vauvakuumeilija

Aktiivijäsen
  • Content count

    787
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by vauvakuumeilija

  1. Mulla huomattiin synnytyksen jälkeen pieni lisäistukka. Vaikka mulla seurattiin ultralla alhaalla olevaa istukkaa rv12 ja rv20 lisäksi rv28 ja rv 34, ei sitä huomattu. Kysyin, että onkos siitä mitään haittaa, kätilö kertoi, että ainoastaan juuri se, että jos siitä ei tiedetä ja se jääkin sitten kohtuun. Mulla siis tuli täydellisenä istukka/istukat ulos. Tyttö syntyi rv36+5, eli vähän ajoissa, siitä en sitten tiedä vaikuttiko lisäistukka tuohon mitenkään. Synnytys alkoi vesien menolla.
  2. Minäkin tulin tsemppaamaan. Minäkin sain iltapäivästä parin tunnin pidätyksellä aina tummemman viivan. Ja tosiaan ei joka päivä tummentuneet minunkaan viivat, varsinkaan aamuiset. Ja tosi paljon vaikuttaa pissan laimeus/ vahvuuskin. Sain samana päivänäkin ihan erivahvusia viivoja (olin tilannut aikamoisen satsin testejä, niin oli mahollisuus testailla ylenmäärin. ).
  3. Minäkin nään mamalla selkeesti kaks viivaa, varsinkin ylimmässä! Mulla tuulimunassa heräs epäilyt just siitä syystä, että viivat ei ruenneet vahvistumaan. Tuli 1-2, kun ois pitäny olla jo 2-3. 3+ en saanut sitten missään vaiheessa. Vielä 6+0 näytti 2-3, ja silloin menin ultraan, jossa löytyi tuulimuna.
  4. Nyt löytyi mulle sopiva ketju! Täällä ensimmäistä odotetaan vko 4+2. Mulla on herttamainen kohtu, joka voi lisätä keskenmenon riskiä ja yksi tuulimunaraskaus toissa kierrossa takana. Mahan olotilaa kuulostelen paniikissa koko ajan. Kova turvotus on päällä ja menkkajomotuksia välillä. Tissit alkaa olla aika super kipeät. Raskaustestejä (one stepit liuskoja) on tullut tehtyä aamuin ja illoin viime torstaina ilmestyneestä haamusta lähtien. Sunnuntaina tein myös digitestin, joka ilmoitti, että "raskaana 2-3". Koko ajan paniikki siitä, että testit alkavat haalenemaan, tai lakkaavat tummumasta. Tähän asti mennyt vielä hyvin. Tuulimunaraskaudessa testien viivat eivät lähteneet tummumaan oikein, vrmaan siitä aiheutui pieni trauma noita testejä kohtaan. Ar-ultraan olen menossa ihan varmasti, jos tässä vielä pari-kolme viikkoa selviän eteenpäin. Pakko saada tietää, onko kyydissä mitään elollista, ja toki minun tapauksessa on aika tärkeä juttu, että missä alkio on kiinni. Tsemppiä kanssahermoilijoille!
  5. Mulla oli tuulimunaraskaus, jota yritettiin lääkkeelisesti tyhjentää, mutta jouduttiin lopulta kaapimaan. Sen jälkeen piti pitää yksi kierto taukoa yrityksestä, kun kaavinnassa tuli pieni reikä kohtuun. Nyt ekassa yrityskierrossa tulin raskaaksi. Saas nähdä miten tässä käy.
  6. Minusta siinä jotain kyllä näkyy. Väristä en osaa sanoa. Toki kuvassa yleensä näyttääkin vielä haaleammalta, kuin luonnossa. Pidän peukkuja, että tummuu.
  7. Mulla dpo13 one stepin raskaustestissä vielä aikaa vaalea, mutta selvä plussa kumminkin. Ja one stepin ovistestissä testiviiva jo selvästi kontrollia vahvempi. Eli toimii ainakin minulla raskaustestinä.
  8. ^Mulla selvästi hormonit vaikuttaa haluihin. Menkkojen aikana halut alkaa kasvamaan ja on selvästi voimakkaammat parin päivän ajan ennen ovista. Yleensä heti oviksen jälkeen halut laskee selvästi. Arvaan jo usein halujenkin perusteella oviksen lähestyvän.
  9. Ilmottele mulle jos vastaavat davidin testejä, ja jos oot myymässä ylimääräsiä.
  10. ^Minä oon kans saanut raskaana ollessa ovistestiin noin tumman viivan. Oon yleensä testannut davidin testeillä, niin oon vähän hukassa näitten one stepin testien tulkintojen kanssa. Testiviiva haaleni muuten vasta tänä aamuna. Eilen aamuna oli vielä lähestulkoon yhtä tumma, kun toi tummempi, ja illallakin ainakin yhtä tumma, kun tuo eka. Tänä aamuna sitten tosi hailura. Pientä reenausta näitten tulkinnan kanssa, mut taitaa nuo toimia kumminkin.
  11. Mulla on vähän sama ongelma. Tosin one stepin testeillä. Peaamuna jo yhtävahva viiva ja iltana tosi vahva viiva, la aamuna ei juuri haalistunut ja illallakin vielä aika tumma, vasta tänä aamuna tosi vaalea. Ite testasin pe iltana digilla hymynaaman, niin ajattelin laskea siitä. Tänä aamuna tosin tuli ihan hirveesti ovulaatiolimaa, joten rupesin epäilemään, että oliskohan sittenkin vasta tänään dpo0. Tää on kyllä yhtä tähtitiedettä koko homma. Mistä muuten oot tilannu davidin testejä? Minä niiiin tykkäisin niillä testata, mutta oon saanu nyt viimeiset kaksi kertaa noita one stepin testejä mammaksilta ja raskauskeijulta, joita en oikein osaa tulkita.
  12. Kiitos vastauksista. Taitaa tosiaan nuo one stepin liuskat reagoida helpommin. Alla tän illan liuskatesti. Sain samasta pissasta myös digin hymyilemään. Näköjään noissa testeissä tulee sitten tosi punanen viiva, kun näyttää jotain digissäkin. http://aijaa.com/a2HhEZ
  13. Mitäs sanotte tästä? Samasta pissasta one stepin liuska ja clear bluen digi. Digin tuloshan nyt on selvä, mutta oisin liuskan jo tulkinnu plussaks... http://aijaa.com/XT0YBd
  14. Mulla oli tuulimunaraskaus, joka päätyi kaavintaan lopulta. Ekat menkat alkoi kp31 kaavinnasta laskien ja vuoto oli selvästi normaalia runsaampaa. Normaalisti mulla vuoto on aika niukkaa, niin siihen nähden ehkä kolme kertaa runsaampaa. Vuosin aika paljon ihan kirkasta verta, varsinkin ekana päivänä. Normaalisti mulla ei nykyään ole kipuja juuri ollenkaan, mutta nyt mulla oli ekana päivänä ihan selviä menkkakipuja. Särkylääkettä en kuitenkaan ottanut, kun mulla oli vapaa päivä, niin halusin vähän kuulostellakkin tilannetta, eikä se nyt yltynyt ihan kovaksi kuitenkaan. Työpäivänä olisin ottanut kyllä särkylääkettä. Saas nähdä miten seuraavassa kierrossa.
  15. Pahoittelut Nattunen, ja tsemppiä! Toivottavasti teille uusi pieni hyppää pian kyytiin!
  16. Mulla oli tuulimunaraskaus. Eka yritettiin lääkkeelistä tyhjennystä pari päivää, mutta toivottua tulosta ei tullut, ja lopulta kaavittiin. Tänään alkoi ensimmäiset menkat. Kaavinnasta laskettunua kierto kesti 31 päivää. Eli aika hyvin minun 27-32 päivän kierroilla. Lueskelin tämän ketjun tarinoita, ja huomasin, että akasha kirjoitti tuosta rintojen kipeytymättömyydestä. Minä olen ihmetellyt ihan samaa! Normaalisti mulla rinnat kipeytyy heti ovulaation jälkeen, ja kipu loppuu pari päivää ennen menkkoja. Nyt ei ollut mitään kipuja koko kierrossa! Testasin ovulaatiota, ja plussa jäi vähän epävarmaksi, mutta menkat alkoi sitten kumminkin juuri oikeana päivä tuosta vähän epävarmasta ovulaatiosta laskettuna. Ja oli ihan kamalat pms-oireet. Joten luulen kyllä ovuloineeni. Minulla ei ole ollut menkkakipuja moneen vuoteen juuri ollenkaan, mutta nyt tunnen selvästi kipuilua. Ei mitään kovin kovaa, voi olla ilman särkylääkettä kotosalla. Ehkä työpäivänä olis pitänyt särkylääke ottaa. Vuoto vaikuttaa hieman normaalia runsaammalta, ainakin näin ekan päivän perusteella.
  17. roopsukka, mulle ei ole vielä laskua tullut viime viikon sairaalareissuista. Vähän epäilen, että kaikista käynneistä tulee kyllä lasku, kun olin naistentautienpolilla ja osastolla. Eka 140e yksityisellä käynti + ultra. Sit tutkimukset polilla seuraavana päivänä n.30e. Yks päivä välissä ja taas tutkimuksiin polille ja osastolle yöksi. Veikkaan, että saikulta tulee n.100e lasku. Sinne hujahti n.250e. Mut pakollisia kulujahan nuo on, eihän niille mitään mahda. Olis mullakin ollu muutakin käyttöä noille rahoille silti. Revontuli pahoittelut sulle. Taidettiin olla molemmat huhtikuisissa ennen näittä inhottavia tapahtumia. Sympatiat on kyllä sinun puolella, mulla oli vähän sama meininki viime viikolla. Jouduin tosin kaavintaan, ja mulle tuli siinä reikä kohtuun (onneks tosi pieni), eikä kaavinta onnistunut oikein muutenkaan, kun se tuulimuna jäi vieläkin kohtuun. Eilen mitattiin hcg ja se olikin enää 10. Eli vaikuttais, että loput tuli sitten iteksiään pois. Toivottavasti. Voimia sinne kovasti. On nämä rankkoja juttuja. Toivottavasti sulla auttais lääkkeet ja pääsisit pian toipumaan.
  18. Toivottavasti tuo pitäis paikkaansa, lohduttava ajatus sinällään. Vielä viimenen ongelma näkyi ultrassa tänä aamuna. Kohtua kaavittiin tosiaan tosi varovasti, ja sinne jäi sattumalta pienen pieni pläntti limakalvoa ja se tuulimunan palleroinen pysyy vaan sinnikkäästi siinä kiinni. En oikein tiennyt itkeäkkö vai nauraa, kun kertoivat, että siellä se vieläkin on, kaavinnan jälkeenkin. Sille ei uskallettu enää tehä mitään tässä vaiheessa sen reiän takia. Kolme gynepuolen lääkäriä sitä ihmetteli, ja totesivat, että kyllä sen pitäis tulla itekseen jo ulos. Minä en tosin usko enää ollenkaan tuohon kaiken tämän jälkeen. Toivottavasti ei rupeasi tulehtumaan ennen ens viikon to verikoetta. Reikä ei ollut aiheuttanut onneksi ongelmia, ja siitä lääkärit ei olleet huolissaan. Kaikkea sitä oikeasti voikin sattua.
  19. Kiitos kannustuksesta ja tsempeistä! Valitettavasti piti kumminkin kaapia. Cytot ei toimineet ollenkaan mulla. Otin yhteensä kai 16 kpl, kaavintaan mennessä kohdunsuu ei ollut pehmennyt eikä auennut ollenkan, joka on kai todella harvainaista. Sen seurauksena lääkäri joutui "väkisin" viemään pienimmän mahollisen kaavintavälineen sisään, ja se humpsahti mahollisesti jossain kohtaa kohdun seinän läpi. Lääkärin mukaan tuli siis parin millin reikä. Sen jälkeen kaavittiin supervarovaisesti Ultran kanssa loppuun. Jouduin jäämään seurantaan sairaalaan. Toivottavasti tänään tulis ekan kerran "hyviä" uutisia ja pääsisin kotia. Pitää ootella vielä verikokeiden tulokset ja kerran ultrata vielä. Jospa tää tästä vielä. En toivois kyllä kellekkään tämmöstä.
  20. ^Kiitos myötätunnosta. Onhan tämä kyllä ikävää, eik toivoisi kenellekkään. Toivottavasti tästä selviäisi edes jotenkuten "helpolla", että pääsisi pois tästä tilanteesta nopeasti. Sitten varmaan vasta edes tietää miltä oikeasti tuntuu. Nyt varmaan suurin huoli noista käytännön asioista. Voih, sinulla on käynyt vähän ikävästi, että on täytynyt tehdä vielä jälkeenpäin toimenpiteitä. Onkohan tuo Mifegyne se lääke jonka minä otin sairaalalla, joka pehmittää sitä kohdun suuta?
  21. Minulla olis kohdun tyhjennys edessä huomenna, tai toivottavasti se siis lähtee tyhjenemään! Mulla todettiin eilen tuulimuna yksityisellä ultrassa. Utraan hakeuduin vasemman puoleisten alamahan vihlomisten takia, sekä hitaasti vahvistuvien raskaustestien takia. Itse pelkäsin siis kohdun ulkoista, mutta tuulimunahan se oli (onneksi). Yksityinen gyne laittoi heti tälle päivälle lähetteen äitiyspolille päivystykseen. Tänään päädyin muutaman mutkan kautta Naistentautien polille tutkimuksiin ja hoidettavaksi sitten. Siellä ultrattiin vielä uudelleen ja samaan tulokseen päästin, kun edellisenä päivänä. Meinasivat, että katseltais vielä viikko, että mikä on tilanne, mutta minä halusin aloittaa lääkkeellisen tyhjennyksen jo heti. Ja siihen suostuttiin kyllä ihan mutisematta. sain sieltä lähtiessä jonkin lääkkeen, jonka pitäisi pehmentää kohdunkaulaa jotenkin (?) ja sitten 4 cytoteciä huomisaamulla emättimeen laitettavaksi. Kovasti jännittää tulevat kivut. Sain reseptin ja ohjeet, että voin ottaa 2 x panacodin ja 1x 800mg Buranan kerralla. ja että kannattaa ottaa ne, ettei kipu pääse pahaksi. Jos joku ehtii lukemaan tämän ennen huomista, niin kiinnostaisi tietää millasilla kipulääkkeillä ootte pärjänny ihan inhimillisesti. Muutamia juttuja luinkin tästä ketjusta, missä kivut oli jotenkin hallittavissa. Vähän lohduttaa, että mulla olis vasta vko 6+1, hoitaja sanoi, että ei pitäis olla kovin paha juttu noin pieneillä viikoilla. Toivotaan parasta, mut silti vähän pahinta kumminki pelkään.
  22. ^Ihan selvä viiva näkyy!
  23. Taitaa olla aika yksilöllisiä nuo, että miten kenelläkin menee. Mutta käsittääkseni ovis voi tulla ennen ekoja kuukautisia. Mulla vähän samanlainen tausta pillereissä. Tosin minejä ehdin syödä n. puoli vuotta yhdistelmien jälkeen. Mulla meni n. puoli vuotta, että kierto rupesi säännöllistymään ja ovikset rupesi tulemaan odotettuna aikana. Tosin kierto muuttui vielä tuossa 9 kk kohilla. Alkuun reagoin tosi voimakkaasti oviksen oireisiin, mut sekin on tasoittunut tässä ajan kuluessa. Toisilla kierto hyppää suoraan raiteilleen ja oviksetkin tulee heti.
  24. wiillä on nyt kyllä jo selvä plussa.
  25. Mulla oviskivut on olleet aika kovat pillereiden lopetuksen jälkeen. Nyt 7. kierto menossa ilman pillereitä. Oireet ovat tosin hieman helpottaneet kuukausi kuukaudelta. Ekan kierron mahakipu oli suorastaan säikäyttävää. Hirmuinen paine alamahassa kolme päivää. Ei voinut oikein suorassa seisoa. Rinnat myös kipeytyneet tosi kipeiksikin välillä heti ovulaation aikoihin, ja helpottaa vasta päivää-paria ennen menkkoja. Viime kierrossa oireita ei enää juuri huomannut.