SweetCinnamon

Raskausoireiden häviäminen - keskenmenoko?

96 posts in this topic

Heippa! Ja HUH, SweetCinnamonin tarina täällä kyllä hieman lohdutti - se oli nimittäin AIVAN kuin omasta kynästäni!! Ekat oireetkin oli ihan vastaavat - mulla tosin hyvin mietona, eli olin aivan varma että nega on tulossa. "Menkkakivut" oli kuitenkin tavallista kovemmat ja painottui selän puolelle ja mieliala vaihteli aika rajusti vaikken yleensä pode varsinaista PMS:ää, näiden takia en sitten kuitenkaan jälkikäteen hirveästi ihmetellyt että plussa tuli.

 

Plussasin siis viime maanantaina, digitestiin tuli silloin Raskaana 1-2 ja silloin menossa oli 4+4. Tein heti seuraavana aamuna uuden digitestin johon tulikin sitten jo Raskaana 2-3. Samana päivänä kävin myös veritestissä ja hCG oli silloin vaiheeseen nähden ihan hyvä, täysin viitealueella lääkärin mukaan. Mutta. Mulla ei ole alustakaan asti ollut juuri mitään oireita, ja sitten vielä n. keskiviikon-torstain paikkeilla nekin vähäiset oireet alkoivat jotenkin hiipua... mahakipuja ei ole enää juurikaan, rinnat on ehkä hitusen arat jos niitä oikein tökkii, levottomat yöt ovat rauhoittuneet, en tiedä käynkö vessassakaan ihan niin usein kuin ihan alussa.... siis, kuten SweetCinnamon ja joku muukin täällä kirjoitti, tuntuu että oireita oli silloin kun menkkojen olisi normaalisti kuulunut olla, ja sitten "menkkojen loppuessa" myös oireet katosivat. Vielä eilen oli melkoista alaselkäsärkyä illalla, mutta nyt sekin on poissa. Ar-ultraan aikaa 2 viikkoa. Mitään vuotelemisia tai kramppeja ei ole ollut. Taustalla on yksi alkuraskauden keskenmeno tammikuussa, se tuli jo ennen kuin 5-viikko ehti tulla täyteen.

 

Laatikossa on vielä yksi digitesti, mutta epäilen että vielä huomenna se ei voisi näyttää 3+ vaikka raskaus olis edennyt miten. Mutta kun olen ihan varma, että tällä oireettomuudella ei ole mitenkään mahdollista, että tuolla kasvaisi enää mitään tai elimistössä olisi raskaushormonia enää yhtään!! :( Tuntui kyllä huojentavalta kuulla, että alkuperäinen kirjoittaja oli saanut digiin isompia viikkoja vaikka oireet katosikin - sain tästä edes hitusen uskoa siihen, että mahdollisuuksia on niin kauan kun vuotoakaan ei näy... mutta siis pelottaa ihan sairaasti, tänään olen itse asiassa jo itkenyt keskenmenoa mikä lienee aika absurdia, kun sellaista kuitenkaan ei vielä konkreettisesti ole meneillään..... olisi kiva saada vertaistukea ja kuulla lisää onnistumistarinoita?

 

Millaisen neuvon nyt antaisitte - tehdäkö digitesti ja kohdata totuus, vaiko vaan kärsivällisesti odotella alkaako vuoto vai mitä tapahtuu....

Edited by Scarleth

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskausoireet voi vaihdella rutkastikin koko raskauden ajan, esim mun sisko on selvinnyt molemmista raskauksistaan taysin oireetta aika lailla viime metreille ennenkuin kaikenlaiset krempat alkoivat, itse oireilin vaihtelevasti ja alkuraskaudessa oli niin vuotoa kuin kramppejakin ja ihan oireettomiakin paivia, mutta tuolla se maailman ihanin vauva nyt tuhisee pinniksessaan.

 

Tsemppia ja onnea matkaan!

 

(Olisiko sun mahdollista paasta alkuraskauden ultraan etta saisit mielenrauhan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Scarleth: Isot onnittelut plussauksesta! :lipsrsealed: En sinuna murehtisi vielä yhtään, koska olen nyt kuullut niin monilta tuttaviltani, että heilläkin raskausoireet katosivat alussa lähes heti plussauksen jälkeen ja he olivat jo varmoja keskenmenosta (niin kuin minäkin olin maaliskuussa), mutta raskaus kuitenkin jatkui ihan normaalisti. Olen huomannut nyt kuulemieni kokemusten perusteella, että raskausoireiden häviäminen on aika yleistä ja varsinkin alkuraskaudessa raskausoireet voivat tulla hyvin aaltomaisesti: välillä oireita on, sitten ei taas ole viikkoonkaan. Eli älä murehdi, sillä uskon, että kaikki on kunnossa! :lipsrsealed:

 

Voisithan tehdä tuon digitestin vielä, jos se huojentaisi mieltäsi, mutta kannattaisiko se kuitenkin tehdä vasta muutaman päivän päästä? Jos teet digitestin liian aikaisin, eikä se ehdi näyttää 3+ viikkoa, niin pahoitat mielesi ihan turhaan. Jos tekisit testin esimerkiksi nyt alkavan viikon loppupuolella?

 

Tässä oman raskauden edetessä olen huomannut, että murehdin aina vähän kaikkea ja olen huolissani milloin mistäkin. Sitten olen ajatellut, etten voi muuta kuin odottaa ja katsoa miten tilanne etenee. Ehkä se juurikin aiheuttaa sen suuren huolen, kun ei tämä raskauden aikainen tilanne ole omissa käsissä, vaan voi ainoastaan toivoa, että kaikki menisi hyvin. Suurin osa raskauksista etenee hyvin ja normaalisti - siihen tietoon minä aina turvaan.

 

Toivon sulle Scarleth voimia tuleviin päiviin. Kun pääset ar-ultraan ja näet siellä oman pienen Nökeröisen, se varmasti helpottaa oloasi suuresti. Kerrothan täällä miten jakselet ja miten kaikki sujuu! Tsemppiä! :give_heart:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa! Kiitos kovasti myötäelävistä vastauksista :)

 

Fifi, mulla on varattuna ar-ultra tasan kahden viikon päähän. Silloin, jos sinne asti päästään, olisi rv 7+4, eli sykkeenkin kai kaiken järjen mukaan voisi jo odottaa kuuluvan jos on kuuluakseen. Tuo aika on julkisella puolella ja eivät mieluusti antaneet aikaisempaa aikaa. Ymmärrän kyllä - silloin olisi aina isompi riski siihen, että kuitenkin joutuu tulemaan uudelleen. Eilisten pelkotilojen kourissa kärvistellessäni kyllä jo ajattelin, että voisinhan käydä yksityisellä ultrassa jo joskus 6+3 - 6+5 -paikkeilla, mua helpottaisi jos siellä ylipäätään näkyisi sikiökaiku ja oikeassa paikassa, vaikkei sitten sykettä vielä kuuluviin saataisikaan.

 

SweetCinnamon, näin ajattelin itsekin, että digitestin tekoa voisin yrittää lykätä loppuviikkoon. Olen loppuviikosta pari päivää matkoillakin, toisaalta olisi helpottavaa saada digitulos ennen sitä, mutta toisaalta sitten taas työreissusta on mahdoton suoriutua jos joutuukin murehtimaan mahdollista huonoa uutista... olen itsekin lukenut netistä paljon näitä tarinoita joissa oireet on alusta asti olemattomat tai katoaa, mutta kuitenkin kaikki menee hyvin. Valitettavasti vaan joukkoon mahtuu aina sitten myös ne keskenmenotarinat, joissa km on alkanut oireiden loppumisella :( Nyt yritän pysyä mahdollisimman paljon poissa netistä, tai ainakin lukea hyvin rajoitetusti vain sellaisia keskusteluita, joissa todennäköisesti ei näitä kauhutarinoita kirjoitella.

 

Sinulta SweetCinnamon olisin vielä kysynyt, että olitko tosiaan suht oireeton silloinkin, kun sait digiin noita isompia viikkolukemia? Haluaisin niin samaistua johonkin tositarinaan ja saada uskoa siihen, että vaikka oireita ei ole, digissä voisi silti olla viikkolukema kasvanut.

 

Paljonhan tähän vaikuttaa yksi taustalla oleva keskenmeno, se ettei ole yhtään onnistunutta raskautta, ja vielä se että taustalla on lapsettomuushoidot. On tosi vaikea luottaa omaan kroppaansa, kun se on toistaiseksi näissä hommissa aina tavalla tai toisella pettänyt.

Edited by Scarleth

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireeton olin tosiaan silloinkin, kun sain digitestiin isompia lukemia. Olo oli digitestien tekemisen aikaan lähes "pelottavan oireeton" ja tosi normaali, ja ajattelin, etten voi kyllä olla enää raskaana, kun olo on niiiiin normaali. Pahoinvointi alkoi sitten joskus raskausviikolla 8-9 ja sitten sitä kuvotusta kestikin 3-4 viikkoa yhteen soitoon. Toisaalta mun hyvä ystävä oli täysin oireeton koko ekan kolmanneksen. Hänellä oli vain hiukan väsymystä, mutta ei mitään muuta; ei rintojen aristamista, ei kuvotusta, ei mitään. Hänellä oli kanssa kaksi keskenmenoa takana ja hän panikoi oireettomuudesta kovasti. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja viime keskiviikkona heille syntyi suloinen, terve poika. :)

 

Eli älä vielä heitä hanskoja tiskiin, kaikki voi olla enemmänkin kuin hyvin - ja luultavasti onkin! Ilmoittele miten sulla menee, täällä ollaan hengessä mukana! :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, mä olen jotenkin jumiutunut siihen ajatukseen, että ei mulla voi elimistössä mitenkään olla raskaushormonia enää yhtään, kun mitään ei tunnu. Mutta nähtävästi sinäkään et sitten sitä mitenkään tuntenut :) Mulla on valitettavasti tammikuisesta keskenmenosta sellainen muistikuva, että ensin digitestin viikot ei noussut, sitten oireet hävisi ja sitten jo muutaman päivän päästä alkoi vuoto. Mutta tilanne oli kyllä sikäli hyvin erilainen, että en ollut koskaan saanutkaan testiin kuin ihan hailun viivan ja digiin 1-2 viikkoa, eli alkion kehitys tyssäsi heti ihan alkumetreillä. Kun sain digiin 2-3 viikkoa ja veritestin tulos oli hyvä, olin hetken aikaa iloissani että jee, nyt tämä raskaus näyttäisi alkaneen "tukevammin" kuin edellinen. Mutta siitäpä ne pelot ja kauhukuvat sitten heti alkoikin. TIedän ettei keskenmenolle voi mitään jos se on tullakseen, mutta eniten pelottaa se, että tuntuu etten selviä siitä enää toista kertaa.

 

Mutta jospa yritän nyt rauhoittua ja ajatella, että niin kauan kun ei ole vuotoa, voi ajatella että kaikki on todennäköisimmin ihan ok :) Teen loppuviikosta sen digitestin ja tulen kertomaan miten kävi (HUI!!). Kiitos ihan hirveästi tsemppauksesta ja oman tarinasi jakamisesta :)

Edited by Scarleth

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh, pakko tulla kirjoittamaan väliaikatietoja. Eli uusintadigin ajattelin tosiaan säästää ihan loppuviikkoon, mutta en nyt malttanut olla tekemättä paria liuskatestiä... olin ihan varma, että viivat on vaalenemaan päin, ja ajattelin että samapa se nyt sitten lopulta koska sen katastrofiuutisen vastaanottaa. Tein sitten vajaan kahden tunnin pidättelyn jälkeen samasta pissasta kaksi liuskatestiä, ja molemmissa on tosi vahva viiva jotka on selkeästi molemmat vahvistuneet viime viikosta!! Eli nyt pystyn vähän uskomaan siihen, että hormonimäärä voi todellakin nousta vaikken itse tunne sitä oireissani oikein mitenkään. Uskomatonta!! Nyt on kyllä hetkellisesti niin helpottunut olo, että oksat pois. Tiedän, että jo heti huomenna voi taas panikoida vaikka mitä. Mutta huominen ei ole vielä täällä - nyt olen hetkellisesti onnellinen ja tukevasti raskaana ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihania uutisia! :lipsrsealed: :lipsrsealed: Nyt vain yrität olla hermoilematta ja luottaa siihen, että pieni kyytiläinen kasvaa ja kehittyy päivä päivältä. :girl_pinkglassesf: Olisi kiva kuulla, miten sulla menee sitten myöskin eka ultra ja helpottaako ultrassa käynti vielä enemmän oloasi. Tsemppiä ja iloa tuleviin päiviin! :tender:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jee, en sitten malttanut odottaa digin tekemistä pidempään:

 

10938755.t.jpg

 

Huh... ihanaa :lipsrsealed: Tulos pamahti testiin ihan muutamassa sekunnissa kun olin laskenut sen pöydälle odottamaan (joskushan nuo digit raksuttaa hetken ja sanoo ensin Raskaana ja sitten vielä miettii viikkolukemaa, mutta nyt ne tupsahti näyttöön tosi nopeasti ja samalla kertaa molemmat.)

Edited by Scarleth

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, halusin vielä tulla kertomaan tänne kuulumiset; olimme eilen varhaisultrassa, ja kyllä siellä hyvin vahva pieni syke pompotteli :lipsrsealed: Toivotaan nyt, että kaikki menee tästä eteenpäinkin hyvin. Oireita on alkanut olla vähän enemmän, lähinnä kovaa väsymystä ja tasaista pientä pahoinvointia. Mahassa ei ole hirveästi tuntemuksia, mutta eiköhän niitäkin sitten ehdi tulla, mikäli raskaus tästä jatkuu :)

Kiitos sinulle SweetCinnamon tuesta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oih, ihana kuulla, että kaikki on hyvin! :) Paljon onnea koko teidän perheelle! :lipsrsealed:

Uskon, että kaikki sujuu sulla jatkossakin hyvin ja saat ensi keväänä pikkuisen syliisi. Itse opin omasta raskaudestani tosiaan sen, että alkuraskauden oireet tulevat ja menevät, ja oireettomuus ei tosiaankaan merkitse sitä, että jokin olisi pielessä. Hyvä ystäväni oli täysin oireeton koko raskausajan, ja heille syntyi eilen ihana pieni poika. :) Kaunista ja valoisaa odotusaikaa sinulle! :give_heart:

Edited by SweetCinnamon

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä keskustelu todellakin helpotti olotilaani! Olen tietysti lukenut kaikki keskenmenofoorumit lävitse, kun plussauksen jälkeen tunteiden tasaannuttua kaikki oireet hävisi. Jännittää, pelottaa ja ei uskaltais vielä olla iloinen (rv 7), mut ehkä tästä vielä vauva saadaan aikaseksi ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin tulin lukemaan kokemuksia... Itselläni on myös oireeton olo ja pitäisi alkaa jo rv. 8 tänä viikonloppuna...

Pelottaa, hirvittää ja olen ihan varma, ettei kaikki ole hyvin.

Yksi km on takana ja silloinkin oireettomuus oli läsnä, toisin kuin kahdessa onnistuneessa raskaudessa. Odottaminen on tuskaisaa. :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miulla on kolme keskenmenoo ja kahessa niissä on oireet loppunu ku seinään. Kolomannessa ei oikeestaan ees alusta saakka ollu oireita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on keskenmenneet raskaudet ollut melko oireettomia alusta alkaen. Täysiaikaisissa oireet on voinu kadota ja tulla takaisin, kadota ja tulla takaisin...  Yhtä painettahan tuo alkuraskaus on. Tsemppiä kaikille  :give_heart:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipas lohduttavaa (ja toisaalta myös pelottavaa) lukea näitä. Mulla TÄSMÄLLEEN samanlaiset huolenaiheet kuin aloittajalla..  :dash2:  Aloittajan lopputuloksesta onnittelut! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

onnea täältä myös aloittelijalle! 

 

Minulla on yksi km takana, raskaudessa oli todella voimakkaat raskausoireet jotka sitten vuorokauden kuluessa loppuivat ja sitten alkoi vuoto. Nyt olen taas raskaana mutta oireet ovat olleet hyvin lievät. Saa nyt nähdä mitä tapahtuu.  Minä ainakin uskon että jokainen raskaus on yksilöllinen ja siksi niitä voi olla vaikea verrata.  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla hävis kaikki raskausoireet kovien supistuksia muistuttavien kipujen jälkeen rv 12. Kovasti pelästyin ja pääsin neuvolaan, hekin pelkäsivät jo pahinta mutta hyvin on pieni vielä matkassa enkä enää ole pelästynyt kipuja tai oireettomuutta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siirryin tuolta kuumeilijoiden puolelta tälle palstalle ja kyselisin mielipiteitä ja kommentteja minua kokeneemmilta ja viisaammilta.

 

Minulla oireilu alkoi noin viikko ovulaation jälkeen; vatsaa turvotti ja nippaili ja nännit olivat monta päivää todella arat (tätä minulla ei ole koskaan ollut ennen kuukautisia). Oireet kestivät noin viikon, jonka aikana tein negatiivisen raskaustestin. Ajattelin, että ehkä testasin liian aikaisin (noin 3+3), oireet olivat kuitenkin niin todelliset, että olin varma raskaudesta. Muutama päivä sitten oireet kuitenkin katosivat täysin ja olo oli ”tyhjä”, aivan kuin ei mitään olisi ollut käynnissä. Testasin taas (tämä kaksi viikkoa ovulaation jälkeen, 4+0) ja tulos oli negatiivinen. Kuukautiset eivät alkaneet ollenkaan, eikä minkäänlaista vuotoa ole ollut.

 

Olisiko mahdollista, että kyseessä olisi ollut varhainen keskenmeno? Voiko tuota edes mistään tietää tai saada selville jos se on tapahtunut nuin aikaisessa vaiheessa?

 

Anteeksi pitkä ja hieman rönsyilevä vuodatus ja kiitos etukäteen mahdollisista kommenteista. :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen ymmärtänyt että on sellainenkin vaihtoehto kuin kemiallinen raskaus, jolloin se hedelmöittynyt munasolu vain raapaisee kohdun limakalvoa, muttei kiinnity siihen. Siitä syystä voi siis tulla plussa aikaisessa vaiheessa, ja sitten muuttuu negaksi. Luulisin kyllä että menkkojen pitäisi alkaa kuitenkin lähiaikoina, varsinkin jos testi näyttää jo negaa.

 

Omassa kesken menneessä raskaudessani ei tullut plussaakaan ennen kuin joskus viikon 5 paikkeilla, että sen tarkemmin en osaa sanoa, että miten pitäisi toimia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla keskenmenneessä raskaudessa oireet hiipuivat. Alkoivat siis ihan "normaalisti", eli samalla lailla kuin esikoisen raskaudessa, mutta vähitellen katosivat. Mä epäilin jo jotain, kun oltiin menossa ar-ultraan, jolloin raskauden olisi pitänyt olla noin 7+6 ja alkio vastasikin vain viikkoja 6+0. Oireet kuten pahaolo ja turvotus olivat vähentyneet huomattavasti. Tästä alkoi kahden viikon piinaava odottelu, jonka aikana alkoi ensin rusehtava vuoto ja toisen ar-ultran päivänä aukesivat sitten hanat kunnolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos avusta!

 

On jotenkin todella hämmentynyt olo. Tämä oli neljän Terolut-kuurin jälkeen ensimmäinen ”luomukierto” ja ajattelin ensin, että kuukautiset olisivat jääneet sen takia pois (siis oma hormonitoiminta ei olisikaan toiminut).

Se ei kuitenkaan selitä noita selviä oireita joita en ole koskaan ennen tuntenut. Vuotoa ei ole tullut vieläkään yhtään, eikä nyt kai voi olla edes mahdollista ovuloida tässä kuussa?

 

Olin ehtinyt jo varata ajan erikoislääkärille asian tiimoilta, mutta nyt mietin pitäisikö se sittenkin perua ja yrittää vielä luomusti pari kuukautta ennen kuin turvaudun hedelmöityshoitoihin tai ylimääräisiin hormoneihin.

 

Confused... :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now