Kummivalinta loukkaa

[Tweety]

Hattuhirmu: siksi juuri itse ihmettelen, miksi kukaan voi edes suuttua, kun tottahan se on kaikilla perheillä on ihan omat käytännöt ja perinteet.

 

Miksi kaveri saa suuttua sisarusten valisemisesta, vaikka hänestä olisikin itsestään kiva lisätä lapselle aikuista "tukiryhmää". (Tosin itse taas mietin, että kaikki jotka oikeasti haluaa olla lapselle läheisiä voivat olla sitä myös ilman sitä kummititteliä ) ...Ja päin vastoin.

 

Ja miksi kummien pitää olla juuri pariskunta. Minulla kun oli sisarukset, minulla oli tavallaan kaksi kummiperhettä. Vaikka papereissa kummeja on minulla virallisesti vain kaksi. Mutta ilmeisesti vanhempani ovat olleet tahallisesti töykeitä sitten puolisoja kohtaan

 

No minä olen ajatellut nyt vakavasti, että meillä (,jos aijotun mukaan etenemme,) sinkkukummin mahdollista tulevaa puolisoa tulemme kutsumaan kummiksi, jos hän niin haluaa. Ja seurustelevan kummin osalta kysymme avopuolison kantaa. Haluaako hän olla oikein virallinen kummi (jolloin toivon ettei yhteys katoa erokaan sattuessa), vai haluaako, että hän on kunniakummi. Eli käyttää kumminimeä, olematta kirkon kirjoissa. Me emme kaipaa kummeilta mitään muuta kuin kiinnostusta olla osa lapsen elämää. Ja jos joku muukin on lapsestamme kiinnostunut on se suuri kunnia meille.

 

Toki tässä suututamme erään kummiehdokaspariskunnan, mutta en oikeasti halua lapselleni tulevaisuudessa mahdollisesti jopa kuutta kummiperhettä .

 

Hienoahan se on, että moni haluaa tulevaa lasta rakastaa, mutta erittäin huonoa, jos rakkauden ehtona on kummius. Ehdoton välittäminen on aidointa.

Edited February 3, 2009 by tweety

[Aurora]

Tyhmä kysymys: kun kirkko ei aseta kummien määrälle rajaa, miksi vanhemmilla on niin tarkat omat rajat siitä montako kummeja pitää olla. Miksi kuusi kummiperhettä olisi huono juttu kolmeen kummiperheeseen verrattuna? Miksi kummeja pitää olla juuri kaksi eikä esimerkiksi neljä?

 

Mitä kielteistä kummien määrän kasvattamisesta seuraa kun niin moni tuntuu pitävän sitä pahana?

 

Mun korvaan tollanen kuulostaa samalta kuin tämä: Mä haluan että mulla on vain kaksi ystävää. Jos joku kolmas pyrkii mun ystäväksi, mä sanon sille, että sori vaan, mun ystäväluku on jo täynnä. Kaksi on hyvä luku, kolmessa on jotain epäilyttävää.

 

Jotenkin sitä ajattelisi, että niin kummeissa kuin ystävissä useampi tuo jotain lisää elämään, ei vie pois.

Edited February 3, 2009 by Aurora

[Sippura]

Tyhmä kysymys: kun kirkko ei aseta kummien määrälle rajaa, miksi vanhemmilla on niin tarkat omat rajat siitä montako kummeja pitää olla. Miksi kuusi kummiperhettä olisi huono juttu kolmeen kummiperheeseen verrattuna? Miksi kummeja pitää olla juuri kaksi eikä esimerkiksi neljä?

 

Vastakysymys: Jos lapsen kummiksi pyytää kaikki kivat ihmiset ja vähän niitäkin, jotka vain sattuvat seurustelemaan tai olemaan naimisissa kivan ihmisen kanssa, niin onko silloin tarvetta pyytää kummiksi oikeastaan ketään? Kun kaikki on sitten muutenkin samassa roolissa lapsen elämässä. Ja toisaalta, kyllähän nyt joku raja kummien lukumäärään on hyvä olla, eikö. Kuka sitten saa päättää mihin se raja vedetään, jos ei lapsen vanhemmat? Miksi kummeja sitten pitäisi olla vaan kuusi kummiperhettä tai vaan neljä kummia, kun voi pyytää vaikka kymmenen kummia?

[Tweety]

Aurora:

No turha topicihan tämä väärine kuvauksineen:

Kummivalinta loukkaa: Kun koko sukua ei voi kummeiksi pyytää...

Totuushan on se että:

Kummivalinta ei loukkaa, kun todellakin kaikki serkun kaimatkin voit pyytää, ja jos et pyydä, niin paska olet. Vain kummi välittää lapsesta. Kummius on kilpailu. More is more... ja mitä enemmän sitä parempi. Kyllä määrällä kaikki ongelmat ratkotaan.

 

Mutta edelleen eikö voi olla läheinen ilman kummititteliä? Kummius on siis ehto läheisyydelle ja halusta olla osa lapsen elämää Se siitä pyyteettömyyden opettamisesta.

 

Minusta, jos etsin lapselle läheistä jonka puolelle hän voisi kääntyä, jos hän ei jostain syystä voi minun luokseni asiallaan tulla, on oikein valita sellaiset henkilöt joiden arvomaailmaan voi 150% luottaa. Sellaisen joka ei tuomitse tai juoruile. Sellaisen joka myös ilmoittaa meille vanhemmille, jos jotain vakavaa on lapsella mielessä, ja hän pelkää kanssamme puhua. Mielestäni määrällä en takaa sitä että lapseni löytää sen oikean aikuisen, johon minusta olisi parasta tukeutua. Jos osoitan koko sukua, löytyy sieltä se "mielipuoli" serkun kaiman vaimo, joka nyt vain pakosta on kummi. Rajaamalla hieman tarkemmin voi olla varmempi, että lapsen saama tuki on sellaista, jonka minäkin haluaisin lapselle antaa. Jos en tunne ihmisen arvomaailmaa, ja jos minua hiemankin epäilyttää hänen tapansa ohjeistaa, tai vaikka pitää pienen pientä salaisuutta, vaikka se olisi sitten lapsen ensi-ihastus, tai vakavapi juttu, kuten teinin tyhmyydessä hankkima klamydia, hän ei voi olla kummi. Kummin on nautittava minun ja mieheni luottamusta. (Kyllä minua olisi teininä pelottanut mennä isälleni sanomaan olevani raskaana, jos olisi sellaista päässyt käymään. Kummisetäni puoleen olisin uskaltanut kääntyä, hän olisi varmasti toiminut oikein tiedolla. Kummitädilleni ei olisi tuskin tullut mieleenkään tällaista kertoa. Olisi varmaan kaikille sukulaisille soitellut ja kauhistellut, eikä edes vanhemmilleni kertonut. )

 

Kaikilla on varmaan hyviä elämän ohjeita, mutta kysehän on siitä, että se elämän ohjeen tulisi olla sellainen, jonka myös me haluaisimme lapsen kuulevan. Minusta kummin voi rajata esittämällä itselleen sellaisia vaikeita kysymyksiä, ja miettimällä miten TIEDÄN tämän kummiehdokkaan silloin toimivan. Jos vastaukset miellyttää, on hän oikea, jos ei, niin hän ei todellakaan ole oikea. Toinen onko henkilö sellainen jota haluaisin lapseni ihailevan? onko hänen arvonsa ja toimintatapansa sellaisia että voin kaikesta olla myötämielinen, jos hän tämän haluaa lapselleni opettaa?

 

Onko sitten muilla hyvillä vilpittömillä ihmisillä edes mahdollisuuksia vaikuttaa lapseen kuin minun haluamallani kummilla? Tietysti on. Kyllä minä luotan siihen, että ihmisen ollessa vilpitön ja hyvä lapselle, ilman kummititteliäkin, osaa lapsi myös tällaisen henkilönpuoleen kääntyä. Eli jos todella pyyteettömästi uskoo että itsellä on paljon annettavaa syntyvälle lapselle, voi tehdä itseään lapsen tykö. Sehän on kaunista. Tämä aikuinen on todella henkilö joka välittää lapsesta. Hän ei tee sitä edes "kumminvelvoitteesta".

 

EDIT: Unohdin laittaa että minulla on läheisiä ystäviä jos jonkin moista. Kaikki ovat ihania tyyppejä, ja yhtä tärkeitä. Kaikkien toiminta tapoja en aina kuitenkaan hyväksy. Kummin tulee olla sellainen jonka toimintatavat vastavat eniten minun mielikuvaani ihaneesta. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, ei edes se kummi, mutta mielummin sellainen kummi jonka tunnen kunnolla hyvine ja pahoine tapoineen, kuin sellainen jota tunnen näennäisesti, ja vain ne hyvät puolet. Kysehän ei ole siitä kuka on vanhemmille tärkein, vaan siitä kuka on vanhemmista lapsille sopivin luottohenkilö ja roolimalli.

Edited February 3, 2009 by tweety

[Sippura]

^ Hyvin kommentoitu.

[Aurora]

Mä en vaan ymmärrä sitä, että jos on yleisessä tiedossa että suurin osa pariskunnista pahoittaa mielensä, jos vain toista osapuolta pyydetään, miksi jotkut vanhemmat haluavat ehdoin tahdoin tehdä jotain sellaista, joka suurella todennäköisyydellä aiheuttaa pahaa verta.

 

Vaikka teidän mielestänne kummivalinnasta ei pitäisi loukkaantua, niin ihmiset loukkaantuvat -verisestikin. Ne loukatut tunteet eivät häviä mihinkään siitä, että toistellaan että vanhemmilla on oikeus päättää kummeista. Varsinkin kun vanhan tavan mukaan molempia pariskunnan jäseniä pyydetään, tämän säännön vastaisesti toimiminen nöyryyttää ihmisiä. Miksi minä en kelvannutkaan?

 

Kummius kun ei tosielämässä ole mikään elämää suurempi juttu vaan useimmiten pelkkä synttärikortti ja joululahja, jos sitäkään, niin mitä ihmeen väliä sillä on että siinä kortissa lukee kahden kummin nimet?

[Tweety]

^no jos ainoa asia miten ihminen haluaa osoittaa olevansa kummi on se synttärikortti ja joululahja, niin mikä hinku on kummiksi ryhtyä . (tai sitten minä olen kyllä aika monen kummi omilla toimillani, jos näillä avuin kummi olen.) Minä arvostan tällaista tavaramuistamisen sijaan enemmän aikaa ja ajatuksia, välittämistä ja ohjausta tarvittaessa.

 

EDIT: Meillä on onneksi sellainen tilanne, että vain yksi pariskunta (tai siis sen suhteen nainen) hermostuisi, jos toisesta ei tulisi kummi. Onneksi meillä on vain yksi pariskunta joka suuttuu jos eivät saa olla esikoisen kummeja. Kenenkään välittämistä emme aijo "ostaa" valinnoillamme.

Edited February 3, 2009 by tweety

[pipa]

Kummius kun ei tosielämässä ole mikään elämää suurempi juttu vaan useimmiten pelkkä synttärikortti ja joululahja, jos sitäkään, niin mitä ihmeen väliä sillä on että siinä kortissa lukee kahden kummin nimet?

 

 

Mun mielestä ihmisten pitäisi olla tarpeeksi kypsiä suhtautumaan siihen jos ei kummiksi valita oli syy sitten mikä tahansa. Jos kokee asian tärkeäksi, että haluaa olla kummi niin sen voi toteuttaa asian ihan eri tavalla eli olla mukana lapsen elämässä.

 

Musta tuntuu, että ihmiset on alkanut nyt ymmärtää kummiuden ihan väärin kun loukkaanuttaan siitä, että ei pyydetä kummiksi vaikka koko lapsi ei edes välttämättä kiinnosta. Ja etenkin Aurora todisti jo, että kummius on tosielämässä pelkkää korttia ja lahjoja eikä mitään muuta.

 

Eli siis jos et pyydä tuttuasi kummiksi niin se on ainoastaan kunnialoukkaus ja todiste siitä mitä mieltä vanhemmat ovat siitä ihmisestä.

 

 

Mutta mun lapsien kummit on kaikkea muuta kuin synttärikorttia ja joululahjaa! He ovat mukana minun poikani elämässä ja haluavat auttaa vaikkapa poikani hoidossa ja olla juuri hänen kanssaan!Seurata hänen kasvuaan!

 

Jos kummius olisi juuri tuota sinun mainitsemmalla tavallasi niin meidän pojalla olisi koko meidän tuttavapiirimme kummeinna

[Aurora]

^Eihän tässä ole lainkaan kysymys siitä, että ihmiset sankoin joukoin hinkuvat kummiksi vaan siitä, että ihmiset loukkaantuvat kun pariskunnan molempia osapuolia ei pyydetä kummiksi, vaan annetaan ymmärtää että me tykätään vaan toisesta teistä.

 

Etkö itse loukkaantuisi jos sinulle tehtäisiin selväksi, että ystäväpariskunta tykkää miehestäsi, mutta sinä olet pakollinen paha, etkä ainakaan riittävä hyvä ihminen kummiksi.

[pipa]

Kummius kun ei tosielämässä ole mikään elämää suurempi juttu vaan useimmiten pelkkä synttärikortti ja joululahja, jos sitäkään, niin mitä ihmeen väliä sillä on että siinä kortissa lukee kahden kummin nimet?

 

 

Mun mielestä ihmisten pitäisi olla tarpeeksi kypsiä suhtautumaan siihen jos ei kummiksi valita oli syy sitten mikä tahansa. Jos kokee asian tärkeäksi, että haluaa olla kummi niin sen voi toteuttaa asian ihan eri tavalla eli olla mukana lapsen elämässä.

 

Musta tuntuu, että ihmiset on alkanut nyt ymmärtää kummiuden ihan väärin kun loukkaanuttaan siitä, että ei pyydetä kummiksi vaikka koko lapsi ei edes välttämättä kiinnosta. Ja etenkin Aurora todisti jo, että kummius on tosielämässä pelkkää korttia ja lahjoja eikä mitään muuta.

 

Eli siis jos et pyydä tuttuasi kummiksi niin se on ainoastaan kunnialoukkaus ja todiste siitä mitä mieltä vanhemmat ovat siitä ihmisestä, vaikka eivät ole edes kiinnostuneet muuten koko kummi asiasta.

 

 

 

 

Mutta mun lapsien kummit on kaikkea muuta kuin synttärikorttia ja joululahjaa! He ovat mukana minun poikani elämässä ja haluavat auttaa vaikkapa poikani hoidossa ja olla juuri hänen kanssaan!Seurata hänen kasvuaan!

 

Jos kummius olisi juuri tuota sinun mainitsemmalla tavallasi niin meidän pojalla olisi koko meidän tuttavapiirimme kummeinna

[Aurora]

Mutta mun lapsien kummit on kaikkea muuta kuin synttärikorttia ja joululahjaa! He ovat mukana minun poikani elämässä ja haluavat auttaa vaikkapa poikani hoidossa ja olla juuri hänen kanssaan!Seurata hänen kasvuaan!

 

Jos kummius todella merkitsee noin aktiivista osallistumista lapsen elämään, on vieläkin käsittämättömämpää että pariskunnasta vain toisesta tehdään kummi, kun kuitenkin naperon elämässä mukana tulee olemaan myös puoliso. Vai onko tämä ei-toivottu puoliso aina kotona, kun kummi on kylässä kummilapsen luona? Ja kun kummilapsi on kummilassa, puoliso lähtee reissuun?

[Tweety]

Minusta edelleen, jos ainoa peruste siitä kummipariskuntaa tukemaan on lause kun näin on tehty kautta maailman historian, on huono. Kautta maailman historian on tehty paljon huonoja päätöksiä Jos ei tule valituksi kummiksi, niin uskon suurimmaksi syyksisen ettei vanhemmat tiedä tarpeeksi henkilön arvomaailmasta. (Ja ei se ei ole vanhempien tehtävä tässä vaiheessa alkaa haastatella henkilöä ja sitä selvittää) Ihmiset antaa sen itsestään mitä haluavat toisille antaa, jos se ei ole vanhemmille tarpeeksi tietoa, niin mitä sille voi siinnä vaiheessa kun puoliso on täydellinen kummi vanhempien mielestä. Tällöin kummipuoliso olisi vanhemmista se jolta vanhemmat toivoo ensisijaisesti tukea lapselle, jos häneltä sitä pyydetään. Tokihan puoliso on osa lapsen elämää, ja puoliso saa olla niin tiivis osa lapen elämää kuin haluaa. Valitettavasti harvempi näistä haluaa olla osa lapsen elämää eron sattuessa.

 

Minä oli yllättynyt siitä että minusta tehtiin kummi, vaikka miehestäni oli kokoajan sylikummina puhuttu. Ei perhe tunne minun arvomaailmaani niin hyvin, että uskoisin itse vastaavassa tilanteessa olisin valmis kummiutta uskomaan. Olen otettu, mutta tiedän myös, että olen aikaisemmin pitänyt itseni tarkoituksella hieman etäällä kummilapseni vanhemmista. Minusta oli hassua, että olen kummi koska olen mieheni vaimo.

 

Mielestäni tuo en ole kummi en muista lasta, en ole kummi en käy kylässä tai lähden talosta kun kummilapsi kyläilee on oikeastaan lapsellista. Aurora et itsekkään vastaa kun olen kysynyt, miksi ei ilman kummiutta voi olla läheinen ihminen?

 

Eikä ilmiö voi olla kauhean uusi, sillä minäkin lähentelen kolmeakymppiä eikä minulla ole siis pariskunta kummina.

[Rozie]

Minä olen siskoni pojalle kummi, mutta mieheni ei. Sama on veljeni tyttären kohdalla. Siippani on ollut kuvioissa mukana jo kun nykyiset ihanat muksut ovat olleet pilkkeenä isiensä silmäkulmassa, sekä veljeni että siskoni myös pitävät miehestäni. Jos hänet olisi pyydetty kummiksi, se ei olisi ollut "pakkopuolisokummiutta". Mutta häntä ei pyydetty. Asiasta puhuttiin ennen ristiäisiä sisarusteni ja mieheni kanssa, eikä siitä jäänyt kenellekään traumoja, aikuisina ihmisinä osataan ottaa asiat muutenkin kuin henkilökohtaisesti. Minä en siitä loukkaantunut ettei mieheni "kelpaa" kummiksi, eikä myöskään mieheni loukkaantunut ettei häntä pyydetty. Yhtä lailla kuin minäkin, on myös hän mukana kummilasteni elämässä, vaikka ei heidän virallinen kumminsa olekaan. Ihmettelen kyllä, jos joku aikuinen on niin pikkumainen, että poistuu paikalta jos puolison kummilapsi on tulossa kylään tai että kostaisi lapselle sen, ettei häntä kummiksi pyydetty, kuten aikaisemmin ketjussa on ollut esimerkkinä.

 

Itse en edes muista yhtä kummeistani, hän kun oli juuri tällainen pakkopuolisokummi. Eronsa jälkeen ei minun asiani naista kiinnostanut pätkääkään! Henkilökohtaisesti pidän parempana olla pyytämättä puolisoa kummiksi, ellei häntä aidosti halua kummiksi, piti henkilöstä tai ei. Näin meillä on tehty myös oman lapsen kohdalla, kummankaan kummin puolisoa ei pyydetty kummiksi. Tweetyn aiemmassa kommentissa oli paljon sellaisia asioita, jotka myös minä voisin hyvinkin allekirjoittaa. Mekin valitsimme kummit niin, että lapsella on turvallisia, luotettavia ja meidän elämänarvoihimme sopivia aikuisia lähellään, eikä sen mukaan, kenestä tulee parhaita lahja-automaatteja.

 

Itse en halua että lapsillani olisi samoja kummeja, vaan jokaiselle lapselle ihan ikiomat. Esikoisellamme on siksi "vain" kirkon vaatima minimimäärä kummeja, eli kaksi kummia. Emme aio estää lastamme muodostamasta siteitä muihinkin aikuisiin, se on tietenkin jopa suotavaa, mutta riittäisikö lapsen aika vaikkapa siteiden muodostamiseen vaikkapa viiteen kummiperheeseen? Haluamme kuitenkin että lapsi viettää aikaa myös meidän kanssamme. Ajattelimme tässä myös mahdollisia tulevia lapsia niin, ettei kuopukselle lopulta jää ns. "jämäkummit", jotka on valittu sen vuoksi, että muut ovat jo varattuja. Meillä ei kuitenkaan ole liiaksi asti kummiehdokkaita, vaikka sukulaisia ja ystäviä riittää.

Edited February 3, 2009 by Rozie

[Sippura]

Varsinkin kun vanhan tavan mukaan molempia pariskunnan jäseniä pyydetään, tämän säännön vastaisesti toimiminen nöyryyttää ihmisiä. Miksi minä en kelvannutkaan?

 

Jos pariskunnan pyytäminen kummiksi on vanha tapa, niin olisiko syytä taas palata 2000-luvulle. 50-luvulla syntyneellä äidilläni oli kaksi kummia, joista molemmat äidin syntymän aikaan naimisissa, kummeina ei kuitenkaan ole nämä puolisot. Äitini on myös itse kummitäti ilman, että isäni on ko. lapsen kummisetä, vaikka olivat naimisissa lapsen syntyessä. Eikä käsittääkseni kenelläkään ole näistä traumoja tullut.

 

Muuten, vanhan tavan mukaan lapset tehtiin avioliitossa. Että onhan näitä vanhoja tapoja ja niiden vastaisesti vaan elellään.

[Katz]

^Just näin.

[alannee]

Mielestäni Auroralla on ihan hyvä pointti. Kysehän ei ole siitä, etteivätkö vanhemmat saisi itse lapselleen kummeja valita, vaan siitä, mitä haittaa siitä on, jos lapsella on kahden hyvän kummin lisäksi kaksi keskinkertaista kummia, edellisten puolisot.

 

En väitä (eikä käsittääkseni Aurorakaan väitä), että nämä puolisot pitäisi kummeiksi ottaa, mutta en näe mitä haittaakaan siitä olisi. Itse voin ainakin hyvällä omallatunnolla ottaa ne pari keskinkertaista puolisokummiakin, kun vaihtoehtona on puolisoiden loukkaantuminen. (Kysymys siitä, onko loukkaantuminen oikeutettua vai ei, tai onko se typerää vai ei, ei ole kovin olennainen: jos loukkaantuu, niin loukkaantuu.)

Edited February 5, 2009 by alannee

[Tweety]

Haittoja on vaikka se pelkkä kummina olon motiivi.

 

Kummiuden tärkein asia on se lapsi, ja vain heille joille motiivi on puhtaasti se lapsi voi olla mielestäni kummi. Minusta on väärin itsekkäästä syystä vain haluta kummiksi, jos ei ole antaa sille lapselle edes ajatusta silloin kun asiat muuttuvat hieman monimutkaisemmaksi.

 

Mielestäni ihmiset suhtautuvat tähän yhtä kevyseti kuin nykyään avioliittoon, valitettavasti. Mielestäni asia olisi sellainen johon ei koskaan saisi suoraa "kyllä" -vastausta antaa pyyntötilanteessa, vaan ihmisen tulisi oikeasti miettiä onko hänestä sellaiseksi henkilöksi, joka aina tarvittaessa on lapsen tukena.

 

(Kummi suhdetta ei siis voi purkaa... ei vaikka kummiksi paljastuisi myöhemmin pedofili! Raju esimerkki, mutta olkoot. Kummius on periaatteessa kirkon silmissä sitovampi kuin se avioliitto. Ja siinnä syy miksi ei ihan kuka tahansa kelpaa minun lapselleni.)

[Tiinuska]

Ähh, parempi etten sano mitään sittenkään niin ei tule sanomisia

[Katz]

Sen verran vielä näistä ns. puolisokummeista, että entäs jos se (avo)puoliso päästelee välillä suustaan sen luokan loukkauksia sekä mua että mun miestäni plus nyt vielä tytärtäni kohtaan (niinkuin viimeisimmällä kerralla...), etten niiden vuoksi aio edes harkita häntä kummiksi toiselle lapselleni, vaikka nyt siis sattuukin olemaan veljeni puoliso? Veljeni haluan kummiksi, siitä ei ole epäilystäkään, mutta lähinnä näiden sammakoiden (tai tiedä sitä ovatko tahallisia, välillä vaikuttaa vähän sellaiselta...) takia en halua sitoa häntä yhtään enempää perheeseeni kuin on pakko.

 

Tekeekö tämä minusta huonon ihmisen?

[Tweety]

Tiinuska ehtisin sinun toisen viestin lukaista, ennen kun se lyheni suuresti. Harmi kun se lyhenty.

 

Minusta kun tietää miten se parisuhteen toinenkin puoli toimii ja ajattelee, niin mitään ongelmaa ei ole. Olenkin ollut sitä mieltä, että jos ei tarpeeksi hyvin tunne, niin ei tarvitse kummiksi pyytää, ja kummiutta "tuntemattomalle" antaa, ei edes loukkaantumisen pelossa. Ei se tosiaan tarkoita sitä että vanhemmat pitää parisuhdetta tuhoontuomittuna tai kumppania huonona ihmisenä, minusta se vain tarkoittaa ettei vanhemmat tunne henkilöä tarpeeksi hyvin.

 

En minä ainakaan ajattele, että pariskunta olisi eroavaa tyyppiä, jos kummius menisi vain toiselle. Esim minulla on ystävä joka tietää, että vain hän voisi olla heidän suhteessaan se minun ja mieheni lapsen kummi. Valitettavasti meistemme historia on niin monimutkainen ettei edes ystäväni mies oleta että minun mieheni voisi tällaista kunniatehtävää hänelle antaa, vaikka nykyään tulevatkin toimeen keskenään.

 

Toisaalta myös minulla on sellaisia hyviä ystäviä paljon, jotka tulevat toimeen todella hyvin mieheni kanssa, mutta eivät ole mitenkään osa mieheni elämää ilman minua. olisi hassua että sellaisia ihmisiä valitsisimme kummiksi, joilla ei ole sidettä toiseen meistä vanhemmista. Mielestäni kummien on oltava sellaisia jotka voivat yksikseenkin kyläillä kumman vanhemman luona vain, omasta vapaasta tahdosta. Sellaisia jotka ovat osa kummankin vanhemman elämään. (näinhän ei aina ole edes vaikka kyseessä olisi vanhempien sisarukset)

 

Tilanteiden monimutkistumiseen on muitakin syitä kuin kummiehdokasparin ero.

[Tiinuska]

^^Minä olen sitä mieltä että ei tee. Mutta sitten voisin ihmetellä jos tämä veljen vaimo olisi sinun paras kaverisi ja ei päästäisi sammakkojaan suustaan...

[Gilda]

Minun kummini ovat sisaruksia keskenään, ja toisen heistä miestä ei pyydetty kummikseni. En ole koskaan kuullut, että tässä olisi ollut mitään ihmeellistä taka-ajatuksena. Meidän perheessä on ollut muutenkin näemmä tapana antaa kaksi kummia lapselle. Muilla sisaruksillani on avioparit kummeina.

Isäni hätäkastettiin 50-luvulla ja hänelle pyydettiin sylikummi sairaalan käytävältä. Eivät ole koskaan tämän jälkeen tavanneet...että näinkin .

 

Minä olen ajatellut pyytää kummeiksi kahta ystävääni. Toinen heistä seurustelee (meni jopa kihloihinkin), mutta en tunne miestä ollenkaan, joten en edes harkitsisi häntä kummiksi.

En pyytäisi muutenkaan kummiksi sellaista ihmistä, jonka kanssa en tulisi toimeen tai jota en tuntisi. Minusta kummius ei ole jokaiselle automaattisesti (esim. avioliiton kautta) oikeutettu tehtävä vaan se perustuu lähtökohtaisesti ystävyyteen vanhempien ja kummien välillä (lapsuudenystävät, sisarussuhde jne).

 

Ja kaikki tehköön niin kuin tahtovat ja parhaaksi näkevät.

[Aurora]

Mulla itselläni on viisi kummia: enoni, kaksi isäni naisserkkua, setäni ja hänen avovaimonsa. Lapsena olin hulluna kaikkiin kummeihini. Totuus on kuitenkin se, että tapasin kummejani varsin harvakseltaan. Kaikki viisi toteuttivat kummiuttaan lähinnä lähettämällä kortteja ja ostamalla lahjoja merkkipäivinä ja jouluna. Koen että minulla oli hyvät kummit.

 

Oman kokemukseni pohjalta tässä ketjussa esitetyt vaatimukset kummin sitoutumiselle ja kuvaukset kummisuhteen pyhyydestä ja kiinteydestä tuntuvat lievästi sanottunan idealistisilta ja liioitelluilta. Uskoisin että kummin ja lapsen suhde on harvoin erityisen läheinen.

 

Siksi tuntuu vaikealta käsittää miten jotkut kohottavat kummiuden kriteerit taivaisiin. Uskon että moni saa noilla kriteereillä pettyä huolellakin valitsemiinsa kummeihin.

[Mirjami]

Vaikee on kyllä ihan vaan oman kokemuksensa pohjalta lähtee veikkaileen, että muiden odotukset olis "idealistisia ja liioiteltuja". Kyllä mä ainakin koen, että mun lapseni kummit on täyttäneet erinomaisesti ne odotukset, joita mulla heitä kohtaan oli. Ja täytyy sanoo, että ei ne mun odotukset poikkee oikeestaan näistä, mistä täällä on jo keskusteltu. Eli haluttiin, että kummit olis lapselle luottoaikuisia, jotka olis oikeesti läsnä lapsen elämässä, ei vaan lahjoja ja kortteja lähettäviä/antavia. Pojalla on varsinkin kummitäti-/kummisetäpariskuntaan erittäin läheiset välit ja niin varmasti tulee oleenkin.

 

Itseasiassa mun omien kokemusten pohjalta (siis oma, mun sisarusten ja lapsen kummisuhde ja mun suhde mun kummipoikiin) noi odotukset ei oo ollenkaan liioiteltuja vaan hyvinkin realistisia. Mulla on mun kummivanhempiin hyvin läheiset välit, samoin mun sisaruksilla ja itse oon hyvin paljon tekemisissä mun kummipoikieni kanssa.

[Aurora]

:lol: Mun henkilökohtaiset kokemukset on arvottomia kummikeskusteluun ("Vaikee on kyllä ihan vaan oman kokemuksensa pohjalta lähtee veikkaileen, että muiden odotukset olis "idealistisia ja liioiteltuja"").

 

Mutta sun henkilökohtaiset kokemukset riittävät kumoaan väitteeni.

 

Tämä keskustelu voisi olla hedelmällisempää, jos sä suostuisit näkemään, että sun läheisistä kummisuhteista huolimatta, varsin monen kummisuhteet ovat enemmän nimelliset. On etäisiä ja läheisiä kummisuhteita, mutta mä väitän, että useammat kummisuhteet ovat etäisiä kuin läheisiä.

 

Mä en siis omasta katsontakannastani käsin näe mitä mieltä on kohkata kummin valinnasta ja tehdä valintoja joiden tietää loukkaavan, kun kyseessä ei ole mikään elämää suurempi valinta joka ratkaisevasti vaikuttaisi lapsen elämän suuntaan tai onnellisuuteen. Ihan kuin "ylimääräinen" puolisokummi olisi kolmastoista haltijatar, joka toisi mukanaan kiroukset ja vaivat. Mä en vaan vieläkään ymmärrä mitä haittaa siitä puolisokummista olisi.

 

Jokaisella on tietysti oikeus päättää lapsensa kummeista. Musta vaan tuntuu, että joskus mittasuhteet karkaa käsistä.