marlee

myöhäiset keskenmenot

150 posts in this topic

Täällä yksi keskusteluja sivusta seuraillut...uskaltaudun mukaan..

 

Ensimmäisen keskenmenon koin parisen vuotta sitten vkolla 9.Se oli jo yhtä tuskaa tunteiden kanssa ennenkuin..

Mun toinen keskenmeno tuli vkolla 19 noin kuukausi sitten..:girl_sad:

 

Kaikki alkoi vkolla 16+..

Sunnuntaina rupes supistelemaan,mut en kiinnittänny mitään huomioo asiaa..meinasin et näitähän tulee kun on viides lapsi tulossa.

Maanantaina rupes pikkaisen vuotelemaan ja eikun terkkarille ja sieltä lähete sairaalaan..kaikki oli kunnossa vaikkakin crp oli koholla.Miljoonat testit otettiin ja vaavi siellä ultrassa vilkutteli meille.Seuraavana päivänä uudelleen ja kaikki rumba taas kokeet yms..mitään ei löytynyt ja antibiootit kainaloon ja kotiin.Illalla alkoi armottomat vatsa kivut ja siitä hetken päästä vuoto kuin hanasta.Eikun päivystykseen missä todetaan että kesken on tulossa..eikun osastolle odottelemaan.

Pikkasen sekavilla tunteilla nukkumaan ja vaan sit odottelemaan että koska päättyy odotus.Aamu valkeni ja minä olosuhteisiin nähden nukahtannu..kokeita otettiin taas ja lääkäri ilmoitti ,että jäädä osastolle kun merkkejä keskeytymisestä ei ollutkaan.Synnytys kanava että kohdun suu normaalit ja kiinni.Seuraillaan tilannetta päivä kerrallaan..niin siinä kävi että kaks viikkoa siellä tiputuksessa.Tulehdusarvot nousi ja laski välillä. Seurailtiin ja vauva edelleen kasvoi hyvin ja potki niinkuin kuuluu asiaan.Kotilomalle jonka seurauksena crp arvot lähti nousuun.Vahvempaa antibioottia ruvettiin kokeilee jospa siitä olis jotain hyötyä?.Pari päivää niitä ja lääkäri kävi keskustelemassa jo käynnistyksestä mun olon helpottamiseksi.Onnekseni jo samana iltana rupes supistelemaan siihen malliin että pyysin miestä suosiolla jäämään sairaalaan tueksi että synnytys käynnistyy.En olisi lääkäreiden halunnut tehdä sitä päätöstä koska meidän vauvalla ei ollut mitään hätää.Potki viimeiseen asti.Hetken siinä kipristellessä lääkäri tuli kattomaan tilanteen ja ilmoitti että synnytys saliin mennään.Minä paniikissa pyytämään kaikkia mahdollisia lääkkeitä että olisin saanut pään sekaisin(jos noin asian voi ilmaista?).Synnärillä anestesia lääkäri odottamassa ja tuikkas epiduraalin saman tien.Neljä tuntia ja meidän pieni enkeli poika syntyi maailmaan.Nyt kuukausi mennyt..

Viime perjantaina alkoi taas armottomat vatsa kivut ja vuotoa tuli ku hanasta.Päivystykseen ja kaavinta.Kohtu täynnä romua.Mietin vaan että mitähän seuraavaksi?Oliko tässä nyt kaikki?

 

Ikävä vaan on tuskaisen kova.Juoksevat asiat saatu järjestykseen ja sisarusten toivomuksesta pikku veli haudataan meidän lähelle.

Tsemppiä kaikille ja kevään odotusta!!

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitkällisen taistelun jälkeen menetitte kuitenkin pienokaisen. Syvä osanottoni. Meillä tilanne oli hiukan päinvastainen, poju meinasi tulla kesken rv16 mutta selvisi, selvisi jopa ilman vammoja vaikeasta lääkehoidostani ja aloimme uskoa kaiken menevän sittenkin hyvin ja saavamme toisenkin pienen pojan. Yllätys olikin vastassa viikon päästä rakenneultrasta (silloin rv19+) kun tarkistusultrassa pieni sydän ei lyönytkään vaikka liikkui vielä edellisenä päivänä.

Pahinta oli minulle kestää ihmisten tökeröt lohduttelut (mm. luonto karsii vialliset tms) ja se että hyvin harva, joka ei kuollutta lasta ole synnyttänyt käsittää tosissaan sitä surun, pettymyksen ja ikävän määrää mikä "myöhäinen keskenmeno" voi tuoda.

Lämmin virtuaalivoimahalaus sinulle Löllykkä!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en tänne kuulu, mutta en tiedä mihin mä tämän pahan oloni purkaisin. Itse en ole keskenmenoa kokenut, mutta mua huolestuttaa oma isosiskoni. Kuulin pari tuntia sitten, että hän oli menettänyt oman pienokaisensa, raskausviikkoja oli nyt 20+5. Tämä oli jo kolmas myöhäinen keskenmeno siskollani, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Mutta kolmaskaan kerta ei sanonut toden :(

 

Miten ihminen sen kestää... Tiedän, että tökeröt sanat kannattaa jättää sikseen, mutta mä en pääse edes halaamaan. Mitä te kaikki vastaavan kokeneet odotatte niiltä kaikkein läheisimmiltä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en tänne kuulu, mutta en tiedä mihin mä tämän pahan oloni purkaisin. Itse en ole keskenmenoa kokenut, mutta mua huolestuttaa oma isosiskoni. Kuulin pari tuntia sitten, että hän oli menettänyt oman pienokaisensa, raskausviikkoja oli nyt 20+5. Tämä oli jo kolmas myöhäinen keskenmeno siskollani, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Mutta kolmaskaan kerta ei sanonut toden :(

 

Miten ihminen sen kestää... Tiedän, että tökeröt sanat kannattaa jättää sikseen, mutta mä en pääse edes halaamaan. Mitä te kaikki vastaavan kokeneet odotatte niiltä kaikkein läheisimmiltä?

 

Tää vois olla melkein mun näppikseltä... :( Paitsi että oma siskoni on menettämässä toisen vauvan tänä vuonna... Ensimmäinen kuoli kohtuun ja siskoni synnytti hänet rv 16 ja nyt toisesta löytyi ultrassa sellainen poikkeama, että keskeytys on väistämättä edessä... Nyt rv 14. :girl_cry: Itsellänikin on hirveä olo seurata tätä avuttomana vierestä, mitä ihmettä voisin tehdä hänen hyväkseen??? :( Välimatkaakin on 500km...

 

Eikä tilannetta yhtään helpota, että itse olen kans raskaana, pian puolivälissä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^parasta mitä voit tehdä on kuunnella ja olla läsnä. Jos et fyysisesti siihen kykene, niin puhelimitse sitten. Älä jää odottamaan siskosi yhteydenottoa, hänellä ei siihen todennäköisesti voimia ole. Älä anna tilaa surra rauhassa, sen hän tulkitsee helposti niin ettet halua olla tekemisissä hänen kanssaan nyt kun tilanne on tuo. Älä laita häntä olemaan yksin, älä suotta yritä lohduttaa vanhoilla "totuuksilla" siitä miten hän on nuori, miten luonto korjaa virheitään tai miten aika parantaa haavat. Kuuntele ja tarjoa olkapää. Ole valmis ottamaan vastaan myös katkeruus omaa raskauttasi kohtaan, se ei ole suunnattu sinua vaan maailmaa kohtaan. Ole se sisko johon voi turvautua, älä tuomitse, äläkä sääli. Ole kaikupohjana tunteiden käsittelylle ja tuo siskoasi surussa. Tärkeintä on tunne, eivät sanat...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nat kirjoitti hyvin. Itselläni raskaus keskeytyi viime huhtikuussa rv. 15+5 ja erään ystäväni tuki oli aivan korvaamaton. Hän soitti minulle usein - ja monesti nostaakseen minut juuri synkimmästä hetkestä. En ikinä unohda sitä. Monet jäävät odottamaan, että sureva ihminen ottaa yhteyttä, mutta siinä saa usein odotella loputtomiin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Nat ja P.L.! :lipsrsealed:

Juu, tuon huomasin jo siskoni edellisessä keskenmenossa, että hän ei minulle soittele, vaan kyllä minä koitin pitää häneen usein yhteyttä... Vaikka ehkä juuri tuota olen miettinyt, että jaksaako km:n kokenut puhua, haluaako että soittelen... Eli kiitos kun vastasitte siihen. :lipsrsealed:

Pitääkin tänään taas soittaa siskolle... Vaikka sanoja ei tosiaan meinaa löytyä. :girl_cry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Riistakeitto ja Eppa, siskonne ovat kokeneet suuren menetyksen. Tuen ja keskustelun lisäksi voitte osoittaa ymmärrystä esim kortilla jossa on runo tai värssy syntymättömän lapsen muistolle. Runoja löytää esim http://www.positiivarit.fi/Content.aspx?0f7837f7-0424-4b00-8f2f-000f37ff6042 täältä. Itse sain muutamalta läheiseltä osanotto kortin ja se lämmitti mieltä kovasti; he ymmärsivät että olin menettänyt sen lapsen jota odotin, en sielutonta sikiötä veriläjässä, vaan lapsen josta olimme jo rakentaneet mielikuvan ja nimenkin hänelle antaneet, meidän rakkaan enkelimme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pieni tyttö syntyi eilen rv 16+0 :girl_cry: Jo np-ultrassa havaittiin tyhjä tila aivojen takakuopassa ja munuaiset korostuneet. Kontrolliultrassa 15+4 aivokammiot oli laajentuneet ja takakuoppa oli edelleen suurentunut. Päästiin nopeasti keskeytykseen ja päätettiin viime hetkellä, että halutaan sittenkin nähdä sikiö. Tytön pää ei ollut edes luutunut kunnolla, joten ratkaisu oli ollut oikea. Muuten pikkuinen oli kaunis eikä selkärangassa näkynyt mitään epänormaalia. Vähän pelottaa jälkitarkastus ja geneetikon tapaaminen vaikka ultran perusteella hän oli sitä mieltä, että tuskin on mitään perinnöllistä.

 

Kuinka kauan teidät on ohjeistettu odottamaan ennen kuin raskaudutte uudestaan? Vanhempi ultraaja lääkäri kehotti odottamaan puoli vuotta ja aamulla nuorempi erikoistuva lääkäri hieman ihmetteli ja sanoi et yleensä suositellaan 1-2 kk vaikka raskaus olisi ollut näin pitkälläkin. Ite olin ajatellut syödä 3 levyä pillereitä ja odottaa sitten yhden kierron niin viidennestä olisi tarkoitus aloittaa yritys. Tiedän, että mielenterveyden kannalta suositellaan ainakin pidempää odotusta, mutta me ollaan surtu jo np-ultrasta lähtien ja asia on aika hyvin sulateltu. Keskeytyskin onnistui hyvin enkä joutunut kaavintaan niin siitäkään ei jäänyt pahempia traumoja. Ja vaikka odotettaisiin vuosi niin en usko että hermoilisin alkuraskaudessa yhtään sen vähempää..ei tuollaista asiaa voi unohtaa :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjoitin oman tarinani.. tosi pitkän ja tarkan tekstin raskauden keskeytyksestä liiallisten rakennepoikeavuuksien vuoksi rv23+, kunnes tämä kone heitti mut foorumin etusivulle ja se teksti katosi. Ehkä se tarkempi kertomus on sitten tarkotus pitää omana tietona.. ainakin vielä toistaiseksi.

 

Sytytän kynttilän enkeliprinsessalleni myös tänä iltana <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän enkeli tyttö syntyi rv17. Istukassa oli tukos, jonka johdosta menehtyi. :( ..rakas <3

Edited by Gabriel

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä takana lapsettomuushoitoja ovuloimattomuuteni vuoksi. Kaksi raskautta on saanut alkunsa. Ensimmäinen ei koskaan sykettä saanutkaan. Silloin se tuntui kovalta paikalta kun rv 6+6 ei sykettä löytynyt ja lopulta rv 8+0 tyhjennettiin lääkkeellisesti. Siitä puoli vuotta ja olin taas raskaana hoitojen avulla. Nyt raskaus pääsi yli varhaisultran ja nt-ultran. Supisteluja oli noin kuukauden välein (ajattelin jotenkin kk-kierron ja endometrioosin vaikuttavan). Nt-ultrassa saimme kehuja elämänvoimaisesta ja vilkkaasta lapsestamme. Olimme onnemme kukkuloilla tuolloin rv 11+4. Sitten alkoi ongelmat, tuhruttelua ja painetta emättimessä. Ultrissa kaikki oli hyvin, syke oli ja lapsi liikkui. Tulehduksia ei alapäästä otetuissa näytteistä löytynyt. Kotidoppler oli käytössä ja tiedän aika tarkkaan koska sykeet loppuivat. 22.7.2012 rv 12+6. Mutta silloin vielä halusin uskoa että en vai kuule, kohtu kasvaa ja lapsi liikkuu. Neuvolassa kävin huoleni vuoksi ja neuvolan nuori "täti" löysi sykkeet. Niin hän väitti. Uskoin ja odotin seuraavaa neuvolaa. rv 15+2 neuvolalääkäri ei löydä sykkeitä. Ultrataan ja todetaan että kuollut on. Ja että kooltaan niin pieni että neuvolantäti ei ole voinut kuulla sykkeitä silloin kun olen käynyt niitä kuunteluttamassa.

 

Lähete sairaalaan. Jossa sama tilanne todetaan. Lääkäri synnytysosastolla toteaa myös että kohdun kaula on pitkä ja napakasti kiinni, ei ala vuotaan viikkoihin itsestään. Ja siinä vaiheessa ollut jo kuolleena 17 päivää. Esilääkitys ja kahden päivän päästä osastolle lopputyhjennykseen.

 

Minulle ei huomattu antaa maidoneritystä estävää lääkettä osastolla, joten parin päivänä päästä minulla alkoi runsas maidoneritys ja iski kohtutulehdus. Niitä lääkittiin pari viikkoa. Nyt siis aikaa on kulunu 5 kk. Maitoa tihkuu vieläkin ajoittain, mutta ei häiriöksi asti. Olemme yhden hoitokierron jo käyneet läpi joulukuussa, mutta nyt vuorossa endometrioosileikkaus kovien kipujen vuoksi.

 

Uusi raskaus on toiveissa, mutta samalla pelottaa kovasti. Keskenmeno voi yllättää milloin vain, ei ole turvallisia viikkoja, jonka jälkeen voi huokaista että nyt vauva varmasti selviää hengissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voimi Sadette! :-(

Meillä myöhäinen keskenmeno rv 19+3 elokuussa 2007.

Pieni ja niin täydellinen terve tyttö hän oli.

Vaan sydän sammui alle mun sydämen. Varmaa syytä tuolle menetykselle emme saaneet.

 

Mä en nyt tarkkaan muista, mut jotain 6vk taisi olla, kun menkat tuosta alkoivat ja sitten seuraavat kierrot 28-33. Plussasin sitten uudenvuoden aattona.

Edited by PiipaKaa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin kuulun tänne, ikävä kyllä :( juhannuksena liikkeet tuntui ja sykkeet kuului, mutta sitten... en saanut dopplerilla sykettä kuuluviin, 19+3 neuvolassakaan ei onnistunut, taysiin ultrattavaksi ja siellä meidän rakas oli, kuolleena. Olin kuullut sykkeet ja tuntenut liikkeet 18+6, silti sikiön koko vastasi keskimäärin 17+2. Mifegyne naamaan ja 19+5 synnytys lääkkeillä. Pieni oli ihan isosiskonsa näköinen. Iki oli pikkusisko.

 

Mulla oli toissapäivänä jälkitarkistus 6vko synnytyksestä. Olin sitä ennen käynyt jo naistenpolilla runsaan vuodon takia, mutta todettiin normaaliksi menkkavuodoksi. Jälkitarkastuksessa todettiin normaali kohtu, vasemmalla keltarauhaskysta (elin olin ovuloinut n viikkoa aiemmin), limakalvo 4mm (dpo 7 eli aika ohuelta kuullostaa...). Kuolinsyyksi selvisi vakava sydänvika jonka myötä keuhkon verisuonissakin häikkää. Vaikuttaisi kuitenkin ettei ole perinnöllistä, vaan vain raskauskohtainen epäonni. Kronosomitulokset on vielä tulematta.

 

Kierto palautui pian, ekat menkat kp 27/28 synnytyksen jälkeen, ja ovuloin normaalisti ekassa ja nyt tässä kierrossa. Nyt kp22/28. Koen itseni sinänsä onnekkaaksi, että olen fyysisesti palautunut näin hyvin. Saa nähdä tuoko ensi viikko menkat, plussan vai ei kumpaakaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, kerron tuoreen tarinani nyt tännekin..

 

Varhaisraskauden ultrassa rv 8+ kaikki hyvin, sydämen sykkeen näimme. Np-ultrassa myöskin sydämen syke nähtiin ja kuultiin, pieni heilutti pieniä koipiaan ja käsiään. Neuvolassa rv 16+5 kuultiin syke.

Raskausviikkoja piti oli kasassa 20+5, tepastellessani mieheni kanssa Jorviin rakenneultraan 1.10.2013. Vastassa oli reipas kätilö-opiskelja, joka kertoi ottavansa meidät vastaan, ja sitten myöhemmin hän kutsuu kätilön paikalla vielä selvittämään ultrakuvia paremmin. Aloteltiin siinä ultraaminen, jolloin huomasin ettei opiskelija saanut vauvaa oikein näkyviin, ja sanoikin hetken kuluttua että ei nyt oikein saa kunnon kuvaa,käy hakemassa kätilön. Siinä vaiheessa mä arvasin että jotain on pielessä. Mies ei tajunnut vielä, sanoi vain että siellä se meidän pieni on. Mä en vastannut mitään, pelkäsin ihan hitosti. Kätilö tuli ja ultraili, näin jo että pieni on aivan liian pieni, ei liiku, ja aloin jo itkemään. Kätilö kyseli paljon piti viikkoja olla, kertoi tosiaan sikiön vastaavan viikkoja 14-15, sykettä ei löydy.Kutsuivat vielä lääkärin paikalle, joka myös ultraili, mulla alko menemään jo hermot, meinasin sanoa että lopettakaa sitten jo, kuollut mikä kuollut! Lääkäri hyvin ystävällinen mutta opiskelija sekä kätilö tuntuivat jotenkin epämiellyttäviltä. Tosin nyt mä tunnen jo jonkinnäköstä vihaa Jorvia kohtaan vaikka se ei missään nimessä ollut Jorvin vika?! Jorvissa sain sen yhden suun kautta otettavan tabletin.

Aika varattiin Kättärille 3.10, jonne mentiin sit aamulla. Aivan IHANA hoitaja joka tosiaan sai mut vähän rauhoittumaan. Puoli yhdeksän sain ekan niitä tabletteja mitä laitetaan tonne emättimeen, en muista nimeä, yhentoista jälkeen seuraavat, kahelta sit vielä seuraavat joita hädin tuskin sain laitettua kun oli niin kovat supistukset. Puoli kolmen maissa pienemme syntyi, vessassa oli sellanen pönttö jossa kaarimalja. Olin sanonut hoitajalle, että haluaisin nähdä sikiön. Hoitaja otti kaarimaljan ja tuli hetken kuluttua takaisin, sanoi että pieni ollut niin kauan kuolleena kohdussa, että oli aivan tummunut ja ei ollut kovin kaunis näky. Joten emme sitten koskaan nähneet häntä. Kooltaan vastasi jotain rv 13+.

Ikävä, pettymys, viha, suru, kaikkia näitä mä nyt tunnen. Helpotusta tunsin kun saatiin asia päätökseen.. mutta tuntuu silti ihan kamalalta. Eilen oltiin Isossa-Ompussa kaupassa jossa oli paljon ihan, ihan pieniä vauvoja. Ja mä mietin, näitä vauvoja on niin paljon ettei yhtään ihme ettei meille riittänytkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin surullisia tarinoita. Omalla kohdalla alusta asti vaikea raskaus päättyi synnytykseen viikolla 20+1. Sydän vielä sykki edellisenä päivänä, mutta lapsivettä ei ollut yhtään jäljellä ja synnytys käynnistyi seuraavana yönä itsekseen. Kotiin en suostunut lähtemään, joten ottivat osastolle. Onnekseni kohdalle sattui ihana kätilö, joka kohteli kuin synnyttäjää, vaikka virallisestihan tämä oli keskenmeno. Sain pidellä pikkuista sylissä, otin kuvan ja jalan- ja kädenjäljen paperille muistoksi. Ohikiitävän hetken sain olla äiti. Pyynnöstäni vauva myös punnittiin. Synnytyksestä on nyt kaksi päivää ja suru aivan loputon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä päättyi pari päivää sitten raskaus 19+0. Riskiraskaus oli koko ajan enkä jaksa koko kuviota selittää, mutta kyllä se silti yllättämään pääsi kun lapsivedet menivät. Itse sikiö oli vielä ilmeisesti terve mutta istukka oli tulehtunut. Puolisen tuntia vesien menon jälkeen meidän pieni poikamme syntyi, viimeisen kerran potkut tuntuivat päivystyksen aulassa vain pari minuuttia ennen syntymää. Sain pienen syliini ja siinä se sukupuolikin selvisi, mitat ja kaikki.

Tuntuu aika tyhjältä, viikkoja oli vielä sen verran vähän että keskenmenoksi tämä lasketaan mutta ei kyllä pysty niputtamaan itseään samaan kategoriaan näiden ensimmäisen kolmanneksen keskenmenoihin. Kuitenkin kun oma poika jo potki, oli sylissä ja kaikkea niin keskenmeno tuntuu sanana vähättelyltä, varsinkin kun syy oli infektiossa eikä sikiössä.
Porvoon sairaalan henkilökunta olivat ihania, kaikki suhtautuivat kunnioittavasti ja kohtelivat tosiaan kuin synnyttäjää.
 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi ei, sanoja ei oikein löydy, mutta toivotan kovasti voimia teille tähän suruaikaan ja ikävään. <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now