las1helm1

Aktiivijäsen
  • Content count

    318
  • Joined

  • Last visited

About las1helm1

  • Rank
    Aktiivi
  1. Väinössä tykkään siitä, että on vanhahtava eikä ainakaan omassa tuttavapiirissä liian yleinen. 7 minulta. Entä samaan tyyliin Olavi?
  2. Aku Ankassa oli Mantariina. Voisi olla ihan oikea nimikin. Aika veikeä.
  3. Minä tunnen kaksi Jermua. Toinen on koira ja toinen on ihminen.
  4. Töissä törmäsin nimeen Pirtikka. On naisen toisena nimenä. Vrk:n mukaan on alle kymmenen Suomessa.
  5. Meillä 5- ja 3-v. muksut saavat juoda kahvia. Eli siis pikkusen kupin pohjalle kahvia ja paljon maitoa päälle. Kotona en anna kahviin sokeria, mutta mummolassa laittavat sitäkin. Eivät juo todellakaan joka päivä, joten en näe tuota pahana. Itse olen juonut kahvia myös tuon ikäisenä. Mies taas ei juo sitä vieläkään kuin äärimmäisen harvoin.
  6. Jos poimut hautuu niin voi kokeilla myös puhdistamisen jälkeen laittaa talkkia tai vanhankansan kikkaa perunajauhoa niin ei haudo ainakaan lisää.
  7. Maini, jotenkin outo eikä oikein omaan suuhun sopiva. Annan 6. Sisko?
  8. Minni sopii hyvin suuhun ja on sinällään nätti nimi. Ainoastaan tuntuu jotenkin lapselliselta, joten siitä syystä annan 7. Entäs perinteisempi nimi Agnes?
  9. Melissa on nätti nimi minustakin muuten, mutta kääntyy mielessä helposti melassiksi. Mikä ei välttämättä kyllä ole niin vaarallista, mutta itseä ärsyttää. (Olen siis itsekin makustellut nimeä, jos joskus itse tytön saisin.)
  10. Meillä on lapsilla toisina niminä suvuista perityt nimet. Toisen nimi on nyt neljännessä polvessa. Musta on helpottavaa, kun toisen nimen voi päättää suppeammasta joukosta ja muutenkin on kiva, että sukujen vanhempia muistetaan noilla nimillä.
  11. Iinnn Heittelen tässä omasta mielestä molempiin nimiin sopivia: Veikko, Joel, Oliver, Elias, Santeri, Riku... Noihin kyllä sopii moni nimi!
  12. Annu on mun mielestä ihana nimi. Oli mun kaverin mummon nimi eikä siksi minusta mitenkään erikoinen.
  13. Max on myös musta kiva nimi muuten, mutta siitä on valitettavan helppoa keksiä tyhmiä kutsumanimiä.
  14. Pisti hymyilyttämään, kun päiväkotilasten listassa oli nimi Vexi. Vuosina 2000-2009 nimen on saanut peräti 6 poikaa, muina vuosina alle 5. Minulle nimestä tulee mieleen Vexi Salmi, joka kyllä tv-ohjelmien perusteella vaikuttaa ihan mukavalta mieheltä.
  15. ^Olen käynyt tuon maaliskuisen kirjoitukseni jälkeen tarkistuttamassa kierukan paikan ja ihan paikoillaan se on tuolla. Yhtä pahaa selkäkipua ei enää ole ollut tuon ensimmäisen puolen vuoden jälkeen, mutta edelleen selässä tuntuu kk-kierto.