3 posts in this topic

Yhtään en oo ajoissa, kun ei ole vielä ensimmäisessäkään ultrassa käyty, mutta vaunut on jo pohdinnassa.

Tämän hetkiset ykkössuosikit on Firkon Balancet. Vaikuttavat hintalaatu-suhteeltaan meille sopiville sekä miellyttävät hyvin paljon silmää.

 

Vaunula.fi on ainoa paikka mistä näitä saa Suomesta ja sitä myöten on vain yksi paikka missä pääsee malleja vertailemaan. 

 

Firkonilla ei näyttänyt olevan omaa ketjua ollenkaan, joten perustetaan tämä ihan kaikkeen merkkiä koskevaan keskusteluun :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän edelliset (ensimmäiset) vaunut oli Firkonin F7:t. Kulkivat kyllä maastossa kuin maastossa ja tykättiin niistä muuten, mutta muoviset säätönappulat jumittivat tai olivat uudesta lähtien jäykät (etenkin kasaan taittaminen kävi työstä), ja lopulta kävi niin että osat lopetti toimimasta kokonaan ja hajosi niin ettei korjaaminenkaan ollut mahdollista. Takuuta vaunuilla oli 6kk ja tuo aika meni siinä jo ennenkuin ehti kunnolla saada niitä käyttöönkään. Uudet Firkonit näyttää mun silmään huomattavasti parannetuilta ja etenkin nuo Balancet näytti todella hyvältä, mutta aiemman kokemuksen perusteella en uskaltanut lähteä kokeilemaan uudestaan. Hintansa puolesta ei todellakaan pahat ja ehkä meille sattui vaan jotkin maanantaikappaleet.. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on Firkonin valkoiset keinonahkaiset vaunut. Maailman paras jousitus mutta todella leveät. Ei parhaat kaupunkiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now