LadyG

Aktiivijäsen
  • Content count

    475
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by LadyG

  1. Iloisia perheuutisia! Laulajatähti Beyoncé odottaa kaksosia räppärimiehensä kanssa VIIHDE JULKAISTU 01.02.2017 21:21 Yhdysvaltalainen laulajatar Beyoncé kertoo odottavansa räppärimiehensä Jay Z:n kanssa kaksosia. Laulaja julkaisi tiedon toisesta raskaudestaan Instagram-tilillään. – Haluamme jakaa rakkautemme ja ilomme. Meitä on siunattu kahdesti. Olemme äärimmäisen kiitollisia siitä, että perheemme kasvaa kahdella jäsenellä ja kiitämme teitä onnentoivotuksistanne, Beyoncé ja Jay Z kirjoittavat kuvan yhteydessä sukunimensä turvin. Tähtipariskunta on ollut naimisissa jo yhdeksän vuoden ajan ja heillä on ennestään tammikuussa 5 vuotta täyttänyt Blue Ivy -tytär.
  2. Hienoja viivan vahvistumisia Rosetta ja Larus! Onnea!
  3. Esikoisessa vedet meni klo 13 aikoihin ja klo 14 aikoihin alkoivat supistukset. Synnytys ohi ennen puolta yötä.
  4. Antheia suosittelen samaa kuin marabello89. Yritä kuitenkin ottaa vielä asia puheeksi neuvolassa. Jos susta tuntuu, että neuvolassa meinaat perääntyä ja vetää maskin päälle, niin entä jos kirjoitat sanottavasi paperille ja annat sen hoitajalle? Jos tuntuu, että kontrollin menettää, niin ehkä hyvä käydä hoitajan läpi, mitä vaiheita synnytyksessä mahdollisesti on ja missä tilanteissa asiaan voi vaikuttaa. Ja kirjatat ylös "hoitotahto" eli haluatko mitään kivunlievitystä vai et. Sekä onko sinulla sovittuna joku henkilö, joka tulee tueksesi synnytykseen? Hänenkin kanssaan asiaa kannattaa ehkä käydä läpi (jos siis epäilee, että on liian väsynyt ilmaisemaan oman tahtonsa, niin tämä toinen voi sinun puolestasi siitä sanoa).
  5. Dpo 3/4 alkoi epämääräinen etominen ja rintojen juilinta. Sitten dpo 5/6 tolkuton väsymys iltaisin (menin yhdeksältä jo nukkumaan, kun normaalisti kaksi-kolme tuntia myöhemmin). Ja samoihin aikoihin epämääräiset kylkien/selän juilimiset.
  6. Viivat näkyy sekä Rosettalla että Hilulla
  7. Onnea Nandu ja haaveissa! Ja tervetuloa heinäkuisiin mukaan!
  8. Kiitos kommenteista. Ehkä annan toivonkipinän rauhassa kasvaa ja käyn hieman kurkkimassa heinäkuisten ketjua.
  9. Mielipiteitä: Todennäköisesti dpo 11, apteekin testi, kuva noin viisi minuuttia testauksesta.
  10. Serkku tietää.
  11. KYS

    ^ Eiköhän joo onnistu Mutta ilmeisesti synnytyssalit vain uusittu/muualla, mutta varsinainen osasto on sama vanha?
  12. Vavecolla näen apteekin herrassa viivan paikan (kännykällä katson) Kuten melisahinkin testissä
  13. Lottalle vielä peukut, että väri vahvistuisi. Onnea Emmiko! Hyvin eroittuu väri.
  14. muoks. Kysymys pois, kun oli virheellinen. Testi olikin digi, jossa päiväyksen meno tarkoittaa sitä, että ei siis toimi ollenkaan. No opinpahan jotain uutta.
  15. Nostellaanpa tätäkin ketjua. Uusia mielenkiintoisia kirjavinkkejä raskausajalle/äitiyslomalle/taaperovuosille jne? Asiapitoista tai "hyvää hömppää"?
  16. Löysin tällaisen vanhan ajankohtaisen ketjun ja nostelen sitä. Tuoreita ajatuksia joulupukista ja lahjoista?
  17. Lapsi oli noin 1v 9kk kun siirryttiin lastensänkyyn. Meillä oli lainapinnis ja kaverit tarvitsivat sen takaisin. Lapsi oli innoissaan vaihdosta. Muutaman kerran tullut itse pois sängystä, mutta pääsääntöisesti huhuilee herättyään, että hänet voi tulla noutamaan.
  18. Nt ultrassa aikaistettiin kahdella päivällä LA.
  19. Harmi, että äänestystä ei pysty enää tekemään tai näkemään. Olisi ollut kiva nähdä tuloksia. Meillä mies piti kaikki isyysvapaat pätkissä eli maksimimäärät näiden pätkien suhteen.
  20. Kiva oli lukea näitä tarinoita läpi. Mekin aloimme seurustella abivuonna, noin kymmenen vuotta oli ns. harkinta-aikaa ennen avioliittoa ja lasta. Isompia kriisejä ei ole ollut, tai ainakaan sellaisia, että eroa olisi harkittu. Kuten moni totesi, että yhdessä ollaan aikuisiksi kasvettu mutta yksilöinä.
  21. Nostellen uusia vinkkejä varten.
  22. Hieman on asia edistynyt, eli nyt 22.4 Löytyi jopa vanhat tiedot täältä. Esikoisen aikaan BMI alussa oli lopulta 21,8 elinlähemmäs tavoitetta olin vielä päässyt parin kuukauden aikana. Nyt BMI on 22,8. Toki olisi kiva saada alemmas, mutta aika nopeaan ne kilot ainakin ekalla kerralla tuli takaisin.
  23. Maximus: Mulla kierukka maksoi jotain 150€, mutta sain siitä kelakorvauksen, koska tavallinen ei mulle sopinut. Ja sitten laittomaksu erikseen. Jotain tuon 200-250€ välillä oli vuosi sitten laitto. Ja neuvolan kautta mulle laitettiin tavallinen (kupari)kierukka, mutta hormonikierukkaa menin hoitamaan yksityiselle, kun oli pakko akuutisti poistattaa se edellinen.
  24. KYS

    Nostelen taas ketjua.. Tuoreita kokemuksia Kaarisairaalasta?