Guest RGB

Mikä oli turhinta mitä sairaalakassistasi löytyi?

107 posts in this topic

Meikit. Vaikka yritin kotiutumispäivänä vähän "ihmistäytyä", silti näytin petolinnun ahterilta.

 

En voi sanoa, että hiukseni olivat raskaana ollessa mitenkään ylettömän hehkeät, mutta jotenkin tuntuu, että hiukset latistuivat heti synnytyksen jälkeen, eikä niitä saa millään tyvikohottajalla enää kuosiin. :ph34r:

 

Myös kirja oli aika turha. Mies toi osastolle läppärin, joten vietin liikenevän ajan netissä, enkä liiemmin lueskellut painotuotteita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta tuntui että kaikki mitä oli pakattu oli turhaa, kaiken mitä tarvitsin sain sairaalasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omia vaatteita oli mukana aika paljon ja vasta kotiinlähtiessä puin päälle niitä. Jälkivuoto oli runsasta, epparihaava turvonnut ja maito noussut rintoihin, omat vaatteet olisi menneet sairaalassa hetkessä likaisiksi, jos edes olisivat mahtuneet päälleni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli itseasiassa todella vähän tavaraa mukana, joten ei sinänsä ollut mitään turhaa. Mutta ehkä ne pari mukaan pakattua pillimehua, koska sairaalastakin sai. Mutta ei voinut tietää :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lehdet (ei ollut aikaa/halua/mahdollisuutta lukea), tohvelit (sairaalasta sai), pienet eväät (sairaalasta sai ruokaa), tavalliset siteet (sillä jälkivuodollako??), varmaan muutakin mutta ei tule mieleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Turhaa oli meikit, mutta silti aion tälläkin kertaa pakata niistä kevyemmän version. Jos sattuisi tällä kertaa käyttämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omat vaatteet, varsinkin alusvaatteet olivat täysin turhia. Myös karkit yms. herkut olivat turhia ja jäivät syömättä, koska ei niitä tehnyt ollenkaan mieli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla myös mukaan pakatut eväät jäivät syömättä muutamaa kuivattua luumua ja purkkaa lukuun ottamatta. Tuntui, että oli täysi työ pysyä mukana sairaalan ateriarytmissä eikä makeaa sitten loppujen lopuksi tehnyt edes mieli. Sen sijaan ehdin lukea mukaan ottamani kirjan ja sairaalan kanttiinista piti käydä ostamassa muutama lehti lisää. Mä kyllä olinkin kokonaiset neljä päivää sairaalassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kalenteri.

 

En sitä kyllä vartavasten pakannut, sattuu kuulumaan mun kassin sisältöön ihan vakiona. Viivyttiin sairaalassa hätinä vuorokausi, joten siinä ajassa en ehtinyt kalenteriin kummoisia merkintöjä tekemään :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

(Sairaalakassi on osittain muuten itselläni edelleen purkamatta, vaikka synnytyksestä alkaa olla 4 kk...ei ole ollut kassille tarvetta, eikä niille luumuille jne., joten kassi tuli vain runnottua lähimpään kaappiin)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt yhtäkkiä muistin, että neulomus oli turhin mitä mukana oli. Eli otin mukaan tekemistä, mutta enpä siellä kyllä siihen koskenutkaan... Korvatulpat oli myös mukana, mutta en niitäkään tarvinnut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Melkein kaikki :grin:

 

Tarpeen olivat sporttikorkillinen juomapullo ja hygieniavälineet (ja kamera ja känny). Karkitkin tuli syötyä.

 

Turhaa olivat lukeminen, luumut, aamutossut, omat vaatteet (mies toi kotiutumisvaatteet meidät hakiessaan)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sairalaan mitä mukaan -listassa käskettiin ottaa mukaan kaksi tyhjää, pestyä margariinirasiaa, joten kiltisti ne myös kassiini pakkasin. Ei tarvittu. Kukaan ei edes kertonut, mihin ne oli tarkoitettu.

 

Synnytin Englannissa, ja arvelisin kippojen olleen tarkoitettu vauvojen pesun helpottamiseksi tässä erillisten lämmin- ja kylmävesihanojen luvatussa maassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

:D Aijai, vedet silmissä täällä nauran teidän nötköteille ja margariinirasioille :D

 

Mulla ei kyllä tainnut olla muuta turhaa mukana kuin alushousut, ja eväät. Ei niitä syönyt synnytyksessä meistä kumpikaan, ja sen jälkeen oli täysi ylläpito sairaalan osalta. Mutta jos olis yöhön synnytys mennyt, niin ehkä niille eväille olis ollu tarvetta, tiedä häntä. Mäkin otin niitä verkkokalsareita ja halkovaippoja muutamat kotiin asti, ihan parhaat. Kaikki tuli käytettyä ja sitten pärjättiinkin jo omilla siteillä ja housuilla. En edes muista oliko mulla mitään kirjaa mukana. Ei tullut lukemiselle tarvetta. No ehkä läppäri olis ollu hyvä, kun miehen puhelimesta tuli nettiä sit selailtua, mutta edes telkkaria ei katsottu, vaikka oltiin viisi päivää perhehuoneessa.

 

Saa nähdä kuinka erilainen ensi kerta on, kun luultavasti ei päästä enää uudelleensynnyttäjänä perhehuoneeseen koko perhe yhdessä, ja nythän on tuo esikoinenkin, jonka luo miehen täytyy tietysti mennä. Eli jos yksin siellä vauvan kanssa olen muutamankin päivän, niin voi olla, että jotain pientä puuhatekemistä siihen olis hyvä ottaa mukaan. Jotain aivotonta... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itelläni oli koko kassi ihan turha, lukuunottamatta hygieniavermeitä! :D

Tykkäsin tosi paljon olla sairaalan vaatteissa ja suorastaan rakastin niitä alushousuja ja "vaippoja" :give_heart:

Imetysliivitkin laitoin vasta päälle kotiin lähtiessä... Että tämmöstä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollu mitään turhaa, kun en pakannut mitään ylimääräistä :grin: Ihoöljyä en käyttänyt kertaakaan tosin, vaikka sen pakkasin mukaan, kun en yksinkertaisesti jaksanut rasvata ihoa siellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä tais täälläkin suurin osa mukanpakatusta olla turhaa...eväät jäi syömättä, kirja lukematta....synnytykseen tarkoitetut cd:t kuuntelematta:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jo yli vuosi synnytyksestä, mutta turhia tavaroita olivat kirja ja eväät. Kuvittelin esikoisen synnytyksen kestävän pitkään ja olin varautunut kirjalla ja eväillä. No synnytys oli nopea, ei kumpikaan syöty edes eväitä. Synnytyksen jälkeen aika meni keskittyessä vauvaan, joten kirjaankaan ei missään vaiheessa koskettu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toisella kertaa turhinta oli ristikkolehti, jonka olin pakannut mukaan, kun ajattelin, että synnytyksen käynnistely kestää kauan. Ei se sitten kestänytkään :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ollut hirveesti turhaa, koska sairaalakassi oli aika minimaalinen. Mitään ajanvietettä en ottanut, enkä meikkejä. Paitsi ripsentaivuttimet ja puuterin :D puuterirasia tosin oli peilinä, ja silmille ihmeitätekevää taivutintakin käytin. Tästä ketjusta kyllä tuli mieleen, että omat vaihtoalushousut jäi käyttämättä, sairaalan muoti oli parempaa. Kännykän ja kameran laturia en myöskään käyttänyt, ei loppunut päivässä. Tavallaan turhaa oli myös muistiinpanovälineet, miehen kanssa kirjoteltiin (no ite en kyllä kirjottanut kun jälkikäteen pari juttua) synnytyksen kulusta ja tapahtumista, mut sairaalasta saikin sit synnytysraportin jossa oli kaikki ajat ja tapahtumat kirjattu ylös. Tosin on niitä omiakin raapustuksia aika tunteita herättävää lukee :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirja, neule, ristikoita.. olin esikoisen piiitkän synnytyksen takia varannut toiseen synnytykseen vähän tekemistä,

mutta kun kuopusta lähdettiin synnyttämään olikin jo tosi kyseessä.

 

Synnytyksen jälkeen olen molemmilla kerroilla ollut niin hormonihuuruissani, etten ole pystynyt keskittymään

mihinkään aivotoimintaa vaativaan, vaan olen vaan tuijottanyt vauvaa. :pacifier:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Turhinta mitä kassissa oli oli kaikki lehdet sun muut oheistuotteet mitä kuulemma kerkeää sitten siinä lueskelemaan. Joopa joo, kuka kerkeää ja kuka ei. Mun kaikki aika meni maidon pumppaamiseen ja vauvan nuuhkutteluun. Tuola ne on ne samat lehdet aina vaan lukematta ja vauva on 1v 3kk.. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now