onion

Lapset työpaikalla?


67 posts in this topic

1. 'Silloin tällöin, ihan muuten vaan': esim. lapset sen ikäisiä, että pärjäisivät kotonakin, mutta tahtovat mukaan aikaa viettämään. Tai hoito olisi mahdollista järjestää muutenkin, mutta lapset viedään silti töihin hengailemaan.

 

2. 'Joskus, käytännön syistä': esim. vanhemmat eronneet ja toinen pääsee hakemaan lapsen vasta toisen työpäivän alettua, jolloin lapsi olisi jonkin aikaa työpaikalla

 

3. 'Vain erityistilanteessa pakon sanelemana': en oikein keksi nyt tähän hyvää esimerkkiä.. Keksikää te?

 

Muita kohtia ei varmaan tarvitse selventää. Kertokaa omin sanoin, oletteko vieneet lapsia työpaikalle ja miksi? Entä kollegat, harrastavatko kyseistä toimintaa ja mitä mieltä olette siitä? (Tai olisitte, jos niin tapahtuisi)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun työpaikka on semmoinen, että sinne ei voi lapsia ottaa mukaan. Vaitiolovelvollisuuden vuoksi ja muutenkin, meidän asiakkaat on semmoisia, että se ei olisi hyväksi kummallekaan, ei lapsille eikä asiakkaille. En siis ota niitä mukaan missään tilanteessa. Muutenkaan lasten paikka ei mielestäni ole työpaikalla, häiritseehän ne työntekoa väistämättä. Tietty jos nyt on joku ihan pakko-pakko tilanne, tosin en keksi mitään semmoista tilannetta.

 

Mun lapset on molemmat käyneet kerran mun työpaikalla. Poika kerran, kun oli kipeänä ja mä sen kanssa kotona, mut piti töistä hakea yks juttu, niin käytiin, viivyttiin n. 10 minuuttia. Tytär kävi kerran illalla, kun mun piti taas hakea sieltä jotain, työpaikka oli siis jo suljettu eikä ketään paikalla.

 

Jos nyt jollain työkaverilla olisi lapsi mukana, ei se mua häiritsisi varmaankaan (mulla on oma työhuone ja tuskin sen työkaverin lapset sinne mun huoneeseen tulisivat). Työn luonteen vuoksi kuitenkin kellään ei koskaan ole ollut lapsia mukana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun työ on sellaista että voin ottaa Helmin mukaan jos tarvitsee. Näitä pakon edessä olleita tilanteita on ollut joitakin.

Neiti leikkii lattialla sillä aikaa kun mä tyoskentelen.

Koska olen opettaja, mun työajat on erilaiset kuin muilla ja työnkuva on laaja. Joihinkin opetustilanteisiin voin Helmin ottaa mukaan, mutta osa opetuksesta on ihan ehdoton nounou.

Jotkut ryhmät ovat jopa pyytäneet että veisin tytön heille näytille :)

 

Yhden kerran mun oli pakko ottaa lapsi mukaan töihin kun miehellä oli samaan aikaan meno. Sanoin ryhmälle, että voin kyllä opettaa ko.viikonloppuna jos teitä ei häiritse mukana oleva lapsi. Jos häiritsee niin sitten opetusta ei ole sinä päivänä kuin vasta iltapäivällä. No otin tytön mukaan, hienosti sujui, suostui jopa syömään "vieraalta"tädiltä kun äiti opetti B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hups, lukihärö iski... vastasin että työkaverin lapsi häiritsisi vaikka piti laittaa että EI häiritse... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli edellisessä työpaikassa (asiakaspalvelutyö) yksi työkaveri, joka aina viikonloppuisin otti 4 v. rasavillin pojan mukaan töihin. Viikonloput olivat yleensä aika hiljaisia, mutta lapsen takia tämä työkaveri ei tehnyt yhtään töitä ja oli suurimman osan työpäivästä jossain muualla ja jouduin itse tehdä yksin kaikki työt. Lisäksi poika juoksi tiskin takana ja häiritsi niin minua, kuin myös asiakkaitamme. Toki ymmärrän, jos pojalle ei saa hoitajaa ja on pakko tulla töihin. Toisaalta työntekijöiden pitäisi saada työrauha eikä lapsi saa häiritä asiakkaita. Nämä ovat aina niin tilannekohtaisia. Jos lapsi olisi ollut kiltisti toisessa huoneessa, ei minulla olisi mitään haittaa siitä, että lapsi olisi töissä.

 

Nykyisessä työpaikassa on avokonttori, joten mukana oleva lapsi häiritsisi varmasti muita, joten ei olisi mahdollisuutta tuoda lasta töihin. Toki nykyisiin töihin voi tuoda lapsen tutustumaan, ja monet tuovatkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei vielä ole lapsia, mutta olen kyllä suunnitellut, että lapsi voi olla minun mukana töissä tarpeen vaatiessa. Tosin nämä olisivat todennäköisimmin sellaisia tilanteita, että olen yksin töissä, eli lapsi ei häiritsisi ketään muuta kuin minua :) Työnteko on silloin kyllä todennäköisesti hieman epätehokkaampaa, kuin muuten... Mutta uskon, että se sujuisi kuitenkin hyvin.

 

Kuulisin mielelläni kokoemuksia siitä, miten työpäivät lasten läsnäollessa on sujuneet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En usko, että työkaverin lapsi häiritsisi, mutta veikkaan, että työnteosta ei tulisi mitään. Jos lapsi olisi koko päivän niin häiriintyisin kyllä.

 

Oma motto on, että lapsemme voi olla minun työpaikallani max. 2 tuntia ja mahd. harvoin. Taustatilanne voisi olla vaikkapa se, että isi olisi vapaalla ja lapsi kotona, isillä olisi vaikka hammaslääkäri ja lapsi tulisi siksi ajaksi minun työpaikalleni. Pyrin välttämään sellaisia tilanteita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Työpaikkani on sellainen, että lapsia ei sinne voi silloin ottaa kun itse on töissä, mutta monesti on lapsukainen ollut mukana jos työpaikalle on ollut asiaa esim. sairaslomatodistusta vietäessä tai siellä päin muuten käydessä. Paljon meillä käy myös äippälomalaiset työkaverit näyttämässä lapsukaisen kasvua ja itseään. Tietenkin tämä hiukan häiritsee työtekoa, mutta meillä on selvästi hiljaisempaa aina iltapäivisin, joten moni tähtääkin vierailun tähän aikaan.

 

Miehellä taas tyttö ollut useaankin otteeseen pieniä hetkiä töissä mukana iltasaikaan, kun toimisto on muuten tyhjillään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aihe tuli mieleen, kun työpaikallani on suht usein työkavereiden lapsia pyörimässä.. Ja kyllä todellakin häiritsee työntekoa. Kynät sun muut toimistotarvikkeet katoaa/kulutetaan loppuun (yhteinen tila työkavereiden kanssa), asiakkaita häiritään vähintään tuijottamalla.. Kiusallisinta on mielestäni jos kullannuput keksii kulkea mun perässäni ja kysellä kaikkea, ja sitten asiakkaat pian luulee että olen tuonut jälkikasvuni töihin.. Lapsille en tahdo tylykään olla kun eihän se niiden vika ole.. Ja työkaverit kuitenkin pitää jotain rotia lapsilleen, ettei ole 'kunnon aihetta' niistä valittaakaan.

 

Se taas ei häiritse jos äitiyslomalaiset tuo vauvoja/lapsia näytille, kiva vaan kuulla kuulumisia. Ja pystyvät tietenkin vahtimaankin jälkikasvua eri tavalla kuin jos yrittäis samaan aikaan tehdä töitäkin. Myös 'pakkotilanteet' ja lyhytaikaiset töissä mukana olot ymmärrän jotenkin, mutta en oikein sitä että muksu rahjataan koko päiväksi työpaikalle mellastamaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika on käynyt pari-kolme kertaa työpaikalla lyhyen aikaa. Työkaverin työnteosta ei vaan meinaa tulla mitään :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En vie eikä ole kukaan muukaan tuonut. ( Asia tietenkin erikseen kun ollaan käyty näytillä mutta ei siis niin että oisin itse silloin töissä.) En keksi mitään tilannetta että veisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ville on käynyt pari kertaa mun töissä ihan muuten vain ja toki tervetullut toistekin :) Mua ei haittaisi jos työkaverin lapsi on töissä, on itse asiassa käynytkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ota lasta mukaan töihin. Ei töistä tule silloin mitään, ei omista eikä muiden. Jos on joku "hätäpakkotilanne" (lapsi sairastuu kesken päivän/hoito ei muuten järjesty tjsp.), pidän etäpäivän eli teen töitä kotona, jolloin pystyn tekemään edes jollakin teholla hommia, vaikka päiväunien aikana jos ei muuten. Kerran on tyttö käynyt kääntymässä miun työpaikalla, koska halusin näyttää hänelle, mihin äiti menee silloin kun tyttö on hoidossa (ja se tuntui helpottavan hoitoonmenon ahdistusta, eli kannatti).

 

Ja yhtälailla työkavereiden lapset häiritsee miun työntekoa. Ei täällä kyllä kenenkään lapset käykään, muuta kuin juuri tuolleen satunnaisesti ja hyvin lyhyen aikaa kerrallaan. Hoitavat omat "hätäpakkotilanteensa" samalla tavalla kuin minäkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tulisi mieleenkään! Sitä paitsi ei sinne voisi edes viedä. Varmaan eri asia jossain toimistotyössä tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En vie. Kyllä se häiritsisi ja pahasti!

Olen kyllä nähnyt lapsen, joka olisi pärjännyt kotonakin meillä mukana inventaarissa (ikää joku 10-12v). En sitten tiedä, olivatko sopineet erikseen tuosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapset ovat taineet kerran olla mukana, kun olen käynyt jonkun työjutun tekemässä työpaikalla (aiemmin vapaapäiväksi sovittuna päivänä). Ei tosin mennyt koko päivää, oliskohan 1-2 tuntia... eväitä söivät ja piirtelivät, joten en usko, että häiritsivät ketään silloin - vaikka muutamat työkaverit kävikin lapsia puhuttelemassa. Lapset olivat silloin noin 3 ja 5 -vuotiaat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tällä hetkellä ole töissä, mutta kahdessa edellisessä työpaikassani poika oli joskus mukana. Lähinnä heinäkuussa päiväkodin ollessa kiinni oli joskus sellaisia päiviä, ettei hoitoa saanut muuten järjestettyä - mutta myös pahimman uhman aikaan aamutaistelut olivat välillä sitä luokkaa, etten ehtinyt viedä lasta tarhaan ollenkaan. Ensimmäisessä työpaikassa tätä siis tapahtui useammin, mutta se ei ollut mikään katastrofi sillä työskentelin yksin, ja asiakkaidenkin mielestä oli vain hauskaa kun poika oli mukana. Viimeisimmässä paikassa jotkut työkaverit toivat joskus lapsensa mukanaan - päivähoidollisista syistä hekin - eikä se minua häirinnyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, joskus on käyty syömässä opehuoneessa vähän keksejä B) Nää on ollu sellasia tilanteita, että esim. on pitänyt käydä esittäytymässä uusille opiskelijoille, enkä ole viitsinyt tunnin takia viedä päiväkotiin. Oppitunneilla en voisi kuvitella lasta mukana...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei vielä ole lasta, mutta voin tilanteen kyllä kuvitella. Itselläni voisi lapsi olla mukana töissä, jos päivä sisältäisi vaan kirjallisia töitä. Silloin lapsi voisi leikkiä ja minä tehdä töitä. Mulla on työhuone täynnä leluja, joten pitkäksi ei aika tulisi. Jos mulla on asiakkaita (muita lapsia), niin silloin ei lapsi voisi olla mukana, koska sille ei olisi aikuista vahtimassa eikä paikkaa. Muiden työntekijöiden lapset ei häiritsisi, koska kaikilla on omat työhuoneet ja täällä liikkuu käytävillä lapsia muutenkin. ;) Tosin pahemmin ei muidenkaan lapsia ole täällä näkynyt, koska hyvin harvoin on koko päivä kirjallisia kenelläkään. Ja jos sellainen tilanne on, niin silloin yleensä haluaa keskittyä niihin kunnolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsi on vasta tuloillaan, mutta uskoisin, että ottaisin lapsen mukaan töihin vain pakon sanelemana. Itseäni lasten mukanaolo töissä häiritsee enkä haluaisi omilla lapsillani häiritä toisia työntekijöitä. Toisaalta työnkuvani on sellainen, ettei pieniä lapsia sovi töihin tuodakaan osittain turvallisuussyistä. Mieleen ei tule tapausta, että kukaan työkaverini olisi joutunut kovinkaan pitkää aikaa lastaan töissä mukana pitämään; lapsille on joko esitelty työpaikkaa tai sitten he ovat odottaneet kyytiä kotiin tunnin tai pari ja tällöinkin kyseessä on olleet isommat lapset eli sellaiset, jotka osaavat käydä itse vessassa tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika on käynyt mun työpaikallani muutaman kerran kun olen itse käynyt äitiyslomalla moikkaamassa työkavereita. Työkaverit ovat myös välillä tuoneet lapsiaan näytille kun ovat käyneet töissä vapaa-ajallaan. Tuommoiset visiitit toki häiritsevät työntekoa, mutta eivät kauaa kestä eli työt eivät jää tekemättä.

 

Työaikana en lapsia töihin ottaisi. Asiakaspalvelutyö puhelimitse/luukun kautta ja työskentely avokonttorissa ei oikein suju jos on pieni lapsi mukana ja sitten kun on isompi ja pärjää jo yksin kotona niin saa sitten pärjätä kotona.

 

Mitään pakkotilanteita ei ole vielä tullut eteen enkä nyt ihan heti sellaista keksikään. Jos lapsi on sairas eikä häntä mihinkään hoitoon saa niin silloinhan toinen vanhemmista saa olla kotona hoitamassa.

 

Naapuriosastolla on toisinaan yhden työntekijän tyttö ollut päivän töissä mukana piirtelemässä ja eväitä syömässä. Minun töitäni ei ole häirinnyt kun ovi on välissä, mutta samassa huoneessa työskentelevien huomio on mun nähdäkseni ollut ennemmin siinä lapsessa kuin omissa hommissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onneksi mun työpaikkani on sellainen, jonne lapsia ei voi ottaa mukaan. Mun mielestä lapset ei kuulu työpaikalle, eri asia jos on vapaapvä tms. ja tulee toimittamaan pari asiaa jolloin lapset mukana. Tai lapset tulee hakemaan jtn vanhemmalta töistä, esim. kotiavainta. Ja tääkin silloin jos työpaikka on sellainen ettei työtoverit häiriinny. Esim. jos on asiakkaita ympärillä niin aika vaikea hoitaa lapsia siinä samalla. Eräässä työharjoittelupaikassani työkaverilla oli yhden pvän koira mukana. Hänen pöytänsä oli mun pöytääni vastapäätä(tämä oli siis toimisto). Onneksi koira oli kiltti eikä mulla ollut allergiaa.

 

Muoks. ja esim. avokonttori on mielestäni eri asia kuin jos on oma huone.

Edited by Neiti.Aurinko

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen yksityisyrittäjä, ja ekaluokkalainen on usein omasta tahdostaan ja minun suostumuksella lauantait (3h) mukana töissä. Piirtelee, leikkii, pelaa tietokoneella tai kulkee ulkona, hakee mulle kahvia kahvilasta ja jututtaa asiakkaita. Pari kertaa on häirinnyt minua tai asiakkaita, mutta hyvin nopeasti oppi, että nyt ollaan äidin työpaikalla, ja äiti tekee ensin työt, ja hiljaisina hetkinä kuuntelee sitten mitä asiaa oli lapsella.

 

Itse olin 6-7-veenä useinkin äidin työpaikalla, kävelin tien yli päiväkodista tai vähän pidemmän matkan iltapäivähoidosta äidin luo, kun hän oli iltavuoroissa. Join pahaa automaattikaakaota ja yleensä olin jossain tyhjässä huoneessa piirtelemässä röntgenkuvien taustapahveihin tai risteilin huonetta edestakaisin konttorituolilla, jonka alla oli rullat. Joskus juttelin potilaiden kanssa odotustilassa, ja muistan yhden usein käyneen potilaan piirtäneen minulle pari taulua ja paperinuken vaatekertoineen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now