Ensikohtaaminen vauvasi kanssa

[emmyzka]

ekat ajatukset tainnu aina olla: Voih miten ihana, onpa se pieni

 

nuorimmaisen nappasin kätilön käsistä kun meinasi rueta sitä asettelemaan niin hitaasti rinnan päälle

[vatukka]

ekasta tais olla vaan hämmennys että onpa se pitkä ja laiha... (normaali alatiesynnytys)

tokasta järkytyin kun nenä oli lytyssä että ei kai se jää sellaiseksi () (normaali alatiesynnytys)

 

kolmannesta näin vaan vilauksen kun kiikuttivat keskolaan ja ajatukset ihan sekaisin muutenkin ja huoli pienestä. (45min aikasemmin olin menossa saunaan, seuraavassa hetkessä olin leikkauspöydällä hätäsektion merkeissä istukan ennen aikaisen irtoamisen takia)... kunnon ensikohtaaminen oli 2 päivää myöhemmin ja sekin järkytys kun poika oli paine"kärsässä" ja happikaapissa yms vaikka missä muissa letkuissa ja kojeissa...

[Sunflower78]

Oma kokemukseni esikoiseni ensikohtaamisesta oli ahdistava. Se oli leikkaussalissa hätäsektion jälkeen aivan sekunnin kestänyt vilautus, sillä vauva ei hengittänyt kunnolla. Sen jälkeen kohtasinkin vauvani seuraavan kerran vasta SEURAAVANA iltapäivänä (poika syntyi sunnuntai-aamuna, kohtasin hänet siis maanantaina ip), vastasyntyneiden tehovalvontaosastolla kun minut vietiin sairaalasängyllä erikoisjärjestelyin vauvan luo. Olin itse niin huonossa kunnossa ja erityisvalvonnassa etten päässyt aiemmin vauvaa katsomaan. Mies sitten toi videonpätkiä ja kuvia näytille. Oli aika ahdistavaa

[Elena]

Olin ihan ilokaasupöllyssä, mutta hämmentyneenä mietin että tuollainenko se on, ihan eri näköinen oli kuin olin kuvitellut Oli paljon pidempi ja sitä pituutta hämmästelin ihan ääneen, että onpa pitkä tyttö (54 cm)! Olin olettanut, että meidän vauvalla ois mustat hiukset syntyessään, kun minulla ja miehellä on ollut molemmilla, mutta ei, sehän olikin aika blondi

 

Oikeasti fiilikset oli tosi hämmentyneitä ensimmäisillä kerroilla kun vauvan näin. Sitten kun olin levännyt ja toipunut synnytyksestä ja sain taas nähdä vauvan seuraavana päivänä (vauva oli yön hoitajilla kun olin niin väsynyt, että nukuin synnytysväsymystä pois sen yön, kun vauva oli syntynyt edellisiltana 16 tunnin synnytyksen jälkeen), niin sitten vasta osasin ihan oikeasti ihastella vauvaa. Ja siitä lähtien se onkin tullut koko ajan vain rakkaammaksi ja rakkaammaksi.

[Guest RGB]

Eka fiilis taisi olla että huh, nyt se on maailmassa ja että apua, onpa se pieni, ja että sillä on aivan isänsä kulmakarvat ja tummat hiukset. Mietin myös että tässä se nyt ihan oikeasti on se meidän vauva ja nyt me ollaan äiti ja isä. Itku pääsi! Suurta rakkautta en heti osannut tuntea vaan lähinnä pelotti osaanko hoitaa ja imettää vauvaa. Tunteet oli lähinnä hämmentyneet ja yöllä ärsyttikin kun vauva vaan itki eikä suostunut imemään. Vuorokauden jälkeen alkoi sitten äidinrakkaus tosissaan heräillä.

[nappis-]

Mun ensimmäinen ajatus oli et "voi kuinka ihana!" sitä taisin hokea jonku aikaa, seuraava ajatus oli et "miten sil on punanen tukka".

[reiki]

Esikoisen synnytys oli niin helppo, että ihmettelin vaan kuinka se nyt voi olla tossa ja mä olen ihan kunnossa. Sitten ihmettelin, että miten sillä voi olla kihara tukka (eikä sitten ollutkaan - märkähän se vaan oli )

[Shiny]

Ihan ensimmäinen ajatus oli varmaan se, että "huh, nyt se vihdoin syntyi" ja heti perään, että "voi, miten ihana". Tytöllä oli paljon hiuksia ja se oli hurjan söpö! Ajattelin myös, että se oli jotenkin isomman näköinen kuin mitä ajattelin vastasyntyneen olevan (vaikka ei meidän tyttö edes ollut mikään iso).

[Guest Grenada]

Eka fiilis oli kyllä ihan puhtaasti ihmettelyä, että pieni on vihdoin täällä. Ja sitä, että nappula oli tosi pitkä ja hoikka kaveri, ja niin nätti poju

[Neitoperho]

Esikoisesta olin TODELLA väsynyt (4 vrk kovia supistuksia, raju kuppisynnytys), että enpä juuri ajatelluin kuin sen olevan ohi. Mutta kuopuksen synnytys sujui paremin ja olihan se mahtavaa saada palkinto mahan ulkopuolelle. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla

[susan]

Mä voin sanoa olleeni loppu ja väsynyt ja paniikissa ja sekaisin kuin seinäkello kun tyttö syntyi. Eka sanat multa oli: "Voi p*ska, se näyttää ihan meidän isältä" (no se NÄYTTI!!! ), sit kysyin kätilöltä että onhan tää kaikki nyt varmasti ohi ja kolmas lause tais olla "kuuluisko mun nyt itkeä?" Eli joo, ei jäänyt paljon lapsille kerrottava..

[Mindu]

Esikoisen kohdalla mä en meinannut uskoa silmiäni, että sieltä todella mulskahti VAUVA!!! :D Sitä oli jotenkin niin pihalla ja pöllämystynyt Tokan kohdalla oli ikävmmät tunnelmat kun häntä elvytettiin hetki, ja lähti siitä lastenosastolle hakemaan vähän lisähappea, mutta seuraavan päivänä kun sain tytön vierihoitoon niin hän näytti mun mielestä ihan myyrältä :D

[Elisha]

Ensimmäinen ajatus oli, että eikö sillä olekaan tummaa tukkaa Hiukset olivatkin vaaleat, jopa punertavat. Olin ollut ihan varma, että pojalla on tumma tukka kuten isällänsä. Toinen ajatus oli, että miten sen pää on noin hassun näköinen! Vauva oli ollut väärässä tarjonnassa ja tukalassa asennossa, jonka vuoksi pää oli suippomainen.

 

Vauva tuntui kyllä heti ihan ikiomalta, vaikka olin pelännyt ennen synnytystä, että koen vauvan jollain tavalla vieraaksi.

[Saffy]

Esikoisen kohdalla muistan vaan päällimmäisenä valtavan helpotuksen, ponnistusvaihe oli pitkä ja tuskainen. Olin tositosi väsynyt, joten mitään vaaleanpunaisia hattaroita ei siinä hetkessä ollut, olin vaan iloinen että synnytys oli ohi ja vauva terveenä maailmassa.

[daiw]

Mieheni toi vauvan heräämöön sylissään ja ensimmäisenä sanoin vauvalla olevan minun nenä. Mies oli samaa mieltä. Muistaakseni poskelleni vieri myös kyynel, oli se aikamoinen hetki.

[Evelynn]

Mä olin ihan ilokaasuissa, mutta muistan kummastelleeni sitä valkoista "limaa", joka vauvaa ympäröi. Sille on kai oikeakin nimitys, mutta en nyt sitä muista. Muistan myös haistaneeni vauvaa eikä tuoksu ollut kovin miellyttävä Tunnelma oli lähinnä sekava ja olin helpottunut, että selvisin hengissä, vauvaa en niinkään osannut edes ajatella. Tunneryöppy tuli sitten seuraavana yönä, katsoin vauvaa ja itkin onnesta

[Guest Keira]

Ensimmäinen tunne oli valtava helpotus kun sai vauvan ulos yli tunnin ponnistusvaiheen jällkeen - seuraava ajatus oli että miten sillä voi olla noin pitkä ja musta tukka (itse olen ollut kalju vielä vuoden vanhanakin)

[Amonet]

Mä olin todella yllättynyt, kun ensimmäinen tunne olikin ylitsevuotava kiintymyksen tunne nappulaa kohtaan, kun poikaa putsattiin siinä ennen rinnalle nostoa. Olin henkisesti varautunut siihen, että saatan päästää jotain ihan älytöntä suustani enkä todellakaan olisi etukäteen uskonut katselevani poikaa ruusunpunaiset lasit silmillä. Mutta niin siinä vain kävi.

Suihkussa sitten huolestuin siitä, etten tunnistaisi poikaa muiden vauvojen joukosta, josko siihen olisi ollut tarvetta. En ollut vielä pistänyt siihen mennessä merkille, että pojalla on isänsä nenä.

[inkeri__]

.

Edited March 19, 2012 by inkeri__

[Ebur]

Jotain taianomaista siinä hetkessä oli, kun vauva nostettiin rinnalle. Katsoin vauvan silmiä, jotka olivat ihmeellisen kauniit. Ihmettelin, kuinka pieni hän oli. Valtava hellyyden tunne oli päällimmäisenä ja myös hämmennys - tässäkö tämä uusi ihminen nyt on.

[Kirsikkainen]

Olin melkoisen pöllämystynyt ja mietin että "nytkö se tosiaan syntyi?" Äänen taisin ensin tokaista "Se on poika!" (emme tienneet vauvan sukupuolta etukäteen) ja sitten "Onpa se pikkuinen!". Sitten vain ihmettelinkin vauva rinnalla että mitä tapahtui. Liikutuin kun katsoin miestä, jolla oli tippa linssissä. Oma liikutus vauvasta tuli vähän myöhemmin kun oli pää vähän selkiytynyt synnytyksen jälkeen.

[Miimis]

Taisin heti vain alkaa itkemään. Olin todella väsynyt, shokissa ja jotenkin niin uupunut, että olin kyllä pitkään hiljaa... Vauvaa tuli kyllä vain tuijoteltua, mutten tainnut mitään sanoa.

[2010]

Olin helpottunut, että olimme molemmat hengissä ja ok. Vauvalla oli isot, tummat silmät joihin kiinnitin heti huomiota. Itse olin aika pahoinvoiva koko synnytyksen ajan, ja pian syntymän jälkeenkin oksensin... Mutta päällimmäisinä tunteina olivat väsymys - ja kyllä, myös rakkaus lapseen syntyi ensisilmäyksellä.

[Emlilja]

Kätilö näytti vauvaa ja kysyi että "tiesitkö kumpi tulee".. Tyhmänä vastasin että "ehkä, mutta en vieläkään näe" (ei ollut rillit päässä ja tällä myyrän näöllä en tosiaan nähnyt kuin ison möykyn kätilön käsissä!)

[almukka]

Erittäin helpottunut. Ja vasta näin kolmannella kerralla taisin ensimmäistä kertaa itkeä kun näin vauvan. Vauva itki synnyttään tosi paljon, mikä vaan lisäsi itsellä sitä suojelun tarvetta.