Töminä

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About Töminä

  • Rank
    Aloittelija
  1. Meillä minulla oli päättämisoikeus tytön etunimeen, miehellä pojan etunimeen ja molemmilla oli veto-oikeudet. Toiset nimet sovittiin päättävämme yhdessä, mutta koska esikoisemme on tyttö, niin kyllä minä vähän taisin jyrätä ne toiset nimetkin Etunimen päätin joskus 10-vuotiaana ja se piti. Toiset nimet olivat perinnenimiä suvusta ja päätimme ne muka pari päivää ennen nimiäisiä, mutta kyllähän minä olin tainnut ne jo mielessäni päättää monta kuukautta aiemmin Onneksi miehen suosikkimummon nimi oli oikein mukava, joten kun ehdotin sitä kolmanneksi nimeksi, niin sain muutkin läpi.
  2. Miehen vanhemmat ovat mummi (ehdottomasti iillä, hänen omasta toiveestaan) ja ukki, minun vanhempani ovat mummu ja vaari. Näin on heidän kaikkien muillakin lapsenlapsilla. Miehen vanhemmat olivat itse päättäneet, miksi heitä kutsutaan ensimmäisen lapsenlapsen kohdalla, minun vanhempia kutsutaan samoin, kun meidän suvussa on aina kutsuttu. Isäni taitaa olla sukunsa kahdeksas samanniminen etunimi-vaari
  3. Ostin läheiselle vauvalle kastelahjaksi Swarovskin vuosittaisen joulukoristeen, kun hänen kastejuhlaansa vietetään lähellä joulua. Jää erilainen muisto vuodesta lapsen vanhemmille tai hänelle itselleen sitten aikuisempana
  4. Musta polvipituiset sukat ja melkein kyynärpäähän yltävät tumput ovat olleet todella hyvät vauvan kanssa ja niillä mennään ensimmäinen vuosi kaukalossa ja kauppareissuilla.
  5. Laitan ja annan sukulaistenkin laittaa, mutta tietoisesti mietin, millaisia kuvia laitan.
  6. Onpa valtava kuva, anteeksi.
  7. Onpa upeita kakkuja täällä, wau! Meillä oli leipomon kinuskikermakakku, joka oli kyllä todella hyvää, koristeet tein etukäteen ja olivat tosi helpot. Nuo terälehdet kakussa lisäsin, kun vauvan serkkutyttö oli vahingossa vähän "törmännyt" kuorrutukseen ja kolot piti peittää Toisenlaisessa kakussa oli sokerimassakukka koristeena ja nuo terälehdet sopivat sitten siihen.
  8. Mikä voisi olla pojan nimi, jos pitää alkaa J-kirjaimella, viisi kirjainta ja päättyy i:hin tai a:han. J - - - - i tai J - - - - a Jussi, Jonni, Jouni ja Jukka eivät käy.
  9. Miten sitten, jos haluaisi tuoda jo pikkuhiljaa ruokavalioon maitotuotteitakin, niin millä kannattaisi aloittaa ensimmäisenä? Tavallista maitotuotetta vaiko hylaa ja jollain hapanmaitovalmisteella (jugurtti tms) vai ihan vaan maidolla?
  10. Meillä aloitettiin juurekset ja vihannekset 4 kk, lihat 5 kk ja aikalailla heti samantien viljat (kaurapuuroa).