Tyhmä kysymys: miksi salata raskaus?

[Cressie]

^ Mulla on sama pelko kuin sulla kuttis! Tästä raskaudesta tietää nyt koulukamut, harrastuksen ohjaaja ja sisko. Aina kun olen kertonut niin heti tulee morkkis ja ajattelen, että nyt se menee sitten kesken ja täytyy sanoa, että en muuten olekaan enää raskaana.

Ehkä sen tunteen kanssa vaan täytyy oppia elämään?

[Hihku]

Vielä ei olla päästy vauvamasuelämään, mutta ollaan miehen kanssa keskusteltu että kenelle kerrotaan ja koska.

 

Mies haluaisi kertoa heti kun tulee tietoon, kun itse taas haluaisin olla mahdollisimman hissuksiin niin pitkään kuin mahdollista. Syinä itsellä paitsi keskenmenon pelko, niin ehkä myös jonkinlainen sfinksimäinen halu nauttia siitä omasta onnellisesta salaisuudesta... Ja sekin, että uteliaat ovat jo viimeiset 4 vuotta kyselleet tasaiseen tahtiin, että olenko raskaana (kertaakaan en ole ollut) - eikä tähän kysymykseen huvita enää vastata. Kerron sitten kun kerron, ja se heille riittäköön

[Midsummer]

Töissä oli pakko kertoa aikaisin, mutta kaverit ja sukulaiset saavat odottaa että eka ultra takana. Emme halua kertoa, jos jokin menee vaikka pieleen. Asia on raskas käsitellä jo keskenäänkin, saati sit sellaisen kaverin/sukulaisen joka sitä ei ole kokenut. Itse en kaipaisi lohdutusyrityksiä, sillä siinä herkässä mielentilassa hyvääkin tarkoittavat sanat saattaisivat satuttaa. miehen tuki saa riittää. Enkä halua sitä, että läheisilläni on vaikea olla lähelläni, jos eivät tiedä miten tulisi tukea.

[Keijukainen-79]

Meillä ei varsinaisesti salailla, mutta tapanamme ei ole huudella turuilla ja toreilla kuulumisiamme, eli jos ja kun tilanne on tullut kohdalle, niin kerromme/kerroimme raskaudesta, mutta ei ihan kaikille ja ajatuksena se, että emme asiaksemme ala mainostamaan raskautta. Kyllä sekin aika tulee, kun raskaus näkyy ja siitä tulee ihan automaattisesti puhe, mutta se hetki ei ole vielä. Tärkeimmille ihmisille, eli perheille ja parhaille ystäville on kerrottu heti, koska heille kerrottaisiin myös heti, jos jotain sattuisi. Työpaikalla ei ollut tarkoitus kertoa niin aikaisessa vaiheessa, kuin mitä lopulta täytyi. Syynä tähän oli aivan äärettömän rankka alkuraskaus, pahoinvointi ja älytön sekä jatkuva nälkä. Olen ollut onnellinen, että olen kuitenkin pystynyt töissä olemaan, etten ole joutunut sairaslomalle jäämään tässä vaiheessa. Onneksi työpaikalla otettiin uutinen iloisesti vastaan ja saan tukea pahoina hetkinä myös työporukalta. Mutta aikanaan kaikki tulevat joka tapauksessa tietämään raskaudesta, miksi sitä siis pitäisi erikseen alkaa mainostamaan jo nyt, kun se ei tapamme muutenkaan ole. Näin meillä

[meerschwein]

En tykkää kertoilla henk.koht. asioita kovin laajasti, eikä vauvan yrityksestäkään tienneet ketkään ystävät tai sukulaiset, työkavereista puhumattakaan. Eli plussauutisetkin on pidetty salassa niin kauan aikaa kun on siltä tuntunut.

Sinänsä musta on ok kertoa hetikin, itse en vaan jotenkin ole sellainen tyyppi.

[Piippis]

Mulla on myös keskenmenonpelko rajoittanut kertomisintoa. Äitini ja mieheni isä saivat tietää heti plussan tultua. Hyvä ystäväni itseasiassa tiesi jo ennen miestäni, sillä testi tuli tehtyä ystävän kanssa. Ar-ultran jäljeen kerroin parille läheiselle ystävälle ja nyt nt-ultran jälkeen olen kertonut veljelle. Ja koulussa opinto-ohjaaja tietää. Parille muulle sukulaiselle menee sitten joulukuun aikana tieto. Muut saavat tietää rakenneultran jälkeen tai huomata itse.

[Jane]

Mä olisin halunnut salata koko raskauden viikolle 12 saakka, nyt viikkoja 8+1. Tietty mies sai tietää heti, ja yksi ystäväni. Äidilleni ja siskolleni kerroin muutama päivä plussauksen jälkeen.

 

Muille piti kertoa myöhemmin, mutta osa kavereista oli päätellyt asian jo meidän muuttamisesta pari kuukautta sitten. Mähän en kuitenkaan silloin ollut raskaana, eikä muutto mitenkään siihen edes liittynyt..

Ja jotenkin kuitenkin sen varhaisultran jälkeen olen sit alkanut enemmän kertomaan.

 

Mutta mulla salaamisen syy on ollut vaan se keskenmenon pelko ja halu yllättää kaverit ja muut sen kasvavan mahan kanssa.

[Kuukkeli_]

Minusta oli mukava pyöritellä iloista asiaa ensin ihan vain omassa mielessä ja miehen kanssa jutellen Kun itse olimme ajatukseen jo tottuneet oli mukava pyöräyttää muiden maailmaa pari kierrosta vähän lujempaa.

[Liilu]

Minustakin tämä on vaikea asia. Toisaalta olis kiva heti kertoa kaikille, mutta jos menee kesken, niin sitten on inhottavaa puhua asiasta sen jälkeen. Toisaalta edellisen keskenmenon jälkeen kerroin keskenmenosta ystäville, että onko se sitten sen kummempi. Salailusta tekee vielä hankalaksi sen, että koko lähipiiri työkavereita myöten tietää, että yritetään raskautua. Tuntuu, että aina on vähän niinku silmätikkuna ja silmät viipyilee turhan usein vatsalla...

[Kukka77]

Me ei olla kerrottu kenellekaan, ei aideille ei sisaruksille ei parhaille kavereille, eika varmasti kerrotakaan ennekuin pakko on eli maha alkaa nakya. Meilla siihin on syyna monen vuoden lapsettomuus ja aivan alyttoman rankat lapsettomuushoidot. Sita ei siis itsekaan tajua etta on raskaana ja ei voi uskoa etta meille syksylla voisi lapsi oikeasti syntya. Minulla on myos yksi keskenmeno takana.

 

Emme siis missaan nimessa halua ns. "hyvia neuvoja" jos vaikka tulisi keskenmeno. Niita olemme valitettavan paljon joutuneet jo kuuntelemaan taman pitkan lapsettomuuden aikana. Elikka, kun ei kerro kellekaan, niin saastyy niilta tosi arsyttavilta kommenteilta jotka on varmaan vaan ihan hyvaksi tarkoitettu. Mutta taman suuren kriisin keskella me ei tarvita yhtaan mitaan mika voisi mieltamme enemman pahoittaa.

 

Olemme aarimmaisen onnellisia siis alkaneesta raskaudesta, mutta en tieda milloin voimma alkaa siihin luottamaan etta kaikki menee hyvin. Elamme jokapaivaisessa pelossa.

[saukko]

Meillä on ollut molemmilla myös outo tarve pitää tämä raskaus omana tietonamme mahdollisimman pitkään, vaikka ei mitään lapsettomuushoitoja tms. olekaan taustalla, keskenmenoja kyllä.

 

Perheelle ja työpaikalle kerrottiin ultran jälkeen, eli joskus rv 12 paikkeilla. Läheisille kavereille sitten sitä mukaa, kun nähtiin ja asia tuli jollain tavalla esiin (eli lähinnä kun olin aina kuskina). Eli ne kaverit, joita ei olla livenä nähty, ei siis vieläkään tiedä (nyt menossa rv 41+1) ellei puskaradio ole hommaa hoitanut. Tuntuu tosi vaikeelta puhua koko raskaudesta, ja panikoin siitä, kun pitää ilmoittaa, että nyt se on syntynyt. Tää on varmaan jotain outoa hormoneista johtuvaa pelkoa siitä, että jotain sattuu vielä kuitenkin. En todellakaan ole normaalielämässä tällainen!

[hempu]

Heti plussaamisen jälkeen soitin miehelle ja puhuttiin asiasta puhelimessa. Tunteet olivat molemmilla ihan sekaisin ja mietitytti tulevaisuus paljon. Heti kerroimme molemmat omille läheisimmille ystävillemme ja miehen perheelle. Sitten myöhemmin kun olimme käyneet ultrassa, kerroin omille vanhemmille ja joillekin tutuille. Mies kertoi asiasta herkemmin kuin minä itse; ehkä olen itse epävarmempi ja pelkään helpommin ihmisten reaktioita ja sitä, jos kuitenkin olisi keskenmeno tullut. Nyt pikkuhiljaa alkaa vatsa kasvaan ja ihmiset sen itsekkin huomaamaan.

[maikkeli]

Tärkein syy olla kertomatta on keskenmenon pelko, mutta sitä vähentää tarpeemme kailottaa asioistamme muutenkin kaikille, joten olemme nyt viikossa onnistuneet kertomaan ties kuinka monelle kymmenelle asiasta Onkin oikeastaan onni, että en poisjääneiden kuukautisten takia tajunnut asiaa ennen kuin olin jo viikolla 9, ja menimme heti ultraan selvittämään kehitysvaiheen, joten tiedämme että sydän lyö ja viikkoja on jo aika monta joten riski keskenmenoon ja huonojen uutisten kertomiseen on jo aika pieni.

 

Toisaalta emme ole ihan julkisesti siitä puhuneet vaan kahden kesken kuiskutellen (mm. isoissa bileissä, joten juoru kyllä levisi aika nopeasti), mutta siinä on myös hyvänä puolena että näkee itse jokaisen reaktion eikä niin että sanomme yhdessä nurkassa asian ääneen ja kohta kaikki tietää mutta ensireaktiot jää näkemättä. Muutaman ensireaktio on ollutkin ihan näkemisen arvoinen, eikä kukaan ole sanonut mitään ikävää, joten tämä kertominen on kyllä kiva leikki Ensin olikin tarkoitus kertoa vain parille läheiselle, mutta kun kertominen oli niin kivaa, mieheni kävi kuiskuttelemassa monille kymmenille ihmisille...

[Tinimini]

Samanlaisia tarinoita täällä, kun meillä. Mä halusin ehdottomasti salata ihan viikolle 15. Ihan lähimmille kerrottiin siinä vähän ennen rv 10. Syynä ihan se, että takana kaksi tosi raskasta keskenmenoa, en olisi enää jaksanut sitä "sääliä". Kaverit, jotka tulee ovista ja ikkunoista kotiin keittämään teetä kriisin keskellä tarkoittavat hyvää, mutta...

 

Ekalla kerralla kerroin kaikille, suurinpiirtein puolitutuille,joihin törmäsin kaupassa. Tekstarit lähti heti välittömästi plussan jälkeen lähimmille. Olin niin onnellinen, ettei mielessä edes käynyt, ettei mikään elämässä ole varmaa. Toisella kertaa olin vähän varovaisempi, mutta ajattelin ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Nyt ollaan sitten oltu visusti suu supussa ja avattu sanainen arkku vasta pari viikkoa sitten. Nyt kun uskaltaa jo itsekin odottaa ja iloita <3

[TuiTui]

Halutaan salata raskaus mahdollisimman pitkälle (mieluiten tuonne viikoille 16-18 asti) ihan vaan sen takia, ettei me jakseta mitään ulkopuolisten hössötyksiä asiasta. Ja sitä hössötystä on kyllä varmasti luvassa molempien sukulaisten puolelta... Vauvan yrityksestä ei ole tiennyt kukaan, eivät edes läheisimmät ystäväni, joten tieto tulee todennäköisesti melkoisena yllätyksenä useimmille. Toisaalta uutista on voitu jo odotellakin, sillä me on menty suhteellisen vasta yllättäin naimisiin, minkä vuoksi kaikki varmaan luuli, että olin jo tuolloin raskaana.

 

Varsinkin nyt, kun olo on alkuraskauden takia melko heikko ja pahoinvoiva, en todellakaan jaksaisi puhua asiasta kenellekään tai oikeastaan edes ajatella koko raskautta hirveästi. Ehkä sitten, kun olo tästä paranee ja alan aidosti nauttia raskaudesta, haluan kuuluttaa sitä kaikille, mutta nyt pidän asian mieluiten visusti ihan vaan kahdenkeskisenä tietona miehen kanssa. Mies on ehdottomasti samoilla linjoilla ja jopa voimakkaammin kuin minä.

[Tinimini]

Tuo hössötys on muuten niin totta myös... sitten kun vihdoin kerroin töissä, niin eikös kaikki ala hössää sitä mahaa ja aina on joku joka on jo kesällä kattonut, että hmmhmm... vaikka raskaus on alkanut joulun tienoilla. Ja itten on sitä "hei älä nosta, no älä sinä mene ja älä sinä tee kun oot raskaanakin". Sitä kumminkin tietää omat rajansa itse ja suurta riskiä ei varmaan ole esim. kahden litran puurokattilan nostossa, kun täytyyhän tuota esikoistakin aina sillon tällön nostaa vähän

[Emni]

Mulla myös vaikuttaa pelko siitä, ettei kaikki mene hyvin. Plussasta tietää miehen lisäksi sisko ja ystäväni sekä yhdelle kaverilleni kerroin, kun olimme lenkillä (en pysynyt hänen vauhdissaan ja oli jotenkin helpompi kertoa syy, miksi on väsynyt olo ja hengästytti ja hikoilutti helpommin kuin normaalisti). Nämä kaikki, siskoni, ystäväni ja kaverini ovat tienneet toiveestamme saada lapsi ja kaikista ongelmista, joita siihen liittyy, joten oli suhteellisen luonnollista kertoa aikaisessa vaiheessa.

 

Muille ajattelin, että voisi kertoa vasta myöhemmin, vko 12 korvilla. Saas nähdä, miten oikeasti tulee käymään. Ensi viikolla olisi alkuraskauden ultra ja kovasti jo tekisi mieli parille ystävälle kertoa, koska heille tulisi todennäköisesti kerrottua myös keskenmenosta, jos sellainen sattuisi tulemaan (on aiemmistakin kerrottu). Kuitenkin sellainen pieni taikauskoisuus siitä, että mitä suuremmalle porukalle tästä nyt kertoo, sitä todennäköisemmin jokin menee pieleen. Tyhmää ajatella niin, mutta haluaisin olla mahdollisimman varovainen tämän uutisen kanssa.

Nyt menossa vasta 5+3 eli matkaa on vielä vaikka miten paljon jäljellä.

[Lainie]

Kerroin tänään ekalla ihmiselle ja hän saa myös olla viimeinen ennen 12. rv täyttymistä. Oli vaan pakko saada kertoa tästä jollekin. Ystäväni tietää myös edellisestä keskenmenosta ja kertoisin hänelle myös jos tässä jokin menisi pieleen, joten sikäli luonnollista, etä hän tietää myös tästä.

 

Kamalaa, kun en voi kertoa tästä äidilleni. Tuntuu vaivaannuttavalta puhua puhelimessa niitä näitä kun on samalla tällainen salaisuus. Äidille ei vaan voi kertoa, koska muuten tästä tietää sen jälkeen puoli Suomea.

 

Mies ei halua kertoa kenellekään. Ehti viime kerralla kertoa liian monelle ja on nyt tosi varovainen. Sillä on jopa suunnitelmissa, että odotetaan sen ystäville kertomista siihen asti kun mennään tapaamaan niitä elokuussa, eli kun mulla on viikkoja jotain 24. Siinä voi sitten muutama suu loksahtaa auki

[jukeboksi]

Mä olen nyt raskausviikolla 18+6 ja minun ystävistä tietää 3 (tai neljä, en muista tarkkaan) ja miehen ystävistä vähän useampi sekä hän on joutunut kertomaan jo työpaikallaan. Meillä on rakenneultra viikon päästä maanantaina ja olen silloin siis raskausviikolla 20+0 ja jos siinä kaikki on hyvin niin sitten kerromme laajemmin.

 

Meillä asiaan on vaikuttanut se, että minun jännittää kovasti, että meneekö kaikki hyvin. Ykkösen kohdalla kerroin muistaakseni pari viikkoa ennen rakenneultraa, mutta tämä toinen raskaus on jännittänyt jotenkin tosi paljon enemmän.

 

Aika moni kyllä jo vähän epäilee esim. koska en juo kahvia tai alkoholia, olen valitellut jatkuvaa nälkää ja väsymystä. Onneksi maha on tullut esille vasta tässä muutamana viime päivänä ja uskon oikealla vaatetuksella selviäväni vielä ensi viikon.

[Raakel]

Mua henkilökohtaisesti ällöttää äärettömästi jos mun ympärilläni hössötetään joten juuri tästä syystä lykkään mahdollisimman pitkälle kertomista. Tarvii varmaan erakoitua omaan pirttiin sen jälkeen kun anoppi saa tietää. ARGGGGG! Stressaa jo pelkkä ajatus.

[malla]

Myöskin täällä keskenmenon pelko sai pitämään suun supussa. Heti plussan jälkeen kerroin kaverilleni ja 2 päivää plussan jälkeen kerroin veljelleni, mutta sitten sulateltiinkin 2 vkoa ennen kuin kerroin äidilleni, myös miehen sisko ja 2 kaveriani tietää. Appivanhempani ei vielä tiedä, mitäs ovat mokomat olleet kipeinä pari viikkoa ni ei oo tullu kyläiltyä

Ensimmäisinä viikkoina teki kyllä mieli huutaa "koko maailmalle" mutta nyt kun asian on itse jotenkin ymmärtäny ei enää ole niin kova tarve kertoa.. Toistaiseksi ei ole ollut tilanteita missä olisin esim. alkoholin takia paljastunut, vappu on vasta ylihuomenna

Ja jotakin hyötyä on tästä työttämänä olostakin, eipähän tarvii salailla pomolta Enkä olisi kyllä pystynyt olemaan töissä tällä viikolla pahan olon vuoksi

[killinsisko]

Itse odotin yli 12 viikon rajan, olisko mennyt 15. viikolle asti. Syystä että halusin nauttia tulevasta vauvasta ennen kuin tulee potentiaalisesti ilkeitä kommentteja aiheesta. En halunnut pilata onneamme.

 

Kaikilla ei ole automaattisesti ihania perheitä, joiden saa olettaa hihkuvan onnesta kuorossa. ...On kyllä niin paljon asioita, niin monia suruja, joita en aio lapselleni koskaan aiheuttaa.

[siristiina]

Me salasimme raskautta lähes viikolle 15. Meillä on takana kaksi isoa menetystä ja sama riski oli olemassa tässäkin raskaudessa. Emme siis halunneet huolestuttaa lähipiiriä ennen aikojaan. Tuntuikin ihanalta kertoa raskausuutiset kun viikkoja oli jo vähän enemmän ja raskaus alkaa jo pian näkyäkin.

[TuiTui]

Vähän päivitystä edelliseen vastaukseeni... Nyt menossa 17+4, eikä vieläkään olla kerrottu kuin ihan vaan perheelle (kerrottiin äitienpäivänä, kun oli menossa rv 11+4) ja mun kahdelle kaverille. Miehen äiti on kertonut joillekin siskoilleen ja meidän äiti parille mun tädille. Että ei tätä kauhean moni vielä tiedä. Maha on kasvanut niin hitaasti, että sen pystyy tarvittaessa verhoamaan, vaikka peittely vaikeutuukin koko ajan.

 

Halu salata raskaus on viime aikoina vain voimistunut ja olen itsekin ihmetellyt, mistä tämä johtuu. En pelkää ihmisten reaktioita ja tähän asti kaikki palaute on ollut vilpittömän positiivista. Ehkä perimmäinen syy peittelyyn on miehen ja mun epäsosiaalisuus. Tunnen jotain kieroa nautintoa pitää raskaus salassa, minun ja miehen kahdenkeskisenä ihanana asiana. Toisaalta haluan salaamalla myös välttyä puolituttujen kysymyksiltä ja läheisten hyväätarkoittavilta neuvoilta, ohjeilta ja kommenteilta, joita en ole pyytänyt ja jotka voivat pahoittaa mieleni. En halua tehdä raskaudestani tiliä kenelle tahansa tai joutua väittelemään näkemyseroista. Ehkä pelkään, että kertomalla menetän osan itsenäisyyttäni ja muutun tavallaan objektiksi, jota jokaisella on oikeus arvostella.

 

Kauhean pessimististä tekstiä ja luultavasti saan yllättyä iloisesti, ettei raskauden kertomisesta seurannutkaan mitään kovin ikävää. Tästä huolimatta olen tyytyväinen, miten hyvin raskaus on pysynyt salassa näille viikoille asti.

[tiukut]

Aluksi salasimme pienten viikkojen takia. Vaikka syke näkyi varhaisultrassa jo 6+6, halusimme vielä hetken keskenämme pohtia uutta tulevaa mullistusta ja kun puhe oli lapsista muiden kanssa niin ajatus "tietäisittepä vaan!" oli aikas herkullinen.

 

Noin viikolta 15-16 ollaan kerrottu harkiten tietyille läheisille ihmisille ja lähiperheelle. Heidän kesken asiasta on juteltu ja joku on ehkä kertonut uutisen eteenpäin. Ja ei tarvitse sitten näiden ihmisten läsnäollessa pukeutua kaapuihin.

 

Nyt rv 22 tuli ulos kaapista aika monelle kun oli eräät juomapainotteiset juhlat viikonloppuna! Juhlakalukin tosin esitteli minut sitten muille raskaana-oleva-ystäväni-joka-saa-lokakuussa-vauvan!

 

Töissä en ole vieläkään tullut ulos julkisesti, muutama hyvä työkaveri toki tietää, koska olisivat ehkä muutoin ihmetelleet lihomistani! Vaatevalinnoilla saa vielä aikas hyvin peiteltyä.

 

Mä en myöskään jaksa sitä hössötystä ja kyselytuntia! En muutenkaan ole sellainen ihminen, että haen huomiota itseeni. Viikonloppuna yksi useamman lapsen äiti intoutui hehkuttamaan raskauden ja lasten ihanuutta ja tunsin oloni hieman vaivaantuneeksi! Ymmärrämme ilman muiden vatvomista, että tämä tosiaan on aivan mahtavan ihana juttu! Samaan tyyliin kuin keskiyön aurinko totesi, oudosti halu salailla kasvoi viikkojen myötä!