Banaanirotta

Aktiivijäsen
  • Content count

    866
  • Joined

  • Last visited

About Banaanirotta

  • Rank
    Aktiivi

Recent Profile Visitors

784 profile views
  1. Hyasintti, voimia <3
  2. Enhän mä ees muistanu et olin tällasen aiheen aloittanut, ennen ku eräs käyttäjä vinkkas mulle et voisin käydä kurkkaamassa Mutta siis, palaanpa kertomaan kokemuksistani näin 2 synnytyksen jälkeen. Sanoisin että varsinainen sairaalakammo on nyt selätetty, vaikka en toki vieläkään niitä erityisen viihtyisinä paikkoina pidä Jos pitkiä aikoja joutuu vaikkapa odotushuoneessa olemaan, niin edelleen on paniikkihäiriön mahdollisuus, mut synnytyksen voin jotenkin rajata tuon kammon ulkopuolelle, voisin jopa sanoa että synnytyksien yhteydessä viihdyin siellä, tietyin ehdoin. Eka synnytys oli vaikeampi, sillon hetkellisesti sairaalakammo kasvoi potenssiin 10, mutta jälkikäteen jäi hyvä fiilis. Kun synnytys käynnistyi ja lähdettiin sairaalaan, niin siellä sattui olemaan sulku päällä (tai mä olin vika, joka otettiin sisään). Tästä johtuen jonotin ensin supistusteni kanssa synnytysosaston ulkopuolella, sen jälkeen tutkimushuoneessa, että pääsen saliin. Jonotin myös anestesialääkäriä todella pitkään, eikä kätilö ehtinyt olemaan koko aikaa läsnä. Ajoittain jopa ponnistusvaiheessa piti pärjätä yksin, tai siis miehen kanssa. Kätilö sanoi että jatka just noin, jos tunnet pään sormilla lähempänä kun nyt,niin soita kelloa... Kätilö ehti kuitenkin aika pian takaisin ja oli loppusynnytyksen läsnä. Kaikki siitä eteenpäin meni hyvin. Mutta jollain tapaa traumatisoi se, että sairaalaan mentiin synnyttämään jotta olisi ammattitaitoista apua ympärillä ja mahdollisuus kivunlievitykseen, mutta yhtäkkiä niitä ei tavallaan ollutkaan... Vauva vietiin parin tunnin jälkeen lastenosastolle yöksi happisaturaatiotason takia. Emme saaneet ekaksi yöksi perhehuonetta, pahin pelko toteutui, eli osastolle yksin. Ja vieläpä ilman vauvaa huoneeseen, jossa muilla äideillä oli vauvat. Se tuntui todella pahalta, ja jos perse ei olisi ollut niin kipeä etten voinut kävellä, olisin kävellyt omin jaloin ulos sairaalasta aamuun asti, jolloin sain nähdä seuraavan kerran poikani. Aamulla kun sain pojan takas syliini ja saimme perhehuoneen, niin sitten taas helpotti. Olin kotivaatteissa ja puin vauvankin omiin vaatteisiinsa. Silloin perhehuoneessa olo alkoikin tuntua hotellioleilulta ja jopa pelotti vähän lähteä kotiin, sairaalassa kun oli apu lähellä. Eli sekavan tekstin lyhennys: synnytyksen aikana sairaalakammo pomppasi pilviin, kotiin päästyämme sairaalasta olikin hyvä fiilis. Toinen raskaus oli vaikeampi, jouduin ravaamaan sairaalassa vähän väliä, joten ns siedätyshoitoa sain koko raskauden ajan. Päädyttiin synnytyksen käynnistykseen. Hetken olin paniikissa. Nyt pitäisi kestää kaikkien kamalaksi kertoma lääkkeellinen käynnistys, joka olisi helvetillisen kivulias, pahimmassa tapauksessa olisi taas sulku ja olisin ilman kipulääkitystä tai kätilön tukea samalla kun ne sairaalan myrkyt tappaisivat mut kipuun... Mut toisin kävi. Toka synnytys olikin aivan ihana! Koko synnytys oli nopea, helppo ja kivuton. Vauva syntyi yöllä, perhehuone vapautui seuraavana iltapäivänä, joten taas olin muutaman tunnin yksin osastolla, mutta tällä kertaa vauva kainalossa, joten se ei ollutkaan siinä ilokaasun jälkihöyryissä, väsyneenä, ikionnellisena vauvakuplassa yhtään hullumpaa Toisella kerralla perhehuoneessa annettiin myös olla enemmän omissa oloissaan ja luotettiin mun vauvanhoitotaitoihin, joten paikka tuntui vielä vähemmän sairaalalta. Ekalla kerralla siis joka vuoron hoitsulta tuli edellisen hoitsun ohjeet kumoavia määräyksiä ja olin aivan pyörällä päästäni. Mut nyt toisella kerralla kun synnytyskokemus oli mun mielestä täys 10, niin on paljon parempi suhtautuminen sairaaloihin. Jos sinne pitää muiden terveysongelmien takia mennä, niin välttelen viimeiseen asti, mutta jos sinne on menossa synnyttämään, niin voin mennä sinne tästä lähin muutamaks päiväks koska vaan Tulipa sekava teksti, sorry
  3. Mulla se vei kyllä kaikki kivut, mut aiheutti kutinaa, enkä tuntenut supistuksia enää ollenkaan. Ponnistamisentarve tuntui myös vaan sellaisena päänsisäisenä "nyt pitää ponnistaa" fiiliksestä, mut epiduraalin takia en mitään konkreettista paineentunnetta tms tuntenut. Sain epiduraalin 4cm avautumisen jälkeen, se sitten pysäytti avautumisen ja tarvittiin oksitosiinia. Mut silti aion ottaa sen myös ens kerralla, etenkin jos takana on pitkä kärvistely niin se epiduraalitaivas on kyllä aivan mahtava tunne, avautumisvaiheesta tuleeki helvetin sijaan kiva kokemus
  4. Kotona, aamuyöstä. Oli supistellut pari pvää, heräsin aamuviideltä supistukseen, jonka takia kirosin ja nousin kontilleni. Tunsin kuinka limatulppa valui ulos, tosin pöpperössä luulin et se on vauva tms ku tuntu et jotain isoa tulee nyt Katsoin kun se hervoton tulppa valui reittä pitkin ja pelästyin sitä (ei näyttänyt siltä ku kuvittelin), vettä alkoi lorisemaan kun kauhuissani pomppasin sängyn viereen seisomaan. Menin vessaan jättäen etanamaisen limavesivanan perääni, pöntöllä piti vielä sormin kokeilla että mistä reiästä se neste tulee, ettei taas innostuta väärästä hälytyksestä. Oikeasta reiästä tuli
  5. Meillä viimeks painoarvio synnytystapa-arviossa laskettiin jotenkin eteenpäin, että laskettuna aikana olisi 3,6-3,7kg. Syntyi 41+3, 3942g. Eli vissiin aika nappiin, eikös se parisataa grammaa ehdi loppuraskaudessa viikossa kertyä
  6. Mulla ovulaatiotesti ei näytä plussaa ovulaation aikoihin, vaan silloinkin haamua, joten voisikohan nyt kp 26/27 saatu haamu sitten tarkottaa raskautta, kun on yhtä "tumma" eli haalea kun oviksen aikaan?
  7. HYS

    Mullakin vaan hyvää sanottavaa, vaikkei mikään mallisynnytys ollutkaan Mä menin sinne lähes sulkutilanteessa, ensin kärvistelin noin 20min käytävällä kun ei mahtunut edes synnytysosastolle, sitten olin tosi kovissa kivuissa käyrillä 1,5h, kun piti kirjaimellisesti jonottaa saliin, mutta se nyt ei toki ollut sairaalan vika, että monta vauvaa päätti syntyä sinä päivänä. Sali oli viihtyisä (jos niin nyt voi sanoa) ja henkilökunta mahtavaa. Synnytys oli vaikea avosuisen tarjonnan ja vauvan koon takia, mutta kätilö tsemppasi tosi hyvin koko ajan. Muutaman minuutin tosin ponnistin yksin em vauvaruuhkan takia, kun ei kätilöitä meinannut riittää kaikille. Meillä oli perhehuone, mikä teki sairaalassa olosta jopa mukavaa. Erityisplussa hyvistä ruoista ja reiluista annoskoista. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin se, että kaikki neuvoivat asiat eri tavalla, eikä oikein tiedetty, että ketä pitäisi kuunnella. Esim. toinen käskee syöttämään 3h välein ja toinen lapsentahtisesti, aina kun sanoi että edellinen käski toisin niin uusi vuorolainen aina kumosi nämä ohjeet.
  8. Omaan tyyliin ei sovi, mutta muuten nätin kuulonen, annan 8 Aku?
  9. Alas eteen ensimmäinen 4,5 kuisena, viikon päästä siitä tuli toinen. Nyt näyttäisi tekevän ylös eteen (5,5kk). Jo noilla kahdella puree nännin verille imettäessä, en malta odottaa niitä ylähampaita...
  10. Heh, tästä on saatu kuullakkin ihmettelyä kun lapsi on Havu mutta esim meidän toinen koira on Siiri ja käärme on Viljami
  11. Ihania nimiä! Meidän pojan nimi on Havu. Toinen nimi kansainvälisempi, kolmas nimi perinteinen suomalainen nimi. Me päädyttiin luontonimeen kun ei haluttu mitään sellaista nimeä, minkä voisi liittää uskontoon yms ja suomalaisen kuuloinen haluttiin. Mietittiin muitakin luontonimiä mutta Havu vaan upposi heti, eikä enää osattu muita nimiä miettiä Samalla teemalla jatketaan varmasti toisenkin lapsen kanssa, vaihtoehtoina mm Valo ja Sade, sukupuolesta riippuen
  12. Mulla limatulppaa tuli pieninä hyytelömäisinä möykkyinä (noin 0,5cm paloina) rv 34 alkaen, 41+3 tuli loppu limatulppa jonka määräks sanoisin noin desilitra, lapsivedet tuli heti perään
  13. Meillä ei pidä yhtään paikkansa ne koot, jotka on ilmoitettu kuukausissa. Esim vaatteet, joiden koko on 4-6kk (meidän tapauksessa pari bodya), eivät enää mahdu 3kk ikäiselle. Samoin sukat, joiden kooksi on ilmoitettu 6-12kk, ovat juuri nyt sopivat. Muissa vaatteissakin kovasti vaihtelevuutta, meillä on 62cm housut ja 74cm bodyja, jotka ovat sopivia ja ns samankokoisia Joten vaikea sanoa, että mikä koko oli sopiva missäkin vaiheessa, kun todelliset koot vaihtelivat niin paljon, varmasti vauvan ruumiinrakennekin vaikuttaa
  14. Meillä poika nyt reilut 3kk, on täysimetyksellä. Tänään saatiin neuvolasta lupa aloitella kiinteiden maistelu. Vauva kyllä kasvaa hyvin ja maitoa tulee reilusti, mutta siitä huolimatta tissillä roikutaan tunnin välein. Huomenna maistetaan pari teelusikallista perunaa maitoon soseutettuna.
  15. Mun ensimmäiset ajatukset oli et eihän se näytä yhtään samalta kun 4d ultrassa, sitten hämmästelin tukkaa joka oli kihara jota ei osattu odottaa ja sitten kurkkasin jalkoväliin ja tarkistin että onhan hän poika niinkuin oli lupailtu. Halusin käärön vaan heti syliin ja taisin siinä hoputtaakin kätilöä että anna mun lapsi tänne. Siinä poika oli sit rinnalla noin tunnin, ihastelin vaan ja valtavat rakkaudentunteet iski pintaan. Missään vaiheessa en ehtinyt miehen ilmeitä katsomaan, tuijotin vaan vauvaa Sitten happisaturaatiotasot kuitenkin heittelvät hieman, joten vauva lähti pesun ja punnituksen kautta lastenosastolle. Sillon meinasin seota että eihän ne voi viedä mun vauvaa pois multa. Pelkäsin etteivät osaa hoitaa vauvaa... Piti vielä äkkiä saada pojasta kuva puhelimeen, kun pelkäsin etten voisi todistaa seuraavana päivänä, että se on meidän vauva, kun oletin että vauvat vaihtuvat mystisesti Yö meni osastolla itkiessä. Tiesin ettei vauvalla ole hätää, mutta ketutti aivan suunnattomasti olla samassa huoneessa toisen äidin kanssa, jonka vauva itki siinä. Tuntui niin törkeältä että mut laitettiin samaan huoneeseen vauvallisen kanssa, ajattelin vaan törkeästi että toikin akka vois mennä muualle sen vauvansa kanssa, olin ihan sekaisin hormoonien takia. Aamulla kun pääsin lastenosastolle katsomaan vauvaa, niin pääsi itku, niin onnellinen olin. Päästiin perhehuoneeseen paria tuntia myöhemmin, siellä äidinvaistot heräsivät toden teolla. Kotonakin rakkaus aina vaan jatkanut kaavamistaan tähän päivään asti, vaikka kuvittelin koko ajan jo rakastavani "täysillä"