Rune

Mitä suuhusi laitat 2

285 posts in this topic

Kiitos varovaisesti. Vaikea uskoa vielä itsekään kun on paljon hoitoja takana.

 

Huh, jotenkin kuitenkin tuntuu että Suomessa ja varsinkin jos ruoka vaihtuu hyvin pöydässä ja on hyvin huuhdeltua (esim. salaatissa ei nahistuneita tai multaa seassa), olisi tuollainen buffet varsin turvallinen. Tietenkään en ala ahtamaan raakaa kalaa tai mätiä..

 

Mutta on tämä jotenkin haastavaa. Varsinkin nyt, kun ei vielä ihan uskalla uskoa asiaan vaikka verikoe olikin positiivinen, eikä ulospäin näy mitään, ei jotenkin vielä muista. Tuossa lounaalla eilen otin ruokaa vanhasta tottumuksesta, ja mitäpäs muuta se olikaan kuin lohta. Ja sitähän ei saanut syödä kuin kerran-pari kuukaudessa. Ja vieläpä inkiväärillä maustettuna, joka sekin oli kiellettyjen listalla. Sitten vaan söin puolet, kun ei syömättäkään voinut jättää, ja vein loput pois. Pitäisi lounaallakin vähän keskittyä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä sanoisin että Suomessa voi kyllä huoletta syödä kaikissa perussiisteissä paikoissa. Määräykset on niin järjettömät ja terveystarkastuksia (ilman ennakkovaroitusta) suht. säännöllisesti. Itse jätän vain selkeästi kielletyt (graavi- ja kylmäsavukalat, feta- yms. juustot, tuorejuustot, raakakypsennetty liha) väliin, salaattia syön kyllä ihan marketin salaattitiskistäkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se inkiväärikin viittaa lähinnä inkivääritabletteihin, joissa on tiivistettyä inkivääriä ihan sikana ja ihmiset ottivat niitä joka päivä. Maustekäytössä silloin tällöin pienissä määrin inkiväärin piti olla ok. Kun pääset neuvolaan, niin kyseleppä vähän lisätietoa niistä suosituksista ja määristä. Esim. mulle sanottiin, että yrttiteestä on kiellettyjä aidot kasvit, mutta kaupan liptonit on normaaliannostuksella ok. Tärkeintä on välttää tupakkaa, alkoholia, kahvia suurissa määrin, graavi- ja kylmäsavukalat ja ne tuorejuustot.  Sen sijaan kala on hyvästä, sillä saa omegaa, joka on hyväksi vauvalle. (Mun kalan syönti tökkäs ällötykseen, joten otin kalaöljyä.) Sulla on selvästi noi rajoitukset jo hallussa, joten ehkä vois etsiä jostain tekstiä siitä, mitä olisi hyvä saada extraa. (foolihappo, rauta...) 

 

:)  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten se nyt on sen pellavansiemenen kanssa? Eikös se oo kieltolistalla?

 

Mietin kun kaapissa on sellaista puuroa jossa on erilaisia siemeniä seassa mm. pellavansiemeniä. Nehän kuitenkin kuumuu kypsyessä et voiskohan tota popsia hyvillä mielin?!??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pellavansiementen rajoitus johtuu kadmiumista joka ei poistu kuumennettaessa. Valmispuurossa ja leivässä voi huoleti syödä, koska annokset jäävät silloin niin pieniksi. Rajoitus koskee lähinnä ummetuspotilaille tavallista runsasta käyttöä.

 

Minä muuten uhmaan sitkeästi inkiväärikieltoa ja pahimpina pahoinvointi-iltoina olen keitellyt itselleni kupillisen inkivääriteetä, enkä suostu kokemaan siitä huonoa omaatuntoa. Helpottaa oloa aivan valtavasti. Teen teeni siis niin, että vuolen kupin pohjalle kuorimaveitsellä muutaman lastun tuoretta inkivääriä, kaadan päälle kiehuvaa vettä ja nokareen hunajaa, annan hautua muutaman minuutin ja kaivelen inkiväärit pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän neuvolassa sanottiinkin että tuoretta inkivääriä voi käyttää esim. Maustamiseen mutta näitä inkiväärivalmisteita/jauheita jne tulisi välttää. Olen itsekin siis tuoreena syönyt pieniä määriä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tapaksia tekee vietävästi mieli, niin heittäkääs muutamia kovia juustoja mitä uskaltas syödä? Onko kovat goudat ok?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No eikös se kovien juustojen kanssa mene niin, että kunhan juusto on tehty pastöroidusta maidosta, niin se on ok. Vaikka juusto olisikin kova, on siinä listeriariski jos se on tehty pastöroimattomasta maidosta.

 

muoks. Eviran sivuilta:

 

"Listeriavaaran takia vältettäviä ovat [...] pastöroimaton maito (esim. tilamaito) ja siitä valmistetut juustot"

Edited by Mimzee

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle oli eilen tehty kakku josta ei voinut kieltäytyä, ja siinä oli kahta eri tuorejuustoa (hyydyttämällä tehty kakku). Aika kurja olo oli sitä syötyäni, siis henkisesti, mutta päättelin, että kun tuorejuustot on ostettu Suomesta, eikö ne silloin aina tehdä pastöroituun maitoon?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän ne yleensä tehdään mutta käsittääkseni se syy miksi niitä ei suositella, johtuu siitä juuston valmistustavasta riippumatta siitä onko se maito pastöroitua vai ei. Korjatkaa jos olen väärässä.

 

Mutta olen itsekin vahingossa syönyt tuorejuustoa raskauden aikana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikkia hyydytettyjä kakkuja ei tehdä tuorejuustoon. Omissa resepteissäni käytetään piimää, kermavaahtoa ja/tai rahkaa. Sanoiko ne, että se on just tuorejuustoa? :)

 

Suomalainen tuorejuusto on huomattavasti turvallisempi kuin välimeren maan raaka kananmuna, jonka itse vahingossa söin. Käsittääkseni suositus olla syömättä liittyi jotenkin valmistamisen jälkeiseen tapahtumiin. Että jos joku sörkkii sitä jääkaapissa raaálla kalalla, niin se olisi hyvä kasvualusta tjms. 

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo valitettavasti ja vielä kahta. Mutta uskon lujasti suomalaisen ruoan puhtauteen. Ja tietenkin kävin lukemassa listerian ja listerioosin oireet jne. :grin:  Ei löytynyt oireita. Otan nämä vakavasti, jopa liiankin, mutta toisaalta kun olisi aika anteeksiantamatonta jos jotain ikävää tapahtuisi. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valion sivuilla sanotaan tuorejuustosta näin:

 

 

 

Valio Viola® tuorejuusto pastöroidaan valmistusprosessin aikana ja pakataan kuumana. Siksi tuote on turvallinen raskaana oleville ja imettäville.

 

(linkki)

 

Uskon, että ne on ennemminkin ylivarovaisia lupauksissaan (esim. salaattijuustoa ei luvata täysin turvalliseksi vaikka 10 vuoteen ei ole ollut listeriaa), niin ainakin Valion tuorejuustot on varmasti ok. :) Se riski liittyy jotenkin siihen valmistusprosessiin, että voisi tarttua listeriaa valmistuksen aikana vaikka olisikin pastöroitu maito, ja pehmeä juusto on hyvä kasvualusta. Mutta noissa kai tuo uudelleen pastörointi ja kuumana pakkaaminen poistaa sen riskin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja taas mietittävää. Olen ilmeisesti kovin hyvä pohdiskelemaan. Entä piparkakut, niihin tulee inkivääriä? Voiko syödä normaalisti vai pitääkö rajoittaa? Nimimerkillä kohta tulee joulu...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites, oletteko huoletta syöneet pizzerioiden/hampurilaispaikkojen majoneeseja? Miten yleisesti niissä käytetään raakaa kananmunaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juuri Perho mietin samaa. Entä salami ja pepperoni pizzassa? (...vasta opettelen raskausajan ruokavaliota tuoreen plussan jäljiltä)

Edited by Mintel

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, otin kebabiin kuuluvan majoneesin. Ja syön kyllä meetvurstia ihan kuumentamattaki. En jaksa uskoa, että niissä olis mitään. Siis salamit ja metukat ilmeisesti kypsennetään aika alhaisessa lämpötilassa, niin siksi jotkut välttelevät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pepperoni kuumennetaan, ei huoleta, eikä myöskään "teollinen" majoneesi (isommissa hamppariketjuissa käytetään aina keltuaisjauheesta tehtyä -> ei riski.) Mutta etniset pikkupaikat ja snagarit kierrän kyllä kaukaa, etenkin, jos en saa suoraa vastausta majoneesin alkuperään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pizzauunin lämpötila siis se 300 astetta. Jos siitä mikrobit selviävät, niin ihme. Eri asia sitten, jos mutustaa pepperonia esim. tapas-henkeen (en tosin itse ole vältellyt silloinkaan).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miksi raakaa munaa ei saisi syödä? Ei ole thl:n listalla, Suomessa ei esiinny munissa salmonellaa eikä salmonella ole edes riskisairaus raskauden aikana?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now