blue.eyes

Hormonikierukka

314 posts in this topic

Eli onhan tuossa toi ketju ehkäisy synnytyksen jälkeen, mutta ajattelin kierukoille ihan omaa ketjua.

 

Eli hormoonikierukasta kokemuksia, hyviä ja huonoja puolia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitatin hormonikierukan muutama kk esikoisen syntymän jälkeen. (Mulla alkoi menkat pari viikkoa jälkivuodon loputtua..)

Laittaminen ei sattunut yhtään, vaikka jännitin sitä hieman etukäteen.

Hormonikierukan laiton jälkeen kyllä eka ilta meni siinä, kun kohtu supisteli ja vissiin vieroksui uutta härveliä.

Jonkun aikaa kierukan laittamisen jälkeen oli tiputteluvuotoja, mutta nekin loppui.

 

Tykkäsin kierukasta hirveästi, sillä menkat katos lähes kokonaan ja samalla myös menkkakivut. (Ennen kärsin runsaista ja kivuliaista menkoista.) Lisäks olo oli paljon tasaisempi kuin minkään muun hormonaalisen ehkäisyn aikana koskaan...

 

Ikävä juttu kyllä sitten ilmeni noin 1v 6 kk kierukan laiton jälkeen, sillä mulle ilmaantui järkyttävät alaselkäkivut. Myös välillä tuli supistuksia. Myös kipuja seksin aikana ilmeni, samoin veristä vuotoa. Yks yö jopa soitin päivystykseen (kun supisteli vähän väliä) ja sanoin, että mulla on samanlaiset kivut kuin synnytyksen alkupuolella, mutta en oo raskaana.

Epäilivät pissatulehdusta. :rolleyes: (Ite olin varma ettei virtsiksestä oo kyse ja varuilta tein testin työmaan pissatulehdusliuskoilla. Nekin näytti puhdasta.) Varasin sit omaan neuvolaan ajan, kun epäilin, että kivut johtuu kierukasta. Muutenkin olin varannut ajan kierukan poistoon, mutta vasta noin 1kk päähän ja en jaksanut kärvistellä noiden kipujen kanssa kauempaa.

Neuvolassa selvisi, että kierukka olikin pois paikoiltaan ja ei ihme jos kipuja oli. Kierukka oli luiskahtanut jotenkin niin, että sitä ei meinattu saada pois.

Tämmäinen kuulema on erittäin harvinaista, mutta näköjään näinkin voi sattua. (Edit. Jan äin vissiin voi sattua myös kuparikierukan kanssa. Kierukka kun on aina vieras esine ja joskus kohtu saattaa tosiaan noita vieroksua. Mutta ei kuulema tosiaan kovinkaan usein.)

 

Tykkäsin kyllä muuten kierukasta hirveästi, mutta en tiedä uskallanko jatkossa hommata tuota kierukkaa. Muutenkin mulla on ollut ongelmia noiden hormonaalisten juttujen kanssa, joten vaihtoehdot rupeaa olemaan vähissä. Kuparikierukkaa en uskalla edes kokeilla kun kuulema voi lisätä menkkakipuja ja vuotoja...

 

Edit. Kuparikierukkakeskustelua lukiessani tuli vielä yksi hyvä puoli mieleen tästä hormonikierukasta. Tosiaan varmempi kuin tuo kuparikierukka.

(Kuparikierukkalapsosista myös vähän liian monta tarinaa kun oon kuullut...)

Edited by HelmiQ

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on ollut hormonikierukka yli neljä vuotta ja olen ollut tosi tyytyväinen. Se laitettiin kuopuksen syntymän jälkeen. Laitto sattui vähän muttei mitenkään kohtuuttomasti, ihan tk-lääkäri laittoi. Kerran lyhennettiin lankoja kun mies valitti että pistää :rolleyes: Tiputteluvuotoja esiintyi muistaakseni n 4 kk (koko ajan vähentyen tosin) ja sen jälkeen olen selvinnyt ilman särkylääkkeitä ja supersiteitä - pikkarisuoja on riittänyt. Mitään muitakaan oireita ei ole ollut, turvotusta tms. Kun ensi keväänä on tää otettava pois aion laitattaa samantien toisen tilalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle laitettiin hormonikierukka puoli vuotta synnytyksen jälkeen. Viisi kuukautta sitten kärvistelin jatkuvan vuodon ja kohdun supistelun kanssa kunnes kävin otattamassa sen pois. Kuulema noin pitkä tiputteluvuoto on harvinaista ja se supistelu johtui siitä että minulla on pieni kohtu jota imetys vielä pienentää joten kierukka otti sen verran kiinni kohdun seinämiin että keho yritti päästä siitä eroon. Harmittaa kun tuo olisi ollut aikalailla ainoa meille käyvä ehkäisy...

 

Myöskin huomasin niitä tuttuja "mä tapan kaikki"-tunnetiloja mitä on ennenkin tullut hormonaalisen ehkäisyn kanssa. :unsure: Ja iho meni tois huonoksi. <_<

 

Mutta positiivisena se että laitto ja pois otto eivät tuntuneet missään vaikka niitä aluksi jännitin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle laitettiin hormoonikierukka viime viikolla. Laitossa oli pieni hetki jolloin tuntui epämukavalle, mutta ei todenteolla sattunut. Kierukka laitettiin kuukautisten aikana ja vuoto loppui seuraavana päivää eikä vuotoa ole toistaiseksi tullut. Viikon käyttäjnä olleena olen tosi tyytyväinen.

 

Tulen päivittämään myöhemmin lisää kun aikaa on kulunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on nyt ollu hormonikierukka 2 kuukautta. Ja ihan tyytyväinen olen ollut. Tiputtelua oli vajaan kuukauden ja yhden kuukautiset tuli. Nyt ei sitten kuukautisia olekaan näkynyt. Voiko ne loppua jo näin pian? Ymmärsin lääkärin puheesta että vasta ehkä vuoden päästä vois loppua... Muutenkin mua nyt turvottaa ja vähän nippailee alavatsan seudulta. Normaalia?

 

Mutta muuten ei muuta kuin hyvää sanottavaa, nämäkin johtuvat omasta epätietoisuudesta ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on hormonihimmeli ollut kohta 4 vuotta. Mua laittaminen vähän sattui, ja supisteli sen päivän verran suurinpiirtein. Pystyin kyllä normaalisti jatkamaan työpäivän loppuun silloin. Tiputteluvuotoa tuli puolisen vuotta, jonka jälkeen menkat tasoittuivat. Vuotoa tulee 4-8 päivää, aiemmin mulla oli pidemmät ja paaaaljon runsaammat kuukautiset. Nykyään pärjää 1 päivää lukuunottamatta pikkuhousunsuojilla. Olen ollut todella tyytyväinen, kun jäi ne pillereitten unohtelut ja ehkäisyrenkaan "seivästykset" pois. Ainoa miinus, mitä tulee mieleen on se, ettei voi kovin helpolla tulla vahingossa raskaaksi ;)Ai miten niin vauvakuumetta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oo synnyttänyt mutta hormonikierukka on laitettu aikoinaan yksityisellä.Ei sattunut ollenkaan ja mulla ei siitä tullut sellaisia sivuvaikutuksia mitkä olisivat häirinneet.Menkat jäi kokonaan pois ja alkuun pari finniä tuli naamaan.

 

Sitten alkoi mielettömät mahakivut ja oli raahauduttava tarkastukseen.Kierukka oli kääntynyt ympäri niin että toinen sakaroista sojotti sieltä pihalle.Tuskien jälkeen saatiin se pois,juuri ennekuin lekurit olisivat nukuttaneet kun meinasi taju lähteä.

 

Mulla se toimi hyvin mutta en tiedä uskallanko enään ikinä ottaa,jäi niin hirvittävä kammo päälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ikävä juttu kyllä sitten ilmeni noin 1v 6 kk kierukan laiton jälkeen, sillä mulle ilmaantui järkyttävät alaselkäkivut.

 

Kuparikierukkakeskustelua lukiessani tuli vielä yksi hyvä puoli mieleen tästä hormonikierukasta. Tosiaan varmempi kuin tuo kuparikierukka.

(Kuparikierukkalapsosista myös vähän liian monta tarinaa kun oon kuullut...)

 

Mä tykkäsin kanssa kierukasta muuten, mutta mullekin tuli oireena alaselkäkivut n. vuoden jälkeen. Tasaisesti aina vähän ennen kuukautisia jämähti alaselkä ihan jumiin, ja jumitus helpotti vasta vuodon loputtua tai puolivälissä. En aluksi yhdistänyt selkäkipuja ja kuukautiskiertoa, mutta aloin merkitä molempia kalenteriin, ja laskin yhteen 1+1. Mulla tarkastettiin kierukan asentoa useammankin kerran, ja se oli kyllä loppuun asti ihan oikealla paikallaan.

Laittaminen (en ole synnyttänyt) sattui ja sitä seuranneet supistelut meinasi viedä tajun, mutta muuten kierukka ei tuntunut eikä sen poistokaan ollut papa-koetta kummempaa. Vuodot väheni ja lyheni eikä kuukautiskivuista tietoakaan.

 

Noista kierukka-lapsista, mulle ainakin useampi lääkäri sanoi, että vaikka tulisikin raskaaksi hormonikierukan kanssa, raskaus suositeltaisiin keskeytettäväksi, koska kierukka erittää hormonia liian lähellä alkiota eikä ole tutkimustietoa siitä, miten niin runsas hormonimäärä vaikuttaa kehittyvään alkioon. Eli käytännössä ehkäisyteho on 100%. Kuparikierukassahan hormonia ei ole eli sen kanssa jos käy vahinko, ei hormonivaaraa ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on viha-rakkaussuhde ollut hormoonikierukkaan. Ensin sen laittamisen jälkeen vuosin 7,5 viikkoa putkeen, sitten kuukautiset jäivät vähitellen kokonaan joksikin aikaa pois. Neljännen vuoden paikkeilla ne alkoivat palailemaan, mutta hyvin harmittomina. Ilman kierukkaa kun vuodan 9 päivää joista 2-4 päivää todella reilusti, eli yösiteellä mennään myös päivät.

 

Kierukka ei olisi minulle kuitenkaan sopinut, jos olisin ollut koko tuon ajan parisuhteessa, koska se tuntui selvästi ja ikävästi seksin aikana. Etenkin orgasmi ja kohdun supistelu sai kohdun kipeytymään, joskus jopa tihkuttamaan. Harkitsin silloin jo kierukan poistoa, mutta parisuhteen loppuminen ratkaisi tuon ongelman.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle laitettiin hormonikierukka reilu 3kk sitten kun synnytyksestä oli aikaa tasan puoli vuotta. Sitä ennen ei ollut menkat alkaneet, mutta sitten alkoi heti vuodot jotka jatkuvat vieläkin :rolleyes: Pikkuhousunsuojalla useimmiten pärjää, mutta alkaa silti ärsyttää... Eipä tässä muuten tietäisi milloin edes tulee menkat ja millon on vaan kaikkea muuta vuotoa, mutta kun niistä menkoista tulee edelleen ne kivut, lievempinä tosin, mut särkylääkkeen joudun silti ottaa <_<

 

Ja laittaminen sattui ja varsinkin ne puol vuorokautta kestäneet supistelut sen jälkeen :S Naama kukkii ja hiukset rasvottuu, menkkojen aikaan turvottaa ja välillä vähän muutenkin :rolleyes: Myös pientä haluttomuutta on esiintynyt, mikä on mulla harvinaista :D Ja sen lisäksi mies saa kestää yhtäkkisiä hormonityrskyjä...

 

Noh, jos mä välttämättä yritän jotain positiivista keksiä, niin on niin varma suoja että mun ei tarvi koko aika kuvitella kaikenlaisia raskausoireita, mulla kun taitaa olla vähän krooninen tää vauvakuume :P Mitään muuta kivaa mä en sitten keksikään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poistatin hiljattain oman kierukkani, ehti olla reilun vuoden. Mulla tuli kaikki samat oireet kuin hormonaalisesta ehkäisystä muutenkin: näpyt, rasvoittuva tukka, turvotus ja painonnousu, halutomuus, mielialamuutokset sekä päänsäryt.

 

Laittaminen ei tuntunut miltään, sen paremmin kuin poistaminenkaan. Alkuun tihkutteli muutaman ekan kuukauden lähes päivittäin, sen jälkeen tuli parin kuukauden välein niukat kuukautiset jotka kestivät viikosta kahteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään tuikattiin toi kierukka ja mua se laitto kyllä sattu. Ihan samanlaista kipua kun synnyttäessä kun kohdunsuuta venytti nyt se asetin. Onneks se ei tietty kestäny kauaa. Sen jälkeen oli pientä menkkaipumaista pari tuntia, lopunpäivää ei oo enää tuntunut missään. Pieni vuotokin alko pari tuntia asennuksesta, saa nähdä kuinka kauan jatkuu. Mä todella toivon, että tää olis nyt hyvä ratkasu meidän ehkäsypulmiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ollu kierukka toukokuunloppu puolilta. Ei-synnyttäneenä asennus sattui jonkin verran, mutta lääkärin mukaan onnistuin ihan "normaalisti". Noin 30min asentamisesta alkoi aivan sairaat supistelut ja koko loppu päivä meni sohvalla makaillessa ja silmiä kuivaillessa. Pientä tiputtelu vuotoa mulla oli joitain yksittäisiä päiviä, mutta menkkoja ei kertaakaan. Entiseen verrattuna tämä vuoto ei ole yhtään niin punaista ja on paljon sameampaa. Kahden ekan kuukauden aikana sain, siihen aikaan kun menkkojen olisi pitänyt tulla, 3-4 migreeniä kahden päivän välein. Tämä on onneksi loppunut. Olen aikasemmin syönyt minipillereitä ja niiden aikana ei mulla oo ollu edes tiputteluvuotoa. Migreenit vaivasivat silloin kyllä todella usein ja siksi kierukkaan pääsyttiinkin.

 

Miesystävä on muutamia kertoja ilmottanut että häntä sattuu yhdynnän aikana ja epäillyt osuvansa kierukkaan (siis mitä todennäköisimmin kuinkin vaan lankoihin). Joskus yhdynnän aikana itsekin tunnen ikävää kipua alavatsassa. Tämän jälkeen seuraa lähes aina pientä vuotoa. Mulla kohtu on käänytynyt taaksepäin ja tämä oli tiedossa jo ennen asentamista. Jälkitarkastuksessa mulle sanottiin että kierukka on normaalilla paikallaan, joten hieman ihmetyttää nämä kivut. Kierukan mukana tulleissa ohjeissa luki jotain lisääntyneestä riskistä että kierukka puhkaisisi kohdun, taaksepäin kääntyneen kohdun kohdun kohdalla. Sitten mun ikävimpänä vaivana on oikealle puolella ihan suoliluunharjun viereen ilmestyvä kipu. Tässä kohtaa lienee mun toinen munasarja. Tästä kivusta en vielä lääkärille oli puhunut, mutta asiasta lueskeltuani epäilisin sen johtuvan laajentuneesta munarakkulasta. Kipu on ilmestynyt nyt muutamaan kertaan ja se on jatkunut muutaman päivän ajan aina kerrallaan.

 

Halut on mulla ainakin ihan kohdallaan, näppylät naamasta on kadonneet ja hiuksetkin on ihan normaalit. Mielialanvaihteluita mulla ei oo ollu vissiin kertaakaan ja turvotuksesta ekan viikon jälkeen ei oo ollu tietoakaan.

 

Ekaa päivää lukuunottamatta en kierukanottamista ole katunut :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla oli pari vuotta taakse päin hormoonikierukka, jonka poistatin 2 vuoden jälkeen. Kierukkan asettaminen ei sattunut yhtään (olin silloin 3 lasta saanut) ja tapahtui muutamassa minuutissa, lääkäri vaikutti todella osaavalta (n. 50v naislääkäri, erikoistunut naistentauteihin). Kuukautisia minulle ei ollut ehtinyt tulla synnytyksen jälkeen ja kierukan kanssa niitä ei tullut OLLENKAAN myöhemminkään.

 

En tiedä vaikuttiko korkea hemoglobiinini vai mikä, mutta olo oli raskas hormoonikierukan kanssa. Heräsin myös välillä yöllä sydämen tykytyksiin, mikä oli todella epämielyttävää ja pelottavaa, joten päätin poistaa kierukan, jonka jälkeen ne oireet loppuivat myös. Samoin turvotus ja hiusten rasvottuminen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on kierukka ollut huhtikuun lopusta alkaen. Laittaminen ei hirveästi sattunut, mutta aika kauan kierukka "pisteli" kohdussa ja edelleen silloin tällöin. Terveydenhoitaja meinasi, että tuo johtuu siitä, ettei kierukka ole vieläkään asettunut paikoilleen vaan liikkuu välillä kohdussa. Myös vuotoja on ollut ihan ärsyttävän paljon. Tosi runsaat kuukautiset joka toinen viikko :o Aion kuitenkin ainakin vuoden katsoa josko se tästä tasoittuisi. Ärsyttävää, koska mun molemmat siskot pääsi kuukautisista kokonaan eroon saman tien. Jos vielä ens huhtikuussakin on puolet kuukaudesta yhtä vuotamista, aion siirtyä johonkin toiseen ehkäisymuotoon. Mutta ilman noita kuukautisia olisin ihan tyytyväinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on kierukka ollut kuukauden ja tykkään muuten, mutta tää vuoto sais loppua. Oon siis laitosta lähtien vuotanut/tiputellut. Toki osasin tätä vähän odottaakin, mutta kyllä silti kohta palaa käämi tähän. Mutta muuten tuntuu vielä ainakin oikein hyvältä ehkäsykeinolta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

Mulla tuli noita tiputteluvuotoja kans alkuun aika pitkään. Tai no useampia viikkoja... Mut sit loppu vuodot kokonaan. Ja se ei kyllä haitannu yhtään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ne joilla on kierukka ollut käytössä ennen raskautumista, kuinka kauan kestää kuukautisten palautuminen normaaliksi kierukan poiston jälkeen?

 

Luulen että otan kierukan nyt, ennen söin pillereitä. Vaikka pillerit sopi mulle tosi hyvin, mutta tuo helppous hieman houkuttaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heti hormonikierukan poiston jälkeen muutaman päivän päästä mulle on tullut ensimmäinen vuoto. Tätä kutsutaan joksikin tyhjennysvuodoksi kai. tästä vuodon alkamisesta noin kolmen viikon päästä oon sitten saanut omasta mielestäni ne ekat oikeet menkat. Ja niistä alkavasta kierrosta oon sitten molemmilla kerralla tullut raskaaksi. Että tosi nopeasti palautui ainakin mulla kierto ennalleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ne joilla on kierukka ollut käytössä ennen raskautumista, kuinka kauan kestää kuukautisten palautuminen normaaliksi kierukan poiston jälkeen?

 

Kierukan poiston jälkeen tuli mullakin "tyhjennysvuoto". Sen jälkeen tulin raskaaksi. Kierto ei siis ehtinyt palautua ennalleen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla kierukka laitettu kun olin 23vuotias ja en ole synnyttänyt. Olen ollut kaikin puolin tyytyväinen eikä minulla ole noin 3v aikana kierukan kanssa tullut menkkoja. Tämän ajan jälkeen on tullut lähes joka kuukausi niukat menkat, pikkuhousunsuojilla selviää.

 

Nyt on tullut ajankohtaiseksi harkita hormoonikierukan poistoa, että olisin valmiina häiden tienoilla mahdolliseen raskautumiseen :D

 

Nyt jännittääkin kauanko kierukan poiston jälkeen menee ennen kuin normi rytmi palaa. viimeksi minulla on normaali kierto ilman mitään pillereitä, nuvaringiä tai kierukkaa ollut kun olin 16 vuotias.

 

Jos joillain kokemuksia kierron palautumiseen niin olen kiitollinen tiedoista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuulin juuri "kauhutarinan" :lol: eli tutuntutulla oli hormonikierukka mennyt huomaamatta kohdunseinästä läpi vatsaontelon puolelle. "Katoaminen" huomattiin vasta, kun tuli raskaaksi. Onneksi ei ollut mikään katastrofi (eikä tullut mitään pysyvää haittaa vauvalle tai äidillekään), mutta ei siis hormonikierukkakaan 100 % varma ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^hyyyyiiii!

 

Kierukassa ainoa puoli mikä mietityttää on just tuo, että kohtuun tungetaan joku härpäke ja sit jos se alkaakin elämään siellä omaa elämää... :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now