Lehtevä

Aktiivijäsen
  • Content count

    386
  • Joined

  • Last visited

About Lehtevä

  • Rank
    Aktiivi

Recent Profile Visitors

891 profile views
  1. Gaia: Kuvittelisin, että suuri osa ainakin hyvin aikaisin kuolleista sikiöistä tulee ulos itsestään jossain vaiheessa. Käsittääkseni Englannissa suositaan spontaanin tyhjentymisen odotusta varhaisilla viikoilla tapahtuneiden keskeytyneiden keskenmenojen hoidossa. Minun pääni ei kyllä olisi kestänyt sellaista sitten mitenkään, vaikka kroppa ehkä olisi saattanut toimia toivotulla tavalla. Osa keskenmenoista ei kyllä tyhjene kunnolla itsestään ja seurauksena voi olla paha kohtutulehdus ja pahimmillaan kuolema. Kyllähän historiasta ja kirjallisuudesta löytyy roppakaupalla keskenmenoon kuolleita naisia. Onneksi on nykyaikainen lääketiede.
  2. Kiitos vinkeistä! Minäkin söisin itsegraavattua kalaa, jos voisin olla varma kalan tuoreudesta ostettaessa. En ihan niin paljoa kuitenkaan luota lähiseudun kalakauppiaisiin, joten jätän siksi väliin. Päätin hoitaa alkupalapuolen nyt tekemällä skagenröraa saaristolaisleivän tai ehkä maalahden limpun kaveriksi. En ole vielä ihan päättänyt reseptiä, mutta siihen tulee ainakin katkarapuja (kiehautan ja jäähdytän nopeasti), ranskankermaa, ehkä majoneesia, sipulia, sitruunaa ja tilliä. Ehkä laitan sitruunan sijasta limeä ja limen kuorta tai sitten haen lisäpotkua vaikka piparjuurella. Saa nähdä millainen inspiraatio on päällä siinä vaiheessa, kun käyn kaupassa Harkinnassa oli myös samantyyppinen lohiannos kuin marabello89:lla. Siinä lohikuutiot paistetaan uunissa ja marinoidaan punaviinietikassa, joka on maustettu ruokosokerilla, fenkolinsiemenillä ja valkopippurilla. Päälle tulee granaattiomenan siemeniä, tilliä ja sitruunan kuorta. Katkaravut kuitenkin houkuttivat tällä kertaa enemmän. Levämädin luulisin olevan sallittua. Tutkin leväkysymystä esikoista odottaessa, kun tuli hirmuinen sushin himo. Syy levän kieltoon on ilmeisesti suuri jodimäärä. Levämädissä tuskin on ihan valtavia määriä jodia (sushissa käytettävä nori on ainakin aika vähäjodista moneen muuhun levään verrattuna). Mutta jos noita ei kovin isoja määriä syö eikä kovin usein, ei siitä luulisi olevan haittaa. Epäilisin, että suosituksella halutaan varoittaa ennemminkin levävalmisteiden käytöstä lisäravinteena tms, joka onkin jo ihan eri juttu. Varmuudeksi sitten kielletään kaikki, kun ei ole varmaa tietoa.
  3. Joulu lähestyy. Hyvä ruoka on ollut minulle aina yksi tärkeimpiä asioita joulun vietossa. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat graavilohi, muut graavatut kalat ja erinäiset mätiherkut yms. Nyt kun olen raskaana, olen vähän vaikeuksissa miettiessäni, miten näitä saisi korvattua herkuilla, joissa ei listeriariskiä olisi. Olisiko kellään hyviä ideoita tai reseptejä?
  4. Minä olen 158 cm ja normaalipainoinen. Esikoinen painoi syntyessään 3,3 kg, mutta pää oli aika iso. Ponnistusvaihe oli aika hankala, koska vauvalla oli pää vinossa. Kesti yli tunnin ja piti tehdä episiotomia, mutta sain vauvan kuitenkin punnerrettua omin voimin ulos. Tilaa lantiossa oli kuitenkin ilmeisesti aika hyvin, koska vauva huusi heti kun pää oli ulkona ja vartalo liukui ulos ponnistamatta. Lantion sisämitta, joka on kuitenkin se oleellisin mitta synnytyksen kannalta, ei taida juurikaan riippua ihmisen koosta muuten, mikä on ihan hyvä asia meidän pienten ihmisten kannalta
  5. Esikoisesta tein yhden. Toisesta kaksi, kun ensimmäinen viiva oli niin haalea, mutta se meni sitten kesken. Nykyisestä raskaudesta taas yhden. Yritysaikana en juurikaan tehnyt testejä, koska kuukautiseni eivät ole juuri koskaan myöhässä. Keskenmenon jälkeen tuli kyllä seurattua hormonitason laskua ja tein myös yhden testin ennen kuin ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen alkoivat ja arvelin, että saattaisin olla raskaana.
  6. Coraline, minulla lääkkeellinen tyhjennys meni yllättävän vähillä vuodoilla. Ensimmäisenä päivänä verta lorahteli pönttöön, mutta vuoto laantui niukaksi iltaan mennessä. En huomannut edes mitään hyytymiä, vaikka sikiö vastasi viikkoja 7+3. Minullakin oli kyllä pieni valkoinen kökkäre, mutta se osoittautui cytotecin palaksi. Olin tosi huolestunut ja aivan varma, että tyhjennys ei ollut onnistunut, joten soittelin sairaalaan useampaan kertaan. Kolmantena päivänä tyhjennyksen jälkeen ottivat sitten näytille ja totesivat, että kohtu on tyhjentynyt hyvin. Eli on aivan hyvin mahdollista, että kaikki isompi on tullut ulos. Kannattaa kuitenkin koettaa päästä näytille, tuo kovasti mielenrauhaa tietää miten asiat ovat. Kannattaa korostaa vuodon niukkuutta ja omaa huolta tyhjennyksen onnistumisesta. Voit käydä tästä ketjusta etsimässä kokemuksiani tarkemmin jostain toukokuun kieppeiltä, jos kiinnostaa lukea tarkemmin. Tsemppiä kovasti! Tuntuu kyllä jotenkin tosi väärältä, että sinä olet nyt tässä ketjussa etkä tuolla toukokuisissa
  7. Voi Birdy, osanottoni. Aivan varmasti tuntuu todella pahalta. Jos yhtään siltä tuntuu, pyydä keskusteluapua itsellesi. Positiivisella puolella raskaaksi tulo keskenmenon jälkeen on usein helpompaa, joskin ainakin oman kokemukseni mukaan lyhytkin yritysaika keskenmenon jälkeen voi tuntua järkyttävän pitkältä. Sinulla on täysi oikeus surra menetystäsi. Anna itsellesi aikaa. Kovasti voimia ja jaksamista toivottelen!
  8. Keskeytynyt keskenmeno rv 7+3 toukokuun lopulla. Välissä oli kolmet menkat ja plussa tuli syyskuun alkupuolella.
  9. Tutkimuksessa mitattiin istukkahormonipitoisuutta päivittäisistä virtsanäytteistä hyvin herkällä testillä. Onnistuneissa raskauksissa istukkahormonipitoisuus alkoi nousta (eli alkio kiinnittyi) 6-12 päivää ovulaation jälkeen. Aikainen keskenmeno (viimeistään rv 6) oli sitä todennäköisempää mitä myöhemmin alkio kiinnittyi. Ylläolevasta linkistä löytävä kuvaaja kertoo asiasta hyvin. Ylimmässä kuvassa valkoiset palkit kuvaavat vähintään 6 viikkoa kestäneiden raskauksien määrää. Tummennettu osa palkista kertoo, että raskaus meni kesken rv 6 jälkeen. Keskimmäinen kuva kertoo viimeistään rv 6 keskenmenneiden raskauksien määrän ja viimeinen aikaisten keskenmenojen osuuden. Kussakin kuvaajassa on vaaka-akselilla kiinnittymispäivä päivinä ovulaation jälkeen. Keskenmenneiden raskauksien osuus kasvaa merkittävästi, jos kiinnittyminen tapahtuu myöhemmin. Analyysissa oli mukana 189 raskautta, joista 126 päättyi elävän lapsen syntymään. Otos oli siis kohtuullisen kokoinen ja tulokset tilastollisesti merkitseviä. Riippuvuus kiinnittymisajankohdan ja raskauden onnistumisen välillä saattaa johtua siitä, että kohdun vastaanottavaisuus vähenee myöhäisessä luteaalivaiheessa tai siitä, että alkio ei ole alkuaankaan elinkelpoinen ja jakaantuu ja kiinnittyy tervettä alkiota hitaammin. Tutkimuksessa ei sitä sanota, mutta jos kiinnittyminen tapahtuu myöhemmin, myös tavallinen raskaustesti näyttää plussaa myöhemmin tai haaleampana. Eli voi hyvinkin olla, että myöhäinen/heikko plussa voi olla huono merkki raskauden onnistumisen kannalta. Liikaa painoarvoa ei kuitenkaan kannata kotiraskaustesteille laittaa. Niiden herkkyys ja viivojen vahvuus voi vaihdella muutenkin.
  10. Voi ei, Ekaterina. Olen todella pahoillani menetyksestänne. Voimia kovasti!
  11. Minäkin olen täällä jo kovasti odotellut menkkoja saapuvaksi. Viikonloppuna tein raskaustestinkin, kun ehkäisy tosiaan jätettiin heti kun plussa oli hävinnyt tyhjennyksen jälkeen. Aivan puhdas ja kirkas nega. Harmi kyllä, mutta ehkä mielenrauhani kannalta parempi kuitenkin näin. Varasin jo ajan gynelle ensi viikolle, että saisi kuulla missä mennään (tällä viikolla on niin kiirettä, ettei ehdi). Nyt kuitenkin tuntuisi siltä, että menkat ovat alkamassa. Hiukan tuhrua jo tulee ja välillä kramppailee. Varmaan peruutan sitten sen lääkäriajan, jos kuukautiset nyt tosiaan alkavat elleivät sitten ole jotenkin tosi oudot. Nyt siis kahta päivää vajaa viisi viikkoa tyhjennyksen alkamisesta. Tsemppiä kaikille! Toivottavasti kierrot käynnistyvät nopeasti ja pian tulisi taas iloisia plussia tikkuun!
  12. Voi kurjuus miten paljon meitä on tänne ketjuun päätynyt lyhen ajan kuluessa Kovasti voimia kaikille! Catalina, eipä kai tuohon mitään tiukkaa viikkorajaa ole, mutta myöhemmillä viikoilla mahdollisuutta varmaan tarjotaan herkemmin. Kannattaa ottaa oma toive puheeksi hoitohenkilökunnan kanssa mahdollisimman ajoissa. Sikiön näkemiseen ei minun järkeni mukaan pitäisi olla mitään estettä. Hautaaminen voi riippua siitä pitääkö tehdä ruumiinavaus tai jotain testejä, mutta luulisi senkin onnistuvan, kunhan toive vain on tiedossa. Toivon kovasti, että sairaalassa kunnioitetaan toiveitanne. Jos raskaus keskeytyy toisella kolmanneksella, monilla kai alkaa maidontuotanto ja rinnat voivat siksi aristaa. Kai se voi olla mahdollista yksilöllisesti jo aiemmillakin viikoilla? PiipaKaa, kyllähän tuo testi näyttää hitusen tummemmalta, mutta en sille kyllä liikaa painoa laskisi. Testeissä voi olla hiukan eroa saman merkin sisälläkin ja sillä kuinka kauan virtsa on rakossa ollut on myös vaikutusta. Päivä on tosi lyhyt aika raskaushormonin laskemiseen, joten ehkä kannattaa odotella ainakin muutamia päiviä ennen uutta testiä. Tosi hankalaahan se tietysti on, kun vain haluaisi, että homma olisi ohi
  13. Yellow lemon, älä stressaa niistä katajanmarjoista. Raskautta on tosi vaikea saada keskeytymään omin voimin. Nuo kansanlääkinnässä käytetyt rohdot ovat epävarmoja ja niitä on käytetty suuria määriä. Yhdellä katajanmarjalla ei pitäisi olla mitään vaikutusta. Supistelun tunne saattoi johtua ihan siitä, että sinua pelotti lukemasi. Toivottavasti kaikki on hyvin. Tsemppiä!
  14. Petti hermo ja tein aamulla raskaustestin. Se näytti negaa! (Tai tuli siihen ihan aavistuksenomainen roskishaamu/viivanpaikka pitkälti testiajan päättymisen jälkeen) Nyt siis 17 päivää tyhjennyksen aloittamisesta. Yhteenvetona näyttäisi siis siltä, että osaltani lääkkeellinen tyhjennys meni oikein hyvin. Vuoto oli yllättävän vähäistä ja kipuja vain yhtenä päivänä ja nekin kipulääkkeiden kanssa helposti kestettävissä. Jälkivuoto kesti viikon ja raskaustesti oli negatiivinen alle kolmessa viikossa. Tsemppiä kaikille!