Umami

Jäsen
  • Content count

    3
  • Joined

  • Last visited

About Umami

  • Rank
    Aloittelija

Profile Information

  • Location
    Ulkosuomalainen
  1. Kiitos Khadeija. Saattaahan se ollakin, että kierto on vain venynyt, mutta juuri noiden oireiden takia ajattelin kuitenkin keskenmenoa (vaikka en siis koskaan saanutkaan positiivista, en edes haamua). Nyt on menossa kp 30, kierto oli Terolutien aikaan 25-26 päivää ja saattaa olla, että jossain kierrossa aloitin uuden kuurin jo ennen ovulaatiota. Itse olen käyttänyt ainoastaan syljestä testattavaa ovulaatiotestiä, mikä ei ole koskaan minulle näyttänyt mitään. Nyt aion kuitenkin kokeilla tikuttamista, jos se olisi herkempi ja saisin sillä jotain varmuutta asiasta. Ellei ne oireet olleet sittenkin ovulaatio-oireita??
  2. Kiitos avusta! On jotenkin todella hämmentynyt olo. Tämä oli neljän Terolut-kuurin jälkeen ensimmäinen ”luomukierto” ja ajattelin ensin, että kuukautiset olisivat jääneet sen takia pois (siis oma hormonitoiminta ei olisikaan toiminut). Se ei kuitenkaan selitä noita selviä oireita joita en ole koskaan ennen tuntenut. Vuotoa ei ole tullut vieläkään yhtään, eikä nyt kai voi olla edes mahdollista ovuloida tässä kuussa? Olin ehtinyt jo varata ajan erikoislääkärille asian tiimoilta, mutta nyt mietin pitäisikö se sittenkin perua ja yrittää vielä luomusti pari kuukautta ennen kuin turvaudun hedelmöityshoitoihin tai ylimääräisiin hormoneihin. Confused...
  3. Siirryin tuolta kuumeilijoiden puolelta tälle palstalle ja kyselisin mielipiteitä ja kommentteja minua kokeneemmilta ja viisaammilta. Minulla oireilu alkoi noin viikko ovulaation jälkeen; vatsaa turvotti ja nippaili ja nännit olivat monta päivää todella arat (tätä minulla ei ole koskaan ollut ennen kuukautisia). Oireet kestivät noin viikon, jonka aikana tein negatiivisen raskaustestin. Ajattelin, että ehkä testasin liian aikaisin (noin 3+3), oireet olivat kuitenkin niin todelliset, että olin varma raskaudesta. Muutama päivä sitten oireet kuitenkin katosivat täysin ja olo oli ”tyhjä”, aivan kuin ei mitään olisi ollut käynnissä. Testasin taas (tämä kaksi viikkoa ovulaation jälkeen, 4+0) ja tulos oli negatiivinen. Kuukautiset eivät alkaneet ollenkaan, eikä minkäänlaista vuotoa ole ollut. Olisiko mahdollista, että kyseessä olisi ollut varhainen keskenmeno? Voiko tuota edes mistään tietää tai saada selville jos se on tapahtunut nuin aikaisessa vaiheessa? Anteeksi pitkä ja hieman rönsyilevä vuodatus ja kiitos etukäteen mahdollisista kommenteista.