onion

Enterorokko!

49 posts in this topic

On käyty tutustumassa parina päivänä (ja tarkoitus vielä mennä) päiväkotiin jossa ollut enterorokkotapauksia. Myös poitsun tulevassa ryhmässä ollut pari tapausta, yks lähti kotiin just sellasena päivänä kun siellä oltiin, että tartunnan riski lienee.. Netistä kun luin tuosta taudista niin sanotaan että lievää kuumetta ja näppyjä ja lähinnä lastentauti, mutta päiväkodilla sanoivat että on nostanut tosi korkeen kuumeen ja monessa perheessä aikuisetkin käyneet sen läpi. :(

 

Onkohan nyt ihan väistämätöntä että saadaan tuo tauti ja nimenomaan rajuna? :/ Tiedän kyllä pari sellastakin tapausta (täältä samasta kaupungistakin) että on mennyt ohi parilla näpyllä ja lievällä kuumeella tai kuumeetta. Suorassa kontaktissa ei poitsu mielestäni muihin lapsiin ole ollut, leluja kylläkin nuoleskellut..

 

Tässä on vielä semmonen juttu, että oltais viikonloppuna menossa pitkästä aikaa mummuloihin, ja mun äidillä on tällä hetkellä eräiden hoitojen johdosta alhainen vastustuskyky.. Ei saisi tautisia tavata. :/ Ja itämisaika enterorokossahan on just sellanen että viikonloppuna tai sen jälkeen vasta sairastuttais, ja sehän tarttuu jo (tai varsinkin) ennen oireita, jos oon oikein ymmärtänyt.

 

Voikohan tartuntaa testata millään neuvolan testillä, jos huomenna kävis kattoon ollaanko saatu tartuntaa et uskaltaako mennä kylään?

 

Nyt se on sitten päällä ja lapsi vain huutaa kuumelääkkeestä huolimatta, mitä kotikonsteja on käytettävissä?!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en tiedä voiko neuvola tehdä testin, mutta ymmärtääkseni sen saa nielunäytteellä selvitettyä.

 

 

 

Lisäys:

Enterovirukset

 

Enterovirukset ovat pieniä, pyöreitä vaipattomia RNA-viruksia, joista tunnetaan suuri määrä serotyyppejä. Enterovirukset ovat saaneet nimensä alun perin siitä, että ne lisääntyvät pääasiassa suolistossa (kreikan enteron = suoli) ja tartunnan saanut ihminen erittää viruksia yleensä viikkokausia ulosteeseen. Jotkut enterovirukset lisääntyvät kuitenkin lähinnä hengitysteissä tai silmän sidekalvolla.Tartunnat leviävät ihmisten välisissä kontakteissa ja saastuneen ruoan sekä juoman välityksellä. Nimestään huolimatta enterovirukset eivät tavallisesti aiheuta suolistotauteja vaan systeemisiä infektioita, joiden oirekirjo määräytyy virusten toissijaisen lisääntymispaikan mukaan. Tavallisia enterovirustauteja ovat aivokalvotulehdus, sydänlihastulehdus, enterorokko ja muut ihottumataudit sekä vastasyntyneen yleistynyt infektio.

 

Enterovirus osoitetaan uloste-, nielu-, rakkula- tai selkäydinnäytteestä ( näytelähete)

 

Tartuntatautilain ja asetuksen mukaisesti kaikki Suomessa ulostenäytteistä eristetyt enterovirukset tulee lähettää tartuntatautirekisterin mikrobikantakokoelmaan, jota enterovirusten osalta valvoo ja ylläpitää enteroviruslaboratorio. Enteroviruslaboratorio toivoo saavansa kantakokoelmaan myös kaikista muista kliinisistä näytteistä eristetyt enterovirukset sekä kaikki kliiniset näytteet, joista on osoitettu enterovirusgenomi molekyylibiologisilla menetelmillä. Enteroviruslaboratorio varmistaa, ettei näytteissä ole muiden enterovirusten lisäksi poliovirusta. Näytteet tutkitaan ilmaiseksi ja virusten tyypitystulokset vastataan näytteiden lähettäjille.

 

Enteroviruspositiiviset näytteet ja eristetyt enteroviruskannat lähetetään enteroviruslaboratorioon mielellään noin +4 asteiseen kylmäpakkaukseen pakattuna. Näytteiden mukana tulee olla vapaamuotoinen lähete, jossa ilmoitetaan potilaan nimi, henkilötunnus, hoitopaikka ja tulosten vastausosoite.

 

Lähde KTL

Edited by heissu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää on perkeleellinen tauti, meillä Köölle nousi kuume viime torstaina (koko päivän yli 38) ja seuraavana päivänä rakkulat. Niitä tuli paaaaljon, jalat ja suun ympärys oli ihan täynnä, lisäks niitä löyty jalkapohjista, käsistä ja munista. Perjantai-lauantaiyö oli pahin yö ikinä kaikki korvatulehdukset ja muut mukaan lukien, rakkulat ilmeisesti kutis ja oli kipeitä ja poika huusi ihan hepulissa. Seuraavana päivänä kävin apteekissa ja sain sieltä vesirokkovoidetta, joka viilentää ja se tuntu auttavan. Rakkulat alko kunnolla kuivuun vasta maanantaina ja nyt keskiviikkona on lähes kaikki ruvetkin lähteneet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kans osui tuo rokko ipanaan ja just sellaiselle viikolle kun mies on ollut koko viikon työmatkalla. On ollut lystiä.

Muksu pärjäs jotenkin kehossa olevien rakkuloiden kanssa, mutta suun sisäss ä olevat rakkulat itketti ja ruoka ei maistunut moneen päivään. Juominenkin sujui itkun kanssa.. Ja ees särkylääkettä ei suun kautta saanu otettua.

Jätskikään ei uponnut, eli täytyi tehdä tosi kipeetä ne rakkulat.

Ja nyt mun veli on siinä samassa taudissa.

 

Eli terveisiä kans yhdeltä hitusen rokon vuoksi valvoneelta äidiltä (ja ipanalta.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosiaan joulukuun alussa poika sairasti enteron, ja nyt lähtee kynnet. Alta kasvaa uutta, mutta tuntuu ne repsottavat kynnet vaivaavan kuitenkin, ja nyt kun yks lähti irti niin ilkeesti on vereslihalla alta, samannäkönen siis kun itellä jos kynsi on lohjennut ihan juuresta. Varmasti kipee! Ja melkein kaikki kynnet näyttäis olevan lähdössä. :blink: Millä vois helpottaa sitä kipua? Kipulääkettä tietty voi antaa mut oisko jotain voidetta mitä niihin voi laittaa? Osaa se olla veemäinen tauti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Sama juttu. Marras-joulukuun taitteessa oli entero ja nyt lähtee vissiin kaikki varpaankynnet. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä sormista, mutta varpaissakin näkyy jo valkosia läikkiä, eli niistähän se pikkuhiljaa alkaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä jäi muuten niistä rakkuloista Köön jalkoihin kauheet jäljet. Matkallakin oli kiva yrittää selittää lääkärille enterorokkoo englanniks, kun kyseli niistä. :rolleyes: Lähteeköhän noi ikinä pois, kun ne on nyt jo pari kuukautta melkeen ollu, toivottavasti haalistuis ainakin pikkuhiljaa. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko enterorokko helposti tarttuva? Kaverini oli lapsensa kanssa kyläilemässä viime perjantaina ja silloin hän huomasi lapsellaan pieniä näppyjä (vähän kuin iho olisi ollut kananlihalla). Parin päivän päästä nousi korkea kuume ja alkoi tulla rakkuloita. Enterorokkoa lääkäri epäili. Tietty meidän tyttö sai kyläilyreissulla käsiinsä tämän toisen lapsen nokkamukin ja samoja leluja kalusivat :girl_to_take_umbrage2: Nyt kauhulla odottelen, että iskeekö tauti myös meidän typykkään... Pieniä näppyjä oon tytöltä löytänyt tai sitten vaan kuvittelen.

 

Entäs onko kenenkään lapsi sairastanut tautia vähäoireisena? Minkälainen se silloin on ollut?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun kokemuksen mukaan tarttuu helposti. Meidän lähipiirissä se kävi läpi mut, Köön, siskon ja sen pojan ja mun kolme nuorempaa sisarusta. Kaikilla tauti oli eri asteisena, suurimmalla osalla suht vähäoireisena. Esim. mulla ei ollut kun vissiin kolme rakkulaa enkä ollut muutenkaan kovin kipee. Siskon pojallakaan se ei ollut kovin paha, onneks koska kölvi oli sillon vasta muutaman viikon ikäinen.

 

Mutta rakkuloita tulee yleensä käsiin ja jalkoihin suun lisäks, vähäoireisena niitä saattaa tulla tosiaan ihan vaan muutama yksittäinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä jäi muuten niistä rakkuloista Köön jalkoihin kauheet jäljet. Matkallakin oli kiva yrittää selittää lääkärille enterorokkoo englanniks, kun kyseli niistä. :rolleyes: Lähteeköhän noi ikinä pois, kun ne on nyt jo pari kuukautta melkeen ollu, toivottavasti haalistuis ainakin pikkuhiljaa. :unsure:

 

Ai niin, noi jäljet tosiaan pysyi tosi pitkään jaloissa. Vasta joku aika sitten huomasin, että ne on suurimmaks osaks kokonaan haalistunut ja loppuvuodesta tosta sairastamisesta tulee kaks vuotta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänä vuonna enterorokko on ilmeisesti huomattavasti lievempi kuin esimerkiksi tuolloin kaksi vuotta sitten.

 

Minä rupesin miettimään, että voikohan minulla olla enterorokko lievänä vai onkohan tämä jotain ihan muuta?! :unsure: Sairastin lyhyen kuumeen (max. 37,8 astetta) ja kuumeeseen liittyi pientä kurkkukipua. Kuumeen laskettua suussa oli outo tunne - koko suuta ja kieltä ikään kuin kihelmöi. Nyt on sormen- ja varpaanpäät ihan kosketusarkoja. Niissä näkyy pieniä tummanpunaisia pisteitä, jotka ovat tosi kipeitä, kun koskee.

 

Myös lapsilla oli molemmilla yhden päivän kuume, mutta muita oireita en heistä ole huomannut. Enterorokko tuli ensimmäisenä mieleen, mutta voihan tämä jotain muutakin olla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kuulostaa ainakin ihan enterorokolta. Meidän perheessä sen sairasti kunnolla mies ja tyttö, mä tod.näk. selvisin pelkällä kuumeella. Itseasiassa miehelle se tuli suht pahana, viikon oli kuumetta ja kädet ja jalkapohjat kosketusarat (just niiden näppyjen takia). Tyttö pääsi parin päivän kuumeella, kurkkukivulla ja näppylöillä. Nyt sitten odotetaan ja katsotaan lähtevätkö kynnet... :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oltiin vauvan kanssa osastolla sunnuntaista keskiviikkoon tuon viruksen takia. Vauvalle nousi korkee kuume ja noin pienelle ei pitäis nousta kuumetta, joten lähdetiin selvittämään mikä kuumeen aiheuttaa. Nakella nousi rakkuloita suuhun ja lopetti syömisen kun suu oli niin kipee. Eli nenämahaletku jouduttiin laittaan.

Mulla oli paripävää tosi kipee kurkku ja nyt on jalkapohjat kipeet ja niihin on ilmestynyt rakkuloita, kuumetta ei ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mahtaakohan meidän esikolla olla kyseinen tauti, tosin lievänä vaikuutais olevan, hällä on vaan 2 rakkulaa suussa eikä ne vaikuta kipeiltä edes, mitään muita oireita ei ole paitsi kiukkunen on koko viikon ollut, suun ympärillä on jotain pieniä punaisia näppylöitä, kuuluuko nekin enterorokkoon?

kuopuksella sen sijaan on kuume ja kamala täkätauti mutta vielä en ainakaan mitään rakkuloita oo löytänyt... huoh!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilla on tainnut olla enterorokko (foot and mouth disease) - kaytiin torstaina laakarissa mutta epaili vauvarokkoa (3 day fever/baby measels). Eli ensin oli kuumetta ja heikkoa oloa sitten napyt alkoi levita vaippa-alueelta jalkoihin, jalkapohjiin ja -poytiin, kasiin ja leukaan. Mulle nousi kuume pe ja kurkku tuli kipeaksi, onneksi kuume meni ohi ja kurkkukipu helpottaa mutta naa napyt/rakot - niita on mulla nyt kammenissa ja tulossa jalkapohjiin - pistelee ja tuntuu ettei oikein voi koskea mitaan. :skilletgirl:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mina taas - luin tanaan sattumalta jostain lehdesta etta enterorokolla saattaisi olla jotain tekemista 1-tyypin diabeteksen laukeamisen kanssa. Tietaako kukaan? Mun isalla oli 2-tyypin diabetes eli meilla siis on kait jonkinlainen sukurasite :ph34r:

 

Muoks siis mun isan ja aidin puolella molemmilla on elintavoista johtuvaa ruokavaliolla hoituvaa 2 tyyppia.

Edited by Annick

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuinkakohan kauan kestää, että jäljet enterorokon jälkeen häviävät? En edes raapinut rakkuloita, mutta silti niiden tilalla on nyt tummanpunaiset jäljet :( Kädet ovat ihan kamalan näköiset. Onkohan olemassa jotakin, mikä nopeuttaisi ihon paranemista ja jälkien vaalenemista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tytölle 1v 8 kk nousi sunnuntaina päiväunien aikaan korkea kuume, ja samalla ilmestyi punainen ryhelmäinen ihottuma. Päivystyksessä todettiin enterorokko. Kuumetta oli enimmillään 39,75. Ihottuma ilmestyi ensin vatsaan, selkään ja raajoihin, toisena päivänä levisi rinnalle ja kasvoihin. Rakkuloita ei aluksi juuri tullut, mutta nyt tiistai-keskiviikkona niitä näkyy yksittäisinä reisissä, käsivarsissa ja paljon puhjenneita varpaanväleissä. Leuassa, peukalossa ja kielessä on yksi. Tyttö oli vaisu, itkuinen, sylinkaipuinen ja selvästi kivulias sunnuntaina, kunnes saatiin lääkärikäynnin jälkeen Panadol & Pronaxen. Ruokahalua ei ollut ollenkaan, eikä pahimmillaan edes mehu maistunut. Ihottumaan suositeltiin samaa voidetta, jota käytetään vesirokossa, mutta se ei riittänyt. Jalkaterät ovat kokonaan ryhelmän ihottuman peitossa, ja toissa yönä tyttö heräsi joskus klo 04 jälkeen itkemään, huutamaan ja raapimaan jalkojaan vimmatusti. Onneksi silloin sai jo ottaa uuden annoksen Pronaxenia, joka yhdessä Panadolin kanssa rauhoitti edes aamuyön. Puhelinreseptillä saatiin sitten vielä Atarax-antihistamiini, joka auttoi selvästi viime yönä.

 

On käytännössä mahdotonta estää tyttöä raapimasta rakkuloita rikki. Yhtä puhjennutta räpläsi edelleen, joten laitoin siihen voidetta ja laastarin päälle, mutta se revittiin tietysti melkein heti irti. Vartalon iho alkaa rauhoittua nyt 4:ntenä sairaspäivänä, mutta kämmenet ja jalkaterät ovat edelleen hurjan näköiset (ihottumaa on jonkin verran myös kämmenten puolella ja jalkapohjissa). Kun muun ihon punoitus on laskenut, varsinaiset ihottumanystyt näkyvät selvän punaisina vaalealla iholla. Ja ne varsinaiset rakkulat ovat enimmäkseen puhjenneet, tai raavittu yöllä rikki... Kuumetta ei ole enää eilisestä lähtien ollut, joten lääkitystä on voitu vähentää, ja tyttö on selvästi pirteämpi. Ruokakin maistuu taas, vaikka hyvin valikoiden. Lääkärin mukaan esim. puistoon voi mennä, kun iho on selvästi paranemassa ja on ollut kolme kuumeetonta päivää.

 

Joten tiedoksi vaan että tällaista riesaa on liikkeellä ainakin Espoon suunnalla. :girl_mad: Itämisajan perusteella veikkaan, että tyttö sai tämän ehkä viime torstain muskarista (tai edeltävänä päivänä Helsingistä...) Perjantaina oltiin sitten kauppakeskuksen leikkialueella, tietämättä pöpöstä mitään, joten huonolla tuurilla siellä sitten tartutti muita, kun oireet tosiaan tulivat vasta sunnuntaina. On tämä pirullinen vaiva. Toivon etteivät kynnet irtoaisi, mutta varsinkin jalkaterät ovat aika pahassa kunnossa, jos ihon tilasta voi mitään päätellä...

Edited by Aeria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on enterorokkoa. Esikoiselle (3v) nousi viime viikon maanantaina 39 asteen kuume, joka kesti vajaan vuorokauden. Kuopus (1v) oli kuumeessa torstai- ja perjantai-illan. Lauantaina kuopuksen jalkoihin ja käsiin tuli näppyjä ja läikikästä ihottumaa. Myös takapuoli oli kuin pahan vaippaihottuman jäljiltä näpyillä. Esikoiselle tuli myös viikonloppuna ihan pieniä näppyjä sormiin. Molemmat söivät hyvin, joten suuhun ei tainnut tulla mitään. Nuorempi oli muuten aika normaali, mutta öisin ei meinannut rauhoittua edes syliin, joten näpyt taisivat vaivata aika lailla. Myös päiväunet jäivät tosi lyhyiksi. Nyt keskiviikkona molempien näpyt ovat hävinneet, kuopuksen jaloissa on vielä jälkiä, jotka eivät varmaa katoa lähiaikoina.

 

En olisi osannut diagnosoida tautia enterorokoksi ellei itselleni olisi noussut sunnuntai-iltana 39 asteen kuume. Kurkku/nielu on ollut kipeä siitä lähtien ja eilen tiistaina ilmestyi pikkuriikkisiä punaisia näppyjä varpaisiin ja sormiin Myös suun ympärille on tullut näppyjä ja sormenpäät ovat tosi arat varsinkin kynsien kohdalta. Vatsa oli myös tosi kipeä maanantain ja tiistain, mitään ripulia tms ei kuitenkaan ollut. Tosi ikävä tauti, onneksi itselläni taitaa olla pahempana kuin tytöillä. Kauhulla odottelen loppuviikkoa. Jos näppyjä tulee lisää samaa vauhtia, niin pystyyköhän sitä parin päivän päästä enää kävelemään. Nytkin tuntuu siltä kuin kolmen varpaan pohjassa olisi rakko samoin kuin muutamassa varpaanvälissä. Toivottavasti kynnet eivät irtoa.

 

Me asutaan Pirkanmaalla, joten täälläkin on tautia liikkeellä. Ilmeisesti tämä tartuttaa jo viikkoa ennen puhkeamista ja jonkun aikaa taudin jälkeenkin, joten mekin ollaan ehditty tätä levittämään.

Edited by Tinka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kanssa enteroa ja se tarttui myös isovanhempiin :( Meillä aikuisilla tauti oli paljon rajumpi ja kesti pidempään. Mun äiti oli viikon sairaslomalla töistä. Oli pakko hakea Atarax-resepti kun en pystynyt kutinalta nukkumaan ollenkaan ja kävelykin oli vaikeaa kun jalkapohjia pisteli.

Edited by Eva Luna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tuli 5veelle entero pk:sta. 2 päivää korkea kuume. Juuri kun oltiin pk:seen viemässä, mies soitti mulle töihin ja sanoi että varpaisiin on puhjennut älyttömän kokoisia paiseita. Oltiin sitten vielä pari pvää kotosalla, jonka aikana itse sairastin 39 kuumeen ja kurkku turposi samanlaisista rakkuloista kuin tytön varpaissa oli. Söin 4 pvää pelkkää lientä, tms. En kunnolla pystynyt nielemään. Lisäksi oli ripuli. 2 pvää tästä tuli mies kipeäksi ja kuumeili 3pvää oksennellen, sitten kurkkuun tuli rakkuloita ja vasta vajaa vko sairastumisen jälkeen alkoivat sormet kihelmöidä ja niihin tuli rakkuloita. Miehellä oli myös ympäri kroppaa niitä paiseita, jopa päässä :(

 

Nyt on sitten 3v. ollut kuumeessa 2pvää. Tänään ei ole ollut kuumetta, mutta vatsa ollut kipeä ja sekaisin. Ja kuulemma jalkapohjia kutittaa... Että kaipa ne rakkulat sieltä tulevat...

 

Lääkäri sanoin että enterolla on satoja variaatioita- eli jos kerran olet sairastanut et voi olla varma ettet sairastaisi toiste. Lääkäristä saimme lääkevoidetta tytön varpaisiin, käskettiin 3krt/pvä ottaa jalkakylpy jonka jälkeen huolellinen kuivaus ja voidetta. Näin ehkäistään tulehduksia.

 

Muuten enterolle on mahdotonta tehdä mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Atarax tai joku miedompikin antihistamiini, esim. setiritsiini tupla-annoksella, auttaisi kutinaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä kutina oli sitä luokkaa, että vain Atarax auttoi. Kokeilin Zyrteciä, mutta ei mitään vaikutusta. Ataraxistakin piti ottaa kokonainen tabletti pari kertaa päivässä. Sitä en kyllä tiedä voiko tuota antaa pienille lapsille? Mutta kannattaa kysyä lääkäriltä, jos tuntuu ettei mitkään muut konstit auta kutinaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now