuaikoja varjostivat varmasti monille muillekkin tutut pelot keskenmenosta. Lisäksi voin todella huonosti raskausviikolle 16 asti ja oksensin 24/7. Kun menee fyysiesti heikoksi ja uupuu, tuntuu psyykekkin helposti tekevän tepposia. Nyt kun raskaus on puolessa välissä pelkään todella että lapsi jostain syystä menehtyy ja olen nähdyt monta unta ennen aikaisesta synnytyksestä. Kaikkein eniten minua kuitenkin tuntuu ahdistavan tuleva vauva-arki. Ei se, että etten rakastaisi vauvaa vaan, että mitä jos minä en jaksakaan(taaskaan). Mitä jos uuvun uudelleen ja sairastun. Välillä olen katunutkin raskautta, koska pelko tulevasta on niin suuri. Toisaalta olen toivonut hartaasti tätä lasta ja rakastan sitä jo nyt niin paljon että sydän meinaa pakahtua. Olo on niin tuskaisen ristiriitainen, että se tuntuu vievän kaiken ilon itse raskaudesta. Mieheni kanssa olemme asiasta onneksi pystyneet puhumaan. Aluksi minun oli hyvin vaikeaa tunnustaa hänelle pelkojani, sillä pelkäsin tuottavani hänelle pettymyksen. Tiedän että mieheni rakastaa minua, eikä koe tunteitani petymyksinä. Silti mielestäni tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, että hän joutuisi käymään saman helvetin uudelleen, jos sairastun. Mieheni sanoi tässä yhtenä iltana, että murehtimalla tulevaa vauva-arkea ja sen rankkuutta, osittain varmistan sen että näin tulee käymään. Ymmärrän hänen pointtisa siinä, että sen murehtiminen vie ilon myös tästä päivästä, ehtiihän sitä sittenkin murehtimaan jos niin käy. Omasta mielestäni olen vain realisti sen suhteen mitä voi tapahtua, ja tiedostamalla tilanteen vain ns. varaudun siihen. Tilannehan ei siinä tapauksessa, että sairastun, yllätä minua silä olenhan koko ajan tiennyt että se on mahdollista, jos ei jopa todennäköistä. Tällä hetkellä en tunne itseäni suoranaisesti masentuneeksi, mutta toisaalta monet oireistani viittaavat siihen, että asialle tulisi tehdä jotain. JOtenkin sitä vain lamaantuu, eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Sitä toivoo, että voisi olla toisenlainen ihminen. Pystyisi ajattelemaan asioista eritavalla, järkevästi, eikä syöstä itseään tälläiseen pään sisäiseen kaaokseen. Järki sanoo, että se on hupsua, mutta tunteitaan on niin vaikea muuttaa.

Tuossa ekan viestin linkissä sanotaan että naisen paino voi vaikuttaa kapselin tehoon. Mitähän tällä käytännössä tarkoitetaan? Tuon Implanon tuoeselosteessa sanotaan, että ei voi käyttää jos on ylipainoinen. Sen Jadellen käyttöä ei kielletä ylipainoisilta. Mitähän näissä yhteyksissä tarkoitetaan tuolla ylipainolla? Joku BMI raja tai vastaavaa?

Mielenkiintoinen keskustelu täällä... Meillä esikoinen nukkui 9 kuiseksi meidän kanssa samassa huoneessa, välillä vieressä valillä häkkiksessä. Hän oli hyvin herkkä uninen, joten seksin harrastamisesta samassa huoneessa ei todellakaan tullut yhtään mitään. Ei me mun mielestä mitenkään kovaäänisiä olla, mutta tuntui että hän heräsi lakanoiden kahahteluunja sängyn narahdukseenkin. (Ja melkein poikkeuksetta heräsi yöllä jos mä kävin vessassa.) Alkuun sitä yritettiin hänen ollessa häkkisängyssä, mutta pian luovuttiin ja siirryttiin muualle. Munkin mielestä sänky on ihan ehdottomasti paras paikka seksille. En kuitenkaan kokenut mitenkään vaikeana sitä siirtymistä muualle. Tottakai siinä voi fiilikset laskea, mutta kai me jotenkin saatiin ne pidettyä yllä koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Muuten ois pitänyt olla ilman. Mä otin aina sängystä lähiessä tyynyn ja peiton mukaan ja mentiin sit sohvalle. Vieraspatjatkin oli ihan käyttökelpoisia. Kai sitä asennoitui että tää on tää tilanne ja että kai se joskus muuttuu. Kun tyttö siirtyi omaan huoneeseen junnusänkyyn niin sittenhän oma makkari oli käytössä. Meillä alkuun tyttö itki kun heräsi öisin joten siitä sen sitten kuuli jos oli herännyt. Nykyään ei enää itke vaan herätessään taapertaa meidän viereen suoraan. Alkuyöstä nukkuu kyllä sikeästi, joten silloin ei ole pelkoa tulla yllätetyksi. Kolmen jälkeen onkin sitten toinen juttu. Kerran on ollu sellanen lähipiti tilanne, jossa kuulin tömps ääniä tytönhuoneesta ja vetäisin sitten peittoa meidän päälle. Tyttö taaperti unissaan siihen sängyn viereen ja kävi mun paikalle nukkumaan ilman että edes vilkaisi miehin. Olis luullu että iso peittokasa olis herättäny huomiota. En mäkään tykkää ajatuksesta että lapsen silmien alla harrastetaan seksiä, ja se todellakin on vain aikuisten juttu. Mutta musta on ihan ok jos se lapsi nukkuu esim. samassa huoneessa. En koe siinä mitään pahaa olevan. Kyllä mun täytyy myöntää että aina kun harrastetaan seksiä niin että lapsi on kotona niin sitä alitajuisesti kuuntelee ääniä lapsen mahdollisesta heräämisestä. Ei se silti mua ainankaan häiritse siinä määrin että seksistä into menisi. Kai sekin on vähän sit joko tai juttu, olla ilman tai toimia olosuhteiden mukaisesti. Toisinaan on kyllä ihanaa kun tyttö on esim. yökylässä niin ei tarvii yhtään ajatella mitään ja nauttii niistä kerroista tosi paljon. Tääkään elämän tilanne ei onneksi oon pysyvä vaan joskushan ne lapset kotoa lähtee, sitten saa taas tehdä mitä vaan ja missä vaan, mut sitä odotellessa tehdään sillein kun parhain pystytään.

^ ok Tuntui musta vaan äkkiseltään oudolta.

Ristiäiset. Me ollaan varmaan sellasia tapakristittyjä, koska ei käydä kirkossa kuin joululauluja laulamassa ja sitten häissä, hautajaisissa yms. Silti tunnen jotenkin tärkeäksi sen, että lapsemme kastetaan seurakunnan jäseneksi ja että meidät on mm. vihitty kirkossa. Nämä ovat olleet meille ihan luonnollisia ratkaisuja, vaikka en osaakaan sen paremmin sanoa mistä se "tärkeä" tunne tulee, tai miksi on tuntunut luonnolliselta. OT, mä jäin ihmettelemään miksi joku joka ei kuulu kirkkoon, veisi oman lapsensa seurakunnan kerhoon.. kun siis jos se kerho tuntuu ok:lle, niin miksi ei kastekin?

Tyttö olisi tämän mukaan tulossa. Esikoisesta näyttää pitäneen paikkansa, saapi nähdä sitten tästä toisesta.

Hei, minulla on myös salasanaongelma... Olen siis aivan varma, että muistan salasanani oikein, mutta en pysty sen avulla vaihtamaan sähköpostiosoitettani joka on jo vanhentunut. Mitä siis nyt kannattaisi tehdä? En uskalla kirjautua täältä ulos, sillä pelkään että en pääse sitten takaisin. Voisiko uuden salasanan saada tuonne yksityisviesteihin? Tai vastaavasti voisin lähettää uuden sähköpostiosoitteeni jollekkin yv:llä. Kiitos avusta jo etukäteen!

Esikoisesta tuli plussa kp 28 eli testasin samana päivänä kun menkkojen piti alkaa. Toisessa raskaudessa oli sama juttu. Nyt tästä raskaudesta testasin kp 29, kun aamulla rupesi oksettamaan. Mulla kierto on ollu säännöllinen 28 pv. Plussat on kaikki ollu ihan selkeitä.

Meillä on kummankin vanhemmat elossa. Sitten lisäksi mun isänäiti ja äidinäiti eli isomummot. Mun vanhemmilla on lisäksi uudet puolisot, joista isän puolisoa kutsutaan kyllä mummoksi, mutta jostain syystä en varsinaisesti laske häntä varnaiseksi isovanhemmaksi. Johtunee siitä että on niin vähän aikaa ollut kuvioissa mukana.

Plussa tänään, vihdoinkin! ...mut se on salaisuus, joten tutut, ei sitten huudella ^onnittelut sinulle toiveikass

Mulle iski vauvakuume esikoisen ollessa noin vuoden ikäinen. Sitten tuli keskenmeno, ja vauvahaaveet jäi taka-alalle muun sairastumisen myötä. Nyt on syksystä lähtien ns. lupa tulla raskaaksi, kun kaikki lääkitykset on lopetettu. Huomaan että sama vauvakuume se siellä mielessä pyörii Mies miellä on kuumeillu myös ihan koko ajan, ja ajoittain vielä enemän kuin minä.