Sign in to follow this  
Followers 0
Guest pikku_kolikko

Isä ja lapsi (vauva)

87 posts in this topic

 "ei siitä ole mulle mitään vaivaa että teen kaikki kotityöt samalla kun oon lasten kanssa kotona", jos oikeasti kokee että vaivaa ei ole.

 

Hyvä juttu hälle. Mä toteisin mielessäni, että niillä ei ole tarpeeksi kotitöitä. :D Tajusin, että vaikka haluaisin, niin en yksinkertaisesti osais kaikkea (autonrenkaiden tai ilmastoinnin filtterin vaihto) tai mulla olisi pahoja uskottavuusongelmia (asiointi rautakaupassa). Joissain asioissa se puoliso vaan on parempi tekemään ko. homman. Jos mies häipyis kuvioista, niin mun pitäisi muuttaa taloyhtiöön ja käyttää rahaa palveluiden ostamiseen (ne autonrenkaat).

 

 

Meillä taas kävis juurikin toisin päin, jos mies päättäisi jostain syystä avioeroa hakea!

 

Siis mies joutuis muuttaan, koska ei ehtisi (tämän hetkisten) töiden lisäksi tekemään muuta kuin ne kotityöt (pyykit, tiskit, ruuat..). Hänellä on kyllä kokemusta "sinkkuelämästä" joten osaa kyllä tehdä noi hommat. Minulla taasen on kokemusta yh-elämästä (vanhimman lapsen kanssa oltu alusta asti kahden, mies tuli kuvioihin kun lapsi oli ekalla), jolloin olen kaikki mahdolliset hommat yksin hoitanut (myös ne auton renkaat). Haastetta talon pidossa varmaan olisi ja paljon, mut en kokisi mahdottomaksi. Voi olla että rahasta tulisi tiukkaa, kun se miehen tilipussi nyt on kuitenkin vähintään sen 1,5x mun tili.

 

Ai niin, mä hoidan noi rautakauppaostokset meillä. :grin:

 

 

Ja tuohon raskaaseen työhön; voin kyllä väittää, että harvalla on oikeasti niin raskas työ kun miehelläni. Voi olla, että joitain aloja löytyy, jossa se työ on vielä fyysisesti raskaampaa, mut en nyt keksi. Työssä kun voi joutua olemaan esim 50asteisessa tilassa pitkiäkin aikoja, työskentelemään korkeilla paikoilla myös tuulisessa pakkaskelissä yms. ja koko sen ajan käyttämään reippaasti fyysistä voimaa työn tekoon niin huh... En tod itse jaksais noita hommia, en kyllä pystyisikään, eikä tietääkseni ko alalla yhtään naista olekkaan (paitsi asiakkaiden johtotehtävissä muutamia).

Itse olen paljolti "toimisto"työssä/sisähommissa, mutta työpisteitä voi kyllä olla useampia. Ollaankin puhuttu lähinnä siitä, että mies ei tahdo jaksaa tehdä niitä toimistotöitä (=istua ja naputtaa tietokonetta) ja minulla on taas ko toimintaa paljonkin työssä.. :) Niin ja tosiaan nuo miehen työkeikat voivat olla jopa sen 24h putkeen.

 

Eipä tuolla alalla kovin montaa onnellista perhettä ja elämän pituista parisuhdetta olekkaan. Useimmat miehen työkavereista ja työn kautta tutuista muutenkin ovat eronneet (useaan kertaan), lapsiakin on (yleensä usean naisen kanssa) joista ruokkoja makselevat, juurikaan koskaan niitä eivät tosin näe, koska osa asuu ihan eri puolella suomea..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites sitten kun toinen on ollut kotona ja palaa aikanaan työelämään? Onko helppo palauttaa kotitöiden tasaisempi jakaminen molempien vanhempien kesken, vai käykö helposti niin että se kotona aikaisemmin ollut vanhempi tekeekin edelleen ne samat hommat palkkatyöpäivän jälkeen? Minä nimittäin luulen, että sitten aikanaan saan omaa miestä tästä muistutella... Mies tekee kyllä kotitöitä edelleenkin, vaikka minä tietysti teen enemmän kun olen kotonakin huomatavasti enemmän, mutta töistä tultuaan mies saa pitää lepohetken.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tutkimusten mukaan siinä helposti käy niin, että molemmat jatkavat samalla tavalla kuin oli äitiysloman aikana eli nainen tekee suurimman osan. Näin voi käydä vaikka ennen lasta kotityöt olisi tehty tasan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tutkimusten mukaan siinä helposti käy niin, että molemmat jatkavat samalla tavalla kuin oli äitiysloman aikana eli nainen tekee suurimman osan. Näin voi käydä vaikka ennen lasta kotityöt olisi tehty tasan.

Oon kuullut samaa. kuvittelisin kans että aika pian se ensin töissäkäy henkilö turtuu siihen että kotona olisi kaikki tehtynä ja siinä tulisi sitten vaikeuksia kun toinenkin palaa työhön.

 

 

Sit jotkut tekee siten että he erittelee tarkasti mitkä tehtävät kuuluu lapsen kanssa olemisaikaan eli lähinnä sen lapsen hoito ja päivän aikana syntyvien välittömien jälkien siivoaminen, ja mitkä taas on yleisiä kaikille kuuluvia hommia eli esim isommat siivoustyöt, pyykkihuolto jne. Ja ne jaettaisiin edelleen tasan. Jos mulla olisi lapsia jonkun kanssa niin varmaan vaatisin tuon mallin, eli työssäkävijän duuni on se työ, lapsen kanssa kotona olevan duuni on se lapsi, ja iltaisin molemmille riittää kotitöitä. Perustelisin sillä että ihan samalla tavalla ennen lasta työssäkäynnin jälkeen piti imuroida kämppä, pestä pyykit ja laittaa ruoka. Tärkeintähän on että jako on kaikille osapuolille selkeä ja reilu eikä siitä tarvitsisi jatkuvasti kinata koska se kotitöistä riitely lienee turhinta kaikissa suhteissa. Ne kun ei maailmasta lopu edes kinastelemalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen keskustelu :) Täytyy todeta, että meillä miehelle aukeni todella hyvin, mitä on lapsen kanssa kotona, kun oli esikoisen kanssa kotona puoli vuotta, koska oli työttömänä.. Miehen sanoin: "Ei kerkee kuin ruokaa laittaa" :D Karrikoidusti siis. Mutta siis musta olis mahtavaa, jos jokainen mies pystyis jäämään lapsen kanssa kotiin x ajaksi, koska suhde kehittyy siinä ihan erilailla, ja sitten tietäisi mitä se kotona olo on. Meillä kotityöt jakautuu tasan, ja täytyy todeta, että mieheni luultavasti joutuu tekemään jopa enemmän, koska mä käyn pitkällä töissä ja mulla on pitkät päivät. Mutta nyt tietty, kun jäin äippälomalle, niin yritän taas tehdä mahdollisimman paljon :)

 

Mutta täytyy sanoa kans se, että ennenkuin mies jäi kotiin esikon kanssa, niin mäkin helposti sorruin siihen, että se mun tapa hoitaa lasta oli "paras", vaikka lapsi tulee hoidetuksi yhtälailla, vaikka asiat tekee erilailla. Se nöyrrytti muakin tajuamaan, että mies osaa yhtälailla..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta täytyy sanoa kans se, että ennenkuin mies jäi kotiin esikon kanssa, niin mäkin helposti sorruin siihen, että se mun tapa hoitaa lasta oli "paras", vaikka lapsi tulee hoidetuksi yhtälailla, vaikka asiat tekee erilailla. Se nöyrrytti muakin tajuamaan, että mies osaa yhtälailla..

 

Perhevalmennuksessa oli varoiteltu juuri tästä, että äiti helposti omii vauvan itselleen, koska ajattelee asioiden sujuvan tehokkaammin, jos tekee kaiken itse ja omalla tavallaan, eikä jaksa katsella miehen kömpelöitä yrityksiä. Yritin sitten ottaa tästä oppia. Sairaalassa olin aluksi todella epävarma ja kokematon vauvan kanssa, kun taas mies tottuneempana lastenhoitajana pääsi ”loistamaan”. Kehuin kaikille, kuinka hyvin mies saa vauvan hiljenemään ja jaksaa pitää häntä sylissä, vaikka hän huutaisi kuinka paljon (tein tämän siis ihan tietoisesti, jotta mies saisi itseluottamusta). Sitten kun mä aloin saada enemmän kokemusta vauvan hoitamisesta, niin tilanne kääntyikin toisinpäin ja mulla alkoi olla paljon epäilyksiä, että osaakohan mies tehdä tuota juttua oikein ja minä kyllä tekisin tuon paljon nopeammin / paremmin. Olin aina vieressä vahtimassa ja puuttumassa. Onneksi tuon perhevalmennuksen ansiosta tiedostin kuitenkin ongelmani ja olen sitten opetellut antamaan miehelle vastuuta. Jos esimerkiksi huomaan, että mies ei osaa laittaa vaunujen runkoa kasaan, niin opetan hänelle miten se tapahtuu, sen sijaan että hyökkäisin itse hoitamaan asian. Edelleen mä kyllä neuvon ihan liikaa, mutta annan miehen kuitenkin tehdä ja pyrin antamaan myös positiivista palautetta. Välillä oikein hämmästyn, mitä kaikkea mies osaakaan!

 

Nyt pystyn jättämään vauvan miehen hoitoon ihan rennoin mielin, jos vaikka haluan nukkua yön toisessa huoneessa tai käydä kampaajalla. Meidän vauva on ollut alusta asti pulloruokinnalla ja se on varmaan vaikuttanut myös osaltaan siihen, että mä en koe olevani "sidottu" vauvaan. En siis koe oikeastaan minkään "vauvanhoitotoimenpiteen" kuuluvan ainoastaan mulle, vaan iltaisin syötöt, vaipanvaihdot ja kylvetykset tekee se, kumpi jaksaa / ehtii. Mulle ei tuota mitään ongelmaa ajatella, että mieskin voisi olla jossain vaiheessa koti-isänä. Meillä nyt muutenkin menee nämä sukupuoliroolit monessa kohtaa vähän eri tavalla, koska mä teen aika suuren osan ns. miesten töistä (mm. rakennushommat). Pidän hyvin mahdollisena ja jopa todennäköisenä, että mies tulee pitämään osan vanhempainvapaasta tai hoitovapaasta. En oikein ole kotiäitityyppiä ja olen paljon urasuuntautuneempi kuin mieheni. Myös tulomme olisivat tällä hetkellä paremmat, jos minä kävisin töissä ja mies olisi kotona.

 

Toisaalta ajattelen, että jos puolisot ovat tyytyväisiä työnjakoonsa, niin tilannetta ei kannata problematisoida millään tasa-arvokysymyksillä. Mutta jos työnjako aiheuttaa sen, että lapsi ei pääse luomaan suhdetta toiseen vanhempaansa, niin mielestäni tilannetta pitäisi pyrkiä muuttamaan lapsen edun mukaiseksi. Tämä on siis minun mielipiteeni huikealla 2 kuukauden kokemuksella!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen keskustelu :) Täytyy todeta, että meillä miehelle aukeni todella hyvin, mitä on lapsen kanssa kotona, kun oli esikoisen kanssa kotona puoli vuotta, koska oli työttömänä.. Miehen sanoin: "Ei kerkee kuin ruokaa laittaa" :D Karrikoidusti siis. Mutta siis musta olis mahtavaa, jos jokainen mies pystyis jäämään lapsen kanssa kotiin x ajaksi, koska suhde kehittyy siinä ihan erilailla, ja sitten tietäisi mitä se kotona olo on. Meillä kotityöt jakautuu tasan, ja täytyy todeta, että mieheni luultavasti joutuu tekemään jopa enemmän, koska mä käyn pitkällä töissä ja mulla on pitkät päivät. Mutta nyt tietty, kun jäin äippälomalle, niin yritän taas tehdä mahdollisimman paljon :)

 

Mutta täytyy sanoa kans se, että ennenkuin mies jäi kotiin esikon kanssa, niin mäkin helposti sorruin siihen, että se mun tapa hoitaa lasta oli "paras", vaikka lapsi tulee hoidetuksi yhtälailla, vaikka asiat tekee erilailla. Se nöyrrytti muakin tajuamaan, että mies osaa yhtälailla..

Tosi hyviä huomioita molemmat! Usein kuulee että työssäkäyvän on helppo väittää että siellä kotona vaan oleskellaan päivät pitkät, ja sitten kun sitä pääsee itse kokeilemaan niin voi muuttua kokemus aika pian. Toki on perheitä joissa lapsi ei vaikka vaadi koko aikaa niin intensiivistä huomiota että kotitöiden tekeminen siinä sivussa rasittaisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

(Tunnustettakoon, että meillä siippa on paljon luontevampi ja toimeliaampi Tirpan kanssa kuin minä...ehtii huoltaa ja leikittää Tirpan, laittaa ruokaa ja jopa siivota, kun itse en taas oikein itsestäni irti, tämä on lähinnä oma vätysluonteeni. Meillä mies on tosiaan "parempi äiti" kuin minä. :ph34r: Olin lähestulkoon "hajoamispisteessä" siipan oltua pari yötä matkalla, kun taas itse olin kolmen yön reissussa jo aiemmin ja siippa silloin Tirpan kanssa kaksin. Saa nähdä, mitä jatkosta tulee, kun siipalla on kalenterissa kaksi viikon kestävää työmatkaa...)

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

(Tunnustettakoon, että meillä siippa on paljon luontevampi ja toimeliaampi Tirpan kanssa kuin minä...ehtii huoltaa ja leikittää Tirpan, laittaa ruokaa ja jopa siivota, kun itse en taas oikein itsestäni irti, tämä on lähinnä oma vätysluonteeni. Meillä mies on tosiaan "parempi äiti" kuin minä. :ph34r: Olin lähestulkoon "hajoamispisteessä" siipan oltua pari yötä matkalla, kun taas itse olin kolmen yön reissussa jo aiemmin ja siippa silloin Tirpan kanssa kaksin. Saa nähdä, mitä jatkosta tulee, kun siipalla on kalenterissa kaksi viikon kestävää työmatkaa...)

 

Kuulostaa jokseenkin tutulta.. :rolleyes:

 

Mies oli kolme ekaa kuukautta meijän kanssa kotona, kun oli työttömänä. Kolmisen viikkoa sitten alotti opiskelut ja olin etukäteen ihan rikki koko ajatuksesta, että "on pakko" olla poitsun kanssa kahdestaan kotona.. (No ei se sit niin kamala ollukkaan ja nyt jo alkaa tuntua paremmalta ja tunnen olevani enemmän äiti kun aikasemmin). Mulla kun menee hermo aika helposti jos asiat ei meekkään niinku haluan.. No, oma äitinikin on sanonu että kärsivällisyyttä se sai sitten vasta kun äidiksi tuli. Seuraan siis äitini jalanjälkiä! :D

 

Mulla ei oo missään vaiheessa ollu vaikeeta jättää poitsua isänsä kanssa kahdestaan muutamaks tunniks (tästä muuten vieläki tunnen huonoa omaatuntoa ja paskaäiti-fiilistä). Se jo helpottaa, että poitsu on korvikkeilla. Ja kun mies on jo laitokselta asti hoitanu poitsua, niin mulla ei edes oo sitä pelkoa ettei mies osaa. Välillä miehen kotona ollessa kyl kävi mielessä, että se on enemmän meidän perheessä äiti ja minä se isä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä mietin tässä (mieheni kanssa ;)) yhtenä päivänä tuota välillä esiintulevaa ajatusta, että mies ei "osaa" olla vauvan kanssa. Mietittiin siis, että mitä ajattelee sellainen nainen, joka pitää sitä syynä sille, että mies ei sitten ole. Ajatteleeko se, että sen oma mies on jostain syystä kykenemätön oppimaan? Tai miehet yleensä? Vai kokeeko se, että päinvastoin kuin mies, se itse osasi jotenkin synnynnäisesti, ilman että täytyi opetella? Koska en mäkään kyllä ole esimerkiksi osannut kumpaakaan lastani rauhoitella noin vaan, vaan on pitänyt kokeilla kaikenlaista ja totutella siihen ja kuunnella rääkymistä aikansa, ennen kuin konsteja on alkanut löytyä.

 

Me on kans tätä miehen kanssa pohdittu. Tuttavapiiristä löytyy parikin tapausta, jossa mies ei ole lapsen/lasten kanssa ilman äitiä edes sen aikaa, että äiti voisi käydä hammaslääkärissä tai kampaajalla. Ja syynä on nimenomaan se, ettei isä kuulemma osaa olla lasten kanssa. Kyse voi olla jo melko isoistakin lapsista ja itsestä tuntuu aivan kauhean surulliselta, että isä tuolla tavoin hukkaa mahdollisuutensa saada hyvä kokea aito isä-lapsisuhde. Ehkä tällaisella miehellä ei ole ollut kovin läheinen suhde omaankaan isään, eikä hän siksi tuota suhdetta edes osaa kaivata? Ja jos vielä perheen äidilläkin on samat kokemukset omasta lapsuudestaan, niin hänkään ei osaa vaatia muuta.

 

Ehkä äitien voi joskus olla vaikea sisäistää, että miehellä on ihan samanlainen luontainen kykyä oppia lapsen hoitoa kuin äidilläkin ja ettei äidin tapa toimia ihan oikeastikaan ole sen parempi kuin isän tapa. Isä ei ole, eikä hänen pidäkään olla samanlainen vanhempi kuin mitä lapsen äiti on. Isän pitää päättää ihan itse, miten hän lastaan hoitaa ja miten hän lapsensa kanssa on,  ja uskon, että juuri tämä on se, mikä kasvattaa miehen nopeaksi isäksi. Ehkä sitä miestä ei kiinnosta pukea lasta sävy sävyyn tai katsoa, että joka päivä ulkoillaan juuri se tunti, mutta isää voi kiinnostaa tehdä lapsen kanssa monta sellaista asiaa, joka ei koskaan tule äidin mieleenkään. Lapsenkin kannalta on rikkaus, että hän oppii, että asiat voidaan tehdä monella tapaa, eikä mikään ole mustavalkoista. Sitä paitsi, se tapa, mikä toimii erinomaisesti äidin ja lapsen välillä, ei ehkä ihan aidosti natsaa isän ja lapsen välillä.

 

Jos nainen ei luota miehensä oppimiskykyyn, vaan antaa tälle kauheasti neuvoja ja ohjeita, ettei lapsi vain mene miehen hoidossa rikki, niin pian ohjeista hämmentynyt mies vakuuttuu itsekin siitä, että vain äiti tietää, mikä lapselle on hyväksi. Sellainen isän oma kekseliäisyys, oma-aloitteisuus ja itseluottamus karisee lapsen hoidosta, ja samalla menee myös iso osa isyyden nautinnosta. Sitten mies pakenee töihin, jossa hän kokee olevansa itsevarma ja tutulla maaperällä, ja äiti jää katkerana kotiin ihmettelemään pöllöä miestään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Jos lapset alkaa olla jo isompia, niin ne ymmärtää kanssa, että isä ei osaa olla heidän kanssaan. Ties millaisia jatkoajatuksia pienet aivot siitä kehittää... :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0