Kohdunulkoinen raskaus

[Naan]

Voi Helsbels, olen kamalan pahoillani etta teilla on ollut noin vaikeaa! Mita jos soittaisit heti huomenna johonkin yksityiseen, vaikka Nuffieldin tyyppiseen paikkaan? Niilla on paljon paremmat ultra-laitteet ja paljon asiantuntemusta (mahan kavin siella np ultrassa)? Itse en ainakaan kestaisi odottaa ensi viikkoon.

 

http://www.nuffieldhealth.com/Individuals/...ere-to-Find-Us/

[Helsbels]

Kiitos Naan vinkista! Ma googlasin ton Nuffieldin mutta nayttaa silta etta ottavat sisaan vaan lahetteella? Ma myos otin yhteytta St.Thomasin early pregnancy osastolle mutta sinnekin paasee vaan lahetteella. Lahempaa loytyy mun synnari jossa on myos oma early pregnancy unit mutta sinne on vaikeaa paasta julkisilla (mies on tyomatkalla perjantaihin asti ja ma en viela omaa ajokorttia). Joten ei kai tassa auta muuta kuin odottaa ens viikolle. Toivottavasti seuraavan parin paivan aikana ei kuitenkaan tapahdu mitaan draamattista kun olen yksin kotona pojan kanssa.

[Coco]

Harmittelut noin kurjasta tilanteesta, Helsbels ! Toivottavasti asia selviaa pian - kovasti tsemppia!!!

[Guest Kyllikki-Kaarina]

*

Edited December 3, 2009 by Kyllikki-Kaarina

[Helsbels]

Mina taas Sen verran edistysta asiaan etta paasin tanaan viela uudestaan laakarille ja talla kertaa kohdalle osui paljon teravampi tapaus kuin se eilinen nukkuva rukous. Laakari kyseli paljon kaikkea, kokeili vatsaa jne ja on sita mielta etta kohdunulkoinen on epatodennakoinen mutta on samaa mielta siita etta tilanteeni on varsin erikoinen. Nyt on ultra varattuna perjantaiksi, mutta mistapa saada hoitaja lapselle paivasaikaan, huoh. Miksi oi miksi miehen pitaa just nyt olla tyomatkalla No onneksi ei tarvitse odotella ja ihmetella tan pidempaan, toivon vaan etta ultrassa nakyisi jotain konkreettista, oli se sitten mita tahansa.

 

Inkkumaa, Coco, Kyllikki-Kaarina ja Naan, kiitos hirmuisesti sympatioista <3

[Naan]

Kiva etta paasit noin pian laakariin Helsbels Tekiko se sisatutkimusta ollenkaan? Joskin ymmartaakseni verenvuotovaiheessa oleva kohdunulkopuolinen pitaisi tosiaan koskea seka ulkoa etta sisalta palpoidessa. Huomiseen ultraan ei ole enaa pitkaan! Sinuna vetoaisin Lontoon naiksuihin Minibelsin hoidossa, tai vaihtoehtoisesti ottaisin pojan vain kylmasti mukaan ultraan. Hatatapaus ei saantoja katso. Paljon leluja mukaan?

[Coco]

^ Voi kun olisinkin millaan mittakaavalla samalla suunnalla, tarjoutuisin ilomielin lapsenvahdiksi - mutta kun ei olla lahellakaan... Hatatilanteessa voit myos mun mielesta ihan hyvin ottaa pojan ultraan mukaan. Onneksi paasitkin laakariin noin pian ja jo huomenna ultraan - toivotaan, etta siella selviaa asianlaita suuntaan tai toiseen, kunhan selviaa. Jaksamista siihen asti!

[Helsbels]

Naan & Coco *pusuhymio* Ei tutkinut eilen sisalta, ihan paalta vaan. Sen takia olen viela aika pessimistisella paalla. Anteeksi muille kun taytan taman ketjun (ylihysteerinenko???) mutta olen nyt niin helpottunut silla sain Minibelsin huomiseksi hoitoon. Sain sen meinaan tarhaan ylimaaraiseksi paivaksi, niilla on onneksi pari lasta lomalla joten pikkuinen mahtuu hyvin mukaan. Result. Hatatapauksessa olisin toki voinut ottaa pojan mukaankin mutta parempi nain.

 

OK, ylihysteerikko poistuu jorisemasta. Tulen kertomaan huomenna mika oli mahdollinen tuomio.

[Helsbels]

Nayttaa silta etta mulla on kaynnissa keskenmeno. Mut on ultrattu niin paalta kuin sisalta, kohdussa ei mitaan eika myoskaan munasarjoissa. HCG-lukema oli todella alhainen, vain 41 joka myos sulkee ku:n pois. Maanantaina uudestaan verikokeeseen viela varmuuden vuoksi. Etta tallainen tarina talla kertaa. No onneksi meni talla kertaa nain aikaisin ja toistaiseksi (koputa puuta) ilman komplikaatioita. Kylla on ollut kummallinen viikko, viela maanantaina en edes osannut ajatella olevani raskaana, saatikka mita siita tulee seuraamaan. Talla hetkella tekisi mieli heittaa pyyhe kehaan ja jattaa koko kakkosen yritys sikseen. Onneksi mies on matkalla kotiin.

Edited September 25, 2009 by Helsbels

[Coco]

Pahoittelut noin ikavasta tilanteesta, Helsbels - voimia!

[Naan]

Kurjaa etta keskenmeno nayttaa taas tulleen Helsbels, mutta toisaalta kahdesta huonosta vaihtoehdosta se taitaa olla vahemman paha Onneksi sentaan munanjohdin puhdas.

 

Kiva kuulla etta miehesi on tulossa kotiin - todella kurjaa etta olet joutunut parjaamaan yksin ison huolesi kanssa.

[tamtam]

Höh Helsbels, pahoitteluni kanssa kurjaan tilanteeseen .

[-Heidi-]

Jaksuja Helsbels ♥

[Salama]

Kysymys: Onko kivut kohdunulkoisessa jatkuvia vai onko niissä esim. päivän tai kahden taukoja?

Ylläoleva on jo vanha kysymys, mutta laitan omasta tilanteestani, jos joku muu miettii samaa... Eli ei voi tästäkään asiasta koskaan varmaksi sanoa, useimmilla varmaan kivut ovat aika jatkuvia sen jälkeen kun alkavat, mutta mulla kivut katosivat muutaman päivän jälkeen, vaikka kohdunulkoinen on kuitenkin vielä edennyt.

 

Kivut alkoi jo viikon päästä plussaamisesta, arviolta rv 5-6, pitkän kierron takia en tiedä varmaksi. Ensin puristavaa kipua kahtena iltana, vähän veristä vuotoa, sitten oikeanpuolista vihlontaa kolme päivää aika kovana (keskimmäinen päivä pahin), sitten lievempää vihlontaa 2 päivää (ei enää vuotoja), ja sen jälkeen kivut katosivat kokonaan (nyt 4. kivuton päivä menossa)!

 

Viimeisenä kipupäivänä todettiin ultralla ja verikokeella, että kohdunulkoinen raskaus todennäköisesti on kyseessä. Koska kivut menivät ohi, olin siinä toivossa, että menee ohi itsekseen, mutta vielä mitä. Tänään verikokeessa hCG-arvo oli noussut 1700 > 2500, ja nestettä oli ilmestynyt vatsaonteloon (verta ilmeisesti). Raskauden sijaintia ei saatu selville, jotain hyytymää näkyi munasarjan lähellä. Kipuja ei siis enää ole ollut, joten jos en olisi heti mennyt yksityiselle ultraan, ajattelisin varmaan vielä tyytyväisenä että olivat vain raskauden alkuvenymiskipuja tms. Kivut ei olleet mitenkään mielettömiä, vain yhtenä päivänä jouduin ottamaan 3 särkylääkettä.

 

Huomenna saan metotreksaattipistoksen, toivottavasti hoituisi nyt sillä ettei joudu vielä leikkaukseenkin... Olisi "kiva" kuulla lisää kokemuksia metotreksaattihoitoa saaneilta, mitä oireita on tullut, kauanko toipuminen on kestänyt, oletteko joutuneet olemaan kauan pois töistä, koska olette uskaltaneet aloittaa yrityksen uudelleen jne?

 

Mulle lääkäri sanoi että pitäisi odottaa puoli vuotta ennen uutta yritystä, mutta täällä on joillekin sanottu että vain kuukausi??

[Lumikko]

Mä sain metotreksaattipiikin toukokuun alussa, mitään oireita siitä en saanut, ja uutta raskautta saatiin yrittää heti ekojen kuukautisten jälkeen (=6-7 viikkoa metotreksaatista alkoi siis yritys.) Uus raskaus lähti käyntiin elokuussa. Meillä oli raskaus kohdunkaulassa.

 

Muoks. piikin sain siis maanantaina, se viikko oli saikkua, mutta olisin ollut täysin työkykyinen keskiviikosta alkaen.

Edited November 9, 2009 by Lumikko

[Salama]

Riittikö sulla siis yksi piikki, kuinka pitkällä raskaus oli silloin (tai paljonko hormoniarvot jos muistat)?

 

Nyt on 10 tuntia kulunut piikin saamisesta, vielä ei ole ollut oikeastaan mitään oireita. Hyvä jos tämä voi silti toimia vaikkei missään tunnukaan... Mäkin sain loppuviikon saikkua, vaikkei ehkä tarpeen olekaan.

 

Aika jännä että muualla annetaan noin pian lupa uuteen yritykseen, mutta kaipa raskaus alkaa vasta kun elimistö on siihen valmis. Mulle toinen lääkäri sanoi että 3 kk pitää odottaa, että metotreksaatin vaikutukset ovat varmasti kokonaan poistuneet. Mutta ajattelin kaiken varalta että yritetään jaksaa se puoli vuotta, jos vaan jollain voi tämän uusiutumista estää niin kai se on tehtävä. Riippuu nyt tietysti siitäkin, miten kierrot lähtee tasaantumaan.

 

E-pillerit lopetin 5 kk sitten, eikä kierrot ehtineet vielä palautua ennalleen. Nyt sitten mietin olisiko sillä ollut vaikutusta tähän epäonneen. Se 6 kk taukoa suositellut lääkäri mainitsi nimittäin myös, että e-pillerien lopetuksen jälkeen (tarkoitti kyllä heti seuraavana kuukautena) joillakin munatorven "karvat" voi ohjata munasolua väärään suuntaan?.. Mutta eihän näihin tietysti aina mitään syytä ole, huonoa tuuria lähinnä. Mukava huomata että useimmilla on kuitenkin ollut onnistuneita raskauksia kohdunulkoisen jälkeen!

[Lumikko]

Mä en osaa sanoa noista arvoista mitään. RV:t oli 11+5, ja ensin luultiin, että kyseessä on ihan normaali keskenmeno, ja vasta useamman ultran (ja muutaman päivän cytotec-käynnistelyn) jälkeen hoksattiin, että oli ku:sta. Homma oli vähän erilainen, kun raskauspussi oli kiinnittynyt kohdunkaulaan. Mulla riitti yksi piikki, ja hormoniarvot laski nollille muutamassa viikossa. Sitä en tosiaan tiedä, mistä lähdettiin liikkeelle. Tää tapahtui siis vuonna 2007, ja nyt meillä on kaksi onnistunutta raskautta sen jäljiltä, josta toinen tosiaan lähti käyntiin reilu kolme kuukautta piikin jälkeen.

[Avocado]

Mä voisin kirjoittaa oman tarinani ennenkuin se unohtuu. Aluksi luulin, että sen varmasti muistaa lopun elämäänsä, mutta nyt jo reilua kuukautta myöhemmin huomaan, että yksityiskohdat alkavat unohtua. Tarinassa ajankohdat on määritetty ovulaation mukaan, ei edellisten kuukautisten. Yritin muistella mahdollisimman tarkasti, jotta tästä olisi mahdollisimman paljon apua muille kohdunulkoisen kanssa painiville. Itse kävin lukemassa kaikki edeltävät tekstit miljoonaan kertaan epävarmuuden hetkinä tuomiota odottaessa.

 

Mun raskauteni alkoi kuukautisilla rv 3+0, tai kuukautisiksi niitä silloin luulin. Ne olivat muutamaa päivää ajoissa ja alun tuhruttelu puuttui, mutta ihan normaalit kuitenkin runsaudeltaan. Koska ne olivat niin oudot tein raskaustestin rv 4+0, mutta testi oli negatiivinen. rv 5+0, kun en siis vielä tiennyt olevani raskaana, aloitin ovulaation tikuttamisen. Ovulaatiotesti näytti heti voimakkaan plussan, ihan liian aikaisin mun kiertooni, joten tein heti perään raskaustestin, joka olikin positiivinen. Viiva vahvistui tasaiseti seuraavina päivinä, joten ajattelin olevani onnellisesti raskaana.

 

Valekuukautisista lähtien tuli tuhruvuotoa aina silloin tällöin ja rv 5+9 lähtien myös minimaalista tiputtelua. Varasimme alkuraskauden ultran yksityiselle ja siellä eräänä torstaina rv 6+4 todettiin kohtu tyhjäksi. Minkäänlaisia raskausmuodostelmia ei ollut havaittavissa, vain suurentunut keltarauhanen vasemmassa munasarjassa. Saimme lähetteen kätilöopistolle ja seuraavana aamuna otettiin verikoe raskaushormonitasosta ja ultrattiin jälleen, edelleenkään ultralla ei näkynyt mitään. hCG-pitoisuus oli noin 2000. Viikonloppu kului jännitettäessä. Pidimme jo selvänä, että vauvaa ei ole tulossa, vaikka ilmeisesti teorettisesti mahdollista se olisi edelleen ollut jos raskaus olisikin ollut oletettua varhaisemmassa vaiheessa. Maanantaiaamuna kävin uudelleen verikokeissa ja iltäpäivällä lääkäri soitti tulokset ja pyysi tulemaan taas kätilöopistolle ultratavaksi. Mitään raskautta ei edelleenkään ultralla näkynyt vaikka kaksi lääkäriä yritti ultrata ja hCG-pitoisuus oli 3500. Minun vointini oli hyvä eikä minkäänlaisia kipuja ollut, joten sovittiin uusi verikoe keskiviikkoaamulle. Keskiviikkoiltapäivänä lääkäri jälleen soitti verikoetulokset, hCG oli jo 4500, ja pyysi ultrattavaksi. Ultrassa ei edelleenkään näkynyt mitään, mutta verikokeen perusteella lääkäri jo tiesi, että jos raskaus olisi kohdussa, se aivan varmasti näkyisi. Raskaus siis oli jossain muualla ja se selvästi jatkoi kasvuaan. Annoin taas muutaman putken verta erilaisia kokeita varten ja sovimme seuraavalle aamulle ajan metotreksaattipistosta varten.

 

Torstaiaamuna rv 7+4 heräsin kotona ja tunsin outoja tuntemuksia vatsassani. Hampaita pestessäni melkein pyörryin enkä uskaltanut lähteä töihin ennen pistosaikaa, kuten olin suunnitellut. Vatsaan alkoi myös sattua, ja soitin miehen takaisin töistä kotiin viemään minut kätilöopistolle. Automatkalla vatsakivut yltyivät ajoittain lähes sietämättömiksi, mutta onneksi helpottivat ajoittain ja tulivat yleensä aaltoina. Koko ajan pyörrytti ja oikea hartia oli oudosti jumissa. Kätilöopistolla pääsin heti vaakatasoon lepäämään ja melko pian myös taas uudestaan ultrattavaksi.Edelleenkään raskauden sijaintia ei pystytty määrittämään. Toinen ultraavista lääkäreistä arveli, että se saattaisi olla suurentuneen keltarauhasen takana piilossa, ja silloin aloin tosissani pelätä että menettäisin koko munasarjan. Kipujen takia metotreksaatista päätettiin toistaiseksi luopua ja minut otettiin sisään osastolle. Osastolla jälleen ultrattiin, tämä ultraaja oli jo yhdeksäs minut ultrannut lääkäri, mutta raskautta ei edelleenkään voitu paikallistaa. Kipujen takia päädyttiin kiireelliseen tähystysleikkaukseen ja tunnin kuluttua olinkin jo saanut esilääkityksen.

 

Leikkauksessa raskaus löydettiin vasemmasta munatorvesta. Munatorvi oli osittain revennyt ja vatsaonteloon oli vuotanut muutama sata millilitraa verta. Munatorvi oli vaurioitunut niin pahasti, että se jouduttiin samalla poistamaan kokonaan. Leikkauksen jälkeen kivut olivat kovat sekä vatsassa että hartiassa (jonne kipu säteilee), mutta kivut helpottivat muutamassa päivässä. Leikkauksen jälkeisenä päivänä pääsin kotiin ja seuraavan viikon olin sairaslomalla. Kontrolliverikoe 4 viikkoa leikkauksen jälkeen kertoi leikkauksen onnistuneen, hCG oli tippunut neljään.

 

Aluksi en osannut ajatella koko tapahtumista oikeastaan mitään, olin vain hirveän surullinen. En ajatellut menettäneeni lasta vaan mahdollisuuden. Surin myös menetettyä munanjohdinta ja sen puuttumisen tuomaa viivästystä tuleviin hedelmöittymisiin. Nyt olen jo oikeastaan iloinen, että tuuba poistettiin, pelkään uutta kohdunulkoista ja koska viallinen tuuba nostaisi riskiä, olen tyytyväinen että se ei ole siellä turhaan tiellä. Suru menetyksestä on siis vaihtunut pelkoon tulevasta. Vähän aikaa sitten oli kuukautiset ja nyt särkee toista hartiaa. Mitä minä teen, no tietysti raskaustestejä toinen toisensa perään toivoen niiden olevan negatiivisia, kuvitellen että nämäkin kuukautiset olivat taas vain hämäystä. Tähän mennessä on näkynyt vain yksi viiva, toivottavasti toista ei tulekaan ennen seuraavaa ovulaatiota.

[VeraCausa]

Kovia koettelemuksia! Jaksuja, voimia ja haleja Salama ja Avocado!

[Salama]

Kiitos samoin! Ja kiitos Avocado kertomuksestasi, kiva että jaksoit kirjoittaa! Kyllä on tosiaan tullut tavattua näitä aiempia tekstejä useampaan otteeseen, joten varmasti näistä on hyötyä joillekin jatkossakin. Mulla ei ollut valekuukautisia, mutta ruskeaa tiputteluvuotoa aluksi viikon verran. Luulin kuukautisten vihdoin alkavan, mutta kun vuoto ei lisääntynyt, testasin plussan 5. vuotopäivänä (kp 48). Muutama päivä oli oireetonta, ennen kuin alkoi kivut ja vuodot uudestaan.

 

Nyt olen entistä tyytyväisempi, että ehdin saada hoitoa ajoissa, eikä jääty odottelemaan enää toisen kontrollin jälkeen, koska tilanne voi tosiaan muuttua nopeastikin. Totta kyllä tuokin, että munatorven poisto voi olla ihan hyväkin juttu jatkoa ajatellen. Ei ole sitten näitä varoaikojakaan... Kyllä tosiaan tulee jännittämään sitten kun aloitetaan uusi yritys, että mahtaako munasolu taaskaan osua oikeaan paikkaan. Jos jää vaikka joku tukos tuonne toiseen munatorveen tms.

 

Vaikka lääkehoitoa pidetäänkin "pehmeämpänä" hoitomuotona, ei jatkomahdollisuudet välttämättä ole paremmat kuin leikkauksen jälkeen. Käypä hoito -suosituksesta lainattua:

"Kohdunsisäisen raskauden todennäköisyys kahden vuoden kuluessa pelkän seurannan jälkeen on 80–88 %, metotreksaattihoidon jälkeen 58–61 %, salpingostomian (munanjohtimen avaus) jälkeen 62–89 % ja salpingektomian (munanjohtimen poisto) jälkeen 38–66 %"

http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=hoi26001

 

Mutta mitäpä näistä todennäköisyyksistä, toivotaan onnistuneita raskauksia kaikille tulevaisuudessa!

[Guest Puhalluskukka]

Kerronpa minäkin tästä elämäni kauheimmasta kokemuksesta.

 

Olen 21-vuotias, reilu 2 kk:ta sitten menimme mieheni kanssa naimisiin, eikä ennen avioliittoa minulla ollut seksikokemuksia. Joten ainoat suhteeni ollut vain oman mieheni kanssa, tämän ajan. Ehkäisypillereitä olen syönyt 14-vuotiaasta lähtien, koska kuukautiskiertoni on ollut 11-vuotiaasta lähtien niin epäsäännöllinen. Lääkärit sanoivat aina, ettei se haittaa, koska pillereillä kuukautiset tulevat, mutta että lastenhankinta voi olla vaikeaa.

 

Kuukausi häiden jälkeen mieheni kanssa pohdimme, että haluaisimme saada lapset kun olemme vielä nuoria, niinpä päätimme jättää pillerit pois heti, että kun raskaaksi tuleminen voi olla minulle vaikeaa. Voi kuinka onnellinen olinkaan viimeviikon maanantaina, kun sain heti ensimmäisestä kierrosta positiivisen raskaustestin! Ei sitä voinut todeksi uskoa. Ja kyllä, seuraavana ja sitä seuraavana päivänä kun uusia testejä tein, viiva oli päivä päivältä vahvempi. Heti ensimmäisen positiivisen testin jälkeen ei mennyt kuin kaksi tuntia ja minä oksentelin raskauspahoinvointisena. Muutaman päivän kuluttua rinnat alkoivat aristaa. Mielestäni melko lieviä mahakipuja minulla oli koko ajan, mutta uskoin niiden kuuluvan raskauden kuvaan.

 

Lauantai-iltana (6. rv siis menossa) sitten kävin vessassa, ja paperissa huomasin pienen tuhrun verta. Tämä säikäytti. Menkkamaista mahakipuakin oli, ja säikähdin että keskenmeno. Sunnuntaiaamuna soitettiin päivystykseen, käski levätä, levätä ja levätä ja maanantaina soittaa neuvolaan. Lepäilin sunnuntain, ei enää kipuja, ei maanantainakaan, mutta ehkä hieman itsekkäästi ajattelin, että haluan sinne neuvolaan, että näenpähän sitten että kaikki on hyvin. Sainkin sinne heti ajan (Mitä nyt ihmettelen suuresti, kun olen näitä nettikeskusteluja lueskellut, eihän minulla ollut kuin pientä vuotoa tuon yhden ainoan kerran).

 

Mentiin neuvolaan, missä sikaflunssarokotusten ja väärinkäsitysten vuoksi jouduttiin tunti odottamaan, vaikka meillä aika olikin varattuna. Gynekologi oli kiukkuisella päällä, että kiire päivä ja mekin tulimme ja kun minun tietoja ei ollut heidän koneellaan, kun vasta olen paikkakunnalle muuttanut. Sanoi sitten, että no tehdään nyt sitten se tutkimus. Housut pois, alakautta ultrasi, ja sanoi vain toiselle hoitajalle, että "Tule tänne kirjuriksi". Sitten paljon lääketieteellisiä termejä, kysyi mieheltenä millä olemme liikkeellä, mies sanoi, että autolla, gynekologi sanoi, että nyt menette kiireellä keskussairaalaan, täällä on kohdunulkoinen raskaus ja vatsaonteloon vuotanut runsaasti verta. Minä aloin saman tien itkemään kovasti, ja tämä lääkäri vain tiuskaisi minulle, että kuulinko nyt ohjeet, että mihin pitää mennä.

 

Menimme sairaalaan, puoli kolmelta olimme siellä, siellä meitä odotettiin, ultrattiin uudestaan, nyt hyvin tarkasti, lääkäri paineli mahaani ja ihmetteli, etten huutanut tuskasta, kun näki ultrasta, että mahassa on verta. Itse epäilen, että olin sen verta sekaisin ja järkyttynyt, etten tuntenut mitään, tai sitten en vain tuntenut, en tiedä miksi. Sanottiin että leikataan heti yöllä tai viimeistään seuraavana aamuna, tiistaina.

 

Menin osastolle, verikokeita otettiin, tultiin sanomaan, että päättivät että pääsen jonon ohi ja olen seuraavana, jo 19.00 menin siis leikkaukseen. Enkä koe, että missään vaiheessa minulla oli mitään kovia kipuja, saati verenvuotoa, toisaalta veri olikin vuotanut lähinnä mahaonteloon.

 

Tähystyksessä leikattiin, tiistaiaamulla, eilen siis, lääkäri näytti kuvaakin, missä se möhkäle oli siellä pienessä ahtaassa munanjohtimessa. Ultratessa toinen hoitaja sanoi, että sen sykekin näkyi, mutta siihen en ole vielä saanut vahvistusta, oliko vauva hengissä vai ei, kun se poistettiin. Säästävä leikkaus tehtiin, vasen munanjohdin siis säilyi, mutta leikkauksen jäljiltä siihen jäi arpi, ja seuraavassa raskaudessa 10-15 % todennäköisyys, että uusiutuu ja jää arpeen kiinni.

 

Nyt tuntuu vähän pahalta, kaikki tapahtui niin nopeasti, olisiko ollut parempi poistaa koko munatorvi, niin ei olisi tuota kohonnutta riskiä? Ainakin kolme kuukautta täytyy syödä pillereitä, että arpi saa rauhassa parantua.

 

Paha mieli on muutenkin. Miksi tämä tapahtui meille? En mihinkään riskiryhmään kuulu... Enkä toiste tätä halua kokea, ja seuraavassa raskaudessa riski on huomattavasti suurempi, nythän se oli promillen luokkaa!

 

Pieni toivo kuitenkin elää. Keskussairaalassa kun tarkasti ultrattiin, gynekologi sanoi, että kohdussa oli jokin 3 mm kokoinen juttu, mutta ei osannut sitä vielä raskauspussiksi sanoa, että viikkoja niin vähän, ettei se vielä varmuudella näkyisi. Nyt toivon, että jos kohdussani kuitenkin olisi toinen raskaus, vaikka surenkin sitä kuollutta.

 

Eilen siis pääsin kotiin, kotona yritän kipuineni olla, sairaalassa kaikki vain tapahtui niin nopeasti, että nyt vasta alkaa muisti palautumaan, että mitä siellä tapahtui ja ajatukset vain pyörii päässä. Nyt vasta alkaa kysymykset tulla mieleen. Soitimme vielä sairaalaan ja kysyimme siitä, että onko se toinen raskaus mahdollinen, ja sieltä sanottiin, että kyllä se on mahdollista, mutta harvinaista (mutta niinhän tämä kohdunulkoinenkin raskaus oli!). Sanoi, ettei pillereitä kannata aloittaa vielä, vaan vasta maanantaina kun mitataan raskaushormoni uudestaan, tiedetään paremmin mikä se tilanne on. Leikkauksen jälkeen hormonipitoisuus oli puolittunut. Papereissa luki myös, että kohtu oli lähes normaalikokoinen (eli hiukan suurentunut?), voiko kohdunulkoinen raskaus aiheuttaa sen, vai voisiko siellä kohdussa olla toinen pikkuinen? Myöskään vieläkään, leikkauksen jälkeenkään minulle ei ole tullut kuin pientä tiputteluvuotoa, vaikka ultratessa sanoi, että kohdun limakalvo paksu.

 

Toivo elää, maanantaina saan tietää enemmän.

 

Voimia kaikille saman kokeneille. Itse en vielä oikein pysty asiaa kunnolla edes käsittelemään, kun itkeminen sattuu mahaan...

[VeraCausa]

^Onnea naimisiinmenosta! Pahoittelut todella ikävästä kokemuksesta Onneksi olit itse kovana ja menitte vastaanotolle! Inhottavaa vaan minkälaista kohtelua olette saaneet En osaa vastata sinun kysymyksiin. Toivotan jaksuja odotteluun ja parempaa vointia!

[Martha]

Puhalluskukka_Tällä oli yksi jäsen jolla oli ollut harvinainen yhdistelmäraskaus, yksi munajohtimessa toinen kohdunontelossa. Keskenmenossa meni molemmat kesken ja leikkausta ei tarvittu. Kannattaa varmaan vielä varmistaa raskaushormonin lasku ennen kun aloittaa pillerit niin kuin sairaalassa ilmoitettiin. Yhdistelmäraskauden todennäköisyys on 1:30 000.

Kestää aina vähän aikaa ennen kun itse tajuaa mitä on tapahtunut. Itse suosittelen luettavaksi sellainen kirja kuin Syntymätön, kirjoittaja Ulla Järvi.

[Salama]

Rankkoja kokemuksia, voimia sinullekin Puhalluskukka! En halua mitenkään masentaa, mutta jos heti leikkauksen jälkeen raskaushormoni lähti selvästi laskuun, on kai aika epätodennäköistä että raskaus olisi vielä menossa? Joskushan kohdunulkoisen yhteydessä kohtuun muodostuu "pseudosäkki" (tässäkin ketjussa mainittu sivulla 2), lääkäri jotain siitä mainitsi, mutta en kyllä tarkemmin tiedä mikä se on. Toki pieni mahdollisuus normaaliinkin raskauteen edelleen on, kuten Martha tuossa mainitsi, joten tsemppiä odotteluun! Jos vaikka onkin raskaus vielä menossa, niin hyvä juttu että sait leikkaushoidon etkä metotreksaattia. Minulla kohdun limakalvo oli 11 mm paksu, ja lääkäri oli näkevinään siinä jonkin "mahdollisen implantaatiokohdan", mutta mitään mahdollisuutta onnistuneeseen raskauteen ei enää ollut, kun hormoniarvo oli noussut 4 päivässä sen verran vähän.

 

Älä suotta mieti että munatorvi olisi ollut parempi poistaa, noissa laittamissani raskautumistodennäköisyyksissäkin munatorven säästävä avausleikkaus on kaikkein paras vaihtoehto (seurannan jälkeen). Kyllä se siitä paranee, kun maltat odottaa toipumisajan. Miksi muuten aiot aloittaa pillerit uudelleen? Itse ajattelin antaa oman hormonitoiminnan palautua ja muutenkin tutustua luonnolliseen kiertooni tässä odotteluaikana, jos osaisi sitten tunnistaa ovulaatioajankohdankin paremmin kun saa taas alkaa yrittää. Ja vaikka sitä vähätellään, niin ilmeisesti heti pillereiden lopetuksen jälkeen on hieman suurempi riski keskenmenoon ja myös kohdunulkoiseen raskauteen.

 

Itse mietin samaa, että miksi tämä tapahtui juuri meille, kun ei pitäisi olla mitään riskitekijöitä. Mutta kannattaa muistaa, ettei näihin aina ole mitään erityistä syytä. Ja itse asiassa ovat yleisempiä kuin on luultu, tuolla Käypä hoito -suosituksessa on mainittu, että kohdunulkoisten raskauksien osuus kaikista raskauksista on noin 2 %. Nykyään ne ehditään huomata useammin, kun ultratutkimuksia tehdään aiemmin. Ilmeisesti tuo aiemminkin mainittu "promillen riski" -käsitys tulee tästä lauseesta: "Kohdunulkoiseen raskauteen sairastuu nykyään vajaa yksi tuhannesta fertiili-ikäisestä (15–44-vuotiaasta) suomalaisnaisesta vuodessa." Eli sisältää myös ne jotka eivät raskautta edes yritä...

[Tuu-tikki]

kerron nyt tänne oman kohdunulkoisen raskauteni.

 

minulle tehtiin inseminaatio keskiviikkona 28.10. ja perjantaina 13.11. oli testipäivä. kuukautiseni alkoivat päivän myöhässä torstaina 12.11. tein kuitenkin testin 13.11. ja se näytti negatiivista. seuraavana perjantaina, 20.11., huomasin paperissa hieman punertavaa pyyhkiessäni. ihmettelin ja jostain syystä heti tuli mieleeni, että mahdanko silti olla raskaana... tein testin seuraavana aamuna ja se näytti plussaa! maanantaina, 23.11., soitin väestöliittoon ja kerroin mitä oli tapahtunut. hoitajan puhelimessa hieman epäili, että mahtaako kyse olla kohdunulkoisesta raskaudesta, koska ensimmäinen testi näytti negatiivista. menin väestöliitolle ultraan keskiviikkona 25.11. ja kohtu oli tyhjä. jotenkin aavistelin jo ennen ultraan menoa, että kaikki ei ole hyvin. lääkäri katsoi ultralla tarkasti myös munasarjat ja munanjohtimet, mutta mitään ei näkynyt missään. minkäänlaisia kipuja ei ollut. seuraavaksi menin laboratorioon, jossa katsottiin hcg, joka oli yli 450. pieni vuoto jatkui 25.11. saakka, mutta loppui sitten. lääkäri määräsi uuden verinäytteen maanantaille, 30.11. kävin tuolloin uudestaan näytteellä ja tuolloin hcg oli yli 600. vielä määrättiin uusi näyte, jolla kävin torstaina 3.12. hcg oli noussut vielä n. kymmenellä. väestöliiton lääkäri teki lähetteen tyksiin, jonne pääsin ylimääräisenä viime perjantaina, 4.11. lääkäri ultrasi siellä uudelleen eikä edelleenkään mitään näkynyt. koska hcg oli noussut edellisestä laboratoriokäynnistä vain kymmenellä, oli lääkäri sitä mieltä, että raskausmateriaali on hajoamassa eikä metotreksaattipistosta tässä vaiheessa tarvita. kävin tänään uudelleen laboratoriossa ja hcg oli laskenut n. 400:n. viikon päästä menen jälleen näytteelle ja toivon, että hcg on jatkanut laskuaan.

 

missään vaiheessa minulla ei ole ollut minkäänlaisia kipuja enkä olisi koko raskaudesta edes tiennyt mitään ilman välivuotoa! onneksi raskausmateriaali on kuitenkin hajonnut itsekseen, munanjohtimeni ovat (ainakin toistaiseksi) turvassa ja säästyin (fingers crossed!) metotreksaattipiikiltä. koko ajan lääkärit muistuttelivat, että jos kipuja tulee, niin pitää välittömästi ottaa yhteyttä naistentautien päivystykseen. nyt vain toivon, että hcg laskee nopeasti, ovuoin tammikuussa ja sen kierron inssi tuottaa oikeanlaisen tuloksen.