Sign in to follow this  
Followers 0
Guest KMlokakuu

Kuinka pian alko vuoto Cytotecin ottamisen jälkeen?

30 posts in this topic

Mulla hoitaja laittoi cytot alakautta ennen yhdeksää. Siitä reilu pari tuntia alkoi raju vuoto ja vuoto kesti rajuna useita tunteja. Mulla oli toki viikkoja kasassa jo reilu 12, niin tavaraa oli senkin takia paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

kkm 03/2015, silloin sain ensin mifegynen ja vajaan kahden vuorokauden kuluttua Cytot. Vuoto ja kovat kivut alkoivat 45 min ensimmäisen cytoannoksen ottamisesta. Onneksi olin sairaalassa niin pystyin saamaan kipulääkettä lihakseen.

 

Nyt maanantaina keskenmeno alkoi spontaanisti ja alku oli todella kivulias, mutta vuoto laantui muutamassa tunnissa limansekaiseksi tuhruksi. Ultra paljasti että raskauspussi oli jo poistunut kohdusta, mutta vielä oli paljon raskausmateriaalia jäljellä. Tällä kertaa en saanut mifegyneä, koska vuoto oli jo alkanut itsestään ja cytot otin toissapäivänä klo 16 ja klo 20. Vuoto ei meinannut runsastua ja luulin jo joutuvani kaavintaan, mutta eilen illalla sitten viiden maissa kipu lisääntyi ja sitten tuli ulos hyytymiäkin ja ilmeisesti pätkä istukasta. Nyt vuoto on jo lähinnä kuukautisvuodon tyyppistä.

 

Hyvin erilaisessa aikataulussa on vuoto siis minun kohdallani alkanut näissä kahdessa keskenmenossani, katsotaan kauanko jälkivuoto tällä kertaa kestää. Toivottavasti tulisin vielä raskaaksi ja saisin seuraavan lapsen syliin asti!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla kivut alkoivat noin puolen tunnin päästä cytotecien ottamisesta ja kestivät 10 tuntia.. Vuotoa ei kuitenkaan kuulunut.. Sain kuitenkin ennen kaavintaan menoa spontaanin keskenmenon henkisen järkytyksen seurauksena ja sain lääkäristä pari cytotecia lisää, joilla loputkin tyhjeni. Ekalla kerralla ei vaan kroppa ollut vielä valmis luopumaan lapsesta, vaikka lapsi olikin jo kuollut. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisten neljän cytotecin jälkeen ei tapahtunut mitään. Kolme tuntia myöhemmin otin kaksi lisää ja siitä tunnin päästä alkoi vuoto ja kivut olivat alkaneet jo vähän aiemmin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tunnin päästä alkoi jomottelemaan pikkuhiljaa enemmissä määrin. Neljän tunnin päästä alkoi vuoto ja järkyttävät kivut sekä huimaus. Kolme tuntia kesti pahin vaihe.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0