Posted May 14, 2009 · Report post synnytykses yllätti positiivisesti se kuinka nopeeta se voi olla ja että ei kivut olleetkaan niin kipeit ku aattelin!synnytyksen kesto3h45min!Lapsiveden menosta supistukset tulivat heti 3min välein! Share this post Link to post Share on other sites
Posted May 18, 2009 · Report post Positiivinen yllätys toisen synnytyksen jälkeen oli, että synnytyksen jälkeen kipu oli ohi (mitä nyt seuraavana päivänä lihakset hiukan jäykät). Ekan synnytyksen jälkeen kipua riitti vielä monta viikkoa ja samaa odotin. Share this post Link to post Share on other sites
Posted May 19, 2009 · Report post Minulla jäi se kirjoittamatta aiemmin, että suhtaudun kehooni synnytyksen jälkeen entistä suuremmalla lempeydellä ja kunnioituksella. Se, että kroppani kesti pitkän ja raskaan synnytyksen niin hienosti ja jaksoi pusertaa poikamme maailmaan, on kyllä ihan uskomatonta. Ja että yhdeksän kuukauden aikana minun kehoni kutoi niin kauniin lapsen, jolla on kaikki mitä hän elääkseen tarvitsee, eikä minulla loppupeleissä ollut siihen suurtakaan osuutta - lepäsin ja söin vain kylliksi ja suojelin vatsaani kolhuilta. Share this post Link to post Share on other sites
Posted May 20, 2009 (edited) · Report post -Epiduraalin ja tipan laitto ei ollut yhtään kauheaa, vaikka etukäteen niitä pelkäsin -Mut katetroitiin ennen ponnistusvaihetta, eikä sekään ollut erityisen kauheaa -Ponnistusvaihe kesti vain 5 min ja koko synnytyksenkin kesto oli vain reilut 8h -Kätilöt ja mukana ollut kätilöopiskelija olivat kivoja -Tää ei ehkä liity suoranaisesti itse synnytykseen, mutta sairaalan ruoka oli ihanaa! Edelleen muistelen kaiholla niitä sapuskoja, voi kun kotonakin joku tekisi yhtä monipuolista ja hyvää ruokaa Edit. Lisäyksenä vielä, että voin allekirjoittaa myös adamon ja Lian kommentit hyväksyvämmästä ja lempeämmästä suhtautumisesta omaan kehoon synnytyksen jälkeen Edited May 20, 2009 by Thingumy Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 29, 2009 · Report post Kiitos tästä ketjusta! Välillä tuntuu, että synnytyksestä positiiviseen sävyyn puhuminen on melkeinpä tabu... Toivottavasti pääsen itse listaamaan tänne positiivisia yllätyksiä parin viikon päästä Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 1, 2009 · Report post -Epiduraali poisti kaiken kivun: supistukset eivät sattuneet, ponnistaminen ei sattunut, imukuppiulosautto ei sattunut, repeämien ompelu ei sattunut... -Selvisin vähillä vammoilla imukupista ja nopeasta ponnistusvaiheesta (11 min) huolimatta, saldona eppari ja pieni repeämä -Mies yllättyi siitä, miten "vähäverinen" ja siisti synnytys lopulta oli, ei siis mitään eläimellistä tuskanhuutoa ja veren ja kudosten roiskeita seinillä. Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 1, 2009 · Report post Ehkä positiivisin yllätys näin jälkikäteen on se, miten vähän muistan koko synnytyksestä Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 1, 2009 · Report post Synnytyksen nopeus ja se, että kipu ei ollutkaan niin kovaa kuin olin etukäteen pelännyt. Jaksoin hyvin eikä missään vaiheessa ollut sellaista oloa että "mä en pysty tähän". Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 4, 2009 · Report post Voi tulla samoja kuin on jo kirjoteltu, kun en ehdi lukea koko puuta. Mutta pakko kirjoittaa, koska olin niin kammoinen ja minulle jäi synnytyksestä niin hyvä mieli. Eli rohkaisuksi muille kammoisille! - Kivun kestäminen. Luulin, että käyttäydyn synnytyksessä kuin mielipuoli, mutta olinkin oikein rauhallinen ja suhtauduin kaikkeen asiallisesti. Löysin itsestäni uudelleen kadotetun puoleni - tositilanteessa pystyn sysäämään pelot sekä kauhut sivuun ja keskittymään olennaiseen. - Sisätutkimukset eivät sattuneet, eikä myöskään imukuppitouhu. Näitä pelkäsin etukäteen ja kävin pelokopolilla asiasta vuolaasti itkemässäkin. - Piikit ja eppari ei sattuneet. Tajusin, että epparia oli leikattu vasta kun sitä ommeltiin! Lääkäri puudutti alueen ennen leikkaamista. - Epidural auttoi käsittämättömän hyvin. Sen laittaminenkaan ei tuntunut selässä miltään, koska alue puudutettiin ensin. Jalkaan sain tässä yhteydessä tosi ilkeän hermostosätkyn, mutta se kesti noin sekunnin (tai siltä se tuntui) ja unohtui samantien. Parin tunnin ajan pystyin lueskelemaan lehtia ja vitsailemaan miehelle, joka näytti kärsivämmältä kuin minä. - Aika. Elättelin toivoiteita, että minunkin synnytys olisi lyhyt, koska äitini teki minut kolmessa tunnissa. Oma synnytys kesti 8h ja ponnistusvaihe 20min ja aika meni lentäen. - Haikea muisto ja uninen tunnelma. Tuntuu kuin synnytys olisi ollut unta. Ja en olisi ikinä voinut uskoa, että jään muistelemaan synnytystä HAIKEANA!! Haluaisin kokea sen uudelleen juuri sellaisena kuin se oli ja juuri niillä jännityksen tuntemuksilla, joita siihen liittyi. Se oli ensisynnytys ja en enää koskaan pääse kokemaan sitä. Hieno ja merkittävin asia mitä olen koskaan tehnyt ja olen pirun yleä siitä. Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 5, 2009 · Report post Mitä esikoisen syntymästä on parhaimpina jäänyt mieleen.. - ihmetys siitä, että kroppa kyllä tietää mitä tehdä, missään vaiheessa ei ollut hallinnan menettämisen tunnetta tai oloa ettei tiedä mitä tehdä. - se, ettei synnytys sujunut "jenkkisarjatyylillä" (=väh 8 ihmistä häärimässä ja hyörimässä ja huutelemassa "ponnista, hengitä, jaksa vielä"" - kommentteja) - vain kätilö ja yksi kätilöopiskelija meidän lisäksi salissa. - synnytyksen nopeus (n. 8h) - ja se aika meni kuin siivillä - miten synnytyksen jälkeen tunsi olevansa ihan eri ulottuvuudessa, kivut sun muut unohtui ihan täysin kun sai lapsen syliin ja pääsi tutustumaan pieneen ihmeeseen ihan kasvotusten. - synnytyssairaalan (entinen VAS - varkauden aluesairaala) osastolla lempeä ja lämminhenkinen ilmapiiri, kenelläkään ei ollut kiire, sain olla vauvan kanssa kahden omassa huoneessa ja apua kaikkeen mitä tajusin pyytää. Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 8, 2009 · Report post - Vesien menon jälkeen alkoi heti kipeät supistukset, ei siis tarvinnut arpoa lähteäkö vai eikö lähteä. Mietin ja jännitin etukäteen, mistä tiedän milloin supistukset on tarpeeksi kipeitä ja synnytys käynnissä, mutta vesien menon takia sitä ei tarvinnut enää miettiä. - Miten nopeasti aika meni, vaikka synnärillä oltiin lähemmäks 10 tuntia. - Synnytys eteni muutenkin hyvää tahtia, kun ajattelin että ensisynnyttäjällä voisi mennä kauemminkin (tyttö syntyi 11 tuntia vesien menon jälkeen). Kello 11 muistan miettineeni, että hyvä jos syntyy iltaan mennessä, mutta tyttö syntyikin jo yhdeltä. - Näin jälkikäteen etenkin ponnistusvaihe meni todella helposti ja nopeasti (12min), varsinkin kun ottaa huomioon, että tyttö painoi 4,7kg Etukäteen en tiennyt vauvaa noin isoksi, ja hyvä niin... Pahemmilta vaurioiltakin säästyin, olisiko neljällä tikillä paikkailtu. - Ihanat ja kannustavat kätilöt. Tunsin olevani hyvissä käsissä Tunnelma oli rauhallinen, ja itsekin hyvällä tuulella ja jaksoin välillä vitsaillakin Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 15, 2009 · Report post Positiivisinta oli varmaankin se, että ne supistukset ei ollutkaan läheskään niin kivuliaita mitä pelkäsin. Toiseksi voisin mainita kohdunkaulanpuudutteen tehokkuuden. Se poisti supistuskivut täysin. Pääkin toimi koko synnytyksen ajan ja muistankin aika hyvin koko synnytyksen kulun. Kaiken kaikkiaan synnytystä muistelen jo nyt puolentoista viikon jälkeen todella hyvin mielin. Oli kyllä upea kokemus ja ihan tulee haikea mieli, kun sitä ajattelee. Ja se palkinto Share this post Link to post Share on other sites
Posted October 29, 2009 · Report post Positiivisesti yllätti, että synnytys oli ensimmäinen ja pari kertaa ponnistin niin likka oli mailmassa . Ei siinä kivunlievityksiä keritty laittaa . Share this post Link to post Share on other sites
Posted October 30, 2009 (edited) · Report post Positiivisesti yllätti; - mukavat kätilöt. Olin jo aivan varma, että joudun jonkun harakan käsittelyyn ja saan traumat jo sen takia synnyttämisestä. - se miten ponnistusvaiheessa supparit kääntyivät positiiviseksi asiaksi. Olin jälkikäteen onnellinen etten ehtinyt saamaan epiduraalia, tunsin supistukset koko synnytyksen ajan ja niistä sai lisää voimaa ponnistusvaiheessa. - se miten nopeasti kaikki meni loppuvaiheessa. Ponnistusvaiheen aikana olin jo heittämässä pyyhkeen kehään kunnes ihan yhtäkkiä tyttö annettiin mun rinnalle. - mies. Taitaa se meidänkin köriläs herkistyä edes joskus. - synnytyksen jälkeen kivut hävisivät ihan yks kaks. Jälkitoimenpiteet (ompelu sun muut sen sellaiset) eivät tuntuneet miltään, kun samalla tapitti meidän ihanaa tyttöä. - pystyin kävelemään heti synnytyksen jälkeen. Käytiin tunti synnytyksen jälkeen miehen kanssa happihyppelyllä. Olisin luullut, että mut kärrätään tyyliin sängyssä sinne vuodeosastolle. Edited October 30, 2009 by Edwina Share this post Link to post Share on other sites
Posted October 30, 2009 · Report post Mullakin se, että epiduraali todella auttoi eikä sen laittaminen sattunut. ja se, että kätilöt olivat todella kannustavia. Ja ylipäätänsä Phksn meininki oli kannustavaa, ystävällistä ja tukevaa. Siellä oli hyvä olla. Mullakin se, että aika 9h kului siivillä vaikka oli kipuja ja odottelua. Ajantaju katosi. Mullakin se, että kivut loppui kun synnytys oli ohi. Se, että siitä selviää ja että olinkin ylpeä synnytyksen jälkeen. "Mä tein sen!" Share this post Link to post Share on other sites
Posted October 30, 2009 · Report post - mies. Taitaa se meidänkin köriläs herkistyä edes joskus. Meillä sama. Share this post Link to post Share on other sites
Posted November 6, 2009 · Report post Näin jälkikäteen voin itse olla tyytyväinen siihen kuinka oma kroppa hoiti tehtävänsä: supistukset voimistuivat huomaamatta, jolloin kipu ei kotona ollessa tuntunut juurikaan raskasta oloa pahemmalta. Ja että sairaalassa ei tarvinnut tuntikaupalla kivistellä, vaan avautuminen tapahtuikin nopealla aikataululla. (Mutta asioilla on kääntöpuolensa, joten ei kaikkea tässä myönteisyyden ketjussa) Share this post Link to post Share on other sites
Posted December 23, 2009 · Report post -Epiduraalin laitto ei sattunut ja se poisti kaikki kivut. -Ajankulua ei huomaa. Tunnit tuntuvat varteilta. -Episiotomian leikkaus ei sattunut. Share this post Link to post Share on other sites
Posted December 23, 2009 · Report post Ihana kätilö Share this post Link to post Share on other sites
Posted January 2, 2010 · Report post - Epiduraali. Kun puudutus oli laitettu, en tuntenut enää mitään. - Se, että me tehtiin koko homma miehen kanssa yhdessä, kertaakaan ei tullut sellainen olo että olisin ihan yksin kipujeni kanssa. - Vaikka kaiken järjen ja ajankulun mukaan epiduraalin vaikutus oli jo lakannut hetko sitten, ponnistaminen ei tuntunut kipuna missään. Kamalana paineena vain ja otsasuonessa ehkä. Ponnistusvaihe kesti meillä olikohan 23min, musta tuntui että se olis kestänyt 10min. Share this post Link to post Share on other sites
Posted January 2, 2010 · Report post Musta tää on ihan hyvä ajatus. Jos pelottaa synnytys etukäteen, voi olla ihan kiva lueskella näitä juttuja. Ja kannanpa korteni kekoon saman tien + vaikka synnytys (~26h) ja ponnistusvaihe (reilu 1h) kesti kauan, ajantaju katoaa synnytyksesä täysin. kun poika oli maailmassa, olis mulle voinut väittää, että ponnistusvaihe kesti vartin ja olisin uskonut. + katetroinnit, epiduraalit, epparit jne oheistoiminnot, mitkä pelottaa ei satu. ne vaan helpottaa. + kohdalle voi osua pelkästään ihania ja erittäin ammattitaitosia kätilöitä (itellä 3+avustava kätilö+kätilöopiskelija) ja hoitajia. + vaikka pipari olis synnytyksen jälkeen kuinka kipee, se kyllä hepottaa. ja yllättävän nopeesti. eikä sitä oikeesti tuu edes huomattua niin paljoo. + jälkivuoto ei oon mallia niagara koko sitä viittä viikkoo. se on sitä oikeestaan vaan muutamia päiviä ja sitten niukkenee niukkenemistaan niin, että pari-kolme viimestä viikkoo pärjää pikkuhousunsuojalla. Ja toisella kertaa + synnytys voi olla myös nopee (7h), vaikka ensimmäinen oliskin kestänyt yli vuorokauden + vaikka ensimmäisellä kerralla olis tarvinnut kaiken mahdollisen kivunlievityksen, voi toisella kerralla olla mielellään ilman puudutteita ja pärjätä pelkällä ilokaasulla + ei epparia eikä repeämiä, pienenpientä sotavammaa ja istua pystyi koko persiillä jo heti synnytyksen jälkeen + jälkivuotokin voi kestää vaan kolmisen viikkoo Molemmat synnytykset on kyllä edelleen pelkästään positiivisia kokemuksia mun ajatuksissa. Toki toisesta on erityisen lämpimät muistot, koska se oli paljon helpompi -> en tarvinnut puudutteita -> paljon selkeemmät muisikuvat ja parempi vointi synnytyksen jälkeen. Mutta toisaalta se ensimmäinen on aina kuitenkin ensimmäinen, että se on kuitenkin itsessään jo pikkusen erityislaatusempi kokemus vielä. Milloin tahansa menisin vieläkin synnyttään, harmi, että meillä on näillä näkymin lapsiluku täynnä. Share this post Link to post Share on other sites
Posted January 3, 2010 · Report post Se miten vähän loppujen lopuksi pelotti. Oli varma olo siitä, mitä on tekemässä. Share this post Link to post Share on other sites
Posted January 5, 2010 · Report post - Supistukset tuntuivat pitkään (noin 6 cm:n avautumiseen asti) vain pahoilta kuukautiskivuilta - Ensisynnyttäjälläkin voi olla nopeahko synnytys eikä vuorokausien kärvistelyä - Epiduraali vei kaikki kivut (eikä sen laittaminen sattunut, mutta tämä ei ollut minulle yllätys, sillä en ollut edes osannut ajatella, että se sattuisi) - Ponnistaminen ei sattunut, ainoastaan helpotti oloa - Välilihan leikkaus tai tikkaus ei sattunut eikä haava ollut jälkikäteenkään kovin kipeä - Ja tärkeimpänä: kätilöt olivat lukeneet esitietoni ja suhtautuivat synnytyspelkooni erittäin asiallisesti Tosin tästä kaikesta huolimatta olen edelleen synnytyspelkoinen, muttei siitä enempää tässä ketjussa. Share this post Link to post Share on other sites
Posted January 5, 2010 · Report post Se miten helpottava ja ihana tunne oli ponnistaa kun sai tehdä sen täysin omaan tahtiin pienillä ponnistuksilla kyljellään. Eikä ponnistusvaihe ollut edes pitkä. Share this post Link to post Share on other sites
Posted January 9, 2010 · Report post Olen luonteeltani aika tulinen ja sanavalmis. Yllätyin , kun synnytyksessä ei lennellytkään niitä ärräpäitä eikä tullut ukolle mustaa silmää. Kiltisti tottelin mitä kätilöt käskivät vaikka jotkun asennot jne tuntuivatkin sen kivun kanssa sietämättömiltä. Ei edes tehnyt mieli huutaa tai raivota. Toinen asia mikä yllätti nimenomaan positiivisesti oli se kipu. Kokoajan oli sellainen tunne, että kyllä tästä selviää. Ja aika meni tosi nopeasti. Share this post Link to post Share on other sites