Snazu

Miten raskaus muutti kroppaasi

156 posts in this topic

Mulla levisi lantio vähän, joten kireimmät farkut jouduin laittamaan kiertoon, vaikka laihduinkin (lopulta!) synnytyksen jälkeen 5kg hoikemmaksi kuin olin aiemmin. Vatsa ei mulla ikinä pyykkilautaa ollutkaan, raskausarpia oli jo ennestään teini-iästä ja eräältä vuodelta, jonka aikana lihoin muuten vaan. Tisseistä eos, koska imetin uuteen raskautumiseen asti.

 

Pääasiassa koen kuitenkin ettei kroppa niin kamalasti muuttunut synnytyksestä, mut naama muuttui väsymyksestä ja äitiydestä. Vai olisko vanheneminen vaan iskenyt rankasti just sillä aikaa kun harrastin yövalvomista? No jokatapauksessa, kasvot ei taida enää palata ennalleen, se siitä kimmoisasta ja kuulaasta ihosta. Musta tuntuu että väsymys syöpyi siihen kiinni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koen, että olen palannut hyvin lähelle alkupistettä, sillä mun läheinen sukulainen sanoi katsoessaan kuvia minusta ennen ja jälkeen lapsen, että näytän ihan samalta. Raskaus muutti vartaloa vähemmän mitä olisin kuvitellut, mutta muutokset oli hyvin erilaisia kuin kuvittelin.

 

Paino palautui ennalleen mutta mikään jumppaaminen ei saanut venynyttä vatsanahkaa kireäksi. Eräs lääkäri totesi muun tarkastuksen yhteydessä, että vatsalihakset on todella hyvät, mutta mun kokoiselle ihmiselle 10 kg, joka kaikki tuli mahaan, on venyttänyt nahkan lopullisesti. Eli maha jäi pömpöttämään, ja mulla jäi kans napa pystyyn. Kirurgin veistä harkitaan täälläkin!

 

Tukkakin kasvoi takaisin imetyksen jälkeen, mutta nimittäin irtosi tupottain tukkaa imettäessä ja epäilin, että takaisin se ei tuu. Olin väärässä, onneksi!

 

Rinnat tuli aivan ennalleen, ihme.

 

Kuvittelin, että suhtautuisin tosi iisisti lapsensaannin aiheuttamiin muutoksiin, ja kun hengäilin äippälomalla kotona velourpöksyissä, ei harmittanu yhtään, kaikki pömpötukset ja turvotukset ja veltostumiset oli kaiken vaivan arvoisia...

 

...mutta harmittaa kyllä toi masu, pikkasen!

Edited by meg_white

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen monesti miettinyt, että millainen on "roikkuva vatsanahka", josta monesti puhutaan? Mun vatsa pömpöttää nykyisin enemmän ja useammin kuin ennen vauvan saamista, mutta on se tässä jossain välissä ollut litteäkin (kun olen ollut kova kuntoilemaan ja syönyt vähän ;)).

 

Osaako joku siis kuvailla roikkuvaa vatsanahkaa? Onko se jotenkin eri asia kuin pömpötys? Voiko mulla olla venynyt vatsanahka, kun välillä olen onnistunut olemaan litteävatsainenkin synnytyksen jälkeen? ...Olipas hassuja kysymyksiä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ hyvä kysymys :lol: Mulla ainakin nahka on tällä hetkellä sellainen, että maha näyttää ja tuntuu seistessä ihan kiinteältä ja hyvältä, mutta istuessa nahka menee semmoiselle kurtulle kuin vanhoilla ihmisillä, ja konttausasennossa huomaa selvästi, miten maan vetovoima kutsuu sitä lörppänahkaa. Ei se siis roiku mulla housunkauluksen yli, mutta silloin kun ei seiso tai makaa suorana, huomaa että ylimääräistä matskua on. Saa nähdä palautuuko se ikinä ennalleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heh, mä luulen että löysän vatsanahkan ja pömpön oleellisin ero on rasvakerroksen paksuus. :girl_haha: Mulla ainakin löytyy mahasta ihan rehellistä makkaraa istumisasennossa, eikä siksi tule mummokurttua varsinkaan alavatsaan. Läski ei rypisty. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla löysä vatsanahka on sellainen ohut lirpake, joka nimenomaan roikkuu housun vyötärön päällä. Vatsa myös pömpöttää, mutta siis tuo roikkuva nahka on velttona sen pömpön päällä. Toivon kovasti, että tuo iho tuosta kiinteytyisi edes jonkin verran.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiloja ei raskaudesta jäänyt, vaan paino meni lopulta miinukselle. Pieni pömppömaha on muistona, mutta sen saisi varmasti treenaamalla pois. Ei siis semmoista löysää nahkaa, vaan huonot vatsalihakset :rolleyes: Rinnoista on enää kauniit muistot jäljellä, imetys muutti ne ihan lörppänöiksi. Mutta eipä se mua haittaa. Hyvään tarkoitukseen menivät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Masusta tuli tiikerimasu eli raskausarpia jäi paljon. Imetän edelleen, joten rinnoista en osaa vielä sanoa. Hiuksia on lähteny, mutta onneksi on paksu pehko, niin ei oo vielä ainakaan tuntunu juurikaan erilaiselta. Kiloja on jäljellä vielä muutama, mutta kroppa tuntuu kyllä turvonneelta, lantio on leventynyt ja maha kauhee pömppölöllö - yöks! Imetyksen lopettamisen jälkeen pitäisi kyllä aloittaa tehokuntolaihdutuskuuri, että pääsisi edes lähellekään entisiä mittoja, jotka ei todellakaan nekään olleet missin mitoissa girl_wink.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Merkittävin muutos oli luomien lisääntyminen, niitä tuli raskauden aikana kymmenittäin eri puolelle kroppaa. Etenkin nännipihat ovat ihan täplikkäät. Raskausarpia ei tullut kuin rintoihin ja ne ovat jo nyt haalistuneet melkein näkymättömiin vaikka poika ei ole vielä viittä kuukauttakaan. Rintojen muodosta on vaikea sanoa millaiseksi jäävät kun vielä imetän. Takapuoli on vähän aiempaa pienempi ja masunahka löysempää mutta nuo korjaantunevat kun on vähän aikaa treenannut, painon suhteen ollaan lähtölukemissa jo nyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Melkeinpä samat kuin edellisellä! :grin:

 

Ihmettelin kesällä miten yhtäkkiä luomia ilmestyy joka puolelle..

Rintoihin tuli raskausarpia, jotka huomasinkin vasta äskettän. Ovat onneksi vaaleita, mutta eivät siltikään kovin kauniita näissä rukkasissa.

Takamus "valahti" ja maha on hyyyvin pehmeä. Eiköhän treenaamalla saa edes takamusta ja mahaa parempaan kuosiin.

Paino samoissa kuin ennen raskautta ja poitsu huomenna 5kk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ainakin on raskausarpia muistona masusta polviin saakka. Vaalentuneet on kylläkin aika reilusti. Eikä ne menoa haittaa :girl_smile: Hiuksia lähti molempien tyttöjen synnytysten jälkeen aikamoinen määrä, mutta eiköhän nuokin ole jo takasin kasvanu. :) Rinnat näyttää nyt taas pari vuotta viime imetyksestä suht normaaleilta.. kyllä kai niistä jotenkin sen huomaa että on imettänyt.. mut onneks on hyvät rintsikat keksitty :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Väittäisimpä kyllä että eroa entiseen ei huomaa, lapsi on nyt 10kk ikäinen, ja jo hyvän aikaa kroppa ollut entisessä kuosissaan. Yksi pienen pieni arpi alavatsalla, siinä kaikki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisen lapsen jälkeen lantio leveni hieman ja rinnanympärys suureni 75:sta 80:neen. Toisen ja kolmannen lapsen jälkeen ei muita muutoksia tullut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tuli navan ympärille sädemäisiä raskausarpia, iho oli jonkin aikaa löysä, mutta on palautunut entiselleen treenauksen tuloksena. Napa kuitenkin "pömpöttää" enemmän kuin ennen raskautta. Kuppikoko oli ennen raskauksia 70B, nyt 65C. Lantio leveni väliaikaisesti ja n. vuosi toisen lapsen syntymän jälkeen mahduin jälleen tuumakoon 25-26 farkkuihin, joita käytin ennen esikoisen odotusta. Väliaika meni 27 käytettäessä, kilot ovat pysyneet samana, joten kyseessä on ollut nimenomaan lantion muutos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla löysä vatsanahka on sellainen ohut lirpake, joka nimenomaan roikkuu housun vyötärön päällä. Vatsa myös pömpöttää, mutta siis tuo roikkuva nahka on velttona sen pömpön päällä. Toivon kovasti, että tuo iho tuosta kiinteytyisi edes jonkin verran.

 

Täällä täsmälleen sama nahka-lirpake masussa!!! Ei kyllä lähde vaikka oon tehnyt miljoonia vatsalihaksia!!!!

:skilletgirl:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullakin roikkuu vatsanahka. Mutta enemmän kuin lirpake, mulla on oikein kunnon lärpäke. Toki läskiäkin on reilusti, mutta tuo nahka roikkuu sen verran pahasti, että pelkään sen näyttävän vielä pahemmälta sitten kun raskauskilot on poissa... Näytän samalta tai itseasiassa pahemmalta kuin joskus muinoin Extreme Makeover-ohjelmassa takaisin kuosiin leikattu nuori äiti. Löytyiskähän mullekin jostain tv-yhtiö kustantamaan yhden vatsanahkan kiristyksen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rinnat muuttuivat aika radikaalisti, raskauden aikana kasvoivat sen verran, että arpia tuli aika runsaasti ja maidon tyrehtymisen jälkeen jäljelle jäi nahkapussit. :P Samapa tuo, kun miestä ei haittaa. :) Pieni pömppövatsa on edelleen, mutta nyt on ruvettava treenaamaan palautuakseen samoihin mittoihin, kuin ennen raskautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rinnat on varsin raidakkaat ja hieno linea negra löytyy. Eipä kai tästä muita merkkejä jää, kun vähän riippuvat tissit ja yhtä pienet tissit kuin ennenkin kun imetys loppuu grin.gif Masu näyttää samalta kuin ennen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Melko vähällä selvisin. Arpia ei tullut eikä kilojakaan kamalasti. Pieni pömppis on jäljellä, joka kyllä lähtis jumppaamalla. Mutta rinnat meni pilalle. Kauniin kiinteälle muodolle sai heittää hyvästit kun kuppikoko kasvoi 4 kokoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aikaisemmin mulla oli mielestäni kauniit kiinteät rinnat ja ne nyt on muisto vaan. Alkoivat siis riippua ja eivät todellakaan enää läpäise kynätestiä. Vatsa hieman pömpöttää ja on vähän löysää nahkaa. Korjaantuisi varmaan jos jaksaisi jossain vaiheessa alkaa treenaamaan. Lantio myös leveni hieman. Raskausarpia ei tullut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäiseltä tuli kiloja 24, joten kymmenen niistä jäi ja on ollut siitä asti. Eli muutti aika paljon..tiiä nyt siitä oliko se raskaus varsinaisesti..ennemminkin painon nousu..turha sellainen.

Raskaus muutti niin, että vatsanahka on röllykkä ja rinnoista kyllä katosi kiinteys..niin ja arvet masussa..huoh..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun raskauksistani on jo hetki aikaa, joten nyt seuraavaa toivoessa voikin muistella näitä... :D

 

Lantio ei levinnyt (mulla tosin on aina ollut suhteessa varsin leveä lantio) eikä jalan koko tai näkö muuttunut. Pysyviä merkkejä ovat sektioarpi ensimmäisestä raskaudesta, imetyksen jälkeen rinnat kutistuivat, mikä toisaalta ei itselleni ole niin negatiivinen asia. Tykkään kyllä noin esteeettisesti isommista rinnoista, mutta ainakin itselle näin arjessa nämä minit ovat toimivammat. Raskausarpia tuli toisessa raskaudessa kaksi navan tienoille mutta ovat niin vaaleita että niitä ei varmasti kukaan ulkopuolinen huomaisi.

 

Molempien raskauksien aikana tuli suonikohjuja, toisen synnytyksen jälkeen pinnallinen laskimotukos jonka seurauksena toisesta jalasta poistettiin päälaskimo viime vuonna. Nyt on alkanut toinen jalka oireilemaan siinä määrin, että jos vielä raskauden niin sama on varmaan sitten myöhemmin edessä vielä sen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now