Pamina

Epäröitkö lapsettomuushoitoihin menoa?

129 posts in this topic

Mulla on ollut epäsäännölliset ja tosi pitkät kierrot e-pillereiden lopetuksen jälkeen. Ensimmäiset kuukautiset tulivat noin 9kk vikan pillerin jälkeen ja sen jälkeen kierto on ollut kolmea ja neljää kuukautta, yksi parin kuukauden kierto oli vajaa vuosi sitten. Kävin lääkärillä helmikuussa, kun olin pitkään yrittänyt saada aikaiseksi soittaa se ensimmäinen puhelu. Verikokeiden kaikki tulokset olivat normaalit ja lääkäri sanoi, että voi ilman munasarjojen ultraa mun oireiden perusteella sanoa, että mulla on PCOS. Olisin saanut heti lähetteen naistentautien polille, mutta siihen en ole valmis vielä nyt, jos koskaan. Sain myös reseptin progestiinikuuriin, joka tuntui aluksi hyvältä, kunnes iski ahdistus. Olin nimenomaan toivonut lääkärikäynniltä, että saisin jonkin lääkekuurin tasoittamaan kiertoa, mutta sitten, kun se oli ajankohtaista, alkoi ahdistaa ajatus "tekemällä tekemisestä". Olen nyt kaiken lisäksi kesäkuuhun asti uudessa työpaikassa koeajalla, enkä ole koskaan ajatellut, että työtilanne vaikuttaisi lapsihaaveisiini, joten olin järkyttynyt siitäkin, että yhtäkkiä ajattelin, että mitä minusta ajateltaisi uudessa työpaikassani, kun olisin heti raskaana.

En tiedä, oliko tässä viestissä kauheasti järkeä, mutta tuntui siltä, että täytyy saada kirjoittaa omia ajatuksia tänne. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on yritystä takana nyt 1v 3kk ja ollaan saatu lähete lapsettomuuspolille. Itse koen olevani valmis hoitoihin, mutta mies epäröi. Katsotaan nyt ensin, selviääkö tutkimuksissa jotain syytä lapsettomuudelle, ja mitä hoitoja meille suositellaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mennään jotenkin askel kerrallaan. Nyt on lähete lapsettomuuspolille ja ensi kuussa ensimmäinen aika sinne. Perustiedot ja -kokeet on nyt otettu. En ole oikeastaan edes halunnut lukea aiheesta liikaa. Tiedän, että mulla on taipumusta alkaa perehtymään uusiin asioihin hirveällä tarmolla, enkä haluaisi lapsettomuuden ja lapsettomuushoitojen oleva se pääjuttu elämässä. Nyt käydään eka käynti ja katsotaan, millasia mahdollisuuksia tulee eteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now