727 posts in this topic

Esikoinen täytti seuraavalla viikolla 6kk kun vaihdettiin, kuopus oli pakko vaihtaa rataosaan jo 5kk kohdalla kun se vain rääkyi kopassa (tosin aluksi käytössä tuolloin lähinnä meidän tuolien istuin, mutta se on aika samanlainen kuin bugiksissa ja jos olis käytetty bugiksissa niin olisin vaihtanut myös tuossa kohtaan)

 

Jännä muuten miten lapsissa on eroja noiden asentojenkin kanssa. Muistan, että esikoinen tykkäsi jo tässä kohtaa olla siinä kaikkein pystyimmässä asennossa, mutta tää kuopus on ihan liian vetelä eikä näytä yhtään mukavalta siinä asennossa, vaan tykkää enempi olla ns, keskiasennossa. Ja enemmin naama mun suuntaan, kun esikoinen oli mielellään toisinkin päin. Ikää siis kuopuksensa 13,5kk.

 

M. Ai niin täällä meillä päin näkee tosi paljon isojakin lapsia kopassa eli täällä ovat yleisiä tosi isot vankkurit, joissa sitten isokin taapero istuu tyynyjen kanssa ja jonkin verran tuota näkee myös Cameissa eli että vanhempi vauva on vielä kopassa, mutta sitten tyynyjen avulla istuma-asennossa tai sellaisessa puolimakaavassa. Varmaan ihan jees kompromissi sekin, paitsi kun tulee paljon painoa ja sitten kopan painopiste on edessä ja se etunoja on vähän hassun näköinen.

Edited by Lainie

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista, eli muutama kuukausi siis todennäköisesti vielä vaunukoppaelämää edessä vielä. Ja todella hyvä tietää, että tuo UV-suoja toimii, sillä yritin etsiä niitä käytettynä, mutta mitään ei ole tarjolla ja en haluaisi investoida 70 euroa muuten vaan. Meillä päin kun tuo kuomu tulee todella tarpeeseen. Niitä pelkkiä ilmastoituja kuomuja on siis tarjolla käytettynä, mutta ne eivät tuohon Cam3 -malliin sovi. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen viihtyi 6kk iässä ratasistuimessa tosi hyvin ihan siinä alimmassakin asennossa ja sitten keskiasennossa. En muista milloin siirryttiin siihen pystyimpään asentoon, mutta aika kauan siinä meni. Hän ei kyllä tykännyt istumisesta noin muutenkaan, kotona sisällä siis, eikä varmaan siksi pyrkinyt rattaissakaan pystympään pitkään aikaan. Hän istui myös kasvot työntäjään päin ihan 2-vuotiaaksi asti. Sitä ennen meni aina ihan apaattiseksi, jos koitti kääntää toiseen suuntaan ja toisaalta selkä menosuuntaan istuessaan ei koskaan pyrkinyt roikkumaan istuimesta ulos ja katselemaan muihin suuntiin, mitä taas tosi monet muut muksut tekee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

 

 

Meiltä löytyy jo valmiina Gracon turvakaukalo ja löysin netistä Buffaloihin ja Donkeyhin adapterit tähän malliin, onko kellään kokemusta tästä? Luin palstalta, ettei adaptereita pitäisi olla kuin Maxi Coseihin... ??

 

http://shop.bugaboo.com/INTERSHOP/web/WFS/Bugaboo-Bugaboo_US-Site/en_US/-/USD/ViewProduct-Start?SKU=441200GC01

 

Jos vielä käyt täällä lukemassa niin huuto.netissä näyttäisi olevan tuollainen adapteri nyt myynnissä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisiko täällä joku jolla on kokemusta baby cocoonin käyttämisestä vastasyntyneellä Beessä?

 

Meillä on tässä vuosien varrella ollut cameleonit, beet ja bee+:t ja nyt tulevaa perheenlisäystä ajatellen pohdiskelen pärjättäisiinkö me pelkästään bee+:lla jotka on käyttökokemusten perusteella parhaat meillä koskaan olleet rattaat. 

Huolena pienen vauvan osalta mulla on vain se rattaiden suojattomuus kun ovat niin avonaiset esim. cameleoneihin verrattuna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole nyt viimeaikaisia ketjun keskusteluja seurannut, mutta ihan irrallisesti muistiin ja tiedoksi, että meidän 1 v. 9 kk tyttö, joka kasvaa +1 SD:lla, ei mahdu enää Cameleonin kyytiin, kun kuomu on paikallaan. Ei siis enää mahdu nukkumaan vaunussa, eikä kauhean usein ilman kuomua matkustaminenkaan ole meillä tapana ollut, kun aina tuppaa olemaan joko sadetta tai paistetta, jota vastaan pitää suojautua. Kuukauden verran ainakin on pää pullottanut jo kuomun läpi, joten ostettiin hiljan Phil and Tedsin Navigator, jossa on kasvuvaraa vielä ainakin 10 cm. Aika vauvavaunu on Cameleon siis kyllä. Viime kesänä sovitettiin tyttöä Donkeyn kyytiin ja oli melkein ahdas jo silloin, ja jopa myyjäkin sanoi, ettei kannata enää 1-vuotiaalle ostaa, ei mahtuisi kyytiin enää pitkään.

Edited by Iki

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Hmmmm. Viime kesänä taisi mun esikoinen nukkua vikan kerran frogeissa. Ikää 3 v 4 kk ja pituutta metrinluokkaa. Hyvin mahtui nukkumaan ja mahtui kuomunkin alle ihan moitteetta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä otin esikoisen aikana kuomun pois, kun se oli vähän yli 2v ja siinä vaiheessa vissiin vähän keskiarvoa lyhyempi, jotta saatiin lisää tilaan. Mut se ei muutenkaan koskaan ikinä suostunut pitämään sitä kuomua auki eikä myöskään nukkunut päikkäreitä enää, joten sikäli ei haitannut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän cameleonit on jo aika kärsineet, renkaat kitisee ja on ruosteessa, istuinosan yksi sauma repsottaa, jalkaosan kangas on kulahtanut auringossa ym. Oon haaveillut salaisesti vaihtamisesta beehen, mutta ei siinä taida olla mitään järkeä, kun tuo kuomun alla oleva tila vaikuttaa vielä pienemmältä ja tämä kakkospainos tuntuu olevan erittäin herkkä auringonvalolle ja muutenkin ihan erilainen tyyppi. Pitänen noi siis ainakin kesän yli ja katsotaan sitten pitääkö meillekin katsoa jotkut ihan erimerkkiset.

Edited by Lainie

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli Cameleoneissa kuomu käytössä loppuun asti eli 3v1kk ikään asti ja vasta ihan lopussa alkoi pää ottaa häiritsevästi kiinni kuomuun. Sadekelillä sen silti vetäisin päälle eikä rattaista kuulunut vastalauseita. Poika on hitusen keskimittaista lyhyempi eli oli 95cm tuolloin. Ehkä riippuu vähän siitä miten lapsi tykkää istua. Tuo meidän tapaus ainakin röhnöttää rennosti eikä ole selkä tikkusuorana kyydissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselleni saapui Bugaboo Donkeyt eilen. Vähän harmittaa, ettei tullut sitä uutta kuomua joka olisi pitempi. Mutta mietityttää olemmeko koonneet rattaat jotenkin väärin, kun ratasosan istuinta ei saa makuuasentoon jos se on kasvot menosuuntaan päin asennettu. En kyllä keksi miten muutenkaan se voisi mennä, koska istuimen selkänoja ottaa niihin putkiin kiinni. En kyllä saa sitä kaksosrattaan osaa enää mitenkään pidennettyäkään ja kaikki osat menevät muuten paikoilleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rupesin googlettamaan ja ainakin tämän perusteella vaunuissa ei ole vikaa, vaan se on (valitettavasti) ihan noin, että istuinta ei saa makuuasentoon silloin kun lapsi on työntäjästä pois päin :(

 

The Bugaboo Donkey seats recline in 3 positions when parent facing – upright, semi reclined and a flat recline; and in 2 positions forward facing – upright and semi recline.

 

http://www.bestbuggy.co.uk/2012/02/bugaboo-donkey-duo-review/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jossain kuvassa naapurimaan Maddella oli bugaboon vaunuissaan jotkut pidikkeet työntöaisassa, joista roikkui laukku. Onko oma viritelmä vai mistä tällaisia pidikkeitä saa? Meillä bee+, en tiedä vaikuttaako se siihen millainen pidike sopii. Samoin oon kaipaillut bee+ kuomun eteen "klipseillä" laitettavaa harsoa tms. kangasta. Löytyiskö täältä joku ystävällinen vinkkaamaan mistä löytyisi kivoja :)

Edited by Leine

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ihan Prismastakin saa laukkuklipsejä, ne kiinnitetään työntöaisaan tarranauhalla. Olisko valmistaja AddBaby tms.

 

Mä oon käyttänyt Cameleoneissa vaunuverhoja, meillä on Dooky ja joku toinen, jonka merkkiä en muista. Kurtis ehkä. Vaunuverhoja saa ainakin Stockalta ja lastentarvikeliikkeistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä sä haluaisit erityisesti niistä tietää tai mikä erityisesti mietityttää?

Share this post


Link to post
Share on other sites

MrsL, rattaista noista sun miettimistä jutuista on paljon juttua tässä ja edellisessä ketjussa. Eli niitä lukemalla saisit moneen vastauksen, vaikka niiden kahlaamisessa tietysti oma hommansa onkin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaako kukaan sanoa käykö kaikkien Cameleon mallien istuin/koppa uuteen ratasosaan? Tarkemmin vielä että käykö Cameleon 1 istuin Cameleon 3 kehikkoon? Finnair runnoi meidän vaunut eilen ja jarrut ja työntöaisan pehmusteet on ihan tohjona. Ajattelin tilata uuden ratasosan mutta mietin että passaako nuo vanhat sitten uuteen vai "pitääkö" tilata kokonaan uudet. Mielelläni kuulisin etteivät ole yhteensopivia, olisi ainakin syy ostaa uudet vaunut uudelle vauvalle ;)

 

P.S. Älkää uskoko kun Finskillä väittävät että pussi riittää suojaksi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Jos uudet menee Finnairin piikkiin niin ehdottomasti tilaat kokonaan uuden setin! :D Ja veikkaan, että jos Bugaboolta kysytään virallista vastausta niin ne sanoo että noi ei sovi ristiin. Mutta löysin Bugaboo Repair Guyn sivuilta tiedon, että Cam1 & 2 istuinkehikot sopii Cam3 runkoon, mutta Cam1 & 2:n kantokahva ei käy siihen runkoon. Itselläni on aika paljon käyttöä tuolle kantokahvalle ja olis tylsää olla ilman sitä. Ja mitä jos kuitenkin sitten joko uusi runko tai vanhat kehikot hajoaa, koska niitä ei alunperin ole tarkoitettu käytettäväksi yhdessä? Uutta kehiin vaan! ;)

 

 

 

The Gen 1 & 2 seat units fit on to the Gen 3 Chassis. The bare seat frame is almost identical except they put two ridges inside the Gen 3 carry handle mount so only Gen 3 carry handles fit the Gen 3. A Gen 3 carry handle will fit a Gen 1 & 2 seat frame.

(Teksti löytyy 23.2.2014 kohdalta)

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toki tilaan uudet jos Finskin/matkavakuutuksen piikkiin menee, pitää varmaan kuitenkin keksiä suht hyvät perustelut että maksavat koko hoidon. Vaunut on jo 4v vanhat, varmaan joku ikävähennys tulee mutta määrä on vielä arvoitus. Täytyy huomenna alkaa soitteleen, tänään ketutti liikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitää mennä Finskin piikkiin, vaikka ne varmasti yrittävätkin käännyttää vakuutusyhtiön puoleen. JOS siis teit vahinkoilmoituksen heti kentällä. Muuten ne on paljon nihkeämpiä ja asia voi olla mutkikkaampi.

 

Mut kyllä varmaan ois hyvä saada uusi setti jos kerran tulee uudelle vauvalle eli vielä pitkäikäiseen käyttöön ja tosiaan loppuvaiheessa tarvitsee kantokahvaa.

 

Tsemppiä selvittelyyn!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan kokeillut Chicco Liteway turvakaarta Bugaboo Bee+ -rattaaseen? Meillä olisi tarvetta turvakaarelle ja luin jostakin brittiläiseltä foorumilta, että tuo Chiccon voisi sopia. Sen saa ostettua alle 20 eurolla, joten voisi olla varteenotettava vaihtoehto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now