Lorena

Aktiivijäsen
  • Content count

    335
  • Joined

  • Last visited

About Lorena

  • Rank
    Aktiivi
  1. Olisinkohan viisi kuukautta nyt syönyt Cerazettea, ja saldo on tämä: otsaan iski akne, tiputteluvuoto on yleistä, mielialat heittelevät ja raivo nousee erittäin herkästi ihan ihme sfääreihin ja kirsikkana kakussa en enää tunne olevani seksuaalinen olento. Olen laittanut paljon hektisen työn piikkiin kunnes eilen aloin miettiä, että osa oireista voi selittyä minipillereillä. Jätän ne nyt pois ja katson, paraneeko tilanne.
  2. Asumme aviomieheni kotimaassa, jossa jokainen lapsi saa sekä isän- että äidinnimen, tässä järjestyksessä. Isännimi periytyy lapselle. Niinpä meidän lapselle tulee mieheni isän sukunimi ja sen perään minun isäni sukunimi. Ei mitenkään tasa-arvoista, koska äidinpuoleiset nimet katoavat. Jos lapsen isä ei ole kuvioissa mukana, lapsi saa vain äidin sukunimen.
  3. Ihanaa kuulla, että kotisynnytys oli noin myönteinen kokemus ja että läheisetkin ottivat asian lunkisti.
  4. Minäkin olen melko äskettäin siirtynyt kuumeilijasta odottajaksi. Asun Etelä-Amerikassa. Jos kaipaat vertaistukea / juttuseuraa, lähetä yv.
  5. Olen mielenkiinnolla lukenut keskustelua ja haluaisin jakaa omat maca-kokemukseni, sillä asun Perussa, jossa maca on jokapäiväinen elintarvike eikä superfood, jota välttämättä edes kaikki terveydenhoitoalan ammattilaiset eivät tunne. Olen käyttänyt macaa epäsäännöllisesti jo vuosia, säännöllisemmin noin kahdeksan kuukautta. Yleensä olen valmistanut aamuisin smoothien, jonka sekaan olen heittänyt ruokalusikallisen tai vähän yli macaa. Aloitin pienemmillä annoksilla ja lisäsin määrää vähitellen. Olen myös koettanut muistaa pitää välillä taukoa kuten ohjeissa neuvotaan. Missään vaiheessa en ole kokenut mitään ikäviä oireita kuten vatsakipuja, joista jotkut kärsivät macaa nautittuaan. Päinvastoin olo on ollut mitä energisin, ja väittäisin, että maca on lisännyt huimasti seksuaalista halukkuutta ja tarmoa. Tulin raskaaksi nopeasti jätettyämme ehkäisyn pois, kahdessa kuukaudessa. Ikää on liki 35 ja ensimmäinen raskaus kyseessä. En tiedä, onko macalla mitään yhteyttä asiaan; tuskin muuta kuin se, että se aivan varmasti lisäsi yhdyntöjen määrää. Koska olin (tästäkin ketjusta) lukenut, että monien suositusten mukaan macaa kannattaisi raskaus- ja imetysaikana vältellä, jätin sen kiltisti pois ruokavaliosta plussattuani. Tänään kävin lääkärin vastaanotolla ensimmäistä kertaa ja kysyin sitten häneltä, voinko raskausaikana käyttää macaa. Lääkäri totesi oitis, että ehdottomasti, ja hän oikein suosittelee sitä. Tässä vaiheessa on paikallaan tarkentaa, että kyseessä ei ollut perulainen vaan eurooppalaistaustainen lääkäri, joka tuntee ravitsemusasiat erittäin hyvin ja on varsin luomuhenkinen. Suositeltavien ruokien listalle hän kirjoitti macan lisäksi myös kaikki siemenet. Joku täällä kyselikin chia-siemenistä. Niitäkin tuotetaan Perussa ja ne ovat täällä käypäistä ravintoa myös raskaana oleville ja imettäville naisille. Ostin kotimatkalla luomumacaa ja ajattelin lääkärin kannustamana alkaa käyttää sitä uudelleen, Tällä kertaa en yhtä isolla annostuksella kuin aiemmin, mutta jos jo teelusikallisella saisi aikaan piristävän vaikutuksen, se olisi tässä jatkuvassa väsymystilassa aivan ihanaa.
  6. Tunnukset tipahtivat sähköpostiin eilen, ja pystyn lukemaan digilehtiä myös täällä kaukomailla.
  7. Kiitos, Lilyana! Tilasin näytteen ja jään odottamaan, että saisin lukuoikeuden kuukaudeksi. Katsotaan, ovatko blokanneet ulkomaiset ip-osoitteet kuten vähän pelkään, koska miksi asiasta muuten mainittaisiin tilauksen yhteydessä.
  8. Rita871, kannattaa tosiaan kysellä vaikka sähköpostilla Kelan ulkomaanyksiköltä. Oman kokemuksen mukaan vastaus tulee nopeasti ja on asiantunteva. Valitettavasti taitaa olla niin, että mainitsemiasi tukia ei maksella ulkomaille. Mulla olisi tällainen dilemma, että voisin tässä elämäntilanteessa kuvitella lukevani jotain vauvalehtiä, mutta koska asun maassa, jonne postikortin tulo Suomesta kestää melkein kaksi kuukautta, paperisen lehden tilaaminen ei ole vaihtoehto. Siispä kun 2000-luvulla eletään, mielellään lukisin digilehteä. Siinä on kuitenkin sellainen mutta, että ainakaan alan suurilevikkisintä lehteä ei voi tilata digiversiona ulkomaille. Miten te muut olette ratkaisseet ongelman, vai luetteko paikallisia lehtiä / skippaatte nuo aviisit kokonaan?
  9. Hyvä tarkentava kysymys, JoHe. Ruvet pysyvät iholla kauan (kun vertaan muihin ihmisiin), ne ovat todella näkyviä ja isoja ja mullekin tulee noita arpikuoppia, joiden paraneminen on todella hidasta. Ruven alta siis paljastuu rumia kraaterimaisia kuoppia. En ole koskaan kuullut termiä liiallinen arpikudos. Pitää googlettaa, mistä on kyse. Jos tarkoitat sitä, onko reikien laittamisen jälkeen ollut ongelmaa reikien paranemisessa, niin kyllä on.
  10. En viitsinyt aloittaa uutta ketjua, kun oma kysymykseni liippaa niin läheltä tätä: Onko täällä muita, joilla ne ötökänpuremista tulleet paukamat jättävät jälkeensä arpia, jotka eivät meinaa parantua millään? Miten kummassa niistä pääsisi eroon nopeammin? Onko mitään tuotetta, josta voisi olla apua? Mitä luonnonmukaisempi, sen parempi. Minulla nimittäin kestää helposti vuoden ennen kuin edelliskesän puremat ovat hävinneet iholta. Ongelma on lähinnä jaloissa, joihin hyttyset ja muut elukat useimmiten tarraavat kiinni. Ei puhettakaan, että koskaan kehtaisin pitää hametta ilman peittäviä sukkahousuja, koska koivet ovat ympäri vuoden täynnä joko tuoreita puremia tai niistä jääneitä arpia.
  11. ^ Kiitos vastauksesta! Kuulostaa oikealta lähestymistavalta addiktiosta eroon pääsemiseen että savuttomuudesta tehdään houkutteleva vaihtoehto ja lopettaja ei tunne joutuvansa kieltäytymään tai taistelemaan milelihaluaan vastaan. Ja kaikenlaisen syyllistämisen välttäminen on tietysti myös olennaista.
  12. Olen varmaan vähän turhankin yksityinen ihminen, mutta minusta julkiset onnittelut Facebookissa ylittävät tietyn rajan. Jos ko. henkilö itse ei ole lapsen syntymää kaikelle kansalle raportoinut, tuntuu hurjalta, että Facebook-kaverit julkaisevat onnitteluitaan kaikkien nähden. Varmaan pitää poistaa asetuksista se mahdollisuus, että muut voivat julkaista jotain seinälläni, niin ei tarvitse stressaantua tuosta mahdollisuudesta.
  13. Mikä tuossa Stumppaa tähän -kirjassa on niin erilaista verrattuna muihin vastaavasta aiheesta kirjoitettuihin opuksiin, että niin moni on sen luettuaan lopettanut saman tien? Tsemppiä kaikille tupakoinnin lopettajille! Kun täällä on mainittu tupakoinnin alentavan miesten hedelmällisyyttä, onko sauhuttelulla yhtä vahva yhteys naisten hedelmättömyyteen?
  14. Osaan geeneistäni olen tyytyväinen, osaan puolestaan en ollenkaan. Miehen puolelta sitä vastoin tulisi varmasti terveempää perimää.
  15. ^ Komppaan! Täällä on moni esittänyt ajatuksia, joita kannatan, kuten vaikkapa se, etten ala hurmosmammaksi ja puhu vain lapsijuttuja tai unohda parisuhdetta. Mitään pitkää listaa en tässä(kään) asiassa ala tehdä, koska todellisuus kuitenkin lopulta yllättää ja on aivan erilainen kuin olen kuvitellut. Vältän siis ehdottomia "teen näin", "en koskaan toimisi noin" -ajatuksia, ettei tule pettymyksiä, riittämättömyydentunnetta ja itseinhoa.