Sitten, kun minulla on lapsia en ainakaan..

[alannee]

Tulen tekemään eron lasten ja aikuisten juhlien välille:

 

Lasten juhlissa, esim. lapsen syntymäpäivillä, vaikka sinne olisi kutsuttu vain aikuisia, lapsi on pääosassa. Näissä juhlissa ei trajota eikä juoda alkoholia, kuin korkeintaa ruokajuomana tai yksi konjakki kahvin kanssa. Vieraat voivat poistua omilla autoillaan.

 

Aikuisten juhlissa lapsi ei ole pääosassa, ja lapsi saa leikkiä pääasiallisesti omassa huoneessaan. Aikuiset eivät ole näissä juhlissa viihdyttämässä lasta. Nämä kaikki tietysti lapsen iän edellyttämällä tasolla. Näissä juhlissa vieraat saavat nauttia alkoholiakin (kohtuullisesti), kunhan äiti/isi on selvänä.

[hilehile]

itselläni ärsyttää eniten se, kun puhut jonkun äiti-ihmisen kanssa puhelimessa ja kesken juttujen tämä äiti alkaa yhtäkkiä lässyttää vauvalleen...

...langan toisessa päässä on todella mukava yhtyä noihin lässytyksiin ja ihmettelyihin kun toinen kertoo mitä kaikkea se on taas tehnyt..yms.

[Maria Corona]

Mulla siis ei ole lapsia, mutta on pari sellaista asiaa, joita tahtoisin kasvatuksessa noudattaa ja tietysti toivon, että pitäisivät kutinsa edes osittain, jos lapsi(a) suodaan.

 

1. Olen sanonut miehellekin, että emme saa alkaa ottaa eriäviä kantoja kasvatuskysymyksissä lasten nähden ja kuullen eli että esimerkiksi toinen kumoaisi jonkin jutun, jonka toinen on hetki sitten sanonut. Tuntuu, että siinä tapauksessa lapsi oppii nopeasti luovimaan tahtonsa läpi käyttäen hyväksi juuri tätä, että jos toinen ei anna periksi niin toinen kyllä antaa. Uskon, että pienikin lapsi aistii, jos kasvatushenkilöstön rivit rakoilee. Tuskin sitä sataprosenttisesti voi estää, mutta mahdollisuuksien rajoissa ilman muuta.

 

2. Yritän ymmärtää, että vaikka minulla olisi lapsia, eivät kaikki niitä välttämättä halua. En tyrkytä vauvaa kaikkien syliin tai vihjaile muiden mahdollisesti tulossa olevasta perheenlisäyksestä (tätä kyllä yritän noudattaa jo nyt).

 

3. Toivon kovasti, että saisin opetettua myös sen, että jos äidillä/isällä/jollain muulla aikuisella on lause/juttu kesken toisen ihmisen kanssa (normaali juttelu taikka esim. tärkeä puhelu jonnekin virastoon tms.), niin lapsi ei huutaisi viittä minuuttia "ÄITI!-ÄITI!-ÄITI!-ÄITI!-ÄITI!" kuin sumutorvi vaan pienestä "odota hetkinen" -vastauksesta tai eleestä ymmärtäisi, että äiti/isä kuuntelee kyllä, lauseen tai puhelun loputtua. Tietysti lapsen näkökulma on tässäkin asiassa varmaan aika erilainen kuin aikuisen ja siis hätätilanteethan on eri asia, mutta ihmettelen kun joskus esim. bussissa näkee sitä ettei äiti saa yhtä kokonaista lausetta sanottua kaverille/tutulle kun lapsi huutelee joka väliin. Sitä en kylläkään tiedä, minkä ikäisen voi odottaa ymmärtävän tällaisen asian.

[Omppunen]

Niin monia hyviä päätöksiä tullut jo esiin, monet niistä jaoin ennen esikoista, melkein kaikki jo lentäneet romukoppaan...

Ësim vannoin, että meillä EI KOSKAAN nukuta perhepedissä. No joo, tämä sääntö lensi ikkunasta, kun tyttö osoittautui koliikkilapseksi, joka ei rauhoittunut kuin äidin ja isin viereen halausasentoon, ei aina siihenkään, mutta siinä sai sentään levätä itse, kun takana oli jo kaksi viikkoa täynnä öitä, jolloin ei nukuttu silmäystäkään. No, nyt tyttö 4 kk ja nukkunut ongelmitta jo jonkin aikaa omassa sängyssään, joten tuon periaatteen peruminen ei näin jälkikäteen harmita kauheasti.

Päätin ennen lasta myös, etten ole niitä äitejä, jotka jaarittelevat lapsen kakka-asioita, mutta niin vaan masuvaivainen lapsi muutti tämänkin, tosin vain silloin, kun seurassa pelkästään muita äitejä, joita tämä myös koskettaa, eikä koskaan ruokapöydässä

[Aku]

Niitä oli paljon silloin odotusaikana,mutta paljon asioita on karissut matkan varrella

Yksi mistä olen pitänyt kiinni on että jos kiellän,selitän miksi joku asia on kielletty.Ärsytti kun pienenä vanhemmat vaan sanoi että se on EI kun mä sanon niin

[Guest]

itselläni ärsyttää eniten se, kun puhut jonkun äiti-ihmisen kanssa puhelimessa ja kesken juttujen tämä äiti alkaa yhtäkkiä lässyttää vauvalleen...

...langan toisessa päässä on todella mukava yhtyä noihin lässytyksiin ja ihmettelyihin kun toinen kertoo mitä kaikkea se on taas tehnyt..yms.

Miun mies tekee tätä Mie taas vien pojan isälleen tai pistän kaiuttimelle ja touhuan lapsen kanssa niin etten puhele kuin puhelimessa olevalle

[kaeby]

--

Edited March 25, 2010 by kaeby

[tuulispää]

Mulla oli lapsena karkkipäivä vissiin vähän joka päivä... hammaslääkärissä on sen verran karseeta menoa, että en halua oman lapseni joutuvan sinne turhan usein.

[sin]

En arvostele toisia äitejä. Ihmiset ovat erilaisia. Äidit ovat erilaisia. Lapset ovat erilaisia. Jopa samojen vanhempien samalla tavalla kasvatetut lapset. Jos sinun ainokainen lapsesi on rauhallisuuden perikuva ja tottelevainen tähtisilmä, se _ei_ johdu pelkästään siitä että satut olemaan vain niin hyvä äiti ja toimintatapasi ovat ainoat oikeat. Niitä neuvoja ei tarvitse tyrkyttää toiselle pyytämättä. En ole tähän niinkään henkilökohtaisesti kovin monesti törmännyt, mutta jossain äitiporukoissa tuntuu olevan hirveää vertailua ja arvostelua koko ajan ja nostetaan itseä ja etenkin omaa lasta jalustalle. Tästä syystä aiemmin hävisin hyvin äkkiä vauvafoorumeilta lapsen saatuani. Jos joku asia pitäisi pyhittää pois tästä kilpailuyhteiskunnasta niin äitiys.

[yell]

En aio väkisin hymyillä hehkeänä aina, kun vieraita tuppaa kylään, vaan sallin itseni näyttää räjähtäneeltä jos en tosiaankaan jaksa laittaitua. Olen tämän suhteen niin tarkka ja stressaan helposti ulkonäöstäni, joten jos tuon lupauksen voin pitää, se on jo iso askel minulle.

[pikku]

Itse haluaisin välttää aika monia asioita, joita oma äitini teki. Haluaisin olla lempeä ja pullantuoksuinen äiti, mutta tällä temperamentilla se on epätodennäköistä. Jospa kuitenkaan en kohtelisi mahdollista tulevaa lastani niin, että se tuntee itsensä itseäni alempiarvoiseksi.

[uhra]

...hehkuttele lapsiperheonneani fb:ssa tai muussakaan julkisessa paikassa, jossa tiedän voivan olla lapsettomuudesta kärsiviä tai keskenmenon kokeneita.

[Thingumy]

En arvostele toisia äitejä. Ihmiset ovat erilaisia. Äidit ovat erilaisia. Lapset ovat erilaisia. Jopa samojen vanhempien samalla tavalla kasvatetut lapset. Jos sinun ainokainen lapsesi on rauhallisuuden perikuva ja tottelevainen tähtisilmä, se _ei_ johdu pelkästään siitä että satut olemaan vain niin hyvä äiti ja toimintatapasi ovat ainoat oikeat. Niitä neuvoja ei tarvitse tyrkyttää toiselle pyytämättä. En ole tähän niinkään henkilökohtaisesti kovin monesti törmännyt, mutta jossain äitiporukoissa tuntuu olevan hirveää vertailua ja arvostelua koko ajan ja nostetaan itseä ja etenkin omaa lasta jalustalle. Tästä syystä aiemmin hävisin hyvin äkkiä vauvafoorumeilta lapsen saatuani. Jos joku asia pitäisi pyhittää pois tästä kilpailuyhteiskunnasta niin äitiys.

Just näin!

[Haavis]

...hehkuttele lapsiperheonneani fb:ssa tai muussakaan julkisessa paikassa, jossa tiedän voivan olla lapsettomuudesta kärsiviä tai keskenmenon kokeneita.

 

Tällä logiikalla ei sitten sais varmaan iloita uudesta työpaikastakaan, koska aina voi olla irtisanottuja tai lomautettuja tai pitkäaikaistyöttömiä....

 

Kyllä musta jokainen iloitkoon onnestaan ihan vapaasti. Ja olen kokenut itsekin keskenmenon.

[miisukka]

Mulla ei ollut hirveasti mitaan etukateen mietittyja periaatteita ennen vauvan tuloa, enemmankin niita on alkanut muodostua nyt seuratessani eraiden tuttujen taaperoikaisten kaytosta. Eli kun bebe alkaa kunnolla liikkumaan, niin kylaillessa en anna hanen ottaa kaikkia pipareita poydasta, liiskata niita sohvaan, kaataa cd-telineita, hakata rasvaisilla kasilla televisiota ja laittaa sita auki/kiinni koko ajan... Aivan uskomatonta kuinka jotkut aidit eivat valita yhtaan lastensa tallaisesta kaytoksesta, hymyilevat vain etta onpas meidan rymypaa tanaan taas vauhdissa. Isoin osa aideista toki ei ole tallaisia ja siis vieraisilla kayttaytymiseen ja kaytostapoihin yleensakin aion itse kiinnittaa huomiota.

 

Yksi asia mita etukateen mietin oli etta vauvan kanssa elan aikasta samalla tavalla kuin ennenkin, eli kayn paljon kaupungilla, kavereilla, ulkona syomassa yms vauvan kanssa jotta tottuisi kaikenlaisiin aktiviteetteihin. Kummasti sita on kuitenkin menot vahentyneet ainakin jos pitaisi menna vauvan kanssa kahdestaan ilman miesta. Ma stressaannun helposti joten esmes julkisilla kulkeminen vaunujen kanssa ei innosta enaa juuri yhtaan.

[Nikita85]

En halua uhkailla tai pelotella lastani tarpeettomasti. Hengenvaara tms on asia erikseen, esim elä juokse auton alle. En aio syyllistää lastani esim jos lapsi ei jaksa syödä niin sanon että afrikassa lapsilla ei ole ruokaa. Vituttaa vieläki tuo hokema mitä oma äitini käytti kun en todellakaan vain jaksanut syödä enempää. Minusta lapsen nolaaminen tai huijaaminen ei ole sen oikeutetumpaa, kuin aikuistenkaan. Tästäkin huonoja muistoja omasta lapsuudesta. Luottamuksen rikkominen on myös väärin. Mikäs sen ikävämpää jos paljastaa äidille nolon asian ja tämä rietostelee sillä naureskellen toisten kanssa lapsen kuullen!

[Felicidad]

...hehkuttele lapsiperheonneani fb:ssa tai muussakaan julkisessa paikassa, jossa tiedän voivan olla lapsettomuudesta kärsiviä tai keskenmenon kokeneita.

Mä taas koen, ettei facebook ole julkinen tai ainakin oma profiilini on yksityinen ja siellä puhun asioista jotka on mulle tärkeitä. Jos se jotakin fb-ystävää haittaa, niin eihän tarvitse tulla lukemaan mun juttuja tai katsoa kuvia. Niinkuin Haavis kirjoittikin, menee todella vaikeaksi jos ei saisi iloita mistään, edes omassa henk. kohtaisessa fb-profiilissa.

[hmmm]

Ennen äidiksi tuloa päätin, että en tahdo näyttää kotiäidiltä. Jollekin hyvälle ystävälle totesinkin, että jos mut näkee vaaleanharmaissa collegehousuissa, kulahtaneessa t-paidassa, vatsa pömpöllään, kilometrin juurikasvulla ja ilman meikkiä niin olisi aihetta huomauttaa. Tästä olen aika hyvin pystynyt pitämään kiinni. Ihan niin laitetulta en kyllä nykyään näytä kuin joskus muinoin, mutta edelleen katson peiliin kotoa lähtiessäni.

 

Mitään muita yksittäisiä päätöksiä en tainnut tehdä vaan tavoitteena on kasvattaa omista lapsista rehellisiä ja hyvätapaisia ihmisiä laillisin keinoin. Varmaan tässä olen onnistunut kun edelleen ystävät pitävät yhteyttä ja minä lapseni ja vatsani kanssa olemme tervetulleita kyläilemään.

 

Monien kanssa olen samaa mieltä siitä, että lasten nähden vanhempien ei ole soveliasta taistella kasvatusmetodeista. Menee kuitenkin ainakin toiselta ellei molemmilta uskottavuus.

[SnowWhite]

...hehkuttele lapsiperheonneani fb:ssa tai muussakaan julkisessa paikassa, jossa tiedän voivan olla lapsettomuudesta kärsiviä tai keskenmenon kokeneita.

 

Ja toisaalta jos on (niinkuin minulla) itsellä kokemusta lapsettomuudesta/keskenmenoista, niin kyllähän sitä silloin todella iloitsee siitä, että on raskaana tms ja mä ainakin olen ihan julkisesti onnellinen tällä hetkellä. Joskus täytyy myös olla oikeus nauttia elämästä, varsinkin jos on paljon paskaa takana. Ja tottakai ilmanmuuta myös silloin vaikkei olisikaan tällaisia kokemuksia! Nää on ihania ja isoja juttuja, joista täytyy saada vapaasti olla onnellinen.

 

Mutta sitten itse aiheeseen...

sitten kun minulla on lapsia, aion tosissani nauttia siitä, että minulle on sellainen onni suotu!

[qwee]

Minusta tuntuu aika kummalliselta, että lapsistaan ja perheestään onnellinen äiti on jotenkin ärsyttävä.. Tai että onnellisuus perheestä olisi ärsyttävä piirre äidissä. Vai olisiko onnellisuus sallittua vain, jos sitä ei näytä julkisesti. Eli minäkin hehkutan kyllä onneani ihan julkisestikin, jos siltä tuntuu. Enkä tietenkään tarkoita sillä pahoittaa kenenkään toisen mieltä. Enkä vastaavasti pahastu, jos joku on onnellinen asiasta joka minulta puuttuu. Johan silloin saisin olla jatkuvasti pahastunut jostakin..

 

Mä taidan kyllä näyttää aika "kotiäidiltä". Joku kirjoitti aikasemmin välttelevänsä harmaita college housuja ja ilmeisesti ajattelee sen olevan ärsyttävä piirre. No, minulla on juuri nyt päällä harmaat collegehousut!! (kaupoissa on aika kehnosti värikkäitä college housuja. Etsitty on, heh) Ylipäätään olen tullut siihen tulokseen, että käytän aikani mieluummin poikien kanssa pulkkamäessä kuin kotona peilin edessä meikaten. Sitten kun menen taas töihin, saa aikaa kulumaan hiustenlaittoon ja meikkailuun ihan riittävästi. Nyt oikein nautin siitä kun voin vain vetää pipon päähän ja lähteä ulos! Miten helppoa!

 

Itse koen ärsyttäväksi "äitipiirteeksi" juurikin tuon toisten äitien äitien arvostelun. Tulee itselle inhottava olo, kun kuulee jonkun puhuvan arvostelevaan sävyyn toisen äidin tavasta hoitaa lapsiaan.

[Kanerva]

Olipa paljon samoja ajatuksia kuin minulla. Monen kommentit voisin allekirjoittaa sellaisenaan.

 

Mutta sellaisia asioita, joita olen miettinyt jo ennen kuin tulin raskaaksi ja luin tätä palstaa:

- en käytä kertakäyttövaippoja kuin äärimmäisessä hädässä (saa nähdä miten käy, enhän mä ole koskaan edes livenä nähnyt kestovaippaa )

 

- Pyrin tekemään mahdollisimman paljon itse lapseni ruokia

 

- opetan lapseni käyttäytymään kylässä ja ravintolassa.

En oikein ole tykännyt, kun jotkut tuttuni eivät ole kieltäneet lapsiaan, kun ovat tehneet ns. kiellettyjä asioita kyläreissulla. Yksi tuttuni sanoi, ettei kiellä lasta, koska eihän kaksi vuotias vielä oikein ymmärrä perusteluita. Ei kai kaikkea tarvi lapselle perustella, asia on joko oikein tai väärin.?? Ja Etelä-Euroopassa asuneena haluaisin antaa lapsellekin mahdollisuuden oppia syömään ravintolassa. Siellä se on perheille niin luontevaa, täällä Suomessa taas pitää aina olla puuhanurkkaa ja pallomeriä.

 

- Lapseni ei ole tv:n orja. Vähän paha olla kun ei meillä ole telkkaria tai siis digiboxia, mutta katsotaan kyllä joskus dvd-elokuvia tai netistä Yle Areenaa, joten kaipa meidän lapsikin saa silloin tällöin liikkuvaa kuvaa katsella.

 

- Opetan lasta liikkumaan luonnossa. Käydään retkellä, patikoimassa, sienimetsässä, tehdään pihatöitä ja seurataan kasvunihmettä kasvimaalla.

- Ja kauheasti en haluaisi nurkkiin pyörimään leluja ja lahjoista pitää kiittää. Eli legot, kirjat, palikat, palapelit ym. muut pelit on ihan jees ja tietenkin joku nalle, auto, nukke tms. mutta olen aivan kauhistuneena katsellut tavarapaljouksia esim. serkkuni perheen luona. Siellä lapset eivät edes huomaa, jos vanhemmat vie jätesäkillisen leluja autotalliin jemmaan. Ja syntymäpäivillä lapset eivät kiitä lahjoista, jotka tietenkin on tosi tylsiä, kuten kirjoja, värikyniä tai vaatteita, kun kiinnostaa vaan kavereiden tuoma tilpehööri ja hetken-oikku-muotilelut.

 

- En ole itse ainoa hyvä hoitaja lapselle, vaan isä on yhtä tärkeä. Ja isovanhemmat ja kummit ym. läheiset saavat myös viettää aikaa lapseni kanssa.

 

Ja onhan vuosien varrella tullut monesti mietittyä, että noin tai noin en ainakaan lastani kasvata. Se, miten lapsen kasvattaa ja miten hänen kanssaan eri tilanteissa toimii, selviää varmaan vasta sitten kun se hetki on käsillä. Nyt voin vain kärsimättömänä odotella, että vauvamahani kasvaisi suuremmaksi.

[Maria Corona]

Yksi tuttuni sanoi, ettei kiellä lasta, koska eihän kaksi vuotias vielä oikein ymmärrä perusteluita.

 

No huhhuh!

[pikku]

Minusta tuntuu aika kummalliselta, että lapsistaan ja perheestään onnellinen äiti on jotenkin ärsyttävä.. Tai että onnellisuus perheestä olisi ärsyttävä piirre äidissä. Vai olisiko onnellisuus sallittua vain, jos sitä ei näytä julkisesti.

En tietysti voi sanoa kuin omalta kohdaltani, mutta ei se onnellisuus itsessään ärsytä, vaan muistuttaa, mitä itseltä puuttuu ja se sitten taas ärsyttää. Ei sille kateudelle oiken mitään mahda, kun reaktiotasollakin mennään sillä linjalla, että raskausuutisen tultua jostain päin, ensimmäinen ajatus on "Ei voi olla totta, että taas joku muu enkä ikinä minä!" Se sattuu, toisinaan ihan sairaasti, ja vaikka se ei ole sen onnellisen syy, ei kukaan huvikseen halua itseään satuttaa.

 

Siitä huolimatta mä ymmärrän, että iloisia uutisia hehkutetaan esimerkiksi Facebookissa ja hyväksyn sen. Kyllähän se kirvelee, että toiset onnistuu ja itse ei, mutta raskausuutiset ovat kuitenkin normaaliin elämään kuuluvia juttuja eikä niiltä kukaan kai kokonaan millään voi suojautua.

Edited March 6, 2009 by pikku

[qwee]

Ihanasti kirjoitettu pikku. Niin se taitaa olla, että suurimmalla osalla meistä lapset herättää suuria tunteita. Laidasta laitaan. itsekin olen kokenut sen "ärsytyksen" kun ystäväpiirissä on ilmoitettu vauvauutisista. Omalla kohdallani kateellisuus ei johtunut lapsettomuudesta vaan siitä, että mies ei vielä silloin halunnut lasta ja minulla oli valtava vauvakuume. Ei tuntunut kivalta.

[pikku]

Niin, tämä on tietysti niin iso asia elämässä, että sen muistaa joka hetki ja erityisesti varmasti silloin, kun tuorein pettymys on kirkkaana mielessä ja pala sen vuoksi kurkussa. Nämä on tosi vaikeita asioita, kun samassa porukassa on niitä onnellisia ja sitten onnettomia, kun kummankin suhtautuminen tähän asiaan voi kaivella sitä vastapuolta. Plussannut on hämillään ja pahoittaa ehkä mielensä siitä, ettei lapseton omalta harmitukseltaan pysty vetämään hymyä naamalleen uutiset kuultuaan ja lapsetonta harmittaa, että taas jollekin toiselle on käynyt paremmin kuin itselle. Pahimmillaan tällaiset jutut voivat jakaa kaveriporukoitakin, mikä on sekin tosi ikävä juttu, mutta toisaalta kuuluu elämään. Ei tämä lapsiasia taida ainoa ystävyksiä erilleen vetävä asia olla, sitä "kasvetaan erilleen" monista muistakin syistä.