Sign in to follow this  
Followers 0
pipa

Neuvola

199 posts in this topic

Meillä on äitiysneuvolassa aivan ihana terkka, joka ottaa huomioon, kyselee, kuuntelee ja neuvoo. Neuvolalääkärit taas vaihtuvat jatkuvasti ja ovat tähän mennessä olleet opiskelijoita, tosi nuoria ja kokemattomia.

 

Lastenneuvolassa terkka on kuusikymppinen, ja myös neuvot ovat jostain vuosikymmenten takaa. Olenkin pitänyt niitä käyntejä lähinnä pojan mittojen tarkistamisreissuina ja hankkinut tietoni muualta. Kummallista, kun joutuu neuvolassakin perustelemaan sitä, miksi imettää lastaan SUOSITUSTEN MUKAISESTI, etenkin kun kasvussa ei ollut sanottavaa. Samoin esim. rotavirusrokotteen hankkiminen pojalle oli melkoinen operaatio, ja jos en olisi itse hankkinut tietoa asiasta, niin saamatta olisi jäänyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä loistava neuvolatäti! Tuntuu, että koskaan hänellä ei ole kiire mihinkään ja aina auttaa ja vastailee kaikenlaisiin kysymyksiin. Välillä jutellaan ihan muutakin kuin vauvaa, mikä on kivaa myös. Kesällä ehdin kahdella sijaisellakin olemaan, heistä ei ole samanlaista kuvaa välittynyt. Olivat niin äksyjä ja juuri tuollaisia lapun antaja tyyppejä!

 

Mutta siis meillä ainakin 10+!!! :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me muutettiin ennen vauvan syntymää, joten meille olis tullut uus neuvolatäti osoitteen perusteella. Kysyin kumminkin voitaisko jatkaa saman tädin kanssa, hassulta tuntui vaihtaa kun toinen oli jo tuttu ihan alusta asti. Se meidän uus täti oliskin ollut varsinainen hössömamma :rolleyes: Valmennuksessa sanoi vaan "käykää pissalla, minä puhun pitkästi" ja vetäs lastenhoitovalmennukseen samaan syssyyn tosi ajankohtaset uhmaiät ja sisarkateuden jne. :rolleyes: Sen tädin vastaanotolta ei kyllä ikinä selvittäis kohtuuajassa. Ja mua ihan ellottaa miten se lässyttää taaperoikäisille. meidän oma täti on sopivan "hössö" vauvaa kohtaan, asiallinen kommenteissaan ja mielipiteissään. Joskus kyllä ehkä liian varovainen mielipiteissään. Mutta mielellämme käydään neuvolassa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ollut neuvolassa vasta kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla on ollut eri terveydenhoitaja. Ihan hyvin kysymyksiin on vastailtu eikä palvelussa ole ollut valitettavaa siltä osin. Mitä nyt viime kerralla jouduttiin odottelemaan reilut puoli tuntia, vaikka meillä oli varattu aika.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en ole täysin tyytyväinen saamaani palveluun, tai siis minun kohdallani en saanut palvelua kun tarvitsin. <_< Olin jo päättänyt, että kun seuraava aika tulee niin ilmoitan haluavani toisen tätsyn. Mutta jotenkin viime käynti oli kuitenkin mukava. Terkka myönsi virhearvionsa, ja uskoakseni kaikki tulee nyt sujumaan paljon paljon helpommin.

 

Neuvolalääkäri oli mukava, ja ultaava lääkäri ihan paras. :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin tyytyväinen! Neuvolatäti oli mukana lapsen elämässä ihan alkuraskaudesta saakka, mutta jäi nyt varhaiseläkkeelle :( Uusi tätsy on synnytysvalmennuksen ohjaaja, vaikutti ainakin tuolloin mukavalle. Saas nähdä.

 

Neuvolassa oli tasan yksi lääkäri jonka kanssa ei kemiat kohdanneet, tämä kun ei suostunut "turhia" kertomaan lapsen sykkeitä huolestuneelle äidille joka oli ne aina saanut tietää. Sitten vielä tuhahti ettei se ole tarpeellista tietoa ja oli muutenkin todella ylimielinen <_<

 

Edellinen lääkäri oli nuori ja vastavalmistunut tyttö, tutki pojan rotavirusrokotteen saamiseksi, ja joutui lunttaamaan koneelta tehtäviään. Testasi pitkään mm. kävelyheijastetta kun ei saanut poikaa askeltamaan, eikä tutkinut hyvin muitakaan heijasteita vaan kysyi niitä minulta. Onneksi testailen niitä itse huvikseni kotona (vanha lähihoitajakoulu opiskelija) :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ollut sama terkkari sekä odotusaikana että vauvavuotena, mikä tietysti helpottaa monia asioita kun tuntee meidät alusta asti. Tyyppinä hän on aika rento ja "normaali", ei mikään lespaava lässynlässynlää (jollaisen tapasin kerran kun kävin vieraissa oman terkkarin ollessa lomalla ja vieläkin puistattaa), mutta kuitenkin oikein herttainen ja lämmin ihminen.

 

Tuntuu kuitenkin että kaikki saamani vastaukset on aika ympäripyöreitä, kunnollista mielipidettä ei meinaa saada oikein mihinkään asiaan. Lisäksi tuntui että terkkari loukkaantui kun emme halunneet osallistua neuvolan ryhmävalmennuksiin. Sen jälkeen neuvojen kysyminen mihin tahansa asiaan oli jotenkin vaikeaa kun hän tuntui ajattelevan että "no olisit osallistunut valmennukseen niin nyt osaisit." Siis vaikka kyseessä olisi ollut joku aihe mitä siellä ei takuulla ole käsitelty.

 

Oikeasti on tosi hyvä että neuvola perhevalmennusta järjestää, ja on varmasti paljon odottajia joille tapaamiset ovat todella tärkeitä, mutta olisi mukavaa jos ymmärrystä löytyisi myös niille jotka kokevat pärjäävänsä ilmankin.

Edited by hallon

Share this post


Link to post
Share on other sites

Enimmäkseen en. Mulla oli ensimmäiset kuusi kuukautta raivostuttava terveydenhoitaja, jonka piti joka välissä yrittää korostaa, miten hän on työssä kokemuksen kautta oppinut sitä sun tätä. Mä en ihan kauheasti yleensä luota ihmisiin, joiden pitää todistella pätemistään: kyllä se pätevyys tulee ihan siinä toiminnassa ilmi, jos on tullakseen.

 

Lisäksi terkka oli tosi nuiva muutenkin. Sitä tuntui nyppivän mun työnantaja, ja se, että mä uskalsin toivoa tapaamisaikoja sen mukaan, miten töistä pääsisin. Kun vielä kävin yksityisellä ultrissa enkä kaupungilla, se tuntui pitävän mua upporikkaana ärsyttävänä uraäitinä, ja paasasi sitten siitä, miten lapsen paras hoitopaikka on koti. Joka jumalan kerta sen piti jotenkin viitata mun työnantajaani, ja selittää, miten hektinen paikka meillä on. Sehän sen tietääkin, just joo. Joka kerta se oli myöhässä vartin, yleensä sen takia, että hän jäi suustaan kiinni aamukahvilla kollegoiden kanssa. Musta tuntui, että se teki sen vittuillakseen, kun mä tunnuin aikataulutoiveineni ärsyttävän sitä. Lääkäriaikoja neuvolasta oli ihan turha yrittää saada, kun lääkäri oli about joka toinen viikko kahden tunnin ajan tavattavissa. Kun mulle ei työmatkan takia ajat sopineet, olin taas kiireinen uraihminen, joka ei ymmärrä asioiden tärkeysjärjestystä... Lisäksi terkalla oli auttamattoman vanhentunutta tietoa sikiöseulonnoista.

 

Nyt onneksi toi pätkätyöläisääliö lähti pois ja tilalle tuli "oikea" kätilö, jonka luona olen käynyt vain kerran, mutta toistaiseksi vaikutti tosi lupaavalta. Se oli ystävällinen ja aito, ja mukavan välitön. Eikä sille pitänyt vääntää rautalangasta, miksi en itse käy vaa'alla tai miksi en ehdi keskellä päivää toiselta puolelta kaupunkia neuvolaan. Eiköhän se tästä siis parane.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin ja oon edelleen todella tyytyväinen!

Tosin nyt suoraan sanottuna vituttaa niin älyttömästi tää lapsiperheitä pois ajava kaupunki, joka on päättänyt meidän neuvolan lakkauttaa!!! :angry::angry::angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tällä hetkellä on ihana terveydenhoitaja äitiysneuvolassa. On itse kätilö myös ja ollut töissä synnytyssalissa. On tosi empaattinen ja muutenkin osaa hommansa hyvin. Hänen kanssa on tosi helppo keskustella.

Vanhalla paikkakunnalla terkka äitiysneuvolassa oli tosi lässy.. Puhu puuta heinää eikä tuntunut oikein tietävän asioista.

 

Lastenneuvolan terkasta en oikein tiedä. On kyllä ihan kivan tuntunen, mutta hänen äidinkieli on ruotsi niin tuntuu että se kommunikointi on vähän niin ja näin välillä. Mutta paljon parempi tämäkin on kun se lässyhoitaja siellä vanhassa paikassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tykkään mun neuvolatädistä. Siitä huokuu kokemus ja asiantuntevuus. Se ottaa tosissaan kaiken mitä sanon, vaikka joskus tuntuu itsestäkin, että puhun ihan hölmöjä... :P

Mua ärsyttää meidän neuvolan huono puhelinaika, mutta sehän ei taas oo neuvolatädin vika. Ja se vastailee puhelimeen monesti muulloinkin, jos vain töiltään ehtii, ja mäkin toki haluan sen vastaavan mun neuvolatapaamisillani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en pitänyt yhtään neuvolatädistä joka mulla oli odotusaikana. Musta se vähätteli mun huolia ja keskittyi pelkästään raskauden fyysiseen puoleen. Paino ja sf-mitta ja verenpaine...juu, juu, mutta entäs se henkinen puoli? Mulla oli vähän hankala raskaus ja voimakas ennenaikaisen synnytyksen riskikin yhdessä vaiheessa, mutta yhtään en olisi saanut olla huolissaan ja pelätä kun olin vaan hypokondrikko. :angry:

 

Vauvan synnyttyä neuvolatäti vaihtui ja tää uusi on tosi mukava. Rauhallinen ja asiantunteva ja muistaa aina kysyä myös miten mä voin. Ja mies. Vauvakin on ihan ihastunu terkkaan ja on aina yhtä hymyä.

Edited by Marthe

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on äitiysneuvola ollut nyt 6 kertaa ja mulla on 4 eri terveydenhoitajaa ollut,

joten kovin läheistä suhdetta ei oo ehtinyt muodostua kehenkään. Onneksi ei ole ollut

henkisiä eikä fyysisiäkään ongelmia, joten sen puoleen ei ole haitannut.

 

Nyt on tosiaan kaksi kertaa ollut sama terveydenhoitaja ja hän on luultavasti jouluun asti.

Nuori, varmaan aika vasta valmistunut terkkari. Ihan mukava muuten, mutta kovin epävarma tekemisistään ja ei tiedä käytännönasioista yhtään mitään. Jotenkin hän on vain vähän hidas kaikessa. Esim. en oikein luota hänen arvioihin miten päin vauva on masussani, sillä hän aina varmistelee minulta, missä tunnen potkut yms., kun edelliset terkkarit ja lääkäri on tiennyt heti miten päin se vauva on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään kävin uuden äitiysneuvolantädin juttusilla (esikoisen raskausaikana tädit vaihtuikin tiuhaan) ja mukavahan sekin oli. Toivottavasti tää ensivaikutelma ei petä, mutta jäi tosi hyvä mieli, kyseli ihanasti mun vointia ja fiiliksiä (tässä välissä ollut yksi keskenmeno) ja tuntu olevan perillä asioista tarpeeks hyvin. Kauheen empaattisen ja ammattitaitosen olonen tätsykkä siis. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän neuvolassa eri terveydenhoitajat hoitaa äitiys - ja lastenneuvolaa. Minusta tuo on kurjaa, olisi kiva että oma äiitysneuvolantäti jatkaisi lastenneuvolaakin.

 

Äitiysneuvolassa mulla oli aivan ihana neuvolantäti. Tärkeänä koin sen, että hän vastasi kysymyksiini eikä vain hymistellyt ympäripyöreitä. Oli myös ihmisenä sellainen että olimme samalla aaltopituudella.

 

Lastenneuvolassa meillä taitaa olla nyt 4. neuvolantäti menossa. Hän olisi nyt vakituinen, vaan eipä niitä tarkastuksia sitten enää yli 1-vuotiaana kovin usein olekaan. Harmittaa vaihtuvuus, kenellekään ei jää minun lapsestani käsitystä pitkällä aikavälillä. Ensimmäistä lukuunottamatta lastenneuvolatädit ovat olleet asiansa osaavia ja asiallisia. Ensimmäinen oli sellainen, että hän vastasi melkein kaikkiin kysymyksiin omaan lapseensa viitaten, ja osa vastauksista oli aivan vääriä. Minusta olisi parempi että jos ei tiedä niin lupaa selvittää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on aivan ihana neuvolantäti. Meillä kävi 16.4. keskenmeno rv 14+6, ja senkin jälkeen olemme olleet yhteydessä neuvolatädin kanssa, saaneet häneltä paljon tukea ja rohkaisua ja tietoa meidän tilanteestamme. Kerran kävimmekin hänen luonaan keskenmenon jälkeen, olisimme saaneet käydä vielä enemmänkin, mutta emme kokeneet tarpeelliseksi. Puhelinitse olemme olleet kuitenkin yhteydessä. Lupasi myös, että nyt tässä tulevassa raskaudessa voidaan seurata tarkemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neuvola'tätini' on varmaan sellainen kuin kuuluukin. Mitään uutta tietoa en ole häneltä saanut, vaikka ensimmäinen raskaus onkin kyseessä. Hankin yleensäkin tietoa itseäni kiinnostavista ja itselleni ajankohtaisista asioista omatoimisesti, joten en mitään ihmeellistä tiedotuksen runsaudensarvea edes osannut odottaa. Monista asioista olin jo ennen keskustelua hänen kanssaan muodostanut omat mielipiteeni, eivätkä ne ole muuttuneet. En tosin ole hänen kanssaan ruvennut mistään vänkäämäänkään, sillä siihen ei ole ollut mielestäni mitään syytä.

 

Oletan, että hommat jatkuvat samaan tapaan myös lapsen kanssa, meillä sama terkkari hoitaa niin odottavia kuin lapsiakin. Toivottavasti emme joudu kovasti napit vastakkain ja hän myös osaisi auttaa/ohjata meidät avun piiriin (erikoissairaanhoito), mikäli sellaiseen tilanteeseen joutuisimme. Tähän asti hän on kyllä osannut kysellä haluanko mahdollisesti muita palveluja, kuten esim. ajan ravitsemusterapeutille ruoka-aineallergioideni vuoksi. Kaikki mittaukset ovat sujuneet asiallisesti ja hän on tulokset aina kertonut kysymättä. Asiallinen tyyppi siis.

 

Neuvolalääkäri sen sijaan on unelmieni täyttymys; paras koskaan tapaamani lekuri, jonka tietämys on ajantasalla ja jolta olen saanut paljon kiinnostavaa tietoa ja ihan vaan tukea. Tämä on uskomatonta, kun ottaa huomioon lääkärin tiukan aikataulun. Näemmä, jos lääkäri vain tahtoo, hän pystyy kohtaamaan potilaansa aidosti empaattisena ja välittämään tämän tilasta. Tämä lääkäri on selvästi iskostanut mieleensä neuvolan lempilauseen: 'Kunhan äidillä on asiat hyvin, voi lapsikin hyvin.' Onneksi saan käydä hänen vastaanotollaan sitten myös lapsen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun neuvola tuntuu olevan suojatyöpaikka elämäänsä kyllästyneille eläkettä lähestyville tädeille :rolleyes: En tosin ole kohdannut kuin oman neuvolaterkkani ja kerran neuvolalääkärin, ja kumpikaan ei kyllä sano juuta eikä jaata mihinkään vaivaan. Eli tuntuu että lähinnä jätetään heitteille ja googlen varaan. Lisäksi ajanvaraus on todella hankalaa (ollaan vastahakoisia siellä langanpäässä) ja koittavat pompotella käyttämään työterveyttä. Työterveydestä tänään viimeksi sanottiin, että ei kuulu heille ja sanoipa työterveyslääkäri kuulleensa valituksia mun neuvolasta ennenkin :girl_sigh:

 

Todellakin toivon, että lastenneuvolassa ei ole sitten enää samat tyypit.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän oma neuvolantäti on ihanan iloinen täti. Hän taitaa olla jo yli 50v ja siksi kokemusta ja tietoa löytyykin hyvin, joten luotan hänen osaamiseensa. Harmittaa kun joudutaan muuttamaan jossain vaiheessa nykyisestä asunnosta pois ja silloin terkka luultavasti vaihtuu, jollei satuta nyt sitten muuttamaan hänen "aluellaan".

 

Lääkärin olen tavannut vain kerran, joten en osaa sanoa juuta enkä jaata. Ihan ok. Odotusajan lääkärikäynnit oli aina polilla niin siksi ei tietoa meidän omasta lääkäristä. Lastenlääkäritäti tuntuu tosi mukavalle.

 

Meillä on siis lapsilla ja äideillä sama neuvola. Silloin ainakin hoitosuhdekin voi olla tosi pitkä ja tuntee historian hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on varsin mukava ja kokenut neuvolatäti, tullaan oikein hyvin juttuun!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ylistän nyt edellistä neuvolaamme. Alun vaikeuden jälkeen saimme hyvän terkan. Tuo silloinen alueemme oli jonkin aikaa ilman vakituista terkkaa ja odottaja/lapset joutuivat sille kellä aikaa oli. Kun pysyvä terkka tuli taloon, saimme rentoa palvelua. Kysyä sai kaikesta ja kaikesta keskusteltiin. Myös henkilökohtasesta elämästä. Sama oli siis odotusajalla ja lapsen synnyttyä ja kahden reilun 2vuoden aikana kerkesin kiintyä kovin, samoin poika. Tykkäsi mittausten jälkeen mennä istumaan terkan syliin ja kirjoittamaan tietokoneella tiedot ylös.

Nyt olemme muuttaneet ja koska muutimme niin kauas niin en tahtonut käydä enään vanhassa neuvolassa. Yhteen suuntaan olisi mennyt tunti julkisilla, joka on hiukan liian pitkä matka kuitenkin.

Uudessa neuvolassamme ei olla vielä keretty käydä, mutta aijan varaus onnistui helposti. Puhelusta vaan ei meinannut tulla loppua kun terkka höpötti niin kovin. Veikkaan siis että tulemme hyvin toimeen hänen kanssaan :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Todellakin toivon, että lastenneuvolassa ei ole sitten enää samat tyypit.

 

Riippu tietenkin paikkakunnasta, mutta ainakin meidän neuvolassa terkoilla on omat väestövastuualueensa, ja hoitavat oman alueen äidit ja lapset. Mutta aina voi pyytää siirtoa toiselle, jos oman terkan kanssa ei kemiat kohtaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen tällä hetkellä asiakkaana sekä äitiysneuvolassa, että esikoisen puolesta lasten neuvolan puolella. Kumpikin tökkii. Mainittakoon ensiksi, että viime raskaudessa toisella paikkakunnalla mulla oli aivan ihana terkka, joka oli tosi hyvä, että oli just silloin kun esikoista odotti. Nyt mä olisin varmaan ihan ulalla, jos ei olis aiempaa kokemusta.

 

Äitiysneuvolassa terkka on jotenkin tosi hajamielinen ja tuntuu, että hänelle vois joku toinen ala olla oikeampi. Ihan mukava nainen tavallaan, mutta kyselee moneen kertaan samat asiat, joka on itselle tosi turhauttavaa. Lisäksi vaikuttaa siltä, että hän antaa sen oman sen hetkisen mielialan hirveästi vaikuttaa työskentelyyn...eli näkee ihan selvästi kun on pahalla tuulella, ja siinä tilanteessa ei kyllä puhuta mistään odottavan äidin "kohtaamisesta". Verikoetta ei osannut multa ottaa, yrityksiä oli useampia. Eikä ole siis mistään opiskelijasta kyse, vaan noin 45-vuotiaasta naisesta, joka tuntuu kyllä olleen alalla pidempään.

 

Lasten puolelta mä en edes jaksa kertoa kaikkea. Mutta tiivistettynä, lähes kaikki asiat mitä teet, on jollain tapaa väärin. Esim. taaperokärry on suunnilleen saatanasta, koska se haittaa lapsen kävelyyn oppimista. Meillä poika kävelee sen kanssa ehkä pari kertaa viikossa, joten mitä suurta haittaa siitä nyt voi olla?? Ja monet ihan tällaiset suurimmalle osalle normaalit jutut, on jollain tapaa väärin. Tää tyyppi on justiinsa jäämässä eläkkeelle, että oisko niinkin että tiedot ei ole ihan ajan tasalla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on oikein mukava neuvolatäti! On varmaan melko pian kyllä jäämässä eläkkeelle.. On ollut paljon töissä alalla mm. erityisopena ja yhä tykkää kouluttaa itseään. Hänellä on siis paljon omakohtaista tietoa myös lapsenlapsien kautta, mutta myös paljon ihan koulutuksen kautta saatua tietoa. Vähän ehkä hössöttävä välillä, mutta ei ole haitannut :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun neuvola tuntuu olevan suojatyöpaikka elämäänsä kyllästyneille eläkettä lähestyville tädeille rolleyes.gif En tosin ole kohdannut kuin oman neuvolaterkkani ja kerran neuvolalääkärin, ja kumpikaan ei kyllä sano juuta eikä jaata mihinkään vaivaan. Eli tuntuu että lähinnä jätetään heitteille ja googlen varaan.

 

Todellakin toivon, että lastenneuvolassa ei ole sitten enää samat tyypit.

Kuulostaa ihan meidän neuvolaterkalta, paitsi, että valitettavastituo ei taida ihan heti olla eläkkeelle jäämässä (vaikkaisin iäksi 50v). Ja valitettavasti meidän neuvolassa täällä Helsingissä sama terkka on äitiysneuvolan ja lastenneuvolan puolella! skilletgirl.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0