Helmi2015

Olen miettinyt lahjaa esikoiselle pikkusisaruksen syntymän yhteydessä. Oon ajatellut sen just ehkä enemmän "isovelilahjana", eli lahjana isoveljeksi tulemisen kunniaksi, kuin että kommunikoisin asian niin, että lahja on vauvalta. Mietin, että jonkunlainen "puuhaboksi" vois olla kätevä, jossa olisi vaikka pari uutta kirjaa, tarrakirja, muovailuvahaa,palapeli ym juttuja, jonka parissa taapero ehkä viihtyis vähän puuhailemassakin Pitää kehitellä vielä ideaa.

En ole laittanut yhtään kuvaa lapsestani faceen, instaan tai muualle someen, enkä muutenkaan postannut mitään häneen littyvää. Ajattelen, että ne, ketkä meidän elämässä ovat mukana aktiivisesti, niin saavat hänestä tietää ihan live-elämässä riittävästi. En tykkää ajatuksesta, että lapsen kuvat olisivat "kaikkien" nähtävillä somessa. Vaikka mulla on yksityinen facetili, niin kyllä siellä on suuri osa sellaisia kavereita, ketkä ovat käytännössä ventovieraita, ainakin lapselle. Laittakoon lapsi sitten itse omia kuviaan, kun osaa asiasta joskus itse päättää. Saattaa olla, että laitan tulevaisuudessa joskus jonkun perhekuvan jouluna tai vaikka lomalta, mutta kysyn sitten lapselta luvan sen julkaisemiseen (edes periaatteen vuoksi, vaikka joku alle 10-v nyt ei asiassa osanne valistunutta päätöstä tehdäkään). Pienissä whatsapp-ryhmissä olen kuvia tosin hiukan jakanut, esim meidän ihanassa odotusketjun ryhmässä, jossa muutama hlö. Ja läheisille toki myös WA kautta.

Mulle ei ainakaan sillon ohjeistettu etteikö saisi. Ja kyllä mä oikein varta vasten ostinkin sillon hyvää punkkua nautittavaksi. Eli itse kyllä join alkoholia tyhjennyksen ollessa käynnissä.

Minulla takana yksi lääkkeellinen tyhjennys. Säästyin enimmiltä kivuilta, kun aloin lääkitä itseäni runsaalla panadolilla jo ennen kuin kivut oli kovia. Otin 1g heti, ja siitä muutaman tunnin välein uuden 1g vaikka kivut ei olleet kovat. Otin päivän aikana maksimiannoksen 3g. Tämän jälkeen en tarvinnut enää ottaa tujumpia kipulääkkeitä mitä olin reseptillä saanut jemmaan.

Oi miten hienoa @Snapper!! En osaa ottaa kantaa ovitrelle-asiaan, mutta ei kai plussa ainakaan vahvistua voisi jos siitä olisi kyse. On se aamuinen selvästi vahvempi!

Mietittiin tätä pitkään ja aluksi olin ehdottomasti nimiäisten kannalla, sillä emme ole millään muotoa uskossa, vaikka kirkkoon kuulummekin. Lisäksi mietin tuota, että lapsi saisi itse päättää kirkkoon kuulumisestaan sitten aikuisena. Kuitenkin ristiäiset lopulta pidettiin. Suurin syy oli saada viralliset kummit lapselle ja kaste tuntui muutenkin luontevalta ”reitiltä” kummiuteen. En oikein kokenut sit lopulta luontevana pyytää ”siviilikummeja”, koska en osannnut perustella itselleni mikä näiden kummien rooli olisi vs olla ihan vaan täti tai setä. Toki tiedän, että käytännön merkitystä kasteella ei ole kummina olemisen kannalta, sillä mitään kristillistä kasvatusta emme odota kummeilta. Kaste lähinnä antoi meille hyvän syyn pyytää kummit. Lisäksi kaste tarjosi hienot ja perinteiset puitteet juhlalle seremonioineen. Kolmas syy oli mahdollisuus myöhemmin osallistua seurakunnan toimintaan, esimerkiksi lasten kesäleirille. Ehkä noihin saa kastamattomankin viedä, mutta en jotenkin kehtaisi. Vielä neljänneksi katson kirkon tekevän sen verran hyvää yhteiskunnassamme, esimerkiksi tarjoamalla toimintaa vanhuksille ja yksinäisille, että voin osaltani sitä olla vahvistamassa. Rippikouluiässä aion kertoa lapselle perusteista miksi hänet kastettiin ja asiaan liittyvistä pohdinnoista, ja kehotan häntä miettimään haluaako konfirmaation siltä pohjalta. Toki riparilainen on vielä aika nuori tällaisia miettimään, mutta erotkoon kirkosta sitten aikuisena mikäli siltä tuntuu.

40+1 meni vedet, syntyi 40+2

Yllättävän vähän kyllä sattui. Supistuksissa mulla epämukavinta oli paineentunne, jonka vuoksi oli pakko pysyä jalkeilla ja mieluiten liikkeessä, mikä taas tuntui raskaalta valvoneena ja väsyneenä. Itse kipu oli sellaista jonkun verran menkkakipua voimakkaampaa jomottavaa kipua alaselällä (mulla on lievät menkkakivut, yleensä ei tarvetta särkylääkkeelle). Otin epiduraalin lähinnä saadakseni levätä, ja varmuuden vuoksi kipujen yltymisen varalta ollessani ainakin 7cm auki, luultavasti enemmän. Ponnistusvaiheessa tuntui hiukan kipua, mutta siedettävää. Jos vielä synnytän, ja synnytys alkaisi supistuksilla, niin vähän mietityttää tajuanko kivun perusteella että on tosi kyseessä. Kun jotenkin kummallisesti en nytkään tajunnut kotona, miten tiheästi supistukset tuli (3min välein) ja miten pitkiä ne oli (1min) ennen kun kellotin. Luulin välejä pidemmäksi ja keston arvioin olevan joku 20 sekkaa Eli tosiaan se supistuksen ikävin huippu vielä oli tosi lyhyt, kun sen saavutti niin sitten melkein oli jo ohi. Mulla oli vedet mennyt ja sovittu aika jolloin palata sairaalaan käytyäni yöllä näytillä.

Voi itku @Snapper, onpa inhottavaa, että teille kävi näin. Tosi harmi. Muistan kyllä, kuinka kamalalta minusta tuntui tuulimunan varmistumisen jälkeen, vaikka sitä todellakin osasin odottaa ja tiesin jo 99% varmuudella, ettei raskaus jatku. Mutta silti, muistan kyllä itkeneeni pari päivää kaikkia niitä haaveita mitä oli ehtinyt jo tulla, miehelle(kin) aiheutunutta surua ja pettymystä ja sitä miten ei ikinä saatais lasta. Ainut syy tuulimunalle, mihin itse törmäsin, oli viallinen munasolu, joka kuitenkin onnistuu hedelmöittymään ja kiinnittymään. Sehän ei toki selitä, miksi kroppa sallii niin käydä, ja vielä "raskauden" jatkua jopa viikolle 12 asti. Kumma juttu, niin kuin keskeytynyt keskenmenokin. En tiedä voiko tuulimunan hyötynä ajatella, mutta jollain mekanismilla ilmeisesti keskenmenon jälkeen raskautumiselle on jonkin aikaa suurentunut herkkyys. Ei varmasti lohduta juurikaan juuri teidän tapauksessa, mutta minulle gyne sanoi tuulimunan jälkeen, että on tosi hyvä että raskaus ylipäätään alkoi ja se kertoo jo monta hyvää asiaa mitä tulee raskausennusteeseen jatkossa. Samoin mun akupunkturisti toitotti kovin tuota, miten on hyvä merkki että raskaus on kerran jo alkanut.

Koton yöllä sängyssä, läikät näkyy petarilla vieläkin vaikka on yritetty jynssätä

Mulla taustalla km rv7 noin 11kk ennen synnytystä. Ei ollut lääkkeellistä tyhjennystä tosin. Mulla avautumisvaihe eteni periaatteessa nopeasti. Noin 6h supistusten alkamisen jälkeen olin 6-7cm auki ja eteni siitä nopeasti sinne kymmeneen senttiin. Sittenpä homma jumahti, kun ponnistustarvetta ei tullut ja supistukset alkoi hiipua. Mutta siis ennen epiduraalia toi avautuminen sinne 6-7 senttiin tapahtui suht laimeilla supistuksilla. Tuntuivat kyllä sen verran ettei paikoillaan oikein kärsinyt olla, mutta olivat silti paljon tehokkaampia kuin olisin arvannut.

Vedet meni yöllä sängyssä 40+1. Supistukset alkoi seuraavana aamuna pikkuhiljaa. Vesien menosta meni joku 5-6h supistusten alkuun ja 24h syntymään.

Kyllä mullakin epiduraali auttoi ponnistusvaiheessa. Tai en toki tiedä miltä olisi tuntunut ilman, mutta edes imukuppiveto ei siis mitenkään kamalalta tuntunut, epämiellyttävältä toki. Se kohta, kun pää oli tulossa ulos toki sattui, muttei sietämättömästi sekään ja oli tosiaan nopeasti ohi.

Mulla oli kaiketi henkilökunnan mielestä vaikeahko synnytys imukuppeineen ja leikkurissa kokoon kursimisineen. Mutta siltikään en itse kokenut synnytystä ollenkaan pahana, koska: - kivunlievitys vei kivut niin hyvin, ettei kipu ollut kamalaa missään vaiheessa - epiduraalin sai heti kun halusi, eikä kukaan yrittänyt käännyttää pärjäämään ilman - ponnistusvaiheessa ajantaju katosi. Kesti yli tunnin, mutta jos mulle olisi kerrottu että vartin, niin olisin uskonut - mukava henkilökunta

Kotona ennen sairaalaan lähtöä kuuma suihku auttoi, samoin supistusten aikana liikkeellä pysyminen. Näillä kivut pysyi siinä määrin hallinnassa, että yllätys oli suuri että olin sairaalaan mennessä jo yli 6cm auki. Sairaalassa tilattiin pian epiduraali ja sitä odottaessa käytin tensiä. Tens oli mielestäni myös yllättävän tehokas kivunlievitys. Epiduraali sitten vei kivut kunnes olin 10cm auki. Ponnistusvaihetta odotellessa ja sen aikana supistukset taas tuntui, mutta aivan siedettävinä.