Onda

"Synnytyssuunnitelma" ja siinä pysyminen.

"Synnytyssuunnitelma" ja sen pitävyys synnytystilanteessa   46 members have voted

  1. 1. Teitkö synnytystä varten toivelistaa tai "sunnitelmaa"?

    • Kyllä, minulla oli sekä toivelista että suunnitelma.
      6
    • Kyllä, minulla oli toivelista.
      20
    • Kyllä, minulla oli suunnitelma.
      4
    • Ei, menin täysin tilanteen armoille.
      16
  2. 2. Toteutuiko suunnitelmassasi / toiveesi?

    • Kyllä, pysyin suunnitelmassa / toiveeni toteutuivat täysin.
      9
    • Kyllä, suurimmaksi osaksi. Missä asiassa poikkesit?
      8
    • Ei, poikkesi suurimmaksi osaksi. Missä asiassa?
      9
    • Ei lainkaan.
      4
    • Minulla ei ollut suunnitelmaa / toivelistaa.
      16

Please sign in or register to vote in this poll.

23 posts in this topic

Eli teitkö "suunnitelmia" tai esititkö toiveita synnytystä ajatellen? Pysyitkö siinä vai poikkesitko synnytystilanteessa siitä?

 

Ymmärrettävästi siis synnytys on aina erilainen ja esimerkiksi hätäsektioille ei vaan voi minkään, sen ymmärrän hyvin. Mutta kysymyksessä nyt asiat, joista itse saa päättää, esim. ponnistusasennot, kivunlievitykset yms. mitä nyt on saatettu etukäteen pohtia. Kommenteissa voi kertoa tarkemmin omasta vastauksesta.

 

Aloin itse yksi päivä tässä miettimään erilaisia "suunnitelmia" sekä toiveita synnytykseen ja sitä, kuinka hyvin niissä tulee pysyttyä. Ensiodottajana kuuli tietenkin paljon erilaisia toiveita ja ns. suunnitelmia, joita muilla kenties oli, ja alkoi miettimään, että pitäisikö sitä itsekin osata tehdä jonkinlaista listaa synnäriä varten. Tulihan sellainen tehtyä vaikkakin hyvin lyhyenä, ja sitten kun siitä poikkesikin niin iski tietty heti eräänlainen huono omatunto. Näin 1½ kuukautta synnytyksen jälkeen sitä ajattelee, että varmasti muilla on samanlaisia tuntemuksia, niin vertaistukimaisesti tällainen kysely.

 

Kysely on monivalinta, jotta useamman synnytyksen kokeneet voivat vastata eri synnytyksistä.

Edited by Onda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselläni oli tosiaan lyhyt toivelista synnytystilanteeseen. Lista piti lähinnä sisällään sen, että ei ilokaasua ja ponnistus kontallaan tai puoli-istuvassa. Noh, puoli-istuvassa ponnistettiin, mutta ilokaasuahan aloin käyttämään jo vuorokausi ennen synnytystä (käynnistetty synnytys), eli suurimmaksi osaksihan tuo poikkesi, jos puolet meni "harakoille". :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin että oli toivelista ja poikkesi suurimmaksi osaksi. Olin toivonut mm. ammetta tai suihkua, en päässyt kumpaankaan. Toivoin myös pystyasennossa ponnistamista, en saanut sitäkään. Toivoin tarvittaessa epiduraalin, sen sain. ;) Mutta huolimatta näistä oli synnytys sata kertaa parempi kokemus, kuin mitä olin etukäteen odottanut sen olevan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No mä ajattelin etukäteen, että olen kotona aika pitkään, en halua puudutuksia jos pystyn olemaan ilman ja  haluaisin ponnistaa kyljelläni.

 

Mulla alkoi synnytys vesien menolla joten sairaalaan lähdettiin heti, en tarvinnut puudutuksia, ponnistin kyljelläni muuten paitsi pari viimeistä ponnistusta kätilön ehdotuksesta puoli-istuvassa. Ei nyt siis ihan täysin ennakkosuunnitelmien mukaan, mutta aika hyvin kuitenkin, ja olen ihan tyytyväinen synnytyksen sujumiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin viimeiset 8 viikkoa vuodelevossa käytännössä jatkuvassa kiputilassa, joten synnytyksen tullen halusin vain vauvan ulos, aivan sama miten. No, tuli käynnistyksellä, 7h synnytyksellä, sänkyyn ja piuhoihin sidottuna, epiduraalin saattelemana. Jollekin ihan painajainen lääkkeineen ja tippaletkuineen, mulle pelkästään valtava helpotus kun homma oli lopultakin ohi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli "toivelista" kahdessa ekassa synnytyksessä, synnytin molemmilla kerroilla Kättärin Haikaranpesässä, ja sillon siellä vielä tehtiin ne. Molemmissa oli samat toiveet, eli pärjätä mahdollisimman pitkälle lääkkeettömillä kivunlievityksillä ja ilokaasulla, kokeilla ammetta, ponnistaa jakkaralla. Ekassa noista ei toteutunu yksikään, pysähtyneen synnytyksen ja perätilan takia mentiin sektioon. Tokalla kerralla menikin sitten melkein kokonaan "suunnitelmien mukaan", eli kokeilin ammetta ja otin ilokaasua ja niillä pärjäsin loppuun asti. Ponnistin tosin puoli-istuvassa, kun ponnistamisen tarve iski ihan puskista ja niin rajuna, ettei siinä ollut enää mahdollisuuksia siirtyä. Mutta eipä sillä ollut väliä, ponnistusvaihe ei kestänyt kauaa.

Kolmannella kerralla en päässyt suunnitelmia tekemään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tein sypekäyntiä varten toivelistan kun olin viikoilla 33 ja luulin pystyväni alatiesynnytykseen. Mustalla huumorilla ja asenteella täytimme Bebesinfon listaa Wordissa ja muokkasimme sitä reilusti. Olin hyvä että teimme koska ilman sitä listaa koko sypekäynti olisi ollut vähän turha kun kätilö oli niin pihalla. Kuitenkin, olin liian traumatisoitunut edellisistä synnytyksistä ja pelko vauva hyvinvoinnista liian suuri joten viikolla 36 toivottiin synnytystapa-arvioinnissa sektion ja saimme sen. Pikkuinen syntyi sitten täysin terveenä sektiolla viikolla 39. Eli lähes luomusynnytyksestä mentiin sitten suunniteltuun sektioon, loppujen lopuksi meidän tilanteessa varmasti paras ratkaisu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen synnytystä en niinkään osannut suunnitella, joitakin pääsunntaa antavia toiveita oli ja ne toteutuivat, paitsi se, että eppari leikattiin minulta kysymäti. Olisin antanut revetä mieluummin luonnollisesti.

 

Tokan kohdalla olikin paljon toiveita ja suunnitelmia ja ne toteutuivat lähes täysin. Henkisesti siitä huolimatta rankempi kokemus, sillä nyt asioita osasi jo jännittää. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen, miten mun toiveet ja suunnitelmat ovat päässeet toteutumaan. Osaltaan se vaikuttaa suuresti siihen, että lähden kolmatta kertaa kohti hyvin positiivisella mielellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivelista oli, ja ihan kirjallinenkin sellainen, mutta en lopulta sitä klinikalle edes vienyt (tai taisi itse asiassa olla sairaalakassissa), kun tiesin, ettei sitä kuitenkaan olisi kunnioitettu pätkän vertaa. Lopulta lähdin synnyttämään lähinnä sillä fiiliksellä, että mitä tahansa kunhan vaan tarpeeton sektio vältetään. Synnärinä olosuhteista johtuen yksityisklinikka järkyttävin sektiotilastoin. Olisin halunnut luomusynnytyksen, mutta "laitetaan nyt tämä homma tästä käyntiin kun kerran olet jo täällä" -oksitosiinitipan takia lopulta taivuin epiduraaliin, joka taas johti imukuppisynnytykseen. Käyrillä en sentään onneksi toiveestani joutunut makailemaan, joten sain pippaloida tippapullon kanssa ympäri huonetta ja itse kuunnella halutessani sydänääniä.

 

Jos toinen saadaan alulle, tulen vakavasti harkitsemaan kotisynnytystä. Eka synnytyskään ei ollut traumaattinen, tipan laitosta pojan syntymään meni vain reilut 4 tuntia, ja paranin nopeasti, mutta päälimmäisenä on tunne, että lapsi "synnytettiin" enkä ns. synnyttänyt itse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli jonkinlaisia suunnitelmia. Olisin mm halunnut kokeilla akupunktiota kivunlievitykseen ja olin melko varma siitä, että haluan epiduraalin. Synnytys oli jo hyvin käynnissä kun saavuimme sairaalaan ja käyrillä istuessa alkoi kipu olla sitä luokkaa, että kerroin skippaavani akupunktion ja epuduraali tänne heti, kiitos!

 

Mun mielestä varsinkin ensisynnyttäjän on vaikea miettiä toiveita esim ponnistusasennosta , koska ei ole ikinä tilanteessa ollut, eikä kokenut sitä mikä asento olisi hyvä. Mielestäni on myös aivan turhaa tehdä tarkkoja suunnitelmia, siitä miten ja mitä haluaa. Parempi on heittäytyä tilanteen vietäväksi ja kuunnella omaa kroppaansa ja ammattilaisia. Toki vaihtoehtoihin kivunlievityksestä Ym Ym on hyvä tutustua etukäteen, mutta tarkkoja suunnitelmia on mun mielestä aika turha tehdä.

Huonoa omatuntoa on aivan turha potea sen tähden, että ei synnytys mennytkään niin kuin sen suunnitteli. Kyllä siinä on pääosin niin matkustajan roolissa ja tilanteen armoilla.

Edited by Retiisi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kärsin melko pahasta synnytyspelosta koko raskauden ajan. Tästä johtuen olin onnistunut tekemään aika hyvän suunnitelman synnytykselle lähtien synnytyksen käynnistymisestä (hetki, joka hirvitti ehkä eniten). Suunnitelma ei kuitenkaan pitänyt suurimmaksi osaksi paikkaansa. Ensinnäkin mun synnytys käynnistettiin liki kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Olisin halunnut viettää mahdollisimman paljon aikaa suihkussa tai jopa ammeessa ennen lääkkeellistä kivunlievitystä. Käynnistyksestä johtuen mun kuitenkin piti maata vähän väliä sängyllä kiinni piuhoissa (vauvan sydänääniä seurattiin + kanyylistä tuli koko ajan jotain tippaa). Sain olla muistaakseni avautumisvaiheessa ensin kolme varttia ja sen jälkeen vielä puoli tuntia suihkussa (siirryin synnytysosastolle joskus klo 19:00-19:30 välillä, poika syntyi seuraavana aamuna 07:23). En saanut syödä oikein mitään, joten se niistä hyvistä eväistä. Opiskelija oli sentään mukana synnytyksessä, sitä olin toivonutkin. Olisin myös halunnut ponnistaa jakkaralla, mutta ponnistusvaiheen alkaessa olin valvonut jo lähemmäs 24 tuntia, joten en jaksanut siirtyä eikä se tullut mieleenikään. Tuon toiveen olin kyllä kätilöopiskelijan kanssa käynyt läpi, mutta hän ei kysynyt, että haluanko kokeilla sitä jakkaraa. Eppari tehtiin myös, vaikka siltä olisin halunnut välttyä.

 

Eniten mua ehkä harmittaa se, että jouduin suurimman osan synnärillä olosta makaamaan käyrillä. Milloin puudutusten takia, milloin syystä X. Se pystyssä olo kuitenkin tuntui mulla kaikista parhaalta. Jonkun aikaa istuin kiikkutuolissa ja jumppapallolla ja niin mun oli parempi olla kuin maaten. En tiedä, että johtuiko tuo jatkuva käyrillä makoilu siitä käynnistyksestä vai mistä. Alussa sain olla kiikkutuolissa käyrillä, mutta myöhemmin sekään ei tuntunut passaavan.

 

En usko, että seuraavakaan synnytys käynnistyy itsestään (jahka joskus olen taas raskaana). Mulla oli koko tuon edellisenkin raskauden läpi tunne, että käynnistykseen mennään, joten en osaa edes kuvitella tilannetta, jossa synnytys käynnistyisi spontaanisti. Jos jostain syystä niin kävisi, niin haluaisin jälleen viettää aikaa suihkussa, sen avulla viimeksikin jaksoin ilman lääkkeellistä puudutusta. Haluaisin myös pysyä mahdollisimman pitkään pystyssä. Haluaisin myös kokeilla sitä jakkaralla ponnistamista. Mutta koska en tosiaan pidä todennäköisenä synnytyksen spontaania käynnistymistä, realistisia toiveita seuraavaan synnytykseen mulla on vain yksi: käynnistys lasketulle ajalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin toisen raskauden perusteella. Ekassa synnytyksessä sain rauhassa "kärsiä" supistuksia ja sain epiduraalin ja selvisin ilman repeämiä, synnytys oli mielestäni siis erittäin onnistunut. Tokalla kerralla toivoin siis saavani epiduraalin (ja aikaa hengitellä ja valmistautua tulevaan) 8) noh, synnytys kesti kolme tuntia kaikkine supistuksineen kotona ja sairaalassa jne. eli hengitin sen minkä oli pakko, mutta onnekseni ehdin saada epiduraalin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

En halunnut tehdä tarkkoja suunnitelmia enkä kummemmin edes ajatella koko synnytystä etukäteen. Jälkikäteen ajatellen hyvä niin. Kaikki meni tosi helposti( joskin supistukset olivat ihan helvettiä ennen epiduraalia)ja nopeasti. Seuraava, jos on tullakseen, niin toivon, että ehdin ajoissa sairaalaan saadakseni epiduraalin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin kirjannut ylös toiveita synnytykseen, ja suurimmaksi osaksi se toteutui. Minulla oli toiveissa saada ohjausta erilaisiin ponnistusasentoihin sekä lääkkettömien että lääkkeellisten kivunlievitysmenetelmien käytöstä, ammeen käyttö kivunlievityksenä ja välilihan leikkauksen välttäminen. Noh, kivunlievityksiä ei oikein kerennyt kummempia antaa kun oli sen verran livakka toimitus, mutta sain ilokaasua, kohdunkaulan puudutteen ja pudendaalin. Aquarakkuloitakin kokeiltiin mutta niiden laitto koski enemmän kuin supistukset. Olin suurimman osan synnytyksestä kontillani oikeastaan oman intuition ohjaamana, mutta siihen kätilöt kuitenkin kannustivat. Ja välilihaa ei leikattu, joten kyllähän tuo oikeastaan suurimmaksi osaksi toteutui, vaikka ammeeseen en ehtinyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolmannella kerralla mulla oli tällänen suunnitelma: Tuun sairaalaan, huudan jo ovella et EPIDURAALIA TÄNNE JA SASSIIN. Tulin sairaalaan ja pyysin tosiaan epiduraalia heti kun sisään pääsin. Sain spinaalin. Eli suunnitelma toteutui siltä osin, et tein niinku suunnitelin, mut en saanu mitä halusin. Mut toimi toi spinaalikin ihan ok, paitsi että olin aivan JÄR-KYT-TÄ-VÄN turvoksissa sen spinaalin jälkeen viikon verran. Ei kengät mahtunu jalkaan. Sairaalasta sanoivat, ettei oo spinaalista johtuvaa, mut pari kaveria jako mun kokemukset spinaalisynnytyksen jälkitiloista, niin uskon et siitä johtui. No mut enihau, tällälailla kävi :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tein tosi tarkan toivelistan, kiteytettynä: mahdollisimman luonnollinen synnytys ilman lääkkeitä. Omassa päässäni toivoin synnytyksen käynnistyvän supistuksilla, koska positiivisen strepton takia joutuisi sairaalaan vesienmenon jälkeen ja halusin olla kotona mahd. kauan. Kuitenkin synnytys käynnistyi vesienmenolla ja hyvä niin, muuten oisin älynnyt ite lähteä sairaalaan ehkä sit kun alko ponnistuttamaan :D Kivunlievityksenä oli koko aikana vain tens ja lämpöpussit, jotka tuntui kyllä olevan ihan yhtä tyhjän kanssa. Toki liikunnan ja hengittelin, että kipu olisi siedettävää. Synnytys oli ihan mahtava kokemus ja toivelistaan toiveet toteutuivat :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä lähin tosi avoimin mielin koska en vaan voinu tietää miten reagoin synnytykseen ja sen kipuihin. Eli mitään listaa ei ollu missä edes pysyä!  :grin: Kokemuksena silti elämäni ehdottomasti paras ja samantien olisin ollut valmis hommaan uudestaan! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli aika yksinkertainen synnytystoivelista (Äidiyden Ilon). Olin kirjoittanut aika yksinkertaisia asioita, kuten tärkeiksi asioiksi "liikkuminen, rentoutuminen, asennot, ensi-imetys", koska edellinen synnytykseni oli vaikea, olin kokoajan makuulla ja lopulta se meni kiirelliseksi sektioksi. Kivunlievityksistä listassani oli oikeastaan kaikki lievimmästä lääkkeellisiin ja kaikki ovet oli sinänsä avoimina, jos niitä tarvitsen. Kätilöt tsemppasivat tosi hyvin "luomu"synnytyksen suhteen, mutta kun sitten lopulta pyysin epiduraalia, niin sen sain. Ilokaasulla ja TENS laitteella selvitin kätilöiden avustamana 6-7cm, joka oli itselleni hyvä saavutus.

 

Jouduin luopumaan listaltani seuraavista asioista; napanuoran sykkiminen, synt. oksitosiinin välttäminen jos mahdollista ja harmikseni myös ensi-imetys/ihokontakti. Vauva oli siis syntyessään niin huonokuntoinen, että napanuora katkaistiin nopeasti ja ensi-imetys salissa jäi pois, koska vauva siirtyi valvontaosastolle. Mutta muuten kaikki meni todella hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Molemmissa synnytyksissä oli vain suunnitelma, että kaikki tarvittava kivunlievitys kiitos vaan ja toiveena päästä Taysin potilashotelliin. Ekassa sain epiduraalin ja toisessa spinaalin, kumpikin taivaallisia mömmöjä. :P Potilashotelliin en päässyt kummastakaan, koska ekassa raskaudessa söin verenpainelääkettä rv30 asti ja toinen synnytys oli niin nopea, että en saanut streptokokin vaatimaa antibioottia. 

 

Molemmista synnytyksistä jäi mahtava fiilis ja voisin koska vaan tehdä homman uusiksi! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei oo ollut suunnitelmia tai toivelistoja. Oon ajatellut, että kätilöt osaavat hommansa, ehdottavat jos näkevät jotain tarpeelliseksi. Hyvin meni synnytykset eikä oo jäänyt mitään hampaankoloon. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toiveissa oli että syntyisi alakautta jos mahdollista ja että selvittäisiin hengissä kaikki kolme (minä, mies ja vauva). Nämä toiveet toteutuivat :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen kohdalla olisin halunnut päästä ammeeseen, sitä useaan kertaan pyysin mutta ikinä en sinne päässyt. Syy ei minulle koskaan selvinnyt, päästivät kyllä jossain vaiheessa hetkeksi suihkuun ja siellä olisi ollut sekä sauna että amme ihan tyhjillään.

Ja juuri ennen ponnistamista kätilö tiedusteli mahdollisia toiveita, vastasin haluavani säilyttää rakkoni hallinnan. :rolleyes::D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now