Nadda

Nimen periytyminen sukupolvelta toiselle


406 posts in this topic

Jos saamme tytön, löytyy suvusta sekä toinen että kolmas nimi, kolmatta nimeä hieman enemmän. Pojan nimestä emme vielä tiedä, itse toivoisin erästä suvusta tulevaa nimeä toiseksi tai kolmanneksi, mutta katsellaan kumpi tulee :)

Meille tosiaan tuli poika ja hänelle kolmas nimi haettiin suvusta, toinen nimi on "taivutus" isänsä nimestä ja ensimmäinen vain valittiin. Ristiäisissä kuultiin, että kaikki kolme nimeä löytyvät kyllä suvusta :D Ei sinänsä yllättävää, kun perinteisiä suomalaisia nimiä kaikki :)

 

Nyt jos saisimme toisen, saisi tyttö nimen, jossa kyllä etunimikin esiintyy suvussa, mutta ei ns. verilinjassa (kaimana olisi minun isosetäni vaimo), toinen nimi olisi käännösnimi mummoltaan ja toinen taas toiselta mummolta (sekä samalla "taivutus" minun nimestäni, kuten esikoisella isältään). Jos toinen taas olisi poika, hän saisi toisen nimen minun sukuhaarani nimen käännöksestä sekä kolmanneksi erään isoisoisänsä nimen, joka kuulemma olisi voinut tulla miehen toiseksi nimeksi. Eli sinänsä kyllä suvusta tulevat, mutta ei suoraan yhden tietyn nimen periytymistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minua viehättää ajatus, että nimi kulkee mukana. Mitä tahansa nimeä en kuitenkaan halua laittaa, jos en itse tai mies siitä pidä. Meillä on niin, että miehen puolella kulkeneet miesten nimet eivät iskeneet yhtään minulle. Minun puolen suvusta taas löytyy kivempia miehen nimiä vaikka ne eivät mitään kaukaa periytyneitä olekaan. Minun puolelta taas tytön nimet eivät niin iske (paitsi oma kolmas nimeni).

 

Syntyi tyttö ja hänelle tuli kolmanneksi nimeksi miehen puolella naisilla muutamassa polvessa kulkeva nimi. Nyt jos saamme vielä toisen tytön, saa hän erittäin todennäköisesti kolmanneksi nimekseen oman kolmannen nimeni (joka kaiken lisäksi on hiukan samankaltainen esikoisen kolmannen nimen kanssa eli loppuu -kki). Mikäli saamme pojan, hänelle toinen tai kolmas nimi löytyy minun suvun miesten nimistä. :)

Edited by Nellisi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten mielenkiintoinen keskustelu! Liittyy myös läheisesti graduni tutkimusaiheeseen. Jos siis haluaisit osallistua tutkimukseeni nimien periytymisestä, käy vastailemassa tutkimuslomakkeeseen. Itse asiassa tutkimuksia on meneillään kaksi, koska juuri tähän viestiketjuun liittyvään tuli liian vähän vastauksia. Jouduin lähestymään asiaa uudesta suunnasta. Kauhean kivaa olisi, jos voisitte vastata molempiin! Saisin teiltä varmasti loistavia vastauksia! Molempia aineistoja tulen käyttämään gradussani. 

 

Tutkimus 1:

Teen pro gradu -tutkimusta suvussa kulkevista perintönimistä ja nimiperinteistä 2000-luvun näkökulmasta. Perintönimiksi kutsutaan etunimiä tai jälkimmäisiä etunimiä, joita on suvussa annettu useammalle sukupolvelle, eli lapsi "perii" jonkun etunimistään vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan.

 

"Kummitätini toinen nimi oli Marjatta. Hän antoi sen toiseksi nimeksi tyttärilleen, joista toinen antoi sen omalle tyttärelleen toiseksi nimeksi. Isoäitini toinen nimi oli Eeva. Itselläni sitä nimeä ei ole, mutta annoin sen tyttäreni etunimeksi. Toisen isoäitini etunimen Katariina annoin tyttärelleni toiseksi nimeksi."

 

Suvussa voi olla myös muita nimiperinteitä, esim. sukupolven ensimmäisen lapsen nimeen liittyviä tai lasten nimien alkukirjaimiin liittyviä.

 

"Suvussamme on tapana, että uuden sukupolven ensimmäinen poikalapsi saa nimen Jeremias. Kaikkien tyttölasten toiseksi nimeksi pitäisi suvussamme antaa Marian nimiperheeseen kuuluva nimi."

 

Voit osallistua pro gradu -tutkimukseen, jos perheessänne on vuonna 2000 tai sen jälkeen syntynyt lapsi, ja suvussanne on perintönimi- tai nimiperinnetraditio. Tutkimukseen voi osallistua, vaikka perintönimi/nimiperinne olisi hypännyt yhden sukupolven yli. Voit osallistua, vaikket olisi varma, onko suvussanne perintönimiä. Suvussa voi kulkea myös useampia perintönimiä, voit kertoa niistä kaikista. Nimet voivat myös kuulua samaan nimiperheeseen, vaikkeivät olisi täysin samoja (Maria, Mari, Marja, Marjatta/ Juha, Johan, Johannes, Jukka).

 

Tutkimus käsittelee etunimiä, joten sukunimen mainitseminen on tarpeetonta. Voit jättää tyhjää niihin kohtiin, jotka eivät koske sinua. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 15 minuuttia. Olen kiitollinen kaikista vastauksista!

 

Taina Järvenpää, Helsingin yliopisto

 

taina.jarvenpaa at helsinki.fi

 

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/70841/lomake.html

 

Tutkimus 2: 

Teen pro gradu -tutkimusta suvussa kulkevista nimiperinteistä 2000-luvun näkökulmasta. Tarkastelen tutkimuksessani, miten vanhempien ja isovanhempien nimet näkyvät lasten nimissä, vai näkyvätkö ne lainkaan.

 

Voit osallistua pro gradu -tutkimukseen, jos perheessänne on vuonna 2000 tai sen jälkeen syntynyt lapsi. Kerro tutkimuksessa myös ennen vuotta 2000 syntyneiden lasten nimet, jos perheessä sellaisia on. Voit mielellään vastata kyselyyn, vaikka olisitkin jo vastannut aiempaan kyselyyni perintönimistä.

 

Tutkimus käsittelee etunimiä, joten sukunimen mainitseminen on tarpeetonta. Voit jättää tyhjää niihin kohtiin, jotka eivät koske sinua tai joihin et osaa vastata. Ei haittaa, vaikka et tietäisi kaikkien isovanhempien kaikkia etunimiä.

 

Kyselyyn vastaaminen kestää noin 15 minuuttia. Olen kiitollinen kaikista vastauksista! Tiedot käsitellään luottamuksellisesti.

 

Taina Järvenpää, Helsingin yliopisto

 

taina.jarvenpaa at helsinki.fi

 

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/78411/lomake.html

 

Kiitos, jos viitsitte osallistua ja auttaa aineiston keruussa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimen periytyminen on mielestäni kaunis tapa :) Oma kolmas nimeni on kulkenut meillä suvussa ja jos tyttölapsen saame joskus, niin luultavasti haluaisin sen nimen hänen toiseksi / kolmanneksi nimekseen. Miehen suvussa ei tällaista perinnettä ole, enkä ole kovin ihastunut mieheni toiseen nimeen joten poikalapsi saisi sitten ihan oman nimen ilman perinteitä :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä suvussa muutama naisten nimi, jotka kulkeneet polvelta toiselle. Itse myös jatkoin perinnettä tyttäreni kohdalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

NImien periytyminen kannalla täälläkin. Tosin omasta suvusta on nuo "hienot" nimet jo käytössä tai sitten veljen avovaimo ilmoittanut varaavansa ne :o

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now